Rautatie Tanskassa ulottuu vastaiseksi ainoastaan Köpenhaminasta
Korsöriin. Se on palanen helminauhaa, sellainen jommoisia Europassa
on runsaasti. Kalleimpia helmiä niissä kutsutaan Parisiksi,
Lontooksi, Wieniksi, Napoliksi. Moni kuitenkaan ei merkitse näitä
suuria kaupunkeja kauneimmiksi helmikseen, vaan viittaa sensijaan
pieneen vaatimattomaan kaupunkiin: se on kotien koti, siellä asuvat
rakkaat! Niin, usein se on vain yksinäinen talo, pieni asumus
vihreiden pensaitten varjossa, piste, joka vilahtaa mennessään, kun
rautatie kiitää ohi.
Kuinka monta helmeä on nauhassa Köpenhaminasta Korsöriin? Me
tarkastamme kuutta, jotka useimpien täytyy panna merkille. Vanhat
muistot ja itse runous antavat niille sellaisen hohteen, että ne
loistaen tunkevat meidän mieleemme.
Mäen luona, missä sijaitsee Fredrik kuudennen linna, Oehlenschlägerin
lapsuudenkoti, hohtaa Söndermarkenin metsätaustan suojassa yksi
helmistä. Sitä kutsuttiin "Filemonin ja Baucin majaksi", se on:
kahden herttaisen vanhuksen koti. Täällä asui _Rahbek_ vaimonsa
_Gamman_ kanssa. Täällä, heidän vieraanvaraisen kattonsa alla
kokoontui yhden ihmisiän aikana useita hengen mahtavia kuumeisesta
Köpenbaminasta, täällä oli hengen koti -- ja nyt! Älä sano: oi,
kuinka toisin! Ei, se on vieläkin hengen koti, ansari sairastavaa
kasvia varten. Kukannuppu, joka ei jaksa avautua, säilyttää
kuitenkin, kätkössä, kaikki lehden ja siemenen ainekset. Täällä
paistaa hengen aurinko rauhoitettuun hengen kotiin, virvoittaa ja
tekee eläväksi. Ympäröivä maailma säteilee silmien kautta sielun
tutkimattomaan syvyyteen. _Tylsämielisten koti_ ihmisrakkauden
vaalimana on pyhä paikka, ansari sairastelevaa kasvia varten, joka
kerran siirretään Jumalan yrttitarhaan ja kukkii siellä. Hengen
heikoimmat kokoontuvat nyt täällä, missä kerran suurimmat ja
voimakkaimmat tapasivat toisensa, vaihtoivat ajatuksia ja kohosivat
ylöspäin -- ylöspäin leimuaa vieläkin täällä "Filemonin ja Baucin
majassa" sielujen liekki.
Kuningashautojen kaupunki Hroarin lähteen luona, vanha _Roskilde_
lepää edessämme! Kirkon solakat torninhuiput kohoavat matalan
kaupungin yli ja kuvastuvat Issevuonoon. Vain yhden haudan me täältä
etsimme tarkastaaksemme sitä helmen hohteessa. Se ei ole mahtavan
unionikuningattaren Margaretan -- ei, kirkkomaalla, jonka valkoisen
muurin ohi me kiidämme aivan likeltä, on tuo hauta. Vaatimaton kivi
on siihen pantu, urkujen ruhtinas, tanskalaisen romanssin uudistaja
lepää täällä. Säveliksi muuttuivat sielussamme vanhat sadut, me
kuulimme kuinka "vierivät kirkkaat aallot", "oli kuningas leirillä
kerran!" -- Roskilde, kuningashautojen kaupunki, sinun helmessäsi
tahdomme katsella sitä vaatimatonta hautaa, jonka kiveen on hakattu
lyyry ja nimi _Weyse_.
Nyt me tulemme _Sigerstediin_ likellä Ringstedin kaupunkia. Joenuoma
on matala, keltainen vilja kasvaa siinä missä _Hagbartin_ vene laski
maihin _Signen_ neitsytkammion läheisyyteen. Kuka ei tuntisi tarinaa
Hagbartista, joka riippui tammessa, ja Signelil'in kammiosta, joka
oli tulessa, tarinaa voimakkaasta rakkaudesta!
"Suloinen Sorö metsien keskellä!" Sinun hiljaiselle
luostarikaupungillesi avautuu näköala sammaltuneiden puiden
lomitse; nuortein katsein silmäilee se akatemiasta järven poikki
maailmanmaantielle, kuulee veturin lohikäärmeen puhkuvan, sen
lentäessä metsän halki. Sorö, sinä runouden helmi, joka kätket
_Holbergin_ tomun! Niinkuin mahtava valkoinen joutsen lepää syvän
metsäjärven rannalla opin-linnasi, ja sen vierellä -- ja sinne
pyrkii nyt silmämme -- loistaa kuin valkoinen tähtikukka metsässä
pieni talo. Hurskaat virret helisevät sieltä yli maan, sanoja siellä
lausutaan, talonpoikakin kuuntelee niitä ja tuntee Tanskan menneet
ajat. Vihreä metsä ja linnun laulu kuuluvat yhteen, samoin myöskin
nimet _Sorö_ ja _Ingemann_.
_Slagelsen_ kaupunkiin! Mitä siellä kuvastuukaan helmen hohteessa?
Hävinnyt on Antvorskovin luostari, hävinneet linnan rikkaat salit,
yksinpä erillään oleva hyljätty siipirakennuskin. Muuan vanha
merkki kuitenkin vielä kohoaa näkyviin, sitä on uusittu ja taasen
uusittu: puuristi tuolla kummulla, missä legendan aikana _Pyhä
Antero_, Slagelsen pappi heräsi, yhtenä ainoana yönä saatettuna tänne
Jerusalemista.
_Korsör_ -- täällä synnyit sinä, joka meille:
"-- Leikkiä ja totta lauloit
lauluiss' Knuutti Sjællannin."
Sinä sanan ja sukkeluuden mestari! Hyljätyn linnoituksen häviävät
vanhat vallit ovat nyt täällä viimeinen näkyvä todistus sinun
lapsuudenkodistasi. Kun aurinko laskee, viittaavat niiden varjot
siihen kohtaan, missä sinun syntymätalosi seisoi. Näiltä valleilta,
jotka katselevat Sprogön kumpua kohti, sinä silloin kun "olit pieni"
näit "kuun liukuvan saaren taakse" ja teit siitä kuolemattomia
lauluja, niinkuin sittemmin teit Sveitsin vuorista, sinä joka
kiertelit maailman sokkeloissa ja havaitsit, että:
"-- missään ei ruusut punaisemmat,
missään ei okaat pienemmät,
missään ei untuvat pehmoisemmat
kuin missä päivät lapsuutemme vierivät."
Leikin suloinen laulaja! me punomme sinulle seppeleen
tuoksumarateista, viskaamme sen järveen ja aalto on kantava sen
Kielin vuonoon, jonka rannalle sinun tomusi on kätketty. Se tuo
tervehdyksen nuorelta polvelta, tervehdyksen syntymäkaupungista,
Korsöristä -- missä helminauha päättyy.