"Ajattelin sitä heti. Jos otaksumisemme osoittautuu oikeaksi, joudun
Mercedeksen kanssa suureen vaaraan. Mutta Rojas ei tule kumminkaan
milloinkaan saamaan vaimoani haltuunsa. Ellen voi tappaa häntä, tapan
Mercedeksen. Belding, tämä on ikävää teille -- tämä vaara, johon olemme
syösseet perheenne. Olen pahoillani --"
"Lopettakaa jo tuollaiset puheenne", keskeytti Belding vakavasti. "Jos
Rojas on tuolla, toimii hän tulimmaisen kunnollisesti ollakseen rosvo.
Muuten en olisikaan levoton. Emme voi nyt muuta kuin odottaa. Kun Laddy
ja yaqui ovat tuolla vartioimassa, ei meitä voida yllättää
Suhtautukaamme tilanteeseen mahdollisimman rohkeasti, kunnes saamme
tietää enemmän. Se ei luullakseni kumminkaan tapahdu ennenkuin
huomenna."
Naiset voivat ehkä hieman nukkua seuraavana yönä, mutta miehet eivät
varmasti ollenkaan. Helmikuun yhdeksännentoista päivän aamu valkeni
kylmänä ja harmaana. Aamiainen syötiin aikaisemmin kuin tavallista, ja
levoton, odottava jännitys näytti vallanneen kaikkien mielen. Muissa
suhteissa toimitettiin kumminkin aamun askareet, kuten aina ennenkin.
Ladd palasi nälkäisenä ja viluissaan ilmoittaen, etteivät meksikolaiset
olleet purkaneet leiriään lähteäkseen tiehensä. Hän sanoi siellä olevan
paljon kapinallisia, mutta oli muuten vaitelias tuleviin tapauksiin
nähden.
Noin tunnin kuluttua auringonnoususta tuli yaqui juosten ilmoittamaan,
että pienempi kapinallisjoukko oli tulossa virran yli.
"Taistelua se nyt ei ainakaan vielä tarkoita", selitti Belding. "Mutta
menkää kumminkin sisään, pojat, ja laittakaa kaikki valmiiksi. Minä
menen niitä vastaan."
"Karkoita ne heti täältä, kuin sinulla olisi komppania sotilaita
tukenasi", sanoi Ladd. "Älä väisty tuumaakaan. Olemme pahassa pulassa
ja kuta enemmän voimme heitä hämmästyttää, sitä edullisempaa on se
meille."
"Belding, olette Yhdysvaltain palveluksessa oleva upseeri. Arvon mukaan
esiytyminen vaikuttaa suuresti meksikolaisiin. Olen nähnyt sen usein
leirissä", sanoi Thorne.
"Ah, tunnen nuo pelkurit paremmin kuin kukaan teistä, älkää käsittäkö
minua väärin", vastasi Belding ollen kalpea raivosta, mutta hilliten
kumminkin itsensä.
Paimenet, yaqui ja Thorne sijoittuivat arkihuoneen ikkunoihin. Pöydillä
ja ikkunain laudoilla oli pyssyjä, pistooleja ja patruunalaatikoita.
Tarvittiin melkoinen voima murtamaan Beldingin ja hänen miestensä
vastustusta.
"Tuolta ne nyt tulevat, pojat!" huusi Gale ikkunastaan. "Mielestäni
ovat ne aivan kapinallisrosvojen näköisiä, vai mitä, Laddy?"
"Varmasti! Rajahaukkojenhan noilla on puvutkin."
"Tuossa joukossa on noin kaksitoista miestä", sanoi tyyni Lash. "Mutta
millaiset hevoset niillä onkaan! Mistä hiidestä mahtanevat he
hankkiakaan tuollaisia ratsuja, sen tahtoisin mielelläni tietää."
"Luullakseni, Jim, työskentelevät he ensin kovasti ja ostavat niitä
sitten puhtaalla rahalla", vastasi Ladd ivallisesti.
"Näittekö Rojasta niiden joukossa?" kuiskasi Thorne.
"Emme. Noiden roistojen joukossa ei ole ainoatakaan keikaria."
"He ovat vielä niin kaukana, etten näe tarkasti", sanoi Gale.
Ratsastajat pysähtyivät aitausten viereen. He käyttäytyivät
rauhallisesti näyttämättä merkkiäkään vihollisuudesta, mutta olivat
kumminkin täysissä aseissa. Belding tömisteli pihalle mennen heitä
vastaan. Johtaja näytti selvästi haluavan puhutella häntä, mutta
Belding ei halunnut kuunnella mitään. Hän pudisti päätään, viittaili
käsillään ja käveli edestakaisin ja hänen kova, vihainen äänensä
voitiin kuulla selvästi taloon asti. Kapinallisjoukko peräytyi sen
jälkeen joen törmälle valkoisen rajamerkin toiselle puolelle pysähtyen
uudestaan sinne. Belding jäi aitauksen luo tarkastelemaan heitä ollen
nähtävästi vieläkin hyvin vihainen. Äkkiä erosi yksinäinen ratsastaja
joukosta ajaen ravia takaisin aitauksille päin. Kun hän saapui perille,
pysähtyi hän ja näytti ojentavan jotakin Beldingille. Sitten hän
lasketti jälleen takaisin yhtyäkseen tovereihinsa.
Belding katsoi tarkemmin, mitä hän oli saanut käteensä, pudisti suurta
päätään ja tuli sitten nopeasti taloa kohti. Kun hän tuli huoneeseen,
oli hänellä likainen paperipalanen hyppysissään.
"En osaa lukea tätä enkä oikein tiedä, tahdonkokaan", sanoi hän
vihaisesti.
"Belding, varmasti on meidän parasta lukea se", huomautti Ladd, "sillä
meidänhän on saatava selville keitä nuo miehet oikeastaan ovat. Ovatko
he Campon vai Salazarin miehiä, kuljeksivia kapinallisia vai Rojaksen
roistoja, selviää kai tuosta kirjeestä. Ymmärrätkö?"
Mutta ei ainoakaan heistä kyennyt tulkitsemaan tuota sotkuista
töherrystä.
"Mercedes osaa varmasti lukea sen", sanoi Ladd.
Thorne avasi oven kutsuen hänet huoneeseen. Mercedes tuli sinne rouva
Beldingin ja Nellin seurassa. Kaikki kolme näyttivät selvästi
aavistavan tilanteen kriitillisyyden.
"Kultaseni, pyydämme sinua selittämään, mitä tälle paperille on
kirjoitettu", sanoi Thorne taluttaessaan vaimoaan pöydän luo. "Se on
kapinallisten lähettämä ja pelkäämme sen sisältävän pahoja uutisia."
Mercedes katsahti kirjeeseen ja pyörtyi sitten Thornen syliin. Hän
kantoi vaimonsa sohvalle ja Nell ja rouva Belding alkoivat häntä
hoitaa.
Belding katsoi tovereihinsa. Oli hyvin luonteenomaista hänelle, että
nyt, kun ei onnettomuutta näytetty voitavan välttää, haihtuivat hänen
synkkyytensä, levottomuutensa ja vihansa heti.
"Laddy, Rojas siellä sittenkin näyttää olevan. Onko hänellä montakin
miestä mukanaan?"
"Ehkä parikymmentä. Ei kumminkaan enempää."
"Voimme karkoittaa toista vertaa suuremmankin joukon meksikolaisia."
"Varmasti!"
Jim Lash pureskeli piippunsa vartta ja sanoi vihdoin.
"Tietysti, mutta taisteluun ryhtyminen ei ole viisasta silloin kun
voimme karttaa sitä."
"Miten sitten?"
"Viivytelkäämme meksikolaisia iltaan asti joillakin tekosyillä. Sitten
Laddy, minä ja Thorne otamme Mercedeksen mukaamme ja lähdemme Yumaan."
"Camino del Diablo! [= pirun tie.] Tuolle kauhealle taipaleelleko
naisen kanssa? Jim, oletko unhottanut, miten monta sataa ihmistä on
hävinnyt tuolle pirun tielle?"
"En ole unhottanut mitään", vastasi Jim. "Lähteet ovat täynnä vettä
nyt. Siellä on ruohoakin hevosille ja me voimme tehdä tuon matkan
kuudessa päivässä."
"Yumaan on kolmesataa penikulmaa."
"Belding, Jimin suunnitelma ei ole niinkään tyhmä", huomautti Ladd.
"Jumala tietää, ettei meille ole muita mahdollisuuksia, ellemme halua
taistella."
"Mutta ajattelehan, että vaikka voisimmekin viivytellä Rojasta niin,
että pääsette turvallisesti lähtemään Mercedeksen kanssa, niin kai tuo
roisto huomaa sen hyvinkin pian. Ja mitä luulet hänen silloin tekevän
meille tänne jääneille?"
"Hän ei huomaa pakoamme kumminkaan ennen päivänkoittoa, eikä hän
silloinkaan voi heti lähteä jälkeemme. Tarvitaan aikaa, hevosia ja
miehiä, ennenkuin meitä voidaan ruveta seuraamaan tuonne erämaahan.
Katsohan, luulen tuon hullun meksikolaisen haluavan vain tyttöä
omakseen. Saadakseen hänet, on hän valmis hyökkäämään tänne, siitä saat
olla aivan varma. Mutta hän on liian viisas ruvetakseen taistelemaan
kanssasi turhasta. Rojas voi nyt olla aivan hullu naisiin nähden, mutta
hän pelkää kumminkin Yhdysvaltoja. Usko sanojani, että hän huomaa
pakomme vasta huomenna ja lähtee sitten vasta jälkeemme. Vannon, että
saatuamme kymmenen tunnin etumatkan, voimme matkustaa turvallisesti."
Belding käveli edestakaisin lattialla ja Jim ja Ladd kuiskuttelivat
keskenään. Gale meni ikkunaan tarkastelemaan törmälle pysähtynyttä
roistojoukkoa, mutta käänsi hetken kuluttua katseensa Mercedekseen.
Tämä oli jo palannut tajuihinsa, ja hänen silmänsä näyttivät
tummemmilta ja suuremmilta kasvojen kalpeuden vuoksi. Thorne puristi
hänen käsiään ja naiset koettivat tyynnyttää häntä. Kaikki muut miehet
paitsi Gale olivat niin omissa ajatuksissaan, etteivät he huomanneet,
miten huoneen takaosassa oleva yaqui tarkasteli espanjalaista tyttöä.
Yaquin katse oli aina omituinen, mutta nyt erittäinkin. Gale huomasi
sen ja tunsi, ettei hän voi sitä milloinkaan unhottaa. Mercedeksen
kauneus ei ollut milloinkaan ennen tuntunut hänestä niin erikoiselta ja
vetoavalta kuin nyt tässä tilaisuudessa. Hän arvaili, vaikuttiko
yaquiin tytön suloisuus, avuttomuus vai hänen pelkonsa. Yaqui ei ollut
nähnyt Mercedestä kuin muutamia kertoja, mutta joka kerta oli hän
näyttänyt joutuvan lumoihin. Voiko tuo omituinen intiaani tuijottaa
tyttöön sen vuoksi, että hän vihasi meksikolaisia niin hirveästi? Mutta
yaquin olennossa oli kumminkin jotakin jaloa ankaruutta, joka kumosi
Galen epäluulot.
Äkkiä kutsui Belding toverinsa luokseen ja sitten Thornen.
"Kuunnelkaa nyt suunnitelmaani", sanoi hän kiihkeästi. "Menen
puhuttelemaan Rojasta. Koetan saada hänet järkiinsä sanomalla hänelle,
että hän ajattelisi pitkään, ennenkuin hän hyökkää Yhdysvaltain
puolelle. Ilmoitan hänelle, että Mercedes on nyt erään amerikkalaisen
vaimo. En aio sitoutua mihinkään, en aio kieltäytyä kuulemasta hänen
väitteitään enkä aio näyttää pelkääväni häntä ollenkaan. Koetan vain
voittaa aikaa, ja jos petokseni onnistuu, en muuta toivokaan. Kun ilta
on pimennyt, otatte te neljä: Laddy, Jim, Dick ja Thorne Mercedeksen ja
parhaimmat valkoiset hevoseni ja yaquin toimiessa oppaana hiivitte
Altar Valleyn läpi Yumaan johtavalle tielle... Odota nyt, Laddy, salli
minun lopettaa. Haluan, että otatte valkoiset hevoseni kahdestakin
syystä: pelastaaksenne ne ja itsenne niiden avulla. Ymmärrättekö? Jos
Rojas ryöstäisi hevoseni ja lähtisi ajamaan teitä takaa niillä, on
hyvin luultavaa, että hän saisi teidät kiinni. Sitäpaitsi voitte ottaa
paljon raskaammat kuormat kuin muutoin olisi mahdollista. Nuo suuret
hevoset voivat kulkea nopeammasti ja kauemmaksi tarvitsematta niin
paljon ruohoa ja vettä kuin toiset. Teidän on otettava intiaani
mukaanne sen vuoksi että hän tällaisessa tapauksessa tulee olemaan
teille kuvaamattomaksi avuksi. Jos teidän on kiirehdittävä kulkuanne,
jos satutte eksymään tahi jos teidän on poikettava syrjään tieltä, niin
ajatelkaa, mitä se merkitsee, että yaqui on kanssanne. Hän tuntee
Sonoran yhtä hyvin kuin meksikolaisetkin. Hän voi kätkeä teidät, löytää
vettä ja ruohoa silloinkin kun se teistä muista tuntuu aivan
mahdottomalta. Intiaani on uskollinen. Hänellä on velka maksettavana ja
hän maksaakin sen, älkää käsittäkö minua väärin. Kun olette lähteneet,
kätken Nellin niin, ettei Rojas löydä häntä, vaikka hän nuuskisikin
koko talon. Sitten luullakseni voin rauhoittua ja odottaa minkään
tarvitsematta minua erikoisesti huolettaa."
Paimenet hyväksyivät Beldingin suunnitelman ja Thorne änkytti
koettaessaan ilmaista kiitollisuuttaan.
"Niin, valitsemme tämän keinon", lopetti Belding. "Menen nyt kutsumaan
Rojaksen roistoineen tälle puolelle... Kuulkaahan, minun on kai saatava
tietää, mitä tuossa paperilipussa oli."
Thorne meni vaimonsa luo.
"Mercedes, aiomme pettää Rojaksen. Kerro meille, mitä tuossa kirjeessä
on."
Tyttö nousi istualleen laajentunein silmin ja tarttuen Thornen käsiin.
"Rojas vannoo pyhimyksiensä ja neitsyensä nimissä, että ellei minua
luovuteta hänelle neljänkolmatta tunnin kuluessa, polttaa hän kylän,
tappaa miehet, ryöstää naiset mukaansa ja heittää lapset kaktuksien
piikkeihin."
Syntyi hetken vaitiolo viimeisen kuiskauksen jälkeen.
"Vai pyhimyksiensä ja neitsyensä nimissä!" huudahti Ladd nauraen
kylmää, viiltävää ja uhkaavaa naurua merkityksellisesti ja
peloittavasti.
Silloin yaqui huudahti käheästi. Gale oli kuullut tuon äänen ennenkin
ja muisti nyt sen tapahtuneen Papago Wellin luona.
"Katsokaa intiaania!" kuiskasi Belding käheästi. "Luulen hänen
ymmärtäneen jokaisen Mercedeksen sanan. Ja, toverit, älkää käsittäkö
minua väärin, jos sanonkin, että jos hän milloinkaan saa herra Rojaksen
käsiinsä, tapahtuu jotakin azteekkilaista, joka hyydyttää veren
suonissanne."
Yaqui oli kävellyt aivan Mercedeksen viereen seisahtuen siihen tämän
nojautuessa mieheensä. Hänen näytti olevan pakko kohdata intiaanin
katse, joka selvästi oli joko niin voimakas tahi hypnotisoiva, ettei
hän voinut sitä mitenkään vastustaa. Mutta hän kai näki tahi aavisti
sen merkityksen paremmin kuin muut, koska hän ojensi yaquille vapisevan
kätensä. Intiaani tarttui siihen painaen sen sydämelleen omituisin
liikkein ja kumartaen päänsä. Sitten hän palasi paikoilleen huoneen
varjoisimpaan nurkkaan.
Belding meni pihalle vartijain sijoittuessa entisille paikoilleen
ikkunain viereen. Gale kuvitteli, että muidenkin ajatukset olivat yhtä
synkät kuin hänenkin. Hänen suonissaan alkoi veri virrata nopeammasti,
kun hän näki Beldingin pysähtyvän aitauksien viereen ja viittaavan
kädellään. Rosvot nousivat hevostensa selkään ja ratsastivat nopeasti
taloa kohti rinnan.
Missä Rojas oli oleskellut ensimmäisen lähestymisen tapahtuessa, ei
voitu tietää, mutta nyt hän kumminkin oli silmäänpistävästi näkyvissä.
Hän oli pukeutunut kirjaviin, melkeinpä komeileviin vaatteihin. Gale ei
tuntenut valkoista sombreroa, punaista kaulaliinaa, samettijakkua eikä
mitään muutakaan tuon keikarin puvusta, mutta sen yleisvaikutus toi
hänen mieleensä elävästi roiston ensimmäisen esiintymisen. Rojas
laskeutui satulasta ja näytti kuuntelevan. Hän ei ollut ollenkaan
kiihtynyt, kuten tuona iltana Del Solissa. Selvästi tuntui Laddista ja
Lashistakin tällainen tyyneys tavattomalta, sillä meksikolainenhan
toimi tunteittensa pakotuksesta. Belding huitoi käsillään ja pudisti
kiivaasti suurta päätään näyttäen puhuvan yhtä paljon ruumiillaan kuin
suullaan. Sitten näytti Rojas vastaavan ja sen jälkeen näytti
keskustelu selvästi muuttuvan kiihtyneeksi ja vaikeaksi. Se loppui
kuitenkin vihdoin kuten näytti keskinäiseen ymmärtämiseen. Rojas
hyppäsi satulaan ja ratsasti tiehensä miehineen Beldingin tömistellessä
takaisin taloon.
Kun hän tuli ovesta, loistivat hänen silmänsä, suuret kädet olivat
puristautuneet nyrkkiin ja hän hengitti kuuluvasti.
"Saatte hirttää minut, ellen ole hämmästynyt!" huudahti hän. "Menin
neuvottelemaan punakätisen, pienen murhaajan kanssa ja, tulimmainen
minut vieköön, tapasinkin muutaman -- muutaman -- ash, en löydä nyt
sopivaa nimeä. Aloitin petokseni ja sainkin sen mielestäni hyvään
alkuun, mutta unhotin mainita, että Mercedes on Thornen vaimo. Ja
voitteko ajatella kummempaa? Rojas vannoi rakastavansa Mercedestä --
vannoi menevänsä naimisiin hänen kanssaan täällä Forlorn Riverissä ja
sanoi lopettavansa ihmisten ryöstämisen ja tappamisen ja vievänsä hänet
pois Meksikosta. Hän kehui omistavansa kultaa ja jalokiviä, ja ellei
hän tyttöä saa, vannoi hän jotakin tapahtuvan. Hän sanoi kuolevansa
kuitenkin hänettä... Ja nyt kuulette omituisimman asian. Uskoin
nimittäin hänen puhettaan. Hän oli näköjään kylmä kuin jää, mutta hänen
sielussaan raivosi helvetin tuli. En ole nähnyt milloinkaan tuollaista
meksikolaista. No niin, olin olevinani hyvin myötämielinen. Rupesimme
keskustelemaan ystävällisesti, luullakseni, vaikka en ymmärtänyt
puoliakaan hänen puheestaan ja kuvittelen, että hän ymmärsi vielä
vähemmän minua. Ja minun vielä ennättämättä ehdottaakaan sanoi hän
odottavansa vielä päivän ja tulevansa sitten jälleen keskustelemaan
kanssani."
"Saamme varmasti kiittää onneamme!" huudahti Ladd.
"Rojas on kylliksi viisas asettaakseen vahdit kaikille Forlorn
Riveristä johtaville teille", huomautti Jim.
"Se ei voi estää meitä toteuttamasta suunnitelmaamme", vastasi Belding.
"Emme tarvitse muuta kuin pimeää. Yaqui opastaa teidät kyllä läpi.
Saamme nyt kiittää onneamme enemmän kuin milloinkaan ennen, että hän on
apunamme... Nyt, pojat, on teidän painettava seuraavat asiat mieleenne.
Teidän on otettava kahdeksan hevosta, laumani parhaimmat, ja sitten on
teidän otettava mukaanne kaikkea, mitä tarvitaan pitkälle matkalle,
sillä muistakaa, että yaqui voi opastaa teidät johonkin villiin Sonoran
laaksoon päästäkseen Rojaksesta vapaaksi. Voitte päästä Yumaan kuudessa
päivässä, mutta tuo matka voi viedä teiltä kuusi viikkoakin. Teidän on
tehtävä pieniä kääröjä satuloiden taakse ja suurempia noille parille
kuormahevoselle. Sitten voi olla mahdollista, että joudutte ankaraan
taisteluun. Laddy ottakoon senvuoksi .405:den ja Dick remingtoninsa.
Teidän on kaikkien aseistauduttava raskaasti Pääasia on kumminkin,
etteivät kuormat hidastuta kulkuanne, mutta ovat kumminkin niin suuret,
ettette näänny nälkään erämaassa."
Iltapäivä kului nopeasti. Dick ei voinut vaihtaa juuri sanaakaan Nellin
kanssa, ja koko ajan, kun hän valitsi, harkitsi ja valmisteli pieniä
matkakääröjään, oli hänen sydämensä pakahtua.
Aurinko laskeutui ja hämärä synkkeni muuttuen lopulta onneksi melko
pilviseksi yöksi. Gale näki valkoisten hevosten sivuuttavan oven kuin
äänettömät haamut. Blanco diablokin oli aivan hiljaa, mikä oli kokonaan
yaquin ansio. Gale meni pihalle satuloimaan Blanco solia. Hevonen
hieroi pehmeätä turpaansa hänen olkapäähänsä. Sitten palasi Gale
huoneeseensa. Mitään muuta ei ollut enää jäljellä kuin odottaa ja sanoa
jäähyväiset. Mercedes tuli huoneeseen tummin, loistavin silmin,
puettuna nahkasäärystimiin ja viittaan, kuten joku solakka nuori
paimen. Hänen kauneuttansa ei voitu kätkeä, ja nyt olivat toivo ja uhma
lämmittäneet hänen verensä.
Gale vei Nellin huoneen varjoisimpaan nurkkaan. Tyttö värisi, ja kun
hän nojautui Galeen, ei hän ollut enää tuo sama iloinen tyttö, joka oli
pitänyt Galea niin kauan loitolla. Dick puristi hänet syliinsä.
"Kultaseni, lähden pian ja ehkä en enää milloinkaan --"
"Dick, et saa sanoa niin", nyyhkytti Nell pää Dickin rinnoilla.
"Niin, ehkä en enää milloinkaan palaa", jatkoi Dick vakavasti.
"Rakastan sinua, olen rakastanut sinua ensi näkemisestämme asti.
Pidätkö ollenkaan minusta?"
"Rakas Dick, sydämeni on aivan pakahtumaisillaan", änkytti Nell
painautuessaan häneen.
"Se voi ehkä olla pakahtumaisillaan Mercedeksen, Laddin ja Jimin
vuoksi, mutta haluan kuulla jotakin itseenikin nähden, jotakin, jota
voin muistella pitkien päivämatkojen kuluessa ja yksinäisten
leiritulien ääressä. Ah, Nell, et voi kuvitellakaan siellä vallitsevaa
hiljaisuutta etkä tuota hiekan ja kivien peloittavaa maailmaa. -- Sano,
rakastatko minua?"
"Ah, rakastan, rakastan sinua niin äärettömästi! En ole ennen
tiennytkään, että sinua niin hirveästi rakastan. Dick, olen sinulle
uskollinen ja tahdon odottaa -- toivoa ja rukoilla, että palaisit
takaisin."
"Jos tulen takaisin -- ei -- kun tulen takaisin, tahdotko mennä
kanssani naimisiin?"
"K-y-y-llä!" kuiskasi Nell vastatessaan Dickin suuteloon.
Belding tuli huoneeseen sanoen jotakin lempeästi.
"Nell, kultaseni, nyt on minun lähdettävä."
"Olen itsekäs pieni pelkuri!" huudahti Nell. "Kuinka jaloja te kaikki
olettekaan! Minun pitäisi ylistää tekoanne, mutta minä en voi...
Taistele, jos sinun on pakko, Dick, taistele tuon viehättävän, vainotun
tytön puolesta. Rakastan sinua sitten niin paljon enemmän... Ah!
Hyvästi, hyvästi!"
Tempauksin, joka värisytti häntä, laski Gale tytön menemään. Hän kuuli
Beldingin sanovan hiljaa:
"Yaqui sanoo, että iltayö on paras. Luota häneen, Laddy. Muista mitä
sanoin, että yaqui on Jumalan lähettämä."
Sitten kokoutuivat he kaikki pihalle puiden alla vallitsevaan hämärään.
Yaqui nousi Blanco diablon selkään, Mercedes nostettiin Blanca mujerin
satulaan ja Thorne ratsasti Blanca reinalla. Jim Lash oli jo hevosensa
selässä, joka oli yhtä valkoinen kuin toisetkin, mutta nimetön. Ladd
hyppäsi Blanco torres-nimisen [Blanco torres = valkoinen torni] oriin
satulaan ja tarttui kuormahevosten pitkiin marhamintoihin. Viimeksi
tuli Gale Blanco solilla.
Kun hän nosti jalkansa jalustimeen pitäen kiinni harjasta ja
satulannupista, katsoi hän vielä kerran ovelle. Nell seisoi valossa
loistavin hiuksin ja kalmankalpein kasvoin, tummin silmin, avonaisin
huulin ja ojennetuin käsivarsin. Tämä surullinen ja suloinen kuva
syövytti julmat piirteensä Galen sydämeen. Hän heilautti kättään ja
hyppäsi sitten viivyttelemättä satulaan.
Blanco sol läksi liikkeelle.
Edellään näki Gale kävelevät hevoset, jotka kuvastuivat valkoisina
tummia varjoja vasten. Hän ei voinut kumminkaan nähdä matkueen
etummaista päätä eikä kuulla selvästi hevosten pehmeitä askeliakaan.
Ohuitten pilvien välistä tuikki muudan yksinäinen tähti. Oli aivan
tyyni, mutta ilma oli kumminkin kylmä. Erämaan tumma äärettömyys näytti
ammottavan heitä vastaan. Vasemmalla, joen toisella törmällä, paloi
muutamia nuotioita. Rauhallinen ja salaperäinen kylmä yö tuntui
sulkevan Galen syliinsä, ja hän tarkasteli tuota avaraa, lainehtivaa ja
tummaa tasankoa terävin silmin, järkkymättömin päätöksin ja heräävin
villein riemuin, joka lumosi hänet heti, kun tultiin erämaahan.