Päldojärv-nimisessä kylässä asui kauan aikaa sitten rikas
lappalainen, nimeltä Päiviö. Hänellä oli niin monta puroa, että
hän tarvitsi 30 renkiä ja 30 piikaa niitä varioimaan; mutta
hopea-aarteensa hän kätki maahan. Lappalaiset palvoivat siihen aikaan
kummallisia puita ja kiviä, joita nimittivät seidoiksi. Kun porot
kerran kuolivat tautiin, lähti Päiviö poikineen epäjumalan, seidan,
tykö, kaunisti sen kuusenhavuilla ja uhrasi poroja sen kunniaksi,
rukoillen siltä apua. Päivän odotti Päiviö poikineen turhaan merkkiä
siitä, oliko epäjumala kuullut heidän rukouksensa. Silloin he
nousivat, kantoivat kuivia puita seidan ympärille ja polttivat sen.
Kylän pakana-asukkaat tästä kovin pahastuivat ja tahtoivat tappaa
Päiviön, mutta hän vastasi heille Gideonin sanoilla: "Jos hän on
Jumala, niin kostakoon itse!" Päiviö tuli perheineen kristityksi ja
lähetti poikansa Vuolabban Inarin kylään hävittämään kaikki siellä
olevat seidat.
Päiviö oli väkevä sotasankari, mutta hänen kolme poikaansa tulivat
vielä mainiommiksi. _Vuolabba_ (Olavi) oli väkevimmän nimi. Hän oli
niin nopea, että juoksussa saavutti peuran, tavoitti hännästä kiinni
kiitävän suden ja löi sen murskaksi kallioon. Isoa venettään hän
kantoi yksinään olallaan, ja kivet, joita eivät jättiläiset jaksaneet
nostaa, hän kantoi helposti paikoilleen. Siihen aikaan oli Venäjän
karjalaisilla tapana käydä hävitysretkillä Lapissa. Vuolabba kantoi
suunnattoman suuren hirren tunturille telttansa yläpuolelle ja sai
karjalaiset uskomaan, että hänen kolmivuotias poikansa oli sen siihen
kantanut. Silloin ei kukaan uskaltanut häntä ahdistaa.
Päiviön toisen pojan nimi oli _Iisakki_. Hän oli niin tarkka
jousimies, että ampui harrin, kun tämä koskessa hypähti ylös
vedestä. Iisakkikin kävi sotaa Venäjän karjalaisia vastaan. Näiden
johtajana oli päällikkö, joka oli kiireestä kantapäähän puettuna
vaskivarustuksiin ja niin kankea, ettei itse voinut syödessään viedä
haarukkaa suuhunsa, vaan palvelijan piti häntä syöttää. Iisakki oli
kauan väijynyt tuota päällikköä ja survaisi sellaisen aterian aikana
kahvelin päällikön kurkkuun.
Päiviön kolmannen pojan nimi oli _Juhani_, ja hän oli niitä mahtavia
noitia, joita ei nyt enää synny maailmaan. Hänkin kävi karjalaisia
vastaan sotaa ja käytti heitä vastaan hirmuisia taikakeinojaan.
Kerran he saivat hänet kiinni ja pakottivat hänet opastamaan heitä
yöllä tunturin poikki. Pallastunturilla oli hyvin jyrkkä kohta.
Siinä Juhani loitsi niin, että karjalaiset kuulivat kellojen soivan
ja näkivät tulien loistavan kylästä jyrkänteen alapuolelta. Juhana
kehoitti nyt opastettaviaan seuraamaan ihan hänen jäljessään, kun
hän heille näytti tietä tulisoihdulla. Samassa hän viskasi soihdun
jyrkänteestä alas, mutta itse sai jalalleen sijan vuorenkolossa.
Karjalaiset tulivat suksillaan täyttä vauhtia syöksyen tulisoihdun
perästä ja hävisivät näin kaikki pimeään syvyyteen.