_Rakas Överstini_, -- Mielipahalla olen havainnut, että yleisön
tunteet teitä vastaan, joita pohjoisvaltalainen sukuperänne on
synnyttänyt ja jotka ovat kyteneet aina siitä saakka, kuin tulitte
joukkoomme, viimein ovat leimahtaneet ilmi liekkiin. Minä olen
odottanut sitä koko ajan enkä niinmuodoin voi sanoa, että se minua
kummastuttaa. Mutta tuo nurja mieli-ala on niin kauan aikaa osottanut
itseänsä, että todella jo toivoin teidän pääsevän enemmästä
hätyyttämisestä. Minä tiedän, ettei minulla ollut mitään syytä
otaksua tämmöistä päätöstä, koska edustatte semmoista kehittymistä,
joka on aivan vastakohtainen sille, jonka keskelle olette asetettu,
ja te lisäksi olette niin täynnä sen henkeä, ettette voi panna
syrjään eikä salata sen tunnusmerkkejä. Se sivistys, joka ympäröitsee
teitä, ei ole koskaan suvainnut mielipiteitä, jotka eivät soinnu
yhteen sen peri-aatteitten kanssa. Orjuuteen perustettuina ja
rakennettuina ne aatteet, jotka olivat yksi osa tästä laitoksesta
taikka jotka olivat tarpeelliset sen suojelukseen ja kehkeytymiseen,
ovat juurtuneet yhteiskuntaan ja käyneet aivan välttämättömäksi sen
olemiselle. Juuri tämä kehkeytyminen oli vielä vaarallisempi ja
haitallisempi kansakunnalle, kuin laitos itse. Teidän tulee muistaa,
rakas översti, ettei ihmisten luonto, ajatus-tapa ja ennakkoluulot
muutu sodan tai sodan seurausten kautta. Orjuuden laitos on
hävitetty; mutta se ennakkoluulo, suvaitsemattomuus ja katkeruus,
jota se kasvatti ja kannatti, yhä elää ja on elävä, siksi kuin ne,
jotka ylenivät sen synkässä hohdossa ovat muuttuneet jälleen maaksi.
Uusi sukupolvi -- ehkä monta uutta sukupolvea -- saa nousta,
ennenkuin Pohja ja Etelä voivat tulla yhdeksi kansaksi taikka
ennenkuin orjuuden ennakkoluulot, vihat ja aatteet, joita lisäksi
onneton sota on vielä lujentanut, saadaan poistetuksi.
Minä toivon, ettei rohkeutenne hölly. Te olette oikealla tiellä ja
jos vakavasti kuljette sitä, olette kylvävä siemeniä tulevaan hyvään.
Te ette ehkä elä niin kauan, että saatte itse nauttia mitään etuja
niistä taikka edes nähdä muitten korjaavan niitten kauniita hedelmiä;
mutta koska Jumala on totuuden ja oikeuden Jumala, on hän lähettävä
isännän, joka joskus on kokoova täysiä lyhteitä kylvöstänne, kun ette
vaan uuvu.
Näyttääkseni teille, ettette te, jotka olette Pohjasta, ole ainoat,
jotka saatte kantaa sitä paheksimisen taakkaa, jonka eteläinen
yhteiskuntamme laskee niitten päälle, jotka eivät hyväksy kaikkia
sen ajatuksia, suljen tähän kirjeesen erään todistuksen, jonka
muutamia päiviä takaperin sain Mayfield'in kirkkokunnalta. Minä
olen ollut tämän kirkon jäsenenä ja diakonina melkein neljänneksen
vuosisataa. Minä sain taannoin tietää, että nimeni oli pyyhitty
pois kirkon jäsenluettelosta. Kuulusteltuani havaitsin, että
seurakunta oli äänestänyt minun pois sulkemisestani ilman
minkäänlaatuista tutkintoa. Minä pyysin jonkunlaista todistusta
asiasta omaksi puollustuksekseni ja tähän liitetty on mikä
annettiin minulle. Se ei ole enemmän eikä vähemmän, kuin mitä
jonkun aikaa olin odottanut; mutta se tuntuu raskaalta miehelle,
joka on täyttänyt kuusikymmenennen ikävuotensa ja nyt näkee,
kuinka Jumalan kirkko ylenkatseellisesti osottaa hänen lapsiansa
sormellansa, halveksii ja hylkää heitä sentähden, että heidän
isänsä tekee, mitä hän katsoo kristilliseksi velvollisuudeksensa.
Lähettäen sydämellisimpiä tervehdyksiä teille itselle, vaimollenne
ja tuolle kultatukkaiselle lapselle, joka täyttää kolkon vanhan
asunnon päivänpaisteella, jään
todelliseksi ystäväksenne
_Georg D. Garnet'iksi_.