Rva Pappinen ja Rauhala.
PAPPINEN (Tulee silmät alas luotuina). Armollinen herra,
yksinäisyydessäni olen minä jo aikoja sitten vieraantunut ihmisääniä
kuulemasta enkä siis voi kärsiä huutoja. Pyydän sentähden hartaasti,
älkää häiritkö minun rauhaani!
RAUHALA. Maksakaa rahani ja minä heti korjaan luuni.
PAPPINEN. Sanoinhan minä teille jo aivan selvällä kielellä: nyt ei
minulla ole vapaita rahoja, odottakaa ylihuomiseen.
RAUHALA. Minulla oli kunnia sanoa yhtä selvällä kielellä: minä en
tarvitse rahoja ylihuomenna, vaan tänään. Ellette tänään minulle maksa,
täytyy minun huomenna hirttää itseni.
PAPPINEN. Mutta mitä minun tulee tehdä sitten, kun minulla ei ole
rahaa? Tämä on kerrassaan kummallista!
RAUHALA. Te ette siis heti maksa? Ette?
PAPPINEN. En Voi...
RAUHALA. Siinä tapauksessa jään minä tänne siksi kun maksatte.
(Istuutuu). Te maksatte siis ylihuomenna? Hyvä! Minä istuskelen täällä
ylihuomiseen. (Hypähtää ylös) Minä kysyn teiltä: tuleeko minun maksaa
vekselini vai ei?... Vai ajatteletteko, että laskisin leikkiä?
PAPPINEN. Hyvä herra, pyydän, älkää huutako! Tämä ei ole talli!
RAUHALA. Minä en kysy teiltä tallista, vaan siitä, tuleeko minun maksaa
vekselini vai ei?
PAPPINEN. Te ette osaa käyttäytyä naisten seurassa!
RAUHALA. Osaanpas kyllä, jos siksi tulee.
PAPPINEN. Ette osaa! Te olette sivistymätön, raaka ihminen! Kunnon
miehet eivät puhu noin naisille!
RAUHALA. Sepä merkillistä! Miten sitten suvaitsette puhua kanssanne'?
Ranskaksiko, vai mitä? (Puhuu vihotellen ja sopertaen). Madame, je
vous prie... kuinka minä olen onnellinen, kun ette maksa velkaanne...
Oi, pardon, että häiritsin teitä! Kuinka tänään on ihana ilma! Entä
tuo surupukunne, se sopii teille niin mainiosti! Aivan comme il faut!
(Kapaisee jalallaan).
PAPPINEN. Tuo on tyhmää ja raakaa.
***
RAUHALA (Matkien). Tyhmää ja raakaa! Minä muka en osaa käyttäytyä
naisten seurassa! Armollinen rouva, minä olen eläessäni nähnyt
enemmän naisia kuin te varpusia. Kolme kertaa olen naisten tähden
joutunut kaksintaisteluun. Kaksitoista naista olen hyljännyt,
yhdeksän on hyljännyt minut! Juuri niin! Oli aika, jolloin minä olin
narrin kirjoissa, puhuin suloisen makeita sanoja, kiemurtelin kuin
lasihelminauha kaapiskellen jaloillani kohteliaasti... Rakastin, kärsin,
huokasin kuutamossa, happanin, sulin, kylmenin, jäädyin... Minä rakastin
intohimoisesti, vimmatusti ja kaikkien muotien mukaan, minä nauroin
kuin harakka naisten viisasteluille ja tuhlasin hellien tunteiden
valtaamana puolen omaisuuttani, mutta nyt — nöyrin palvelijanne — nyt
ette minua petä. Tarpeeksi! Tummat, intohimoiset silmät, tulipunaset
huulet, kuoppaset poskissa, kuutamo, kuiskutus, arka hengähdys —
kaikesta tästä, armollinen rouva, en maksaisi enää penniäkään! En
puhu nyt erittäin läsnä olevista, vaan yleensä kaikista naisista; he
ovat pienimmästä aina suurimpaan saakka teeskentelijöitä, irvisuita,
juoruakkoja, valehtelijoita, maailmallisia, vihamielisiä,. pikkumaisia,
armottomia, vastenmielisiä, puhumattakaan tästä paikasta (Koputtaa
itseään otsaan), jossa on, anteeksi suoruuteni, yhtä paljon järkeä
kuin varpusen aivokopassa! Kun katsoo tuollaista runollista olentoa
— henkevä musliini-nukke, puolijumalatar, miljoona — ihastus, — mutta
katsopas sen sieluun — tavallisin krokotiili! (Tarttuu luolin selkään;
tuoli narisee ja särkyy). Mutta kaikkein inhottavampaa on se, että
tuo krokotiili jostakin syystä luulee hellien tunteiden olevan hänen
yksinomaisuuttaan, etuoikeuttaan ja ihanuuttaan. Piru vieköön, saatte
hirttää minut tuohon naulaan jos nainen osaa oikein rakastaa. Ei
hän osaa muuta kuin itkeä tillitellä! Kun mies kärsii ja uhrautuu,
silloin tahtoo nainen sulasta rakkaudesta heiluttaa häntäänsä ja vetää
miestä nenästä. Teidän osaksenne on tullut se kova kohtalo, että
olette nainen; te siis tunnette itsestänne naisen luonteen. Sanokaapas
nyt minulle omantuntonne nimessä, oletteko elämässänne nähnyt naista,
joka olisi ollut vilpitön, uskollinen ja vakava? Ette ole nähnyt!
Ainoastaan vanhat muijat ja akat ovat uskollisia ja vakavia! Helpompaa
on löytää sarvipäinen kissa kuin vakava nainen!
PAPPINEN. Sanokaa, olkaa hyvä, kutka siis teidän mielestänne ovat
uskollisia ja vakavia rakkaudessa?' Ei suinkaan miehet?
RAUHALA. Miehet juuri!
PAPPINEN. Miehet! (Nauraa ilkeästi) Se on suuri uutinen! (Kiivaasti).
Mikä oikeus teillä on puhua noin? Miehet uskollisia ja vakavia
rakkaudessa! Koska kerran siitä on kysymys, niin sanon teille,
että kaikista, joita koskaan olen tuntenut tai tunnen, oli minun
miesvainajani paras... Minä rakastin häntä intohimoisesti, koko
olennollani; niinkuin ainoastaan nuori ja ajatteleva nainen voi;
minä annoin hänelle nuoruuteni, onneni, elämäni, koko omaisuuteni,
rukoilin hänen puolestaan kuin epäjumalain palvelija ja... ja — miten
kävi? Tämä paras mies mitä hävyttömimmällä tavalla petti minut
yhtenään! Kuolemansa jälkeen löysin hänen pöytälaatikostaan ison pihkan
rakkauskirjeitä. Jo eläessään — on kauheata ajatellakin — jätti hän
minut viikkokausiksi yksin kotiin, hakkaili minun nähden toisia naisia,
tuhlasi rahojani ja pilkkasi tunteitani... Ja huolimatta kaikesta
tästä, minä häntä rakastin ja olin hänelle uskollinen. Olen ijäksi
sulkeutunut neljän seinän sisään enkä koskaan jätä surupukuani...
RAUHALA (Nauraa halveksivasti). Surupuku!... En ymmärrä kenä te minua
pidätte? Ikäänkuin minä en muka tietäisi miksi te käytätte tuota mustaa
nunnapukua ja sulkeudutte neljän seinän sisään! Vielä mitä! Se on niin
salaperäistä, runollista! Matkustaapa talonne ohi joku sotaherra tai
töppöhäntäinen runoilija, katsahtaa akkunoihin ja ajattelee: Täällä
asuu alaslaskettujen akkunaverhojen takana tuo salaperäinen Tamara,
joka rakkaudesta miestään kohtaan on hautautunut neljän seinän sisään.
Kyllä ne temput tiedetään!
PAPPINEN (Kiivastuen). Mitä? Kuinka te kehtaatte puhua minusta noin?
RAUHALA. Te olette elävänä hautautunut, vaan ette kuitenkaan ole
unohtanut maalata ja puuteroida poskianne.
PAPPINEN. Kuinka te uskallatte puhua minulle tuolla lailla?
RAUHALA. Älkää huutako, sillä minä en ole teidän pehtorinne! Antakaa
minun puhua asia niinkuin tulee. En ole nainen ja olen siis tottunut
lausumaan ajatukseni suoraan. Olkaa hyvä, älkää siis huutako!
PAPPINEN. En minä huuda, vaan te! Jättäkää minut heti rauhaan!
RAUHALA. Maksakaa rahat ja minä lähden.
PAPPINEN. En maksa!
RAUHALA. Mitä? Ette maksa?