Balak ja Bileam.
Muutos alamaisuudesta itsenäisyyteen oli niin äkillinen ja
hämmästyttävä, ettei äsken kapinallisten valtioin kansakaan moneen
aikaan pystynyt sitä käsittämään. Että kansakunta, joka oli käynyt
neljä vuotta sotaa, joka oli menettänyt miljoonan miehiä ja
lukemattomia miljoonia rahaa, herkeisi pitämästä valloitettua alaa
hallussansa, vapauttaisi sen kansan kaikista vaikeuksista taikka vaan
sulkisi hyödyttömästä etu-oikeudesta muutamia täysin palvelleita
johtajia, jotka ainoastaan tällä tapaa tiesivät jotakin marttyriudesta,
ja ilman mitään takeita tulevaisuuden suhteen taikka ilman
minkäänlaista valtaa peräyttää eli muodostaa mitään asettaisi tämän
alan, tämän kansan, nämät valtiot samanlaiseen asemaan kuin
yhdenvertaiset, itsenäiset ja saman-arvoiset vallat, se oli niin
kummallinen ehdoitus, että sai mennä vuosia, ennenkuin sitä kokonaan
ymmärrettiin.
Näitten vuosien kuluessa Etelän julkiset sanomalehdet olivat
eriskummaiset lukea. Heti sodan päätyttyä ja lähes valtioin entiselleen
saattamisen aikakauteen asti niitten lauseet olivat varovaiset ja
tarkoin rajoitetut. Vaikka niissä melkein aina kuului joku vieno ääni,
jota sopi tulkita lähteneeksi joko synkästä vihasta tai harmista, jota
ei voitu salata, huomattiin kuitenkin sangen vähän sitä kostonhimoista
katkeruutta Pohjaa vastaan, joka oli vallinnut juuri ennen sodan alkua
taikka sen kestäessä oli sitä seurannut. Tosin muutamissa tapauksissa
Etelän verrattomilla häväistyksillä täytetyt astiat avattiin ja niitten
sisältö tyhjennettiin viattomien Pohjassa syntyneitten kansalaisten tai
semmoisten kotoperäisten Eteläläisten yli, jotka katsoivat soveliaaksi
suostua voittajaan tai vastaan-ottaa virkoja hänen kädestään. Tämä ei
kuitenkaan ollut yleinen sääntö. Heti kuin nyt Uudestaan syntymisen
aikakausi oli mennyt ohitse, luovuttiin tästä varovaisuudesta. Yhä
katkerammaksi, yhä ilkeämmäksi suurin osa Etelän sanomalehdistöstä
kävi. Uhmaava vihamielisyys, tuima äkäisyys, hillitsemättömät ja hurjat
hyökkäykset yksityisiä henkilöitä vastaan kuohuivat eteläisten
sanomalehtien palstoissa, niinkuin vaahto rajun kahlekoiran kidassa.
Mitä ikänänsä tai ketä ikänänsä, mikä oli syntyperää tai tuli
Pohjasta, pilkattiin, koetettiin saattaa luulon-alaiseksi tai mitä
pahan-ilkisimmällä tavalla moitittiin. Se, joka vaan oli auttanut,
edistänyt tai hyväksynyt uudestaan rakentamisen työtä, joutui
myrkyllisimpien soimausten pilkkatauluksi. Arvo, asema, puhdas elämä,
rehellinen luonto, jumalinen elämä, ikä, sukupuoli, ne eivät ollenkaan
suojelleet tämmöistä ahdistusta vastaan. Siivolla-olon ja tunteitten
pidätyksen vuosina koottu viha puhkesi ääriensä yli ja laski koko maan
hirmuisten, kauhistuttavien, puolettomien ja huonojen syytösten ja
vimmattujen herjausten inhottavan tulvan alle. Kaikkein kunnollisimmat
miehet kerrottiin tehneen mitä riettaimpia töitä; kaikkein puhtaimpia
naisia syytettiin rikoksista, joita ei käy nimittäminen; ja yksin
pienoisiin lapsiinkin poltettiin poistamattomia häpeän merkkejä. Se
kasvatus, jonka Etelän sanomalehdistö orjuuden vallitessa oli saanut
solvaamisen taidossa, kävi nyt erittäin tärkeäksi tässä sanojen
ristiretkessä. Suurin osa sen lukioista oli kauan aikaa sitten tottunut
uskomaan mitä mahdottomia ja hirveitä asioita tahansa Pohjasta. Heistä
se jo oli varkaitten, avion-rikkojien, uskottomien ja petturien maa.
Siellä lienee hyviäkin miehiä löytynyt; mutta niitä oli harvemmassa,
kuin Sodomassa. Viitenä-kymmenenä vuonna orjuuden tarpeet olivat
tehneet tämmöisten mielipiteitten viljelemisen välttämättömäksi, jos
tahtoi suojella laitosta vapaan työn ja vapaan ajatuksen hyökkäyksistä.
Etelän sanomalehdistö oli ottanut toimekseen ja tehtäväkseen kääntää
tätä yleisen mielipiteen virtaa niitä aatteita, perusmietteitä ja
miehiä vastaan, jotka askaroitsivat uudestaan rakentamisen työssä,
kiihoittaa sen katkeruutta, kartuttaa sen herkkäluuloisuutta ja sen
kautta laittaa seitsenkertaisesti lämmitetyn häväistysten sulatus-uunin
niille, jotka katsoivat soveliaaksi tätä liikettä suosia; ja varsin
jalosti nämät kaikki täytettiin. Ei ole milloinkaan nähty semmoista
yksimielisyyttä, ei milloinkaan semmoista kestävyyttä, semmoista
kilpailua pahansuonnissa, semmoista runsautta parjauksissa, semmoista
yltäkylläisyyttä viekkaudessa.
Se oli vaan luonnollista ja enimmäksi osaksi oikein tehty, jos
noudattaa sitä perus-aatetta, että sodassa kaikki on oikeutettu. Sikäli
kuin asia koski hallituksen virallisia edustajia, heidän ei ollut
mitään valitettavaa. He edustivat voittajaa; ja jos heidän isäntänsä
syntyperäisestä tai satunnaisesta syystä oli liian heikko suojelemaan
heitä taikka jos hän ei ollut taipusa pakoittamaan äsken voitettua
vihollista kuuliaisuuteen ja kunnioitukseen, niin vika oli ainoastaan
heidän työn-antajansa, jonka palveluksesta heidän oli täysi vapaus
luopua. Niitten hullujen, jotka olivat muuttaneet näihin valtioihin
hankkiakseen itsellensä rauhaa tai voittoa ja jotka olivat ryhtyneet
taiturin, käsityöläisen tai kauppiaan toimeen, ei olisi tullut
päivitellä, koska he itse voittajina asettuivat voitetun kansan
joukkoon, vaikka he hyvin tiesivät (taikka heidän ainakin olisi tullut
tietää), kuinka sukupolvien vastenmielisyys sodan kautta oli muuttunut
vihaksi, ja heillä sentähden ei ollut mitään oikeutta vaatia tai
odottaa ystävällisyyttä, suosiota taikka edes rehellistä kohtelua. Jos
he sen tekivät, saivat he syyttää omaa hulluuttansa.
Ne, joilla oli suurin oikeus taikka kukaties ainoa oikeus valittaa,
olivat ne voitetun kansan joukosta, jotka ennen Konfederationin
kukistumista taikka sen jälkeen olivat puollustaneet kansakunnan asiaa.
Heidän oli oikeus otaksua, että voittava valta ainakin tekisi itsensä
kunnioitetuksi eikä sallisi puollustajiensa tulla häväistyksi sen
pelkän teko-asian vuoksi, että he olivat uskollisina sille. Lienee
todella suuresti kummastuttanut niitä Unionin miehiä -- jotka sodan
kestäessä, alusta loppuun saakka, kukaties olivat järkähtämättömästi
vastustaneet sodan-käviäin mielipiteitä, jotka kenties olivat
taistelleet tai piileskelleet tai kärsineet vaivoja harvinaisella
luottamuksella siihen hallitukseen, josta he olivat eroitetut, mutta
johon he ihmeteltävällä uskollisuudella olivat liittyneet -- kun he
sodan jälkeen huomasivat ensiksi, kuinka heidän naapurinsa kokoontuivat
heidän ympärillensä saadaksensa heidän puoltosanaansa, heidän
välitystänsä hallituksen suhteen. Lienee todella ollut uhkea päivä
semmoisten mielestä, kun ne, jotka olivat vainonneet heitä, tulivat
suosiota pyytämään; ja, olkoon se sanottu heidän kunniakseen, harvoin
semmoiseen vetoamiseen turhaan ruvettiin. Nämät Unionin miehet olivat
hyvin anteeksi antavaa kansaa ja jakelivat sangen usein anteeksi-annon
taivaallista lahjaa ilmaiseksi juuri niille miehille, jotka olivat
kaikkein tuntuvimmalla tavalla heitä vahingoittaneet. Mutta tämmöinen
kummasteleminen lienee ollut varsin mitätön verrattuna siihen
hämmästykseen, jolla Unionin miehet Uudestaan rakentamisen työn
päätyttyä epäilemättä havaitsivat, että he itse tehtiin ylenkatseen
esineeksi ja että heidän perhettänsä häväisevällä ja halveksivalla
tavalla hätyytettiin sentähden, että se oli pysynyt kiinni Unionissa.