George Thorne ei ollut lähettänyt viikkokausiin sanaakaan Forlorn
Riveriin. Gale oli huolissaan senvuoksi ja alkoi jo arvailla, oliko
Thornelle mahdollisesti tapahtunut jotakin vakavampaa. Mercedes näytti
olevan tuskallisesti jännityksissään.
Thornen sopimus päättyisi tammikuun lopussa ja ellei hän nyt heti
saisikaan lopullista eroaan, saisi hän kumminkin varmasti lomaa
joksikin ajaksi. Senvuoksi Gale odotti vielä, ei kumminkaan enenevättä
levottomuudetta, ja koetti parhaan kykynsä mukaan lohduttaa Mercedestä.
Helmikuun ensimmäinen päivä koitti tuoden uutisia Casitassa ja sen
ympäristössä tapahtuneista vallankumouksellisten liikkeistä ja rosvojen
tuhotöistä, mutta ei sanaakaan Thornesta.
Mercedes muuttui hiljaiseksi ja surulliseksi. Hänen silmänsä olivat
kuin murheen suuret mustat ikkunat. Nell uhrautui kokonaan tuolle
onnettomalle tytölle. Dick koetti kaikin tavoin saada hänet uskomaan
kaiken vielä muuttuvan hyväksi eikä muukaan talonväki olisi voinut
käyttäytyä ystävällisemmin ketään sisarta tai tytärtä kohtaan. Mutta
heidän yhteiset ponnistuksensa olivat turhat. Mercedes näytti luulevan
kohtalokkain toivottomuuksin, että kaikki oli lopussa ja onnettomuus
alkanut.
Gale selitti selittämistään aikovansa ratsastaa Casitaan ottamaan
selville, mihin Thorne oli joutunut, mutta vanhemmat ja tyynemmät päät
saivat hänet aina tyyntymään. Belding ei uskonut ollenkaan Casitaan
johtavaa tietä turvalliseksi. Pakolaisia saapui sieltä joka päivä
Forlorn Riveriin, ja jos vain heidän kertomuksiinsa voitiin luottaa,
olisi oikea sota ollut toivottavampi kuin nykyinen tilanne rajalla.
Belding, paimenet ja yaqui neuvottelivat. Intiaani ei ollut ainoastaan
Galen uskollinen palvelija, vaan hän oli myöskin suureksi hyödyksi
Beldingille. Yaquilla oli kaikki sukunsa voimat ja terävä järki. Hänen
vihansa meksikolaisia kohtaan oli suurempi kuin hänen perinpohjaiset
tietonsa heistä. Yaqui oli ollut vakoilemassa kaikilla teillä ja
ilmoitti asioita, joiden perusteella Belding päätti odottaa vielä
muutamia päiviä, ennenkuin hän lähettää ketään Casitaan. Hän pakotti
paimenten ja erittäinkin Galen lupaamaan, etteivät he lähde sinne hänen
suostumuksettaan.
Tultuaan tästä neuvottelusta tapasi Gale Nellin. Sitten tuon
keskeytyneen lepohetken oli tyttö karttanut häntä enemmän kuin ennen,
ja kaikki, mitä Gale voi kehua saaneensa häneltä, oli silloin tällöin
matkojen päästä vilahtava kiusoittava hymy. Nyt kumminkin tuntui
hänestä kuin tyttö olisi odottanut häntä, ja kun hän saapui Nellin
viereen, oli hän aivan varma siitä eikä voinut peittää suurta
hämmästystään.
"Dick", aloitti Nell nopeasti, "isä kai ei aio lähettää ketään Casitaan
ottamaan selvää Thornesta?"
"Ei vielä. Hänestä tuntuu parhaalta odottaa ja me muutkin olemme samaa
mieltä. Olen pahoillani. Mercedes raukka!"
"Tiedän sen. Koetin taivuttaa häntä lähettämään Laddyn tahi yaquin,
mutta hän ei ottanut puhettani kuuleviin korviinsakaan. Dick, Mercedes
kuolee vähitellen. Ettekö voi huomata, mikä häntä vaivaa? Se ei ole
rakkautta eikä pelkoa, vaan epävarmuutta ja epäilyä. Ah, emmekö voi
mitenkään häntä auttaa?"
"Nell, olen yhtä huolissani kuin tekin hänen vuokseen. Toivoisin
voivani ratsastaa Casitaan, mutta Belding on pitänyt minua kuin
pihdeissä viime aikoina."
Nell tuli aivan Galen viereen ja tarttui hänen käsivarteensa. Hänen
kasvonsa olivat aivan kalpeat ja silmät loistivat tummina
innostuksesta.
"Dick, ettekö voi lähteä sinne isän suostumuksettakin? Koettakaa nyt!
Menkää Casitaan ja ottakaa selville, mitä Thornelle on tapahtunut, ja
kyselkää, onko hän lähtenytkään tänne Forlorn Riveriin."
"En, Nell, en voi."
Tyttö irtautui hänestä nopeasti.
"Pelkäättekö?"