Viisauden sato.
Se huuto, jonka Hullu oli päästänyt, oli kuitenkin ainoastaan kaiku
siitä, joka jo oli tullut kummastuneen kansakunnan korviin niitten
tuhansittain tuhansien suista, jotka olivat nähneet ja kärsineet niitä
pahoja, joita hän kuvasi, ja toisien tuhansien mykästä suusta, jotka
puhuivat kuoleman äänettömästä tuskasta.
Tämä uusi Hirmun Valtakunta oli koittunut maailmaan niin hiljaa ja
huomaamatta, ettei kukaan käsittänyt, kuinka pelottava ja laaja se oli.
Ensiksi tuo suuri, vapaa, viaton Pohja oli huolettomasti nauranut sitä,
sitten halveksien pilkannut sitä ja lopullisesti katsonut sitä
epäilevällä kauhistuksella. Kaksi asiaa oli puolestaan vaikuttanut
tämän viimeisen tunteen synnyttämiseksi. Ne, jotka olivat kärsineet,
olivat yleensä olleet alhaista kansaa. Sanomalehdistö ei uhkunut heidän
kärsimistään vääryyksistä, koska ei löytynyt ketään, joka olisi
kertonut ne sille. He olivat myöskin semmoista kansaa, jonka vääryyden
satu oli soinut niin kauan yleisön korvissa, että se oli väsynyt koko
nuottiin. Se oli taipunut, vaikka kovin verkalleen ja vastahakoisesti,
siihen vakuutukseen, että orjuus oli jotakin pahaa ja musta mies liian
likeistä sukua valkoiselle ihmiskunnalle, että häntä oikeudella kävisi
pitäminen kahleissa ja toisen tahdon alla. Se oli vähitellen ja empien
joutunut välityksen kannalle, kun sota-asiat kapinaa kukistettaessa
pakoittivat siihen, ja ristiriitaisten aatteitten rajun taistelun
jälkeen lopullisesti sääntynyt siihen päätökseen, että vapauttaminen
oli kaikki, mitä tarvittiin kaikkien niitten vammojen parantamiseksi,
jotka tähän asti olivat vaivanneet taikka tulevaisuudessa ehkä
vaivaisivat tuota tukalaa ja rutontapaista Afrikalaista. Tämä oli nyt
saavutettu. Kansakunnan omatunto oli tyydytetty, ja se teki uljaan
päätöksen, että se tästälähin tahtoi pitää rauhaa; ettei neekerillä
enää _voinut_ olla mitään valituksen syytä, ja ettei se huolinut kuulla
sen enempää nurisemista. Se tukki siis korvansa, ja kun etelä-tuuli toi
tuskan viestit, se pudisti vaan päätänsä ja sanoi: "minä en kuule
mitään, en mitään! Kaikki on rauhassa".
Mutta kun huudot kävivät niin kovaksi, ettei voinut olla niistä
tietämättä, valitsivat viisaat miehet toimikunnan, jonka tulisi tutkia
asiaa ja kuulla kaikki, mitä voitiin sanoa sekä _pro et contra_.[93]
Oi! kummallinen ja kolkko on se kertomus, joka täyttää ne kolmetoista
nidosta todistuksia, asiakirjoja ja päätöksiä, joita tämä toimikunta
kokosi; kummallinen selitys kristitystä sivistyksestä; kummallinen
tarina rauhallisista vuosista; -- verinen kuin Marian hallitus,
barbarinen kuin Comanchien[94] aikakirjat!
Tapetuita löytyi kylläksi täyttämään kokonaisen tappelutanteren, ja
kaikki olivat noita kolmea luokkaa: neekereitä, scalawag'eja ja
carpet-bagger'eita -- kaikki surmatut tyvenen tuuman jälkeen,
kukistetut ylivoiman kautta, herätetyt unesta pimeänä sydän-yönä,
yleisen kokouksen saleissa, virran-reunoilla, yksinäisillä
metsäpoluilla, julkisen mestauksen tavalla -- ammutut, puukolla
pistetyt, hirtetyt, hukutetut, sanoiksi saamattomalla tavalla silvotut,
käsittämättömästi rääkätyt.
Ja melkein kaikki tuntemattoman käden kautta! Ainoastaan _kuoleman_
kauhea, salamyhkäinen tosi-asia oli varma. Kanteita salaisen syytöksen
kautta; tuomioita ilman puolustusta; mestauksia ilman varoitusta, armoa
tai vetoamista. Kuolema jo itsestään sanomattoman hirveä; mutta
kuolintapa -- tuo salainen, näkymätöin tuomio, josta turmio kumpuaa --
vielä hirveämpi: kavaluus, joka naapurista teki valepukuisen
salamurhaajan, kaikkein hirvein kaikista vainoista ja vihoista, mitä
historia kuvaa.
Ja haavoitetut sitten -- nuot, jotka välttivät kovemman kohtalon --
ruoskitut, paloitetut, verta vuotavat, raadeltut! miehet raastetut
miehuuttomaksi! vaimot raskaat kuolleista sikiöistä! hurmeiset selät!
taitetut jäsenet! Voi! haavoitettuja tässä äänettömässä sodassa oli
useampia tuhansia kuin niitä, jotka vaikeroivat Gettysburg'in
vieremillä. Kartanot ja koulut ja kirkot poltetut! Ihmiset ajetut
huoneistaan ja asuen metsissä ja kedoilla! Köyhät, heikot, halveksitut,
pahoin pideltyt ja hätyytetyt -- kenenkä kautta? Aina sama koskematon
olento, sama näkymätön voima. Hyvin se sai nimittää itseänsä
"Näkymättömäksi Valtakunnaksi". Näkymätön ja tuntematon! Yhdessä
valtiossa kymmenen tuhatta, toisessa kaksikymmentä tuhatta, kolmannessa
neljäkymmentä tuhatta; kaikkiansa armeija, suurempi, kuin minkä Kapina,
jonka lahoavista jäännöksistä se yleni, koskaan saatti lähettää sotaan!
Näkymätön Valtakunta, sen harjoitettuna ja järjestettynä armeijana
vale-vaatteiset keski-yön marodöörit,[95] käyden sotaa niitä
hennokkaita "valtoja" vastaan, joita viisaat miehet olivat asettaneet
äsken kapinoitsevaan maan-osaan!
Entä puollustus! -- ei, ei _puollustus_ -- kaunistelu, väite,
keksittynä syytöksen torjumiseksi, rikoksen lieventämiseksi! Voi minua!
Se on surkea, melkein surkeampi, kuin itse nuot veriset teot.
Mimmoiselta se kuuluu?
"Me olimme aseellisia kapinoitsioita: me antausimme, ja antaumisen
ehdot lupasivat meille vapautta rangaistuksesta niin kauan, kuin lakeja
noudatimme. Tämä tarkoitti, että me saisimme hallita itseämme, niinkuin
ennen. Sen sijaan he asettivat sotilas-virkamiehiä meidän ylitsemme;
rajoittivat parhaitten ja urhoollisimpien miestemme oikeuksia;
vapauttivat orjamme ja antoivat heille vallan meidän ylitsemme.
Pohjassa syntyneitä miehiä tuli meidän keskuuteemme, ja heille
myönnettiin asema ja valta orjien ja luopioitten äänestyksen kautta.
Ilmestyi kykenemättömiä virkamiehiä. Valtion tulot tuhlattiin. Meitä
veroitettiin mustien kasvatuksen hyväksi. Suunnattomia velkoja
koottiin. Me emme tehneet noita väkivallan töitä valtiollisista syistä,
vaan ainoastaan sen vuoksi, että nuot henkilöt olivat tehneet itsensä
vastenmielisiksi meille".
Voi! voi, että kansa, joka oli vihkinyt itsensä suureen sotaan ja
saattanut sen perille, joutui pitämään mitä hyvänsä järjestetyn
Thuggismin puollustuksena.
Kuitenkin se oli komea tunne, joka oli kaiken tämän perustuksena --
järkähtämätön lujuus, kukistamaton uhma kaiken suhteen, joka
näytti pakolta tai sorrolta. Ei voi muuta kuin ylpeydellä ja
myötätuntoisuudella katsoa noita taipumattomia miehiä, jotka, tultuansa
voitetuksi sodassa, kuitenkin vastustivat jokaisen voittajan yritystä
muuttaa heidän lakejansa, heidän tapojansa taikka vaan heidän
hallitsevan luokkansa palveliastoa; ja tätä he lisäksi tekivät ei
ainoastaan hellittämättömällä jäykkyydellä, vaan myöskin menestyksellä.
Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä upeata rohkeutta, jolla he syyttivät
sitä kansakuntaa, joka oli voittanut heidät, -- vieläpä vasten sen
lainsäätäjien kasvoja -- sanapattoisuudesta, pahansuonnista ja
kunnottomasta ja halvasta kostonhimosta. Kuinka he nauroivat noita
Uudestaan rakentamisen sääntöjä, joista viisaat miehet rehentelivät!
Kuinka uljaasti he lausuivat, että taistelo oli mahdoton asettaa ja
ettei valkoinen ja musta mies voisi eikä saisi elää yhdessä
yhdenvertaisina hallitsevina aineksina! Kuinka keveästi he
kertoivat veri-vainon kertoelmat -- Naamioitetuista Yö-ratsureista,
Pyssy-Klub'ien ja Sapeli-Klub'ien Näkymättömästä Valtakunnasta (kaikki
järjestetyt rauhallisia tarkoituksia varten), varoituksista ja
pieksemisistä ja murhista! Voi, se on kummastuttavaa!
Ja itse laitos sitten, niin täydellinen, vaan kuitenkin niin liikkuva
ja venyväinen! Niin täydellinen valepukujen puolesta, että tuhansista
uhreista tuskin kymmenkunta pystyi osottamaan yhtä vainoojatansa siksi,
mikä hän todella oli! Ja sen satojen tuhansien jäsenten joukossa tuskin
kukaan niistä harvoista, jotka tunnustivat ja paljastivat sen seikat,
tiesi mitään muuta, kuin mitä jo oli saatettu julki; _taikka, jos hän
tiesi sen, ei ilmoittanut sitä!_ Se on kaikki kummastuttavaa, mutta
surkeata ja kauheata. Jospa se vaan tulisi pois pyhkäistyksi taikka
haihtuisi niinkuin kuumeinen unelma uuden päivän kirkkauden edestä.
Kuitenkin saatamme siinä nähdä ne ainekset, joista suuri ja
kuninkaallinen kansa voisi syntyä. He tunsivat itsensä loukatuksi ja
sorretuksi. Vähät siitä, olivatko he todella sitä vai ei, oliko asian
laita semmoinen taikka tämmöinen, se ei ensinkään koske heidän
käytökseensä. Jos Uudestaan rakentaminen, jonka viisaat miehet
säätivät, oli väärä; jos Pohja oli Etelän ahdistaja ja oikeutta rikkova
päällekarkaaja sodassa; jos sen vastustajien nöyryyttämiseksi ja
halventamiseksi antaumisen ehdot muutettiin ja uusia ja kiusaavia
määräyksiä lisättiin; jos Pohjaisen elämän hylkyjä lähetettiin tai he
itse menivät sinne kehoittamaan ja houkuttelemaan entistä orjaa
toimimaan entistä isäntäänsä vastaan -- jos kaikissa näissä _olisi_
todellinen perä, se ei puollustaisi taikka oikeuttaisi sitä menetystä,
jota noudatettiin, enemmän kuin sekään teko-asia, että ne joukot, jotka
muodostivat tuon eriskummallisesti puetun puolue-ratsuväen syvät rivit,
rehellisesti _uskoivat_ näitä asioita todenperäisiksi. Heidän tointansa
täytyy katsoa ainoastaan uljaan, urhoollisen ja laajan kansan hurjaksi
yritykseksi puollustaa ja säilyttää mitä se _piti oikeuksinansa_.
Välisti ovat ne, jotka eivät käsitä tämän laitoksen tarkoitusta,
sanoneet, että se oli alhainen, pelkurimainen ja julma barbarismi.
"Kuinka!" sanoo Pohjan mies, joka on seisonut kaukana kaikesta ja
farisealaisella otaksumisella taikka mukavalla tietämättömyydellä
arvostellut "Ku-Klux'eja", "carpet-bagger'eita", "scalawag'eja" ja
"niggereitä" samanlaisiksi, -- "oliko miehuullista, sopiko miehuullisen
ja ritarillisen kansan hätyyttää köyhiä, heikkoja, turvattomia miehiä
ja vaimoja varsin kukistavalla ylivoimalla, pelottaa, rääkätä ja
murhata? Onko tämä miehuullista ja ylistettävää?"
Ah, ystäväni! te erehdytte kokonaan. Jos siinä olisi ollut kaikki,
mitä tarkoitettiin ja tehtiin: ei, se ei ollut miehuullista eikä
ylistettävää. Mutta se ei ollut ainoastaan köyhä musta mies, johon tuo
rohkea yö-ratsurein parvi iski, niinkuin haukka iskee varpuseen; se
olisi todella ollut pelkurimaista: vaan se oli Kansakunta, joka oli
antanut uhrille kansalais-oikeuden ja vallan, johon isku sattui. Se ei
ollut mitään miehuullista itsessään, kun vanha John Brown valloitti
Harper's Ferry'n asehuoneen; jos ajattelee sitä hyökkäykseksi tuohon
melkein yksinäiseen vartioon, se oli erittäin pelkurimaista: mutta, kun
ajattelemme, mikä voima seisoi tuon pienen sotamiesjoukon takana,
ihmettelemme Ossawattomie'n sankarin rohkeutta. Sama oli tuon loistavan
laitoksen laita.
Se ei ollut yksityistä neekeriä, scalawag'ia tai carpet-bagger'ia
vastaan, kuin isku tähdättiin, vaan sitä valtaa -- Hallitusta -- sitä
aatetta vastaan, jota he edustivat. Usein kyllä yksityinen uhri oli
semmoinen, jota kohtaan niillä yksityisillä Klan'in jäsenillä, jotka
panivat sen tuomion toimeen, oli sangen paljon ystävällistä taipumusta
ja kunnioitusta, mutta jonka vaikutus, jäntevyys, uskallus tai
virallinen asema oli semmoinen, että se vaati "käymistä hänen
luonansa". Useimmissa hyökkäyksissä Klan'ia ei yllyttänyt julmuus eikä
kostonhalu; vaan ne olivat yksinkertaisesti suorimmat, ehkä ainoat,
keinot, joitten avulla se voi saavuttaa tarkoitusperänsä. Etelän
aivoja, varallisuutta ja ritarillista henkeä raukaisi, mitä se katsoi
halvennukseksi ja sorroksi. Tämä yhdistys tarjosi valmiin ja voimakkaan
keinon poistaa päältänsä vierasvaltaisen painajaisen ja kumota sen
hallituksen, jota oli tyrkytetty heille. Ensi hetkestä se sentähden
levisi kulovalkean tavalla. On sanottu, että ensimmäinen laitos
perustettiin Toukokuulla, taikka kukaties niin myöhään kuin Kesäkuun 1
päivänä 1868; kuitenkin oli se jo saman vuoden Elokuulla lujasti
asetettu jokaiseen Etelän valtioon. Sen perustuksena oli sammumaton
viha neekeriin _valtiollisena kokonaishenkilönä_, ynnä hurja päätös,
että Etelän valkoinen kansa taikka joku tämän rodun enemmistö oli
vallitseva -- jollei vaali-uurnan voimalla, niin ky'yn, tiedon ja
hallitsemisen tottumuksen avulla. Etelän urhoollisimmat, lujimmat ja
parhaat miehet antoivat sille suostumuksensa ja kannatuksensa --
useimmissa tapauksissa teossa ja toimessa, muutamissa vaan sallimalla.
Tuhannet pitivät sitä tarpeellisena, jos tahtoi välttää anarkiiaa ja
kaiken arvokkaan sivistyksen häviötä; toiset katsoivat sitä keinoksi,
jolla sopi kostaa hallitukselle, joka heidän mielestään oli sortanut
heitä; samalla kuin toiset arvelivat sitä aseman ja vallan hankkimisen
välikappaleeksi.
Että se kasvoi paljon suuriläntäisemmäksi, kuin miksi sen alkuunpanijat
olivat sitä aikoneet, on varsin arvattavaa; mutta tämä kehkeytyminen
oli luonnollinen ja välttämätön. On luultavaa, että sillä yritettiin
ensin ainoastaan vaikuttaa taitamattoman ja aran mustan kansan
taika-uskoiseen pelkoon. Muutos siveellisestä pakosta ruumiilliseen on
helppo ja luonnollinen, erittäinkin semmoisessa kansassa, jonka
mielestä mustalla miehellä ei ollut mitään _syntyperäistä_ oikeutta
vapauteen ja itsehallintoon eikä sitä seuraavat personalliset
privilegiumit,[96] vaan ainoastaan semmoiset oikeudet, jotka annettiin
heille lainsäädännön kautta, jonka mahdollisuutta katsottiin ainakin
kysymyksen alaiseksi. Niitä Etelässä syntyneitä valkoisia, jotka olivat
yhtyneet tuohon liikkeesen, joka tuotti poliitillisen vallan mustille,
pidettiin ei ainoastaan palkkalaisina ja maansa heittäneinä, vaan
myöskin kavaltajina omaa rotuansa vastaan. Niitä Pohjan miehiä, jotka
tekivät samaten, katsottiin kutsumattomiksi vieraiksi ja maahan
tunkijoiksi ja heitä arveltiin yllyttävän ei ainoastaan mitä huonoimmat
personalliset syyt, vaan myöskin tuo koottu viha, jonka Eteläläinen
aina luuli olevan orjuuden vastustajilla Pohjassa. Tottumattomana
maahan siirtymiseen kuin Etelä oli, tottuneena todella katsomaan
kaikkia vieraita epäluulolla, siksi kuin se oli varma siitä, ettei
heistä lähtenyt mitään vahinkoa maan tärkeimmälle laitokselle, ei
tarvittu muuta, kuin vakuutus sorrosta ja tappion harmi, ennenkuin se
jo piti jokaista henkilöä vihollismielisestä maan-osasta vireänä ja
myrkyllisenä vastustajana, jonka sikäläisen kansalais-oikeuden vaatimus
oli vaan teko-syy, valtuuttaen omistajaa itse asiassa vihollisen
lähettilääksi, joka ansaitsi ainoastaan vakoojan arvostelua ja
kohtelua.
Kaikki tämä oli vaan luonnollista, ja _sitä olisi_ noitten viisaitten
miesten, joitten toimena oli hajoitetun kansakunnan uudestaan
muodostaminen, _pitänyt edeltäpäin tietää ja toimissaan lukuun ottaa_.
Koska sitä ei kuitenkaan tehty ja avunhuutoja lähti niin useista
tuhansista, asetti Kongressi tämän toimikunnan ja sääti asian johdosta
muutamia lakeja kansalaistensa suojelukseksi. Samaan aikaan eri
valtioin hallitukset Etelässä (joita, se tulee muistaa, nuot uudet
poliitilliset ainekset olivat asettaneet) alkoivat toimia samaan
suuntaan. Muutamissa Exekutiivi pestasi sotaväkeä ja peruutti ajaksi
_Habeas Corpus_ asetuksen, koska tämä laitos uhkasi ja kumosi koko
Valtion voimaa. Mutta tällä välin ja ennenkuin kumpainenkaan valta oli
saattanut aikomuksensa käytäntöön, oli Klan-laitos päässyt ensimmäisen
tarkoituksensa perille: se enemmistö, joka oli lausunut suostumuksensa
Uudestaan rakentamisen toimiin, oli tullut kukistetuksi varsin monessa
valtiossa ja vähemmistö havaitsi olevansa lainsäädännön tarkastuksen
alaisena. Heti kuin tämä oli käynyt varmaksi asiaksi, käännettiin
semmoisten valtioin voima niitä vastaan, jotka olivat tehneet suurempia
ponnistuksia varjellaksensa kansaansa Klan'in hyökkäysretkistä ja
väkivallasta. Muutamien valtioin kuvernöörejä syytettiin tämmöisestä
harrastuksesta ja pantiin viraltaan pois. Toisille uhattiin samaa
kohtaloa ja välttääkseen sitä he itse luopuivat viroistaan.
Tämä uusi vallankumous, joka nyt oli alkanut, pitkittyi. Klan'i kasvoi
luvultaan ja voimaltaan -- _imperium in imperio_[97] -- siksi kuin sen
käskyt olivat paljon mahtavammat ja sen valta enemmän pelätty, kuin
noitten näkyväisten republiikien, joita se joko kokonaan hallitsi
taikka hirmuteoillaan piti kurissa ja nöyryydessä. Tämä tosi-asia ynnä
niitten uusien lakien pelko, joita Kansallis-hallitus oli hyväksynyt,
tämä hallitus, jonka valtaa ei siihen aikaan oltu pantu kysymyksen
alaiseksi, vaikutti johonkin määrin todellisten väkivallan
töitten pidättämiseksi. Saatuaan, mitä he tahtoivat -- nimittäin
vallan valtioissaan -- käyttivät johtajat nyt arvoansa enempien
hyökkäys-retkien estämiseksi; ja vihamielisyys mustaa miestä ja hänen
liittolaisiansa vastaan vaimeni vähitellen, kun nämät kukistetut luokat
herkesivät olemasta minäkään poliitillisena aineksena, jota täytyi
pelätä taistelossa ylivallasta. Paitsi sitä ei kansallislakia käynyt
ulottaminen rikoksiin, joita oli harjotettu ennen sen säätämistä. Niitä
vastaan sai yhä kannella ainoastaan valtioin tuomio-istuinten edessä,
eikä ollut luultavaa, että näissä koskaan ruvettaisiin niitten
käyttelemiseen. Sillä tapaa laitos helposti pidettiin hengissä, ollen
hiljaisena ja näkymätönnä, paitsi kun jossakin tilaisuudessa katsottiin
soveliaaksi osottaa sen voimaa hillitäkseen tai rangaistakseen jotakin
rohkeata johtajaa, joka kieltäysi tottelemasta tapausten logikia ja
heittämästä taisteloa, joka tarkoitti, että _äänestäjäin_ eikä
Valkoisten liittolaisten enemmistö hallitsisi noissa valtioissa.
Vallankumous oli alotettu ja sen mahdollisuus toteen näytetty.
Tästälähin sen ehdoton ja yleinen menestys oli ainoastaan ajan kysymys.
Enemmistön valta oli murrettu, Hallituksen voimaa oli rohkeasti
vastustettu ja sen määräämät rangaistukset rikoksista menestyksellä
vältetyt, jotta mustan miehen vapautusta sopi pitää ilveilynä, ja noita
vastenmielisiä Parannuksia ja Uudestaan rakentamisen sääntöjä oli
osotettu toden teolla tyhjäksi rauenneiksi. Luettuna entisten aikojen
valossa muinaisen Etelän voitto oli sanomattoman suuri; sen jälkeisessä
nykyisyydessä puuttui varsin vähän sen täydellisyyteen; tulevaisuudessa
-- noh, se pitäköön huolta itsestään.