Rouva Saytherin menestys Dawsonissa muistutti tähdenlentoa. Hän saapui
sinne keväällä koiravaljakoilla ranskalais-kanadalaisen saattueen
mukana, häikäisi ja loisti paikkakunnalla lyhyen kuukauden ja
jatkoi sitten matkaansa jokea ylöspäin niin pian kuin jäät sulivat.
Naisista köyhä Dawson ei voinut koskaan oikein käsittää tätä pikaista
poislähtöä, ja sen merkittävimmät miehet tunsivat kaipuuta ja ikävää,
kunnes löydöt Nomen seuduilla saivat vanhat asiat unohtumaan. Sillä
Dawson oli ollut kovin ihastunut rouva Saytheriin ja ottanut hänet
avosylin vastaan. Hän oli kaunis, ihastuttava ja kaiken hyvän
lisäksi leski. Tästä johtui, että hän sai ihailijoikseen joukon
eldoradolaispohattoja, virkamiehiä ja seikkailuhaluisia nuorukaisia,
jotka kaikki olivat kauan ikävöineet hienohelmojen läheisyyttä.
Kaivosinsinöörit tunsivat syvää kunnioitusta hänen miehensä, eversti
Saytherin muistoa kohtaan, ja syndikaatin jäsenet ja kaupungin
edustajat puhuivat ihailevasti miehen toiminnasta, sillä Valtioissa
tämä oli tunnettu etevänä kaivosmiehenä ja Lontoossa oli hänen
maineensa kenties vieläkin suurempi. Mutta miksi hänen leskensä —
juuri hänen leskensä — oli tullut Pohjan perille, kas siinä päivän
suuri kysymys. Miehet näillä seuduilla olivat kuitenkin käytännöllistä
väkeä, he eivät välittäneet arveluista, vaan tyytyivät tosiseikkoihin.
Ja suurelle osalle heistä oli Karen Sayther ylen tärkeä tosiseikka.
Ettei rouva Sayther katsonut asiaa samalta kannalta, kävi selville
siitä nopeasta ja sukkelasta tavasta, jolla hän noina neljänä viikkona
jakeli rukkasia ihailijoilleen. Hänen kadotessaan näyttämöltä katosi
myös tosiasia, mikä oli hurmannut heidät, mutta suuri kysymys jäi yhä
ratkaisematta.
Sattuma toi pienen mahdollisuuden arvoituksen selvittämiseksi. Kun
rouva Saytherin viimeinen uhri, Jack Coughran, turhaan oli laskenut
sydämensä ja viisisataa jalkaa pitkän valtauksensa hänen jalkojensa
juureen, juhli mies kärsimäänsä tappiota remuamalla kokonaisen yön.
Keskiyön seuduilla hän sattui tapaamaan Pierre Fontainen, joka ei
ollut enempää eikä vähempää kuin rouva Saytherin saattueen johtaja.
Uudistettiin vanha tuttavuus, juotiin ja oltiin lopuksi melko hutikassa.
— Mitä sanoitte? — sopersi Pierre. — Miksikö madame Sayther tuli
tänne? Voitte kysyä häneltä itseltään. Minä en tiedä yhtään mitään —
sen verran vain, että hän lakkaamatta kyselee erästä miestä. "Pierre",
sanoi hän minulle "teidän on hankittava se mies käsiinne, niin saatte
paljon rahaa — saatte tuhannen dollaria". Ja sen miehen nimi kuuluu
olevan David Payne, niinhän te sen lausutte. Kaiken aikaa hän puhui
tuosta nimestä, ja minä haeskelin miestä kaikkialta, ponnistelin
hemmetisti, mutta turhaan, ja niin jäivät tuhat dollariani saamatta.
Lempo soikoon! —
— Kuinka? _Ah oui_. Kerran tuli miehiä Circle Citystä ja he tunsivat
tuon miehen. Hän asui Birch Creekissä, niin he kertoivat. Ja madame?
Hän sanoi: "Hyvä!" — ja hän näytti hyvin onnelliselta. Ja sitten hän
jatkoi: "Pankaa valjakot kuntoon, ja jos me löydämme hänet, niin saatte
tuhat dollaria lisää". Minä vastasin: "Kyllä — heti paikallako? —
lähtekäämme, madame!" —
Ja silloin olin tietysti vakuutettu siitä, että nuo kaksi tuhatta
dollaria olivat varmasti minun. Mutta mitä vielä! Tuli useampia miehiä
Circle Citystä, ja he sanoivat, että se David Payne oli lähtenyt
Dawsoniin jonkun aikaa sitten. Siten ei madamen ja minun matkasta Birch
Creekiin tullut mitään. —
— _Ah, m'sieu_. Sinä päivänä madame sanoi: "Pierre", sanoi hän antaen
minulle viisisataa dollaria, "menkää ostamaan vene. Huomenna lähdemme
jokea ylös". _Ah oui_, huomenna, jokea ylöspäin — ja se kirottu Sitka
Charley pani minut maksamaan nuo viisisataa dollaria veneestä. Lempo
soikoon! —
Kun siis Jack Coughran seuraavana päivänä oli levittänyt saamiaan
tietoja, joutui Dawson pohtimaan, kuka kumma tuo David Payne mahtoi
olla miehiään ja minkätähden hänen olemassaolollaan oli niin suuri
merkitys Karen Saytheriin. Mutta samana päivänä, yhtäpitävästi Pierre
Fontainen kertomuksen kanssa, sauvoivat rouva Sayther barbaarisine
saattajineen venettä vastavirtaan pitkin itäistä rantamaa Klondyke
Cityyn, poikkesivat länsirannalle väistääkseen kalliojyrkänteet ja
katosivat saarten sokkeloihin etelää kohti.