pälkähtänyt elämässäni niin monta hullutusta. Se ei muuten ollutkaan
*minun* keksintöäni, sillä minne Taalaissa meninkin, kaikkialla
kokoontui väki tervehtimään minua kreivi Sturena. Ei auttanut, vaikka
olisin kuinka vastaan väittänyt. Kreivi oli käynyt siellä kaksi vuotta
sitten, sanoivat he, -- ja pieninkin lapsi saattoi muka minut tuntea
häneksi. No, antaa mennä, ajattelin, sinusta ei tule toista kertaa tässä
maailmassa kreiviä; voithan edes kerran maistaa, miltä se tuntuu.
NILS LYKKE.
Niin; ja mitä muuta teitte sitten?
NILS STENINPOIKA.
Minäkö? Söin ja join ja vietin kissan päiviä. Vahinko vain, että minun
täytyi niin pian lähteä sieltä matkaani. Mutta kun läksin yli rajan, --
hahahaa -- lupasin niille, että pian tulen takaisin kolmen, neljän
tuhannen miehen etunenässä, -- vai kuinka monta lienen luvannut, -- ja
sitten se vasta muka alkaisi.
NILS LYKKE.
Eikö johtunut mieleenne, että menettelitte ajattelemattomasti?
NILS STENINPOIKA.
Niin, kyllä sitten perästä; mutta silloin se oli jo liian myöhäistä.
NILS LYKKE.
Minun käy teitä sääliksi, nuori ystäväni, mutta te saatte pian kokea
hullutuksenne seuraukset. Voin ilmoittaa teille, että teitä ajetaan
takaa. Osasto ruotsalaista ratsuväkeä on lähtenyt perässänne.
NILS STENINPOIKA.
Minun? Hahahaa! Ah, sepä komeata! Ja kun he tulevat ja luulevat saavansa
kynsiinsä kreivi Sturen -- hahaha!
NILS LYKKE
(vakavasti).
Niin on henkenne mennyttä.
NILS STENINPOIKA.
Minunko --? Enhän minä ole kreivi Sture.
NILS LYKKE.
Mutta olette nostanut rahvaan aseisiin. Antanut kapinallisille lupauksia
ja yllyttänyt maata levottomuuteen.
NILS STENINPOIKA.
Oh, mutta sehän oli vain leikkiä!
NILS LYKKE.
Kuningas Kustaa käsittää sen hiukan toisin.
NILS STENINPOIKA.
Niin, taitaa todellakin olla perää puheessanne. Että minun pitikin olla
niin hassu -- --. No tottapahan selvitään! Tehän puhutte puolestani, te;
ja sitäpaitsi -- eivät kai nuo ratsumiehet ole vielä aivan
kintereilläni?
NILS LYKKE.
Mitä muuta teillä on minulle sanottavaa?
NILS STENINPOIKA.
Minulla? Ei mitään. Kun vain annan teille sen käärön --
NILS LYKKE
(ajattelematta).
Käärön?
NILS STENINPOIKA.
Niin sen; tiedättehän --
NILS LYKKE.
Ah, aivan niin; paperit Pietari Kanslerilta --
NILS STENINPOIKA.
Kas tässä ne ovat, aivan kaikki. (Ojentaa _Nils Lykkelle_ käärön, jonka
on vetänyt esiin jakkunsa povelta.)
NILS LYKKE
(hiljaa).
Kirjeitä ja pergamentteja herra Olaf Skaktavlille.
(_Nils Steninpojalle_.)
Käärö on auki, nään minä. Te tunnette kai sisällön?
NILS STENINPOIKA.
En, herra; minä en mielelläni lue kirjoitettua; siihen on omat syynsä.
NILS LYKKE.
Ymmärrän; teillä on suuremmat taipumukset ase-ammattiin.
(Asettuu pöydän ääreen oikealle ja silmäilee papereita.)
Ahaa! Tietoja enemmän kuin tarpeeksi päästäkseni perille, mitä on
tekeillä. -- Tämä pieni kirje, silkkinauhalla sidottu -- (Tarkastaa
päällekirjoitusta.) Tämäkin herra Olaf Skaktavlille. (Avaa kirjeen ja
silmäilee sisältöä.) Pietari Kanslerilta. Sen nyt saatoin arvata. (Lukee
mutisten.) »Olen kovasti huolissani, sillä -- -- », niin, aivan totta;
tässä se asia on kirjeellisesti; -- »nuori junkkeri Sture läksi isäinsä
luokse juuri samassa kuin levottomuuksien piti puhjeta -- -- mutta vielä
voidaan löytää neuvo kaikkeen --». Mitäs tämä? (Hätkähtää ja lukee
edelleen.) »Teille täytyy nyt ilmoittaa, herra Olaf Skaktavl, että se
nuori mies, joka tuo teille tämän kirjeen, on -- -- poika -- --».
Taivaan valkeus, -- oliko se niin? -- Totta, kautta Kristuksen veren, --
niin siinä seisoo! (Katsahtaen _Nils Steninpoikaan_.) Hän siis olisi --?
Ah, jos olisi niin! (Lukee edelleen.) »Minä olen kasvattanut häntä
vuoden vanhasta. Mutta tähän päivään asti olen minä aina kieltäytynyt
antamasta häntä takaisin, sillä ajattelin, että hänessä minulla olisi
varma panttivanki takeena Inger Gyldenlöven uskollisuudesta meitä ja
meidän ystäviämme kohtaan. Kuitenkin olemme siinä mielessä saaneet
hänestä sangen vähän hyötyä. Te kummastelette ehkä, etten uskonut teille
tätä salaisuutta silloin kun te äskettäin kävitte luonani; ja siksi
tahdon tunnustaa suoraan, että minä pelkäsin teidän anastavan hänet
samassa tarkoituksessa kuin minäkin. Nyt sensijaan, kun olette saanut
puhella Inger-rouvan kanssa ja kun luultavasti olette päässyt
varmuuteen, miten vastahakoinen hän on yhtymään asioihimme, huomaatte
kai, että on viisainta luovuttaa niin pian kuin suinkin hänelle, mikä
hänen on. Ehkäpä silloin ilo, varmuus ja kiitollisuus -- --» -- »-- tämä
nyt on meidän viimeinen toivomme.»
(Istuu hetken kuin hämmästyksen lamaamana; sitten huudahtaa hän
itsekseen.)
Ah -- millainen kirje! Sen arvo on kultaa!
NILS STENINPOIKA.
Olenpa tuonut teille tärkeitä sanomia, huomaan. Niin, niin, -- Pietari
Kanslerilla on aina monta rautaa tulessa, sanotaan.
NILS LYKKE
(itsekseen).
Mitä tehdä tällä? Tässä on tuhatkin kelpaavaa tien haaraa. -- Jospa minä
--? Ei, se olisi liian epävarmaa. -- Mutta entä jos --? Ah, jos minä --?
Se täytyy uskaltaa! (Repäisee kirjeen keskeltä kahtia; rutistaa palaset
kokoon ja kätkee ne povelleen; muut paperit panee hän takaisin kääröön,
pistää sen vyöhönsä, nousee ylös ja sanoo:) Sana vielä, nuori ystäväni!
NILS STENINPOIKA
(lähestyy).
No, -- teistä näkee, että peli sujuu.
NILS LYKKE.
Kyllä; se on varma. Te pistitte käteeni pelkkiä kuvakkaita, -- rouvia ja
sotamiehiä ja --
NILS STENINPOIKA.
Mutta minulla, joka nuo hyvät sanomat teille toin, eikö minulla ole
tässä enää mitään tehtävää.
NILS LYKKE.
Teillä? Ohoh, se on varma se! Tehän olette mukana pelissä. Te olette
kuningas, -- vieläpä valtti!
NILS STENINPOIKA.
Niinkö? Ah, ymmärrän; te tarkoitatte kai kohotusta? --
NILS LYKKE.
Kohotusta?
NILS STENINPOIKA.
Niin, jos kuningas Kustaa saa minut kynsiinsä; ennustitte te --
(Tekee kädellään liikkeen ikäänkuin näyttäen, miten hirtetään.)
NILS LYKKE.
Totta kyllä; -- mutta älkää enää surko sitä. Nyt riippuu teistä
itsestänne, onko kuukauden päästä kaulassanne hamppunuora vai
kulta-käädyt.
NILS STENINPOIKA.
Kulta-käädyt? Ja riippuu minusta?
NILS LYKKE
(nyökkää päätänsä).
NILS STENINPOIKA.
No, piru siinä valinnassa vitkastelkoon! Mutta sanokaahan, mitä minun on
tehtävä?
NILS LYKKE.
Sanon. Mutta ensin te vannotte minulle pyhän valan, ettei ainoakaan
ihminen taivaan alla saa tietää, mitä teille uskon.
NILS STENINPOIKA.
Ettekö muuta vaadi? Saatte kymmenen valaa, jos tahdotte --
NILS LYKKE.
Vakavuutta, herrani! Minä en laske leikkiä kanssanne.
NILS STENINPOIKA.
No, no, -- *olenhan* minä vakava.
NILS LYKKE.
Taalaissa väititte olevanne kreivin poika, -- eikö niin?
NILS STENINPOIKA.
Ai, joko taas alatte siitä? Johan ripitin rehellisesti itseni teille.
NILS LYKKE.
Te ette minua ymmärrä. Se, mitä silloin väititte, oli totta.
NILS STENINPOIKA.
Totta? Mihin te viittailette? Mutta sanokaa edes --!
NILS LYKKE.
Ensin vala! Kaikkein pyhin ja horjumattomin, mitä tiedätte.
NILS STENINPOIKA.
Sen saatte. Tuossa seinällä on Neitsyt Maarian kuva --
NILS LYKKE.
Neitsyt Maaria on viime aikoina menettänyt arvonsa. Ettekö tiedä, mitä
Wittenbergin munkki väittää?
NILS STENINPOIKA.
Phyi, Wittenbergin munkin väitteilläkö te? Hänhän on kerettiläinen,
sanoo Pietari Kansleri.
NILS LYKKE.
No, älkäämme kiistelkö siitä. Mutta tuossa näytän teille toisen ja
täysarvoisen pyhimyksen, jonka nimeen teidän kelpaa vannoa.
(Osoittaa erästä kuvaa, joka riippuu seinäpilarissa.)
Tulkaa tänne, -- ja vannokaa minulle, että pysytte vaiti, kunnes minä
itse päästän kielenne, -- vaiti niin totta kuin toivotte taivaan
autuutta itsellenne ja sille miehelle, joka on tuossa kuvattuna.
NILS STENINPOIKA
(lähestyen kuvaa).
Sen vannon, -- niin totta kuin Jumalan pyhä sana minua auttakoon!
(Väistyy hämmästyksissään takaisin.) Mutta Kristus -- Vapahtaja --!
NILS LYKKE.
Mitä nyt?
NILS STENINPOIKA.
*Kuva* tuossa --! Sehän olen -- minä itse!
NILS LYKKE.
Se on Sten Sture vanhus sellaisena, miltä hän näytti nuoruuden
päivinään.
NILS STENINPOIKA.
Sten Sture! -- Ja samannäköinen --? Ja minä -- minä puhuin totta, kun
sanoin olevani kreivin poika, väititte? Eikö se ollut niin?
NILS LYKKE.
Se oli niin.
NILS STENINPOIKA.
Ah, nyt -- ymmärrän! Minä olen --
NILS LYKKE.
Te olette Sten Sturen poika, jalo herra!
NILS STENINPOIKA
(hiljaisen ihmetyksen vallassa).
*Minä* Sten Sturen poika!
NILS LYKKE.
Myöskin äidin puolelta te olette jalosyntyinen. Pietari Kansleri ei
puhunut totta, kun sanoi, että köyhä talonpoikaisvaimo oli äitinne.
NILS STENINPOIKA.
Merkillistä, eriskummallista! -- Mutta voinko todellakin uskoa?
NILS LYKKE.
Kaikki, mitä minä teille sanon, voitte uskoa. Mutta muistakaakin, että
tästä tulee suora tuhonne, jos unohdatte, mitä vannoitte minulle isänne
autuuden kautta.
NILS STENINPOIKA.
Senkö unohtaisin? Oi, en, saatte olla aivan varma, että sitä en tee. --
Mutta te, jolle olen nyt sanani antanut, -- sanokaa nyt -- kuka te
olette?
NILS LYKKE.
Minun nimeni on Nils Lykke.
NILS STENINPOIKA
(tuiki kummastuneena).
Nils Lykke? Ette suinkaan se tanskalainen valtaneuvos?
NILS LYKKE.
Juuri hän.
NILS STENINPOIKA.
Ja te tulitte --? Sepä merkillistä. Kuinka te jouduitte --?
NILS LYKKE.
-- ottamaan viestiä Pietari Kanslerilta? Se kummastuttaa teitä?
NILS STENINPOIKA.
Niin, en sitä kiellä. Hän on aina maininnut teitä katkerimpana
vihamiehenämme --
NILS LYKKE.
Ja siksi epäilette minua?
NILS STENINPOIKA.
En, en juuri *niin*; mutta --. No, peijakas sitä pohtikoon.
NILS LYKKE.
Siinä olette oikeassa. Jos noudatatte omaa päätänne, on hamppuköysi
teille yhtä varma kuin kreivin arvo ja kultaiset ketjut, jos luotatte
minuun.
NILS STENINPOIKA.
Aina ja joka suhteessa. Kas tuossa käteni, rakas herra! Auttakaa te
minua neuvoillanne niinkauan kuin sitä kaivataan. Kun sitten on
iskettävä irti, pidän kyllä huolen asiasta.
NILS LYKKE.
Se on hyvä. Tulkaa nyt kanssani tuonne kamariin, niin kerron teille,
kuinka asianlaita oikein on ja mitä teidän nyt on tehtävä. (Poistuu
oikealle.)
NILS STENINPOIKA
(katsahtaen kuvaan).
Minä Sten Sturen poika! Oi, eriskummaista, -- kuin unta -- --! (Menee
_Nils Lykken_ perästä.)
NELJÄS NÄYTÖS.
(Ritarisali, kuten edellisessä näytöksessä; ainoastaan ruokapöytä on
viety pois. Kamaripalvelija _Björn_ näyttää monihaaraiseen
kynttilänjalkaan sytytetyllä kynttilällä rouva _Inger Gyldenlövelle_ ja
_Olaf Skaktavlille_ tietä, tullen heidän kanssaan saliin toisesta
vasemmalla olevasta ovesta. _Inger-rouvalla_ on kädessä joitakin
papereita.)
INGER-ROUVA
(_Björnille_).
Ja sinä olet varma, että tyttäreni puheli ritarin kanssa täällä salissa?
BJÖRN
(laskien kynttilänjalan pöydälle, vasemmalle).
Aivan varma. Kohtasin Elina-neidin juuri kun hän tuli ulos käytävään.
INGER-ROUVA.
Ja hän näytti silloin olevan kiihtyneessä mielentilassa?
BJÖRN.
Tuntui aivan hämmentyneeltä. Kysyin, oliko hän sairas, mutta vastaamatta
kysymykseeni hän sanoi: »mene sanomaan äidilleni, että ritari lähtee
pois täältä jo ennen päivän koittoa; jos äitini aikoo antaa hänelle
kirjeitä tai joitakin viestejä, niin älköön viivytelkö tarpeettomasti
häntä.» Ja sitten lisäsi vielä jotakin, jota en tarkoin kuullut.
INGER-ROUVA.
Etkö kuullut mitään siitä?
BJÖRN.
Kuulosti kuin hän olisi sanonut: »hän on tainnut olla jo melkein liian
kauan Östråtissa.»
INGER-ROUVA.
Entä ritari? Missä hän on?
BJÖRN.
Luullakseni huoneessaan porttirakennuksessa.
INGER-ROUVA.
Hyvä. Minulla on valmiina, mitä aion hänelle antaa. Mene ilmoittamaan
hänelle, että odotan häntä täällä salissa. (_Björn_ poistuu oikealle.)
OLAF SKAKTAVL.
Tiedättekös, Inger-rouva, -- tosin minä olen sellaisissa asioissa sokea
kuin myyrä; mutta minulla on sellainen aavistus kuin -- hm!
INGER-ROUVA.
Kuin?
OLAF SKAKTAVL.
-- kuin Nils Lykke tyttärestänne pitäisi.
INGER-ROUVA.
Silloin ette ole kovin sokea; sillä erehtyisin suuresti, ellette olisi
oikeassa. Ettekö sattunut huomaamaan, kuinka halukkaasti hän
illallisella kuunteli joka sanaa, mitä kerroin Elinasta?
OLAF SKAKTAVL.
Unohti ruuat, juomat ja kaikki.
INGER-ROUVA.
Ja salaiset asiammekin.
OLAF SKAKTAVL.
Niin, ja enemmänkin, -- Pietari Kanslerilta tulevat paperit.
INGER-ROUVA.
Ja kaikesta tuosta teette johtopäätöksen --?
OLAF SKAKTAVL.
Ennen muuta johtopäätöksen, että koska tunnette Nils Lykken ja tiedätte,
minkälaisessa maineessa hän on, varsinkin mitä tulee naisiin, niin --
INGER-ROUVA.
-- pitäisi minusta olla mieluista tietää, että hän olisi portin
ulkopuolella?
OLAF SKAKTAVL.
Niin; ja kuta pikemmin sen parempi.
INGER-ROUVA
(hymyillen).
Ei, -- juuri päinvastoin, Olaf Skaktavl.
OLAF SKAKTAVL.
Miten ajattelette?
INGER-ROUVA.
Jos asianlaita on niin kuin me molemmat uskomme, ei Nils Lykke millään
ehdolla saa lähteä nyt heti Östråtista.
OLAF SKAKTAVL
(katsoen _Inger-rouvaan_ paheksuvasti).
Taasko pyritte mutkateille, Inger-rouva? Mitä juonta te nyt mietitte?
Jotainko, mikä voi lisätä teidän valtaanne vahingoksi meille --
INGER-ROUVA.
Ah, sellaista lyhytnäköisyyttä; sehän se tekee kaikki ihmiset niin
kohtuuttomiksi minulle! Huomaan teistä, että luulette minun aikovan
valita Nils Lykken vävykseni. Jos sitä ajattelisin, miksi olisin minä
kieltäytynyt ottamasta osaa tapahtumiin, joita nyt Ruotsissa
valmistetaan ja joita Nils Lykke ja koko tanskalainen joukkio näyttää
haluavan avustaa?
OLAF SKAKTAVL.
Mutta jos ette toivo häntä voittaa ja sitoa, -- mitä te sitten hänellä
aiotte?
INGER-ROUVA
Selitän sen muutamin sanoin. Kirjeessä minulle mainitsi Nils Lykke, että
hän pitäisi suurena onnenaan, jos hän voisi päästä meidän sukuumme; ja
tahdon olla rehellinen ja myöntää, että minä todellakin jo hetkisen
mietin sitä asiaa.
OLAF SKAKTAVL.
No, siinä sen näette!
INGER-ROUVA.
Olisihan Nils Lykken kiinnittäminen sukuuni tehokas keino sovittaa
keskenään maamme erimieliset puolueet.
OLAF SKAKTAVL.
Tyttärenne Mereten avioliitto Winzents Lungen kanssa näyttänee teille,
mihin sellaiset keinot vievät. Tuskin sai Lunge jalansijaa maassamme,
niin hän riisti itselleen sekä maat että oikeutemme --
INGER-ROUVA.
Ah, sen tiedän, Olaf Skaktavl! Mutta joskus pyörii päässäni niin
monenlaisia ajatuksia. Minä en voi uskoa itseäni täysin teidän enkä
kenenkään muunkaan valtaan. Usein en tiedä, miten minun olisi oikeinta
tehdä. Ja kuitenkin, -- ottaa tanskalainen ylimys vävykseni vielä toinen
kerta, -- siihen keinoon voin turvautua ainoastaan pahimmassa pulassa,
ja Jumalan kiitos, -- niin pitkälle ei vielä ole jouduttu!
OLAF SKAKTAVL.
Tuosta en tule sen viisaammaksi, Inger-rouva; -- miksi te aiotte
viivyttää Nils Lykkeä yhä täällä Östråtissa?
INGER-ROUVA
(hillitysti).
Koska kannan hänelle katkeraa kaunaa. Nils Lykke on solvannut minua
verisemmin kuin kukaan muu. En voi sanoa teille, millä tavoin. Mutta en
saa rauhaa, ennenkuin olen hänelle kostanut. Ettekö ymmärrä minua?
Olettakaa, että Nils Lykke alkaisi pitää tyttärestäni. Minusta olisi
sellainen varsin uskottavaa. Minä tahdon saada hänet viipymään täällä.
Hänen täytyy oppia tuntemaan Elinaa lähemmin. Elina on sekä kaunis että
älykäs. -- Ah, jos tuo mies rakkauden tuli sydämessään astuisi kerran
eteeni pyytämään itselleen Elinaa! Silloin -- ajaa kuin koira pois
hänet, ajaa ivaten, pilkaten, halveksien, antaa levitä yli maan tiedon,
että Nils Lykke on turhaan koettanut kosiutua Östråtiin --! Sanon teille
sen, -- antaisin kymmenen vuotta elämästäni saadakseni tuta sellaisen
hetken.
OLAF SKAKTAVL.
Käsi sydämellä, Inger Gyldenlöve, -- sitä siis hänelle aiotte?
INGER-ROUVA.
Sitä, -- en mitään muuta, kautta elävän Jumalan! Teidän täytyy uskoa
minua, Olaf Skaktavl, minä tarkoitan kansalaisteni parasta. Mutta minä
olen niin vähän oma isäntäni. On eräitä seikkoja, jotka minun täytyy
salata, muuten saan kuoliniskun. Mutta kun ensin pääsen siltä taholta
turvaan, sitten saatte nähdä, olenko minä unohtanut valan, jonka vannoin
Knut Alfinpojan ruumiin ääressä.
OLAF SKAKTAVL
(pudistaa _Inger-rouvan_ kättä).
Kiitos siitä, mitä nyt lausuitte. Minä uskoisin niin vasten mielin pahaa
teistä. -- Mutta mitä tulee suunnitelmaanne ritaria vastaan, tuntuu
minusta, että te ryhdytte uskallettuun peliin. Jospa laskette harhaan?
Jospa tyttärenne --? Sillä sanotaanhan, ettei mikään nainen jaksa tuota
luihua pirua vastustaa.
INGER-ROUVA.
Minun tyttäreni? Luuletteko hänen --? Ei, olkaa te rauhassa, minä tunnen
Elinan paremmin. Kaikki ylistykset, mitä hän on ritarista kuullut, ovat
saattaneet hänet häntä vihaamaan. Näitte itsekin omin silmin --
OLAF SKAKTAVL.
Niin, niin, -- naisten sydän on horjuva. Ainakin olisin teidän
sijassanne varuillani.
INGER-ROUVA.
Niin olenkin; pidän heitä valppaasti silmällä. Mutta jos tuon miehen
sittenkin onnistuisi kietoa hänet pauloihinsa, niin tarvitsee minun
ainoastaan kuiskata pari sanaa Elinan korvaan, ja hän --
OLAF SKAKTAVL.
Hän?
INGER-ROUVA.
-- inhoaa häntä kuin hän olisi itsensä kiusaajan lähetti. -- Hiljaa,
Olaf Skaktavl! Ritari tulee. Olkaa nyt järkevä.
(_Nils Lykke_ tulee sisään ensimäisestä ovesta oikealta.)
NILS LYKKE
(tulee kohteliaana _Inger-rouvaa_ kohti).
Jalo rouva kutsutti minua.
INGER-ROUVA.
Tyttäreni lähetti minulle tiedon, että aiotte jättää meidät tänä yönä.
NILS LYKKE.
Ikävä kyllä; onhan tehtäväni Östråtissa suoritettu.
OLAF SKAKTAVL.
Ei ennenkuin minä olen saanut nuo paperini.
NILS LYKKE.
Aivan niin. Melkeinpä olin unohtaa asiani tärkeimmän osan. Mutta se
onkin meidän korkean emäntämme syy; pöydässä tiesi hän pitää seuraa niin
älykkäästi ja vilkkaasti vierailleen --
INGER-ROUVA.
Ettette muistanut, mikä asia teidät tänne toi? Se ilahduttaa minua;
sillä se minun aikomukseni olikin. Ajattelin, että viihtyäkseen hyvin
Östråtissa täytyisi vieraani Nils Lykken --
NILS LYKKE.
Täytyisi, rouvani?
INGER-ROUVA.
-- ennen kaikkea unohtaa asiansa, -- ja kaikki muu, mitä täällä on
tapahtunut ennen hänen tuloansa.
NILS LYKKE
(_Olaf Skaktavlille_, ottaen paperikäärön ja ojentaen hänelle).
Paperit Pietari Kanslerilta. Saatte niistä täydelliset tiedot
puoluelaisistamme Ruotsissa.
OLAF SKAKTAVL.
Hyvä on.
(Asettuu pöydän ääreen vasemmalle ja avaa ja selailee papereita.)
NILS LYKKE.
Ja nyt, rouva Inger Gyldenlöve, -- nyt en tiedä olevan itselläni täällä
enää mitään tekemistä.
INGERROUVA.
Ehkä olette oikeassa, jos nimittäin pelkät valtioasiat saattoivat meitä
yhteen. Mutta sitä en tahdo uskoa.
NILS LYKKE.
Tarkoitatte --?
INGER-ROUVA.
Tarkoitan, että Nils Lykke ei tullut ainoastaan tanskalaisena
valtioneuvoksena tai Pietari Kanslerin liittolaisena vieraakseni. --
Erehtyisinkö, jos kuvittelisin teidän siellä Tanskassa kuulleen yhtä ja
toista, joka sai teidät uteliaaksi ja haluamaan lähemmin tuntea Östråtin
rouvaa?
NILS LYKKE.
Olkoon kielto kaukana minusta --
OLAF SKAKTAVL
(selaillen papereita).
Kummallista. Ei minkäänmoista kirjettä.
NILS LYKKE.
-- onhan rouva Inger Gyldenlöven maine liian laajalle levinnyt, etten
olisi jo kauan halunnut nähdä häntä kasvoista kasvoihin.
INGER-ROUVA.
Sen kai arvasin. Mutta riittääkö siihen lyhyt leikkipuheen hetki
illallispöydän ääressä? Koetetaan vetää risti sen ylitse, mitä on ennen
välillämme tapahtunut. Ehkäpä se Nils Lykke, jonka nyt tunnen, voisi
peittää kaunan sitä kohtaan, jota minä en ole ennen tuntenut. Pidentäkää
nyt täällä-oloanne joku päivä, herra valtaneuvos! Olaf Skaktavlia en
uskalla houkutella. Hänellähän on salaiset tehtävänsä Ruotsissa. Mutta
mitä teihin tulee, olette kai etukäteen pannut asiat niin hyvään alkuun,
että läsnäoloanne tuskin tarvitaan. Luottakaa minuun, ajan ei anneta
tuntua teistä meillä pitkältä; ainakin koetamme minä ja tyttäreni tehdä
kaiken voitavamme ollaksemme teille oikein mieliksi.
NILS LYKKE.
En epäile teidän enkä tyttärennekään suopeutta minua kohtaan. Olenhan
saanut siitä täysin pätevät todistukset. Mutta varmaan tunnustatte, että
minun läsnäoloni on välttämätön muualla, koskapa minun yhä ja siitä
huolimatta täytyy vain julistaa, että minun on mahdoton pidentää
oleskeluani Östråtissa.
INGER-ROUVA.
No hyvä. -- Tiedättekös mitä, herra valtaneuvos, -- jos olisin ilkeä,
voisin luulla, että te tulitte Östråtiin koettamaan pientä ottelua
kanssani. Siinä näytte nyt jääneen tappiolle ja siksi on teidän
väkinäistä viipyä tantereella, tappionne näkijäin edessä.
NILS LYKKE
(hymyillen).
Olisi kyllä syitä sellaiseenkin selittelyyn; mutta ainakaan minä en pidä
taistelua vielä hukattuna.
INGER-ROUVA.
Olkoon miten hyvänsä; mutta joka tapauksessa te voitte vielä, jos
viivytte meillä muutaman päivän, saada tappionne korjatuksi. Niin,
näette itse, kuinka epätietoisena horjun tässä tien haarassa, --
houkuttelen vaarallista vihollistani, ettei hän lähtisi pakoon. -- No
niin, suoraan tunnustaen: teidän liittonne Ruotsin tyytymättömien kanssa
tuntuu minusta vielä hieman -- niin, kuinka tuota nimittäisinkään? --
hieman eriskummaiselta, herra valtaneuvos! Aate, joka on saanut
kuninkaan neuvoston tähän salaiseen toimenpiteeseen, on mielestäni
sangen viisas; mutta se eroaa liian jyrkästi eräistä teidän
kansalaistenne teoista täällä menneinä vuosina. Älkää siis loukkautuko,
jos minun luottamukseni teidän hyviin lupauksiinne vaatii vielä hiukan
parempia perusteita ennenkuin lasken onneni ja omaisuuteni teidän
käsiinne.
NILS LYKKE.
Siinä tarkoituksessa olisi tuskin pitemmästä oleskelustani Östråtissa
mitään hyötyä; sillä minä en aio laisinkaan tehdä uusia yrityksiä
muuttaakseni päätöstänne.
INGER-ROUVA.
Silloin surkuttelen teitä sydämeni pohjasta. Niin, herra valtaneuvos, --
tosin minä olen vain avuton leski; mutta saatte uskoa minua, jos
ennustan, että teidän polullenne kasvaa okaita ja tutkaimia Östråtissa
käynnistänne.
NILS LYKKE
(hymyillen).
Niinkö ennustatte?
INGER-ROUVA.
Varmasti. Mitä aletaan kohta huhuta, rakas herrani? Ihmiset ovat nykyään
kovin juorunhaluisia. Moni koiranleuka sepittää pilkkalauluja teistä.
Puolen vuoden kuluttua olette ihmisten yleisenä puheenaiheena; he
seisahtuvat ja katselevat teihin keskellä tietä; supistaan: katso,
katso, tuo on herra Nils Lykke, joka tuli Östråtiin pistämään paulaa
Inger Gyldenlöven kaulaan, mutta jäi omaan rihmaseensa. No, no, älkää
olko noin kärsimätön, herra ritari! Enhän *minä* ajattele niin; mutta
niin tulevat kaikki huonot ja pahansuovat ihmiset arvostelemaan. Ja
niitä on yllin kyllin, ikävä sanoa! -- Niin, se on paha asia; mutta se
on aivan varma, -- pilkan saatte palkastanne, -- pilkan, että nainen oli
teitä ovelampi. »Viekkaana kettuna hiipi hän Östråtiin», sanotaan, --
»häveten kuin koira puikki hän sieltä takaisin». Ja vielä eräs seikka:
ettekö luule, että Pietari Kansleri ja hänen ystävänsä kiittävät
kauniisti avustanne, kun aletaan huhuta, etten minä uskalla ryhtyä
taistelemaan teidän lippunne alla.
NILS LYKKE.
Puhutte älyn sanoja, rouva! Ja etten joutuisi pilkan esineeksi, -- ja
vielä lisäksi rikkoisi yhteistyötä noiden monien rakkaiden ystävieni
kanssa Ruotsissa, täytyy minun --
INGER-ROUVA
(nopeasti).
-- viipyä kauemmin Östråtissa.
OLAF SKAKTAVL
(joka on kuunnellut).
Nyt menee mies ansaan.
NILS LYKKE.
Ei, jalo rouva; -- minun täytyy -- sopia asiat lopullisesti teidän
kanssanne jo tämän tunnin kuluessa.
INGER-ROUVA.
Mutta jos emme siinä onnistu?
NILS LYKKE.
Me onnistumme.
INGER-ROUVA.
Tunnutte olevan varma asiastanne!
NILS LYKKE.
Mitä panette vetoon, että suostutte minun ja Pietari Kanslerin
ehdotukseen?
INGER-ROUVA.
Östråtin maat polvisolkianne vastaan!
NILS LYKKE
(lyö ryntäihinsä ja huudahtaa).
Olaf Skaktavl, -- tässä näette Östråtin isännän!
INGER-ROUVA.
Herra valtaneuvos! --
OLAF SKAKTAVL
(nousee pöydän äärestä).
Mikä nyt?
NILS LYKKE.