Hra Rauhala (yksin).
RAUHALA. Hyvänen aika! Mielentila!... Seitsemän kuukautta sitten on
hänen miehensä kuollut! Ja tuleeko minun maksaa vekselit vai ei? Niin,
minä kysyn: tuleeko maksaa vai ei? No niin, miehenne on kuollut,
sitten se mielentila ja kaikellaiset konstit... Pehtori — piru hänet
periköön — on matkustanut jonnekin. Entä mitä minun tulee tehdä?
Lentääkö ilmapallolla velkojain luota vai mitä? Tai juosta päin seinää,
että luutkin menevät muruiksi? Tulen Pippurisen luo — ei ole kotona,
Rajuheimo on mennyt piiloon, Kanasen kanssa jouduin hurjaan sanasotaan
ja olin jo lennättää hänet ulos ikkunasta, Kasvanen makasi kuumeessa
ja tätä vaivaa — mielentila. Ei yksikään veijari maksa! Ja tämä kaikki
johtuu siitä, että olen heitä liiaksi hemmotellut, että olen akka,
nahjus, rääsy! Olen ollut heille aivan liian hienotunteinen! Mutta
vartokaapas! Kyllä minä vielä näytän! Piru vieköön, nyt ette enää
laske leikkiä kanssani! Tähän istun (Istuu) törröttämään siksi kun hän
maksaa! Brrr!... Kuinka minua sapettaa! Kiukusta väräjävät pienimmätkin
verisuonet selkänahassa ja henkeäni oikein ahdistaa... Hyi, hyvä
jumala, oikein on paha ollakseni! (Huutaa). Mies hoi!