"Rojasko sieltä tulee?" kysyi Thorne jäykistynein huulin.
"Niin, Thorne, ja hänellä on mukanaan hieman toistakymmentä miestä",
vastasi Gale katsoen Mercedekseen.
Tyttö oli muuttunut. Hän oli kuin keskiaikainen prinsessa, jossa olivat
ruumillistuneet sen aikakauden voima ja intohimot, hengittäen kostoa,
sammumatonta vihaa ja sisäisen kiihtymyksen synnyttämää intoa. Jos
hänen kauneutensa oli ollutkin ihmeellinen hänen avuttomuutensa ja
muihin turvautumisensa hetkinä, oli se kumminkin nyt, kun hän katsoi
rinteelle kalpein kasvoin ja vihasta leimuavin silmin, aivan
ylimaailmallinen.
Gale hengitti syvään. Tunne, joka oli ennustanut takaa-ajon, taistelun
ja veren vuodattamisen tulevan tapahtumaan täällä synkässä erämaassa,
palasi nyt kymmenen kertaa voimakkaampana takaisin. Hän näki suonien
pullistuvan Thornen kasvoissa ja hampaiden pistävän esiin kuin
murisevalla sudella. Paimenet, jotka olivat usein panneet henkensä
alttiiksi ja uhmanneet kuolemaa, olivat nyt niin kalpeat, ettei mikään
pelko olisi voinut muuttaa heidän kasvojaan sellaisiksi. Yaquikin
kohotti vihdoin kätensä, ei nyrkkiin puristettuna eikä yhdistetyin
sormin, vaan jännitettynä levälleen kuin kotkan jalka, ja hän heristi
sitä omituisin hitain liikkein, jotka olivat uhkaavat ja peloittavat.
Nainen pani tässä liikkeelle miesten syvimmät tunteet. Ja voimakkaampi
heidän haluansa tappaa ja suojella oli tuo hurja viha, joka samalla oli
rakkautta, tuo entisen orjan pohjaton intohimo. Tuntiessaan koko
olentonsa jäykistyvän ja jännittyvän ihmetteli Gale sitä, ja kun hän
läksi jälleen seuraamaan tovereitaan, muisteli hän vielä sitä.
Beldingin ennustama taistelu oli pian tapahtuva. Millainen ottelu siitä
tulisikaan! Rojas ratsasti kevyin kuormin ja nopeasti, tullen
lähemmäksi ja lähemmäksi. Hän oli ostanut miehensä kullalla, suurilla
lupauksilla ja ehkä tarjoamalla heille sellaisen ylimyksen ruumiin ja
hengen, jota heidänlaisensa ihmiset suuresti vihasivat. Ja lopuksi oli
tämä villi asumaton ympäristö, tämä särmäisen laavan ja myrkyllisten
_choyain_ valloittama erämaa, tämä yksinäinen, jylhä ja peloittava
maailma, tämä punainen näyttämö synkin ja sopivimmin väritetty paikka
miesten väliselle suurenmoiselle kamppailulle.
Yaqui ei katsonut enää taakseen eikä Mercedeskään. Mutta toiset
katsoivat, ja koitti hetki, jolloin Gale näki takaa-ajajien liikkuvan
jonon paljain silmin.
Ylempänä oleva tasainen laita osoitti, mistä ylätasanko alkaa. Pienissä
laavassa olevissa kuopissa alkoi näkyä hiekkaa. Ratsujoukko uurasti
eteen- ja ylöspäin vieläkin hyvin hitaasti. Vihdoin saapui yaqui
rinteen laelle. Hän nojasi kädellään Blanco diabloon ja molemmat
näkyivät selvästi taivasta vasten. Paikka oli kuin luotu yaquin
tähystyspaikaksi. Ja hänen suuri hevosensa, jonka valkoisuus loisti
auringonpaisteessa, oli kohottanut päänsä villisti ja ylpeästi pystyyn
harjan ja hännän liehuessa tuulessa. Ryhmä muodosti unhottumattoman
kuvan. Toiset kiipesivät vielä ylöspäin ja vihdoin talutti Galekin
Blanco solin viimeisen penkereen huipulle. Kaikki kääntyivät nyt
katsomaan taakseen punaiselle rinteelle.
Mutta varjot olivat jo alkaneet laskeutua sen ylle eivätkä he enää
nähneet tuota liikkuvaa jonoa.
Yaqui hyppäsi satulaan ja ohjasi Diablon pois. Muut seurasivat. Gale
näki, että ylätasankokin oli vain laavan muodostamien matalain,
särmäisten ympyräin, harjujen, kukkulain, syvänteitten ja pyörteitten
peittämä autio kenttä. Laava oli siellä tummemmanpunaista kuin
rinteellä ja kovempaa kuin pii. Muutamin paikoin peittivät hieno hiekka
ja kuona rosoisen pinnan. Omituisen näköiset kaktukset kilpailivat
kaikkialle levinneen _choyan_ kanssa elämismahdollisuuksista. Yaqui
löysi kumminkin sellaisen polun, että hevoset voivat kulkea sitä
nopeasti.
Tätä verraten helppoa etenemistä ei kestänyt kumminkaan tuntiakaan.
Sitten opasti yaqui heidät tulivuoren aukkoja täynnä olevaan seutuun.
Maan pinta näytti pullistuneen ja sitten haljenneen suuriksi ja
pieniksi aukoiksi, joista toiset olivat matalia ja toiset syviä, mutta
kaikki punaisia kuin tuli. Yaqui kiersi hyvin lähelle kuiluja, jotka
ammottivat tien vieressä kohtisuorin seinin, mutta hän näytti kumminkin
koettavan aina kulkea niiden sivu niin kaukaa kuin mahdollista.
Ylätasanko rupesi nyt viettämään melkoisesti länttä kohti. Gale
kiinnitti huomionsa etelää kohti jatkuvan laavameren pyöreihin
maininkeihin ja väreilyyn ja tämän vulkaanisen seudun keskellä oleviin
keilanmuotoisiin huippuihin. Läntisen rinteen kuoppainen pinta rajoitti
näköalan, kunnes pakolaiset äkkiä sukelsivat esiin muutamasta
rosoisesta halkeamasta paikalle, jossa heidän eteensä avautui
suurenmoinen ja kauhistuttava maisema.
He olivat nyt saapuneet ylätasangon läntisen rinteen korkeimmalle
kohdalle. Rinne oli niin monta penikulmaa pitkä, että ainoastaan hyvin
korkealta voitiin sen viettävyys huomata. Yaqui hevosineen seisoi erään
penikulmia leveän tulivuoren aukon reunalla, aukon, joka oli tuhat
jalkaa syvä ja jonka punaiset seinät olivat tuon huurteen- ja
hopeanvärisen _choyan_ peittämät. Äärettömän leveät laavavirrat
vyöryivät rinnettä alas hävitäkseen lopulta aaltoileviin
hiekkatöyryihin, jotka rajoittivat näköjään loppumatonta sinistä merta,
Kalifornian lahtea. Sen takaa näkyi himmeitä, korkeita vuoria, joiden
yläpuolella kellui veripunainen laskeutuva aurinko. Se kultasi koko
tämän hedelmättömän aution seudun tuhoaennustavalla valollaan.
Galesta ja ehkä muistakin tuntui silloin hyvin omituiselta katsella,
miten heidän oppaansa talutti Diablon sileälle ja kuluneelle, tuon
kauhistuttavan aukon laitaa pitkin kulkevalle tielle. Dick katsoi
tuonne punaiseen ammottavaan pataan, joka oli kuin helvetti.
Vastakkaisen seinän mustahkot kalliot olivat sinisen savumaisen udun
peitossa. Täällä oli yaqui kuin kotonaan. Hän liikkui ja oli sen
näköinen kuin hän vihdoinkin olisi saapunut syntymäseuduilleen. Gale
näki hänen pysähtyvän ja katsovan tuon ammottavan tyhjyyden yli lahtea
kohti.
Hän aavisti, että jossakin tämän helvetinkuilun laidalla yaqui asettuu
viimeiseen vastarintaan, ja katsahdettuaan vain kerran intiaanin
omituisiin tutkimattomiin silmiin oli hän jo näkevinään heitä
takaa-ajavan Rojaksen tuomion täytäntöönpanon.