Rakas Werner poikaseni!
Mitä se on, ettet tullut tanssiaisiin? Jolleivät ne saiturit anna
sinulle enää rahaa, olisit ilmoittanut minulle, minä olisin sinulle
vipannut. Olisit sitten vasta ollut "mäkitupalaisen poika", jolla
syntyperälläsi sinä muuten ylpeilet paljoa enemmän kuin aateliset
omallaan. Et sinä ole mikään mäkituvan poika, kun olisitkin. Sinä
olet herrasmies ja päällisiksi aika lailla veltostunut. Sinut tekee
vain tavallisia herroja mieltäkiinnittävämmäksi se, että olet
älykkäämpi kuin useimmat heistä ja että sinulla on ollut niin
romantinen kasvupaikka, jolla nyt kerskut. Mutta minäpä olen
aatelia, senkin "tupalainen". Äitini on vapaaherratar ja isoäitini
oli kreivitär, että tiedät.
Kirjeesi herätti niin monta ajatusta minussa, etten oikein tiedä
kuinka kaikki sinulle kirjoittaisin. En ole tottunut tällaisia
asioita näin tulkitsemaan. Älä kuitenkaan pelkää, että olisin
kirjeesi tähden tullut sinulle vieraammaksi. Pidän sinusta enemmän
kuin luuletkaan, vaikka onkin sietämätöntä, että sinäkin olet
sellainen. Kyllä te pojat olette kummallisia. Jos on joku, joka on
ahkera, on hän ikävä ja kehittymätön, jos taas joku on sellainen
kuin sinä, ei hänessä ole yhtään energiaa. Kyllä tyttöjen joukossa
on paljon hienompia, sellaisia kuin se sinunkin tyttösi varmaan on
ollut. Vaikken häntä tunnekaan, niin en yhtään usko, että te
olisitte sopineet toisillenne, sinä vain petät itseäsi ja
tahtoisit, että hänkin jatkaisi sellaista, mikä ei sovi. Mutta hän
on sinua parempi siinä, että hän lopetti. Minä en tiedä, ettekö te
ymmärrä naista, vai ettekö ole ymmärtävinänne. Sinusta luulisin
pikemmin jälkimmäistä. Muistele vain tarkasti, kuinka sinä
käyttäydyit häntä kohtaan _silloin_ ja _etenkin_ sen jälkeen, ja
varmasti huomaat jotakin, joka on äärettömän epähienoa ja
huomaamatonta sinun puoleltasi. Sillä kun hieno tyttö, jollainen
hän varmaan kirjeestäsi päättäen on ollut, kun hän rakkaudessaan
antaa kaikkensa ajattelematta seurauksia, jotka voivat hänelle olla
niin raskaat, silloin hän uskoo, että toinen ymmärtää hänen
rajattoman luottamuksensa ja antaa sille arvoa. Ajattele, että hän
antaa silloin yhdellä kertaa kaikki. (Suo sinä nyt anteeksi tämän
lauseen banaalisuus. Se on kyllä kulunut, mutta sen totuutta ette
te ikinä voi kylliksi arvioida.) Silloin riippuu kaikki
hiuskarvasta, ja jos ei suhde ole ollut se oikea, silloin se tulee
ilmi ja nainen huomaa sen niin pienestä, ettei sitä voi sanoilla
selittääkään. Hienon tytön mielestä ei siinä asiassa ole mitään
rumaa; jos hän rakastaa, ei hän omassa sielussaan häpeä sitä. Jos
hän huomaa, että toinenkin _todella_ häntä rakastaa, on hänen
onnensa sen jälkeen niin suuri, ettei se voi tulla suuremmaksi,
eikä hän välitä, vaikka ihmiset saisivat aihetta häväistäkin häntä.
Mutta jos hän huomaa pettyneensä, on hän langennut, häneltä on
kaikki mennyt iäksi, vaikkei kukaan sivullinen saisikaan koskaan
mitään tietää. Moni tyttö on tällaista kokenut ja tuntee sen niin
elävästi.
Mutta millaisia olette te pojat! Kun joku hieno luonnollinen tyttö,
joka ei ole jo pienestä teihin tottunut, rakastuu teihin, ei hän
peitä sitä tarpeeksi. Silloin te kerskutte siitä toisillenne ja
sanotte, ettette te itse ole yhtään rakastuneet, muuten vain
hakkailette, kun tyttö on kaunis. Tyttö parka on niin rakastunut,
ettei hän huomaa mitään sellaista ja suostuu teidän kanssanne
siihen äärimmäiseen asti. Silloin hän vasta huomaa ja pakenee
teitä. Ja silloin te olette onnettomasti rakastuneita ja kerrotte
taas toisillenne, kuinka pitkälle olette tytön kanssa menneet, ja
itkette itseksenne, että hän siitä huolimatta teidät niin äkkiä
hylkäsi, ja ahdistatte tyttöä vaatien selitystä sellaisesta, jota
ei voi selittää enempi kuin luonnonvoimia. Kuinka halpamaista!
Sinusta en usko sellaista, että olisit kertonut muille kuin
minulle. Ja minä uskon, että sinä sydämessäsi itsekin ymmärrät,
mitä tässä olen kirjoittanut, ja syytät vain itseäsi.
Minä olen varma siitä, ettette olisi sopineet yhteen. Sinä ja minä
olisimme sopineet, ja minä näen selvästi, että sinä vain tahdot
vietellä minulta tätä tunnustusta, kun puhut, että minun puoleltani
kaikki olisi ollut pelkkää ystävyyttä. Aivan niinkuin se sinun
nihilismisikin on vain pelkkää koketeeraamista; kyllä sinä olet
onneton ja suret sitä. Minä näin heti silloin alussa, että sinulta
puuttui jotain, niinkuin joku vieteri, ja minä toivon kaikessa
hiljaisuudessa voivani olla sinulle sellainen. Et sinä mistään
onnettomasta rakkaudesta ollut työtä tekemättä, sinä vain luulet
sellaista, kun olit itse ilman karakteria. Minulle sinä annoit vain
ystävyyttä, kun sydämessäsi, ehkä tietämättäsi, tunsit, ettei
sinulla ollut voimaa eikä uskallusta minua ottamaan, ja häntä sinä
yhä ahdistit, vaikka syvin vaistosi varmaan sanoi, että kaikki on
lopussa. Sinä vain hait jotain ulkonaista syytä siihen
kukistumiseesi, josta nyt puhut niin ylimielisesti. Sillä jos
sinulla nyt olisi hyvä virka, niin ymmärräthän sinä, että me
menisimme yhteen ja sinä unohtaisit hänet helposti. Mutta sinä olet
nyt pelannut pelisi niin huonolle kannalle, etten minä enää voi
siirtää sinun hevostasi niinkuin silloin. Mutta kun sinä minua
kohtaan aina olet ollut hieno ja luottavainen, ja kun tiedän, että
sinussa yhä on jotain, olen minä nyt tosiaan sinun ystäväsi,
luultavasti ainoa todellinen. Minä tunnen ja ymmärrän sinua niin
hyvin, ja ihminen pitää kaikesta, jota ymmärtää.
Mutta minä käyn jo viittäkolmatta, olen käynyt kaikki koulut ja
kurssit, mitä rouvana tarvitsee, enkä aio jäädä vanhaksipiiaksi.
Sillä huolimatta aateluudestani en ole mikään suuri
persoonallisuus, vaan ihan tavallinen porvarityttö. (Joku ilkiö
onkin väittänyt, että meidän suvun kantaisä olisi ollut Erik XIV:n
kokki.) Sitäpaitsi olen hiukan kokenut, ja minulla on sellainen
taipumus, että osaan mukautua. (Se on muuten meidän yhteinen suuri
piirteemme.) Sulhaseni on kunnon mies ja hyvin minun mieleiseni.
Häät on kuitenkin päätetty lykätä siksi, kunnes hän on päässyt
dosentiksi. Minä suoritan sillä aikaa kandidaattitutkintoni
loppuun, kun kerran olen tullut niin paljon sitä varten tehneeksi.
Mutta kun olen kirjoittanut sinulle tällaisen kirjeen, niin siitä
näet, mitä sinä minulle merkitset. Nyt erotessamme tahdon hiukan
kiusoitella sinua, Werner poikaseni. Annan kuvani tulla viereesi ja
kuiskata korvaasi tällaisen lupauksen: jos sinä tulet minun
luokseni miehenä, joka on voittanut maailman, sen sijaan että
maailma jo luuli voittaneensa hänet, silloin ... sinun kaikkein
salaisimman-salaisin unelmasi. Ikävä kyllä ei ihmeitä juuri enää
tapahdu. Ihanaa olisi kuitenkin nähdä edes yksi eläissään. Mutta
siihen asti pysykäämme erillämme. Ole sinä nyt jossain poissa ja
minä menen tuota ihmettä odottaessani -- ehkä naimisiin.
Hyvästi nyt ja koettakaamme molemmat voida hyvin.
"Ystäväsi" Ebba
J. K. Ymmärrä nyt sinäkin minua oikein. Jos me voisimme jotakin
tehdä, niin minä olisin valmis, mutta emmehän voi mitään. Joinakin
hetkinä olen hyvin onneton ja epätoivoissani ajattelen jos jotain.
Mutta emmehän me voi piiloutua mihinkään, on elettävä vain.
Koettakaamme siis elää! Miksi pitää aina käydä näin? Muistaisit nyt
joskus edes minkä näköinen minä olen ja mitä äsken... Voi kun sinä
nyt _voisit_ jotain.