Sitä en ole koskaan ennen kuullut mainittavan." Hárr sanoi: "Suuria
on kerrottavana siitä ja paljon, ensiksikin, että tulee talvi, jota
kutsutaan nimellä Fimbulvetr. Silloin tuiskuaa lunta joka suunnalta,
on kova pakkanen, ja tuimat tuulet puhaltavat, eikä aurinko paista.
Tällaisia talvia on kolme peräkkäin, eikä ole välillä kesää, mutta
niiden edellä on kolme muuta talvea, joiden kuluessa on kaikkialla
maailmassa suuria taisteluita. Silloin surmaavat veljekset toisiaan
ahneudesta, eikä kukaan säästä isää tai poikaa miestapossa eikä
aviosuhteitten loukkaamisessa. Sitten tapahtuu sangen tärkeä tapaus,
kun susi nielaisee auringon; sitä pidetään suurena onnettomuutena.
Sitten sieppaa toinen susi kuun ja saa siten myös aikaan suurta
vahinkoa, tähdet häviävät taivaalla. Silloin tapahtuu sekin, että
maa ja kaikki vuoret tärisevät niin, että puut irtaantuvat maasta,
ja vuoret sortuvat, kaikki kahleet ja siteet katkeavat ja kirpoavat.
Silloin pääsee Fenrisúlfr irti, ja meri tulvehtii maalle, sillä silloin
Midgardin käärme kiemurtelee jättiläisvimmassa ja matelee maihin.
Silloin tapahtuu myös, että Naglfar-niminen laiva pääsee valloilleen.
Se on tehty kuolleitten kynsistä, ja sen tähden olkoon sanottu
varotukseksi, että, jos joku kuolee leikkaamattomin kynsin, lisää hän
paljon aineita Naglfar-laivaan, jonka jumalat ja ihmiset soisivat
myöhään valmistuvan. Tämän tulvan aikana pääsee Naglfar irti. Hrymr on
nimeltään jättiläinen, joka ohjaa Naglfar-laivaa. Fenrisúlfr syöksyy
kita ammollaan, sen alaleuka käy maahan ja yläleuka ulottuu taivaaseen;
se ammottaisi vielä enemmän, jos olisi tilaa, tulta iskevät sen silmät
ja sieraimet. Midgardin käärme ruiskuttaa myrkkyä, niin että se
pirskoittaa sillä koko ilman ja maan, se on hirvittävä ja kulkee suden
rinnalla. Tässä jymyssä halkeaa taivas, ja Múspell'in pojat ratsastavat
esille, Surtr ratsastaa eellimmäisenä, ja hänen edessään ja takanaan on
leiskuva tuli. Hänen miekkansa on sangen hyvä ja loistaa kirkkaammin
kuin aurinko. Mutta kun he ratsastavat Bifrost'in yli, silloin
murtuu se kuten aikaisemmin on sanottu. Múspell'in pojat tunkeutuvat
kentälle, jonka nimi on Vígrídr (Taistelutuoksinan kenttä), sinne
tulevat silloin myös Fenrisúlfr ja Midgardin käärme. Sinne tulevat
myös sittemmin Loki ja Hrymr ja tämän kanssa kaikki jääjättiläiset,
Lokia taas seuraavat kaikki Hel'in toverit, Múspell'in pojilla on oma
taistelujärjestönsä ja se on sangen loistava. Vigridr-kenttä on sata
peninkulmaa joka taholle. Kun tämä tapahtuu, silloin nousee Heimdallr,
puhaltaa rajusti Gjallar-torveen ja herättää kaikki jumalat, ja he
pitävät kokousta yhdessä. Silloin ratsastaa Odinn Mímin kaivolle,
ja saa Mímiltä neuvoja itselleen ja sotajoukolleen. Silloin värjyy
Yggdrasilin saarni, eikä mikään taivaassa eikä maan päällä ole pelotta.
Aasat ja kaikki Valholl'in soturit pukeutuvat asepukuun ja rientävät
kentälle. Eellimmäisenä ratsastaa Odinn kultakypäri päässä, yllä kaunis
haarniska ja vyöllä miekka nimeltä Gungnir. Hän hyökkää Fenris-sutta
kohden, ja Thórr hänen rinnallaan, mutta hän ei voi auttaa Odinia,
sillä hänellä on täysi työ taistellessaan Midgardin käärmeen kanssa.
Freyr taistelee Surtin kanssa tuimassa kaksintaistelussa, kunnes Freyr
kaatuu; se aiheuttaa hänen kuolemansa, että häneltä puuttuu oiva
miekkansa, jonka hän oli antanut Skirnille. Sillävälin on päässyt irti
Garmr-koirakin, joka oli ollut kahlehdittuna Gnipa-luolan edustalla; se
tuottaa suurimman onnettomuuden; se taistelee Týr-jumalan kanssa, ja he
surmaavat toisensa. Thórin onnistuu surmata Midgardin käärme, mutta hän
astuu vain yhdeksän askelta poispäin, niin hän vaipuu maahan kuolleena
siitä myrkystä, jota käärme oli ruiskuttanut häntä vastaan. Susi
nielaisee Odinin, siten hän kuolee; mutta samassa astuu Vidarr esiin ja
tallaa toisella jalallaan suden alaleukaan. Siinä jalassa on hänellä
kenkä, tähän on kaikkina aikoina koottu ainetta, näet nahkaliuskoja,
joita vuollaan kengistä varpaitten ja kantapään kohdalta. Sen tähden
tulee jokaisen, joka tahtoo olla Aasoille avuksi, viskata pois ne
liuskat. Toisella kädellä tarttuu Vidarr suden yläleukaan ja repäisee
sen kidan, ja niin kuolee susi. Loki ottelee Heimdallin kanssa, ja
he surmaavat toisensa. Sen jälkeen viskaa Surtr tulta maan päälle ja
polttaa koko maailman."
51. Silloin sanoi Gangleri: "Mitä jää sitten jälelle, kun koko maailma
on palanut, ja kaikki jumalat ja Valholl'in soturit ja koko ihmissuku
ovat kuolleet, ja kumminkin olette ennen sanoneet, että jokainen
ihminen tulee ikuisesti elämään jossakin maailmassa." -- Silloin
vastasi Thridi: "Paljon on hyviä ja paljon pahoja olinpaikkoja, paras
on olla Gimlé'ssä taivaalla, ja runsaasti on hyviä juomia niitä
rakastaville salissa, jonka nimi on Brimir, se on pakkasettomassa
paikassa. Mieluisa on myöskin sali, joka on Nida-tuntureilla, se on
punaisesta kullasta ja nimeltään Sindri. Näissä saleissa tulevat
asumaan hyvät ja hurskaat ihmiset. Ruumisrannalla (Nástrandir) on
suuri, mutta paha sali, jonka ovi on pohjoiseen. Se on kokonaan punottu
käärmeitten selistä kuten pajuista tehty huone. Kaikki käärmeenpäät
kääntyvät sisään huoneeseen ja ruiskuttavat myrkkyä, niin että
salin läpi juoksee myrkkyvirtoja. Niiden yli kahlaavat valapatot ja
murhaajat. Mutta Hvergelmissä on pahinta: siellä piinaa Nidhoggr
vainajain ruumiita."
52. Silloin sanoi Gangleri: "Elääkö silloin vielä joitakin jumalia, ja
onko olemassa maata tai taivasta?" -- Hárr sanoi: "Maa kohoo silloin
merestä viheriänä ja ihanana, siinä kasvavat pellot kylvämättä.
Vídarr ja Váli elävät, siis ei meri eikä Surtin tulo ole heitä
vahingoittanut. He asuvat Ida-lakeudella, missä ennen oli Asgardr, ja
sinne tulevat silloin Thórin pojat, Módi ja Magni, ja tuovat mukanaan
Mjollnir-vasaran. Sitten tulevat sinne Baldr ja Hodr Hel'istä. He
istuutuvat silloin kaikki yhdessä puhumaan, muistelemaan salaisuuksiaan
ja juttelemaan entisistä tapahtumista, Midgardin käärmeestä ja
Fenris-sudesta. Silloin löytävät he ruohikosta kultataulut, jotka
olivat olleet Aasojen omia. -- Hoddmímisholt-nimisessä paikassa
on kaksi ihmistä nimeltä Lif ja Lif-Thrasir ollut kätkössä Surtin
palon aikana, heidän ruokanaan ovat aamun kastepisarat. Näistä
ihmisistä tulee polveutumaan niin suuri suku, että koko maailma tulee
kansoitetuksi. Mutta kummalliselta tuntunee sinusta, että aurinko oli
saanut yhtä ihanan tyttären kuin se itse oli, ja tämä kulkee äitinsä
rataa. -- Jos vielä osaat kysyä etemmäs ajassa, niin silloin en tiedä,
mistä sen olet saanut, sillä en ikinä ole kuullut kenenkään pitemmältä
kertovan maailman menosta -- ja nyt käytä hyväksesi kuulemiasi niinkuin
olet sen käsittänyt."
53. Sen jälkeen kuuli Gangleri suurta jyskettä joka puolelta ja kääntyi
ympäri, ja kun hän katseli enemmän ympärilleen, huomasi hän seisovansa
tasaisella kentällä eikä nähnyt mitään salia eikä linnaa. Silloin
meni hän tiehensä, tuli kotiin valtakuntaansa ja kertoi siellä, mitä
hän oli nähnyt ja kuullut, ja hänen jälkeensä kertoivat kaikki toinen
toiselleen nämä kertomukset.
MUUTAMA SANA SELITYKSEKSI.
Kalevalan, oman suuren kansanrunoelmamme yhteydessä on paljon puhuttu
myös islantilaisesta Eddasta, jonka sisällys on kuitenkin suomalaiselle
lukijakunnalle ollut verrattain vähän tunnettu. Aika siis lienee
toimittaa ainakin joku osa siitä suomalaiseen asuun.
Huomattava on, että nimellä Edda kulkee kaksikin eri teosta, nimittäin
_Vanhempi_ eli _Runollinen Edda_ ja _Nuorempi_ eli _Suorasanainen
Edda_. Tämä nimi "Edda", joka merkitsee "Runo-oppi", on oikeastaan
jälkimäiselle kuuluva, sittemmin on se siirtynyt edellisellekin, koska
molemmat kokoonpanot sisällykseltään varsin läheisesti liittyvät
toisiinsa.
Suorasanainen Edda jakaantuu kolmeen osaan: 1) _Gylfaginning_
(Gylfin harhanäky), 2) _Skáldskaparmál_ (Runouden kieli) ja 3)
_Háttatal_ (Eri runomuotojen luettelo). Koko teos on aijottu nuorille,
harjaantumattomille runoniekoille osittain suorastaan esikuvaksi,
osittain oppaaksi ja ohjeeksi. Edellisessä tarkoituksessa on syntynyt
teoksen viimeinen osa _Háttatal_, joka samalla on sisällykseltään
Norjan kuninkaalle Hakon vanhalle ja hänen jaarlilleen Skulille
omistettu ylistysrunoelma. Se täyttää 102 säkeen pituisena, mitä
vaihtelevimpiin runomittoihin puettuna sepitelmänä oivallisesti
tarkoituksensa. Varsinaisen niin sanoaksemme "runouden oppikirjan"
muodostaa _Skálskaparmál_. Se on pääasiassa suorasanainen,
järjestelmällinen esitys runoudessa käytettävästä kuvakielestä,
joka melkein rajattoman moninaisuutensa ja vivahtelunsa vuoksi oli
erikoisesti opittava. Samalla sisältää se otteita sekä suorasanaisessa
että runomuodossa kansan vanhoista taruista, joiden tuntemista
runollisten vertauskuvien ymmärtäminen edellyttää. Perinpohjaisemman
ja yhtenäisemmän esityksen islantilaisten jumalaistarustosta, alkaen
maailman luomisesta ja maailman loppuun päättyen, sisältää kumminkin
_Nuoremman Eddan_ ensi osa _Gylfaginning_. Kertomuksen asu on
suorasanaisen vuoropuhelun muotoon sommiteltu, mutta tekijä on sinne
tänne siroitellut melkoisen määrän runomuotoisista lähteistä peräisin
olevia otteita, ikäänkuin todistuskappaleiksi kertomilleen.
Mies, jolla on kyllin kykyä pystyäkseen luomaan teoksen sellaisen
kuin Nuorempi Edda, oli nimeltään Snorri Sturluson. Tämä nerokas
islantilainen kirjailija ja taitava valtiomies eli vuosien 1178 ja
1241 välillä. Hän oli syntynyt vanhasta, mainehikkaasta suvusta, joka
oli isänmaalleen antanut m.m. kuuluisan runoilijan Snorri hyvän.
Kolmivuotiaasta asti oli Snorri Sturluson kasvatettavana erään arvossa
pidetyn ylimyksen kodissa, missä hän lapsuutensa aikana lienee
perehtynyt Norjan kuninkaitten ynnä Islannin historiaan sekä kotimaansa
maantietoon. Ollessaan 19 vuotias menetti Snorri kasvatusisänsä.
Silloin oli hänen isävainajansa perintö tuhlattu, ja Snorrin veli ja
kasvatusveli toimittivat hänet naimisiin Herdis-nimisen naisen kanssa.
Tämän maatilalla asui hän sitten, kunnes hän perittyään erään toisen
sellaisen muutti sille, eroten samalla todellisuudessa, joskaan ei
virallisesti, puolisostaan, joka jäi asumaan kotitaloonsa. Snorri
saavutti sittemmin yhä vaikuttavamman aseman kotimaassaan, vieläpä
asetettiin hänet useita eri kertoja korkeimpaan virkaan, lainlukijaksi.
Hän teki myös matkoja Norjaan, missä herttua Skuli ja aluksi kuningas
Hakonkin häntä suosivat. Mutta samalla sai hän vuosien kuluessa
kärsiä paljon sekä sukulaistensa että maamiestensä häikäilemättömän
epäluulon ja kateuden tähden ja joutui moniin selkkauksiin, sekä
usein viattomasti syytetyksi. Lopuksi sai hän surmansa runossa
ylistämänsä kuninkaan toimesta ja oman vävynsä, erään vallanhimoisen
ylimyksen kädestä. Snorrin luonteen huomattavimpia piirteitä olivat
maltillisuus ja rauhanrakkaus, vaikka hänen vaikuttiminaan olivatkin
vallan ja maineen pyynti ja joskaan hän ei aikakautensa yleisen
luonteen mukaisesti ollut yksityiselämältään moitteeton. Snorrin
isänmaallisten pyrintöjen todellisuus ja saavutukset tulivat näkyviin
vasta hänen sorruttuaan räikeänä vastakohtana sille kohtalolle, jonka
alaiseksi Islanti hänen jälkeensä joutui menettäessään täydellisesti
itsenäisyytensä.
Snorri Sturluson on myös kuuluisa verrattain laajasta kirjallisesta
toiminnastaan. Niinpä on _Heimskringla_, kokoelma Norjan kuninkaitten
elämäkertoja, hänen tuotantoaan. Hän on myös kohottanut rappeutuvan
islantilaisen runouden kukoistukseen sekä omilla runoelmillaan että
välillisesti edistämällä tätä yllämainitulla teoksellaan Eddalla.
Kuten islantilaiset eristetyssä kotimaassaan yleensä varhain heräsivät
kansallistuntoon, niin oli Snorri Sturlusonkin täysin selvillä sen
henkisen omaisuuden arvosta, joka kansan taruihin kätkeytyi, ja niin
onkin hänen selittävä ja valaiseva esityksensä niistä jälkimaailmalle
ollut ja on edelleen oleva arvokas.
Seuraavassa _Gylfaginningin_ käännöksessä, jonka tarkoituksena on
antaa mahdollisimman todenmukainen käsitys alkuperäisestä tekstistä,
on pääpaino pantu suorasanaiselle osalle, kun taas runomuotoisista
todistuskappaleista osa tarpeettomana kertauksena on jätetty pois, osa
suorasanaisesti suomennettu.
Muutamien ominaisnimissä esiintyvien, kielellemme vieraitten
äännemerkkien selitys lienee paikallaan. Niinpä tavataan niissä
vokaalimerkki, joka osoittaa alkukielessä avonaista o-äännettä, mikä
n.k. u-äänteenmukauksen kautta on syntynyt varhaisemmasta a-sta.
Konsonantit d ja th (erikoisella kirjaimella merkitty) ilmaisevat
edellinen puheäänellistä, jälkimäinen puheäänetöntä henkäysäännettä,
spiranttia, jotka vielä meidän päivinämme tavataan, vaikkakin nyt
molemmat samoin (th) merkittyinä englannin kielessä, edellinen esim.
sikäläisessä sanassa brother (veli), jälkimäinen sanassa month
(kuukausi). Korkomerkkiä on islantilaisessa kirjoituksessa käytetty
ääntiön pituutta osoittamaan. Siten merkittyjen isojen kirjasinten
puutteessa on nimen alussa täytynyt joko käyttää pientä kirjainta
(sanan ensi kerran esiintyessä) taikka tavallista isoa kirjainta, esim.
ódinn, Odinn.
Taivutettaessa on ominaisnimistä, jotka päättyvät kielessä hyvin
yleiseen nominatiivin tunnukseen -r, tämä sijapääte jätetty pois,
noudattamalla täten periaatetta, jonka mukaan taivutamme esim. Homeros,
Homeron.
Käännöksen vastaavaisuuden alkutekstiin on tarkastanut tohtori Ralf
Saxén, suomalaisen asun taas professori Kaarle Krohn. Itse käännöstyön
on suorittanut ylioppilas Liisa Bergius.
End of Project Gutenberg's Edda: taruopillinen alkuosa, by Snorri Sturluson