Juokse, porosein,
poikki vuoret maat!
Seistä, syödä saat
majall' impyein.
Siellä verraton
jäkäl'-aarre on.
Päiv' on lyhyinen,
mutta pitkä tie,
laulaissain nyt vie
matka joutuen!
Tääll' on sudet vaan
usvamajoissaan.
Jos ma lentäisin,
niinkuin kotka tuo,
kultapilven luo,
ehkä näkisin
silmät lemmityn,
huulten hymyilyn.
Sydämeni sä
kohta kiedoit niin
lemmen pauloihin,
etten selviä; --
vedät totta kuin
koski innostuin.
Sinut nähtyäin
suurest' ikävöin,
aina päivin öin
mietin mielessäin:
on se onni vaan,
kun sun omaks' saan.
Vaikka kätkeisit
laakson kiven taa
taikka porolla
metsään rientäisit;
kivet, hongat ois
tieltäin käypä pois!
F. M. Franzén. -- Olli Vuorinen.