Rva Pappinen, Luukkas ja hra Rauhala.
RAUHALA (Tulee. Luukkaalle). Senkin tolvana... paukutat siinä suutas...
Aasi! (Huomaa rva Pappisen; arvokkaasti). Hyvä rouva, minulla on
kunnia esittäytyä: entinen tykkiväen luutnantti, maatilan omistaja
Yrjö Rauhala! Olen pakotettu häiritsemään teitä hyvin tärkeän asian
johdosta...
PAPPINEN (Antamatta kättä). Mitä te tahdotte?
RAUHALA. Teidän mies-vainajanne, jonka minulla oli kunnia tuntea, jäi
minulle kahdessa vekselissä kaksi tuhatta kolme sataa markkaa velkaa.
Koska nämä huomenna laukeevat pankkiin maksettaviksi, niin minä
pyytäisiin teitä, hyvä rouva, maksamaan minulle rahat nyt.
PAPPINEN. Kaksi tuhatta kolme sataa... Mistä hän jäi teille velkaa?
RAUHALA. Hän osti minulta kauroja.
PAPPINEN (Huoahtaen, Luukkaalle). Niin, älä sinä Luukkaa, unohda sanoa,
että antavat Topille yhden mitan kauroja enemmän kuin tavallisesti.
LUUKKAS (Menee).
PAPPINEN (Rauhalalle). Jos miesvainajani on jäänyt teille velkaa, niin
on selvää, että minä sen maksan. Mutta, suokaa anteeksi, tänään ei
minulla ole liikoja rahoja. Ylihuomenna palaa pehtorini kaupungista
kotiin ja silloin minä käsken hänen maksaa teille kuuluvat rahat, mutta
nyt en minä voi toivomustanne täyttää. Sitäpaitsi on tänään tasan
seitsemän kuukautta mieheni kuolemasta, joten olen siinä mielentilassa,
etteivät raha-asiat voi minua huvittaa.
RAUHALA. Ja minä olen nyt siinä mielentilassa, että ellen minä
huomenna voi maksaa vekseleitäni, niin täytyy minun jalat pystyssä
lentää piipun kuutta ilmaan. Minun maatilani merkitään ulos-otettavaksi!
PAPPINEN. Ylihuomenna saatte rahanne.
RAUHALA. Mutta minä en tarvitse rahoja ylihuomenna, vaan jo huomenna.
PAPPINEN. Anteeksi, mutta tänään en voi teille maksaa.
RAUHALA. Enkä minä voi odottaa ylihuomiseen.
PAPPINEN. Mutta kun nyt juuri ei satu olemaan, niin ei ole!
RAUHALA. Ettekö siis voi maksaa?
PAPPINEN. En voi...
RAUHALA. Hm!... Onko se viimeinen sananne?
PAPPINEN. On, viimeinen.
RAUHALA. Viimeinen? Ehdottomasti?
PAPPINEN. Ehdottomasti.
RAUHALA. Kiitän nöyrimmästi! Kirjoittakaa se muistiin. (Kohauttelee
olkapäitään). Ja sitten vielä tahdotaan, että olisin kylmäverinen!
Kunnallisverojen kantaja kohtasi minut vastikään tiellä ja kysyi: "miksi
te yhä olette vihoissanne, herra Rauhala?" Hyvänen aika, kuinka en minä
suuttuisi? Minun täytyy saada rahat vaikka silmästä. Lähdin kotoa jo
eilen aamuhämärissä, ajoin kaikkien velallisteni luona eikä yksikään
heistä maksanut velkaansa! Silloin suutuin kuin rakki, olin yötä, niin
piru ties missä, — eräässä juutalais-kapakassa lähellä sitä tavallista
ryyppypaikkaa... Viimein tulen tänne aina seitsemänkymmenen virstan
päähän kotoa toivoen vihdoinkin saavani, mutta minulle kestitetäänkin
"mielentiloja"! Enkö siitä jo suuttuisi?
PAPPINEN. Minä luulen sanoneeni teille selvällä kielellä, että kun
pehtori tulee kaupungista, niin silloin saatte.
RAUHALA. Minä en tullut pehtorin, vaan teidän luoksenne! Mitä pirua —
anteeksi vaan — teidän pehtorinne minuun kuuluu!
PAPPINEN. Anteeksi, hyvä herra; mutta minä en ole tottunut tuollaiseen
puheeseen ja käytöstapaan. Minä en teitä enää kuuntele. (Menee nopeasti
vasemmalle).