Niin aivan oikein. Olette arvannut aivan oikein... anteeksi, minulla ei
ole kunniaa tietää Teidän nimeänne... Pääsyynä perikatooni on luonteeni
heikkous. Samaa sanoi tuomari oikeudessa, silloin kun minua syytettiin.
"Edessänne arvoisa korkea oikeus, on räikeä esikuva siitä mihin
perinnöllinen juoppous, huono ravinto ja pahat taudit voivat uhrinsa
viedä." Sen jälkeen kolme professoria minut tarkasti ja yhteen ääneen
he vakuuttivat samaa. Kirjotin samassa nämä sanat muistikirjaani.
— Sillä minun täytyy tunnustaa: vaikka itse olenkin kadottanut
intelligentin ihmisen ulkomuodon, rakastan sivistystä ja tieteitä.
Minuun katsoen hän jatkoi: Te tietysti ette voisi uskoa, että tämä
olento, jonka tässä näette istuvan, kerran on ollut mies, jolla on
ollut edessään sileä tie, kunniakas nimi ja loistava virkaura. Mutta se
on totinen totuus. Puhun Teille vertauskuvissa.
Tuolla mäellä on pieni, Marja niminen ravintola — anteeksi — pahin
luola maailmassa. Tämän ravintolan seinällä riippuu kaksi taulua,
ikäänkuin muistutukseksi niille, jotka vielä ovat selviä.
Toinen tauluista kuvaa puolialastonta repaleista miestä, sanotaan
vaikka, minun kaltaistani; hän nukkuu loassa aidan luona, vierellään
röhkivä sika. Alla on kirjotus: "Saattaisi olla ihminen!" Toisessa
taulussa on kirjotus: "Osti rahalla, osti luotolla!" Taululle on
piirretty kaksi olentoa: toinen laiha, rappeutunut, jonka housun
lahkeet koirat ovat pureksineet, hän pitelee päätään, silmänsä
pullottavat — tämä ostaa luotolla. Häneen selin istuu toinen,
tuollainen lihava porvari, jolla on komea poskiparta. Veltosti
retkottaen tuolilla polttelee hän sikaria, edessään on hänellä
laatikko, kultarahoja täynnä. —
En ole mikään kauppanero mutta nämä taulut, vaikka ovatkin ala-arvoisia
ja huokeita, ansaitsevat huomiota. Ne ikäänkuin viittaavat omaan
elämääni. Ha, ha, ha! Ravintoloitsija siellä, Wukol Naumytsh, on
ankara ukko. Kerran virkoin hänelle: "Sinä, Wukol Naumov, voisit
tilata vielä kolmannenkin taulun, semmoisen, jossa tuo rappeutunut
toisella kädellään tarttuisi pankkiiria rintaan ja toisella anastaisi
hänen kassansa. Alla olisi kirjotus: 'Tästä seuraus!'" Tietysti
ravintoloitsija ei ymmärtänyt leikkiä. Puhuin hänelle vain huvikseni,
mutta hän aikoi kutsua poliisin. Ikäänkuin minä olisin uhannut häntä
itseään jollain vaarallisella aseella. Arvaahan sen — hm.
Kolmatta taulua, se tahtoo sanoa mielikuvitukseni luomaa, hyvä herra,
en ole suotta ottanut esimerkiksi. Sillä kerran yritin itse tätä tekoa,
ja silloin olisin päässyt elävien kirjoista. Jumalan kiitos, ei oikeus
pitänyt minua syyntakeisena, vaan päästi vapaaksi. Muussa tapauksessa
olisin saanut lähteä kaukaisiin maihin, "kullan ja kuparin hankintaan".
Koska nyt olemme näin pitkälle päässeet, niin sallikaa minun kertoa
kaikki järjestyksessä. Suokaa anteeksi, herra, mutta ulkomuodostanne
ja puheestanne päättäen olemme työtovereita. Niinmuodoin
kenties elämäkertani kelpaa lehtenne kaunokirjalliseen osastoon
sunnuntai-lukemiseksi taikka välipalaksi. Kernaasti minun puolestani.
Voisitte nimittää sitä esimerkiksi: "Kuinka tyhmästi muutamat
ihmiset asettavat elämänsä", tahi vielä sopivammin: "langenneen
synnintunnustus". Voin siis vaatia Teiltä pari lasia lisää. Mutta,
pyydän, tavallista, kahdeksan kopekan. Siihen ei ainakaan ole sekotettu
glyseriiniä. "Hoi, palvelija! kaksi olutta. Mitä muljotat, tomppeli,
katsot kuin lehmä uutta konttia? Et näy ymmärtävän ketä palvelet,
tyhmyri!"
Ei näy luottavan minuun, halju. Tosin kyllä sain kerran täällä aikaan
suuren hämmingin. Ja sitäpaitsi ovathan vaatteeni — niinkuin "Suuressa
Hotellissa" eräs laulajista laulaa:
Kummallinen on puku mulla,
Kirjavampi se on kuin sulla.
Kummallinen on puku mulla
Rallallallallaa!
Tottelen, herra ravintoloitsija. Erehdyin, tiedänhän sen: että
tämmöisessä paikassa ja yhtäkkiä — kupletteja. En laula enää, suljen
suuni. No, niin, vaan Te hyvä herra, suokaa anteeksi. Jos asiaa
oikein harkitsemme, en olisi kelvollinen olemaan kanssanne samassa
huoneessakaan. Kuka Te olette, kuka olen minä! Mutta Te tunsitte
myötätuntoisuutta kohtalon murjomaa kohtaan, ettekä ole hävennyt pyytää
häntä istumaan viereenne. Sallikaa minun suudella kättänne... No, no,
no, en tee sitä... Älkää pahastuko, suokaa anteeksi.
No niin. Äsken sanoin olevani entinen ylioppilas, mutta se ei ole
totta. Yksinkertasesti, huomasin, että Te olette intelligentti ihminen
ja ajattelin: ylioppilas pääsee parhaiten hänen suosioonsa. Aivan
oikein. Mutta Te olette kohdellut minua ritarillisesti, ja siksi tahdon
puhua Teille avomielisesti... Yliopistossa olen ollut yhden ainoan
kerran elämässäni, ja se oli arkeoloogisessa kokouksessa, ollessani
sanomalehdessä uutisten hankkijana. En salaa, että olin jokseenkin
pehmeä ja kaikesta siitä mitä siellä puhuttiin, en käsittänyt mitään.
Jostain kivisistä akoista joltain aikakaudelta...
Kuitenkin, sallikaa minun huomauttaa, etten minäkään ole kokonaan
sivistystä vailla. Muistan vielä nytkin: Alkibiades oli rikas ja
arvossa pidetty, luonto oli ylenmäärin tuhlannut hänelle selvää
järkeä... j.n.e.
Isäni oli verhoilija. Hänellä oli oma liike Moskovassa. Äitiäni muistan
vähemmän. Muistan ainoastaan, että hän oli lihava silmäpuoli nainen,
jonka sokea silmä alituisesti liikkui, ikäänkuin hän sillä olisi
iskenyt silmää jollekin. Vieläkin muistan, kuinka vanhin sälleistämme
syleili häntä minun näkyvissäni sanoen: "ei ole vaaraa, Andrjushka on
pieni, eikä ymmärrä mitään, annamme hänelle kopekan..." Taisivat olla
aika juoppoja, isäni ja äitini. He haisivat aina viinalle ja hakkasivat
minua millä sattui, niinkuin sanotaan: pampulla, hampulla ja vaikka
millä. Kasvatukseni he laiminlöivät kokonaan ja minä kasvoin kuin
rikkaruoho kadulla ja pihalla. Varsinaisena kasvattajanani oli meidän
oppipoikamme Jushka.
Täytyy sanoa Teille, että elämässäni olen nähnyt jos jonkinlaisia
olentoja. Taitaa riittää kun sanon, että olen istunut vankeudessakin.
Mutta, Jumal'auta, niin hävytöntä, niin irstasta kuin hän oli, en
ole tavannut toista. Mitä hän meille toisille pojille opetti, mitä
pani meitä tekemään halkopinojen välissä, vaunuvajan takana, en voi
Teille sanoa, hävettää. Totisesti, ja hän itse oli silloin melkein
kapalolapsi...
Vähäpätöisiä tekoja ovat tupakoiminen, juominen, kortin pelaaminen ja
rahojen varastaminen isältä. Sunnuntaisin, kun meillä oli vieraita, isä
itsekin huvikseen juotti minut humalaan ja vaati tanssimaan... Jushkan
opetus oli pahempaa. Yhdentoista vanhana opin tuntemaan naisen. Tämäkin
tapahtui vanuvajan takana, saman Jushkan johdolla. —
Ihmeellistä todellakin on, että tämä ihminen on kokonaan kadonnut
näköpiiristäni, enkä tiedä missä hän lienee: pakkotyössäkö, vai ovatko
tappaneet hänet kuin koiran... Mutta ei koskaan kenelläkään muulla
ole ollut minuun sellaista pirullista vaikutusta. Pelkäsin häntä
tavattomasti. Voitteko uskoa, vielä nytkin näen joskus unissani miten
hän minua pieksää ja herään kauhuissani... Terveydeksenne! Entä Te
itse? Ettekö? No, niinkuin tahdotte. Hyvä! Kylmää.
Tällä välin olin kuitenkin ehtinyt varttua. En tiedä kuka
ihmeitätekevistä lienee minut survaissut kymnaasiin valmistavalle
luokalle. Nyt se vasta varsinaisesti alkoi syntisen sieluni vaellus
petoksien läpi. Kolmessa vuodessa taisin olla kaikissa oppilaitoksissa,
sekä klassillisilla- että reaali-osastoilla. Missä täytin opettajan
taskut pureksitulla paperilla, missä löysivät minut juopuneena kadulta.
Yhdessä paikassa varastin toverilta höyhenkokoelman... ja paljon muuta
samantapasta.
Kotiin tultuani huomasi isä tavallisesti silmistäni mitä oli
tapahtunut. "Joko taas potkittiin pois?" Minä vaikenen. "Voi sinua
lurjusta! Odotappas, panen sinut suutarin oppiin. Mene, hae nuora
tänne."
Vihdoin ei ollut enää uusia kouluja. Jälellä oli ainoastaan eräs
yksityinen kymnaasi. Erinomainen laitos, uskallan vakuuttaa, sanalla
sanoen ihmeitten noitalinna. Joku kauppiaan poika, joka viiteentoista
vuoteensa on kyyhkysiä hoitanut, eikä virheettömästi ole osannut isää,
äitiä kirjottaa, voipi viiden vuoden kuluttua saada päästötodistuksen
tästä koulusta. Totta on, että siellä viimeisillä luokilla istui
viisikolmattavuotiaita partasuita miehiäkin. Eräästä tämänkaltaisesta
kerrottiin, että hän kävi koulua yhdessä poikansa kanssa. Poika oli
valmistavalla luokalla, isä seitsemännellä. Kotona laitettiin heille
kummallekin voileipiä aamiaiseksi.
Pääasiallisesti kävi siellä kauppiaitten ja aatelisten poikia, kaikki
poikkeuksetta toisista kouluista pois potkituita. Opetuksesta otettiin
melkoset rahat. Muuten tämä laitos muistutti eläintarhaa: siinä oli
varkaita, tuossa pahantekijöitä ja tuolla maailman murjomia... Oikea
valikoima mitä turmeltuneimpia poikaviikareita. Nämä Herran lahjat ne
tekivät vaikka mitä, ratsastivatpa opettajien selässäkin. Mutta kyllä
meillä olivat opettajatkin... sellaisia hanhia!...
Tässä oppilaitoksessa sain minäkin viimeisen voitelun. Lyhyen ajan
kuluttua minulle sielläkin huudettiin — mars! Mistäkö syystä?
Kaikellaisista. Pitkä juttu. Alkoi juttu siitä, että luokanvalvoja otti
minulta pois sellaisen pienen runokirjan, oman runottareni tuotteita,
j.n.e. Miksi niitä muistella!... Passons niinkuin ranskalainen sanoo.
Tulin kotiin. Isä aikoi tarttua nuoraan, mutta huomatessaan minut
itseään voimakkaammaksi, jätti sikseen ja suuttui.
— Yksi tie, sanoi hän, on sinulla jälellä, sinä senkin vietävä. Saat
mennä sotamieheksi.
Menin vapaaehtoseksi. Neljänä vuotena peräkkäin pyrin junkkarikouluun,
mutta en mitenkään saanut päähäni siihen tarvittavaa viisautta.
Luulen, etteivät tutkijat enää jaksaneet katsella naamaani, koska
viimein hyväksyivät. Koulusta lähetettiin minut kolme eri kertaa
takasin sotapalvelukseen kaikenlaisista kepposista. Vihdoin sain
päästötodistuksen alivänrikkinä. Kaksi vuotta tätä hapanta nimeä
kannettuani korotettiin minut upseerien joukkoon.
Siitä, miten upseerina ollessani aikani kulutin, en rupea laajasti
kertomaan. Sanon lyhyesti: join, mellastin, kirjotin vekseleitä,
tanssin kadrillia julkisissa pahamaineisissa paikoissa, kuritin
juutalaisia ja istuin päävahdissa. Yhden asian sanon kuitenkin,
vakuutan sen kunniasanallani — korttipelissä en tehnyt vääryyttä. Siitä
huolimatta erotettiin minut korttien vuoksi. Malttakaahan, oikea syy
taisi kuitenkin olla pahempi. Ei pitäisi minun... No, olkoon menneeksi,
kerron.