Venäjän keisari Aleksanteri I polveutui Pietari Suuresta tämän
tyttären Annan, Aleksanterin isän isänäidin kautta. Tämä oli
naimisissa Holsteinin herttuan Kaarle Fredrikin kanssa, joka oli
kuningas Kaarle XI:n tyttärenpoika. Aleksanteri I ja nykyinen
hallitseva keisarisuku polveutuvat siis sekä Venäjän tsaareista
että Ruotsin kuninkaista, mutta isänpuolelta saksalaisista Holsteinin
herttuoista.
Keisari Aleksanteri oli aivan nuorena noussut valtaistuimelle isänsä,
keisari Paavalin, jälkeen sangen rauhattomana aikana ja sekaantui
vastoin tahtoansa niihin suuriin sotiin ja mullistuksiin, jotka
seurasivat Ranskan vallankumousta.
Keisari saattoi vähemmän kuin muut noudattaa oman sydämensä toiveita.
Hänen täytyi noudattaa valtakuntansa perinnäistä valtiotaitoa ja
säilyttää tai laajentaa sen valtaa, silloinkin kun hän mieluimmin
olisi tahtonut pitää huolta ainoastaan kansansa onnesta.
Kun Aleksanteri I oli valloittanut Suomen, päätti hän kuitenkin olla
muutamissa kohdin noudattamatta entistä valtiotaitoa. Tämän maan hän
olisi voinut kokonaan sisällyttää Venäjän valtioon ja panna Venäjän
lain alaiseksi, kuten hänen edeltäjänsä olivat panneet ne osat
Suomea, jotka joutuivat Venäjän valtakunnan omiksi vuosina 1721 ja
1743. Tähän ei häneltä voimaa puuttunut. Mutta koska Suomen silloinen
valtiomuoto myönsi hallitsijalle ylimmän vallan maan hallinnossa,
jonka ohessa kansalle jäi suurin osa sen vanhaa vapautta, katsoi
keisari paremmaksi antaa tämän vapaan maan pitää ruotsinaikaisen
lakinsa, erityisen valtiomuotonsa ja oman hallintonsa keisarikunnan
rinnalla, jonka kanssa sen muuten tuli olla erottamattomasti
yhdistettynä. Vaikka Suomi oli vähäinen, köyhä ja vajavoimainen
suureen, rikkaaseen ja mahtavaan Venäjään verrattuna, oli sillä
kuitenkin vanhempi sivistys, ja se oli ollut kauemmin uuden Euroopan
edistysrientoihin osallisena. Vuoden 1808 sota oli saanut keisarin
vakuutetuksi Suomen kansan urhoollisuudesta ja uskollisuudesta
laillista esivaltaansa kohtaan, ja hän tahtoi ennemmin saavuttaa
vapaan ja onnellisen kansan vilpittömän luottamuksen kuin valloitetun
kansan valheellisen alistuvaisuuden.
Jo lopulla vuotta 1808 kutsuttiin sentähden edustajia Suomen neljästä
säädystä Pietariin keisarille esittelemään niitä toimenpiteitä, jotka
ensi aluksi olivat tarpeen vaatimia. Ja kun tämä "lähetyskunta" oli
varovaisella, mutta isänmaallisella tavalla täyttänyt tehtävänsä,
kutsuttiin Suomen säädyt kokoontumaan 10 päivänä maaliskuuta v.
1809 _valtiopäiville Porvooseen_. Sinne kokoontui silloin, entisen
valtiopäiväjärjestyksen mukaan, 60 aatelismiestä, 8 pappia, 19
porvaria ja 30 talonpoikaa, joille neljälle säädylle keisari määräsi
puhemiehet, kuten kuningas ennen oli tehnyt. Maaliskuun 27 päivänä
keisari itse saapui Porvooseen ja julistutti seuraavan vakuutuksen,
jommoisen hänen jälkeläisensä sitten aina antoivat.
"Me Aleksanteri ensimmäinen, Jumalan armosta koko Venäjänmaan
Keisari ja Itsevaltias, Suomen Suuriruhtinas y.m. y.m., y.m., teemme
tiettäväksi: että sittenkun Me, Jumalan sallimuksesta, olemme
haltuumme ottaneet Suomen Suuriruhtinaskunnan, olemme Me tämän kautta
tahtoneet vakuuttaa ja vahvistaa maan uskonnon ja perustuslait
sekä ne etuudet ja oikeudet, joita itsekukin sääty mainitussa
Suuriruhtinaskunnassa erikseen ja kaikki sen asukkaat yhteisesti,
niin ylhäisemmät kuin alhaisemmat, tähän asti ovat valtiosäännön
(konstitutsionin) mukaan nauttineet: luvaten säilyttää kaikki nämä
edut ja oikeudet lujina ja koskemattomina täydessä voimassaan.
Suuremmaksi vakuudeksi olemme Me tämän vakuutuskirjan merkinneet
omakätisellä allekirjoituksellamme. Annettu Porvoossa 15 (27) päivänä
maaliskuuta v. 1809. Aleksanteri."
Maaliskuun 28 p:nä keisari avasi valtiopäivät ranskankielisellä
valtaistuinpuheella, jonka tulkitsi ruotsiksi maamme ensimmäinen
Venäjän-ajan kenraalikuvernööri, Kustaa III:n ajoilta kuuluisa
kenraali Sprengtporten. Maaliskuun 29 päivänä keisari otti vastaan
valtiosäätyjen Suomen kansan puolesta tekemän kuuliaisuudenlupauksen
ja jokaisen eri säädyn uskollisuudenvalan, sanoen hellällä
mielenliikutuksella ottavansa vastaan nämä todistukset
kunnioitettavan kansan vapaatahtoisesta kuuliaisuudesta.
Suomen valtiosäätyjen uskollisuudenvala Porvoossa oli tosiaankin
-- oikeuden, vaikka ei voiman kannalta katsoen -- vapaatahtoinen
vala, kuten keisari lausui. Sillä nämä säädyt eivät voineet
olla keisarin laillisia alamaisia, ennenkuin Ruotsin kuningas
sittemmin, syyskuussa samana vuonna, oli luovuttanut Suomen Venäjän
valtakunnalle ja vapauttanut Suomen kansan sen aikaisemmasta
uskollisuudenvalasta. Näin keisari Aleksanteri I:n vakuutus ja Suomen
säätyjen uskollisuudenvala maaliskuussa v. 1809 oli molemminpuolinen,
oikeusvoimainen sopimus.
Porvoon valtiopäivät ratkaisivat nopeasti ne muutamat, mutta
vaikeat ja tärkeät kysymykset, jotka keisari oli niille esittänyt.
Säädyt ehdottivat, että maan ruotujakoinen sotaväki päästettäisiin
palveluksesta vähintäänkin 50 vuodeksi, jottei sen mahdollisesti
sitä ennen tarvitsisi taistella Ruotsia vastaan. Sotaväenpidon
sijasta maksaisivat maanomistajat kruunulle "vakanssiveroa", ja
vastaisen Suomen armeijan ei tarvitsisi olla sotapalveluksessa maamme
rajojen ulkopuolella. Keisari vahvisti sotaväen lakkauttamisen ja
vakanssiveron.
Sitten säädyt neuvottelivat kruunulle menevistä maksuista ja
maamme rahasta, joksi nyt tuli Venäjän hopearupla. [Ruotsin raha
oli myöskin Suomessa käypää aina vuoteen 1840. Kun Venäjän ja
Ruotsin setelien arvo milloin nousi milloin laski, syntyi tästä
paljon sekaannusta. Silloin laskettiin hopearuplia, pankkoruplia,
kopeekoita, riikinseteleitä, pankkorikseiä, plootuja, killinkejä,
äyrejä, runstykkejä, talareita ja vanhoja Ruotsin markkoja.]
Lopuksi neuvoteltiin maamme uudesta hallituksesta. Korkeimmaksi
virastoksi tuli "hallitusneuvosto", jolle sittemmin annettiin nimeksi
keisarillinen Suomen senaatti. Kun kaikista näistä oli neuvoteltu,
saapui keisari taas Porvooseen ja päätti valtiopäivät 19 päivänä
heinäkuuta. Tervehdittyään säätyjä armollisin sanoin hän lausui:
"Tämä jalo ja rehellinen kansa on siunaava sitä kaitselmusta, joka
on säätänyt asiain nykyisen järjestyksen. Kansakuntain joukkoon
tästälähin koroitettuna, lakiensa turvissa, se on muistava
entistä hallitustansa vain lujittaaksensa sitä lujemmaksi sitä
ystävyydenliittoa, jonka rauha on rakentava."