Kumpaakin joukkoa näytti komentavan ratsain ajava mies.
Toinen näistä miehistä oli Drouet, toinen Billot.
Charnyn tarvitsi vain luoda silmäys suunnalle, mistä nämä joukot
tulivat, käsittääkseen kaikki.
Drouetin ja Billotin poissaolo, joka oli tuntunut selittämättömältä,
selveni liiankin kirkkaaksi.
He olivat varmaankin saaneet vihiä Châlonsissa puuhatusta
salahankkeesta. He olivat lähteneet, toinen kiirehtimään
Reimsin kansalliskaartin saapumista, toinen noutamaan paikalle
Vitry-le-Françaisin kansalliskaartin.
He olivat toimineet kuin yhteisen sopimuksen mukaan: molemmat saapuivat
yhtaikaa.
He komensivat miehensä pysähtymään torille, jonka he sulkivat
kauttaaltaan.
Enemmittä mutkitta annettiin määräys, että pyssyt oli pantava
ampumakuntoon.
Matkue pysähtyi.
Kuningas kurkisti vaununikkunasta.
Hän näki Charnyn seisovan kalpeana, hampaat lujasti yhteen
puristettuina.
»Mitä nyt?» kysyi kuningas.
»Sitä, sire, että vihollisemme ovat saaneet lisävoimaa ja että, kuten
näette, pyssyjä panostetaan ja kaartin takana talonpojat seisovat
valmiina ampumamaan».
»Mitä te arvelette, herra de Charny?»
»Minä arvelen, sire, että olemme joutuneet kahden tulen väliin! Se ei
estä teitä yrittämästä eteenpäin, jos tahdotte, sire. Mutta en tiedä,
minne asti teidän majesteettinne pääsee.»
»Hyvä on», sanoi kuningas, »kääntykäämme takaisin!»
»Teidän majesteettinne on siis päättänyt?»
»Herra de Charny, minun takiani on vuotanut kylliksi verta, ja sitä
verta minä itken katkerin kyynelin. Minä en tahdo, että pisaraakaan
enää vuodatetaan... Kääntykäämme takaisin.»
Nämä sanat kuullessaan molemmat komppanian miehet hypähtivät
istuimeltaan vaununoven eteen. Villroyn komppanian kaartilaiset
riensivät niinikään paikalle. Nämä rehdit, intomieliset soturit eivät
parempaa pyytäneetkään kuin päästä taistelemaan porvariston kanssa,
mutta kuningas toisti määräyksensä äskeistä pontevammin.
»Hyvät herrat», sanoi Charny lujalla ja käskevällä äänellä,
»kääntykäämme, kuningas tahtoo!»
Ja hän itse tarttui ohjaksiin ja pani raskaat ajoneuvot kääntymään.
Pariisin portilla Châlonsin kansalliskaarti, joka nyt oli tarpeeton,
luovutti paikkansa talonpojille, Vitryn ja Reimsin kansalliskaarteille.
»Olenko tehnyt oikein, madame?» sanoi Ludvig XVI Marie-Antoinettelle.
»Olette, hyvä herra», vastasi tämä. »Mutta minusta tuntuu, että herra
de Charny totteli teitä kovin nopeasti...»
Ja hän vaipui synkkiin mietteihin, jotka eivät oikein sopineet siihen
hirveään tilanteeseen, missä kuninkaallinen perhe tällöin oli.