"Heidän ulos- ja sisäänkäymisensä".
Warrington oli ollut erään vanhan suvun asunto, jonka esi-isät monta
vuotta ennen vallankumousta olivat rakentaneet tuon tavallisen
kaksinkertaisen, veistämättömistä puista tehdyn huoneuksen (eli
"kaksi-kannen ja yksi-käytävän", joksi niitä siellä vielä nimitetään)
keskelle viehättävää tammikkoa vienosti kaltavalle kunnaalle, joka
kohosi niin kauniin virran polvessa, kuin koskaan on turhassa kiireessä
loristen juossut kallioin yli kaukaista merta kohden. Tämä puuhuoneus
oli sittemmin antanut sijaa komeammalle tiilirakennukselle; tammikkoa
oli harvennettu ja siivottu ja käytäviä oli laitettu siihen; ja vuodet,
jotka olivat tehneet rakennuksen vanhemmaksi ja kosteammaksi,
kuluttaneet saven tiilien välistä ja peittäneet cypressi-katon
sammalvaipalla, olivat lisänneet kunniaa metsän ruhtinaille, jotka
seisoivat sen ympärillä ja vuosi vuodelta ojensivat isoja käsivarsiansa
lähemmäksi ja yhä lähemmäksi sitä, ikäänkuin verhotaksensa sen
puuttuvaisuuksia ja salatakseen katsojalta sen vanhuuden vikoja.
Warringtonilaiset itse olivat sukua muutamien valtion
korkeimpien heimojen kanssa ja ylpeilivät niin varallisuudestaan ja
yhteiskunnallisesta asemastaan, etteivät ruvenneet yhdistyksiin muitten
kanssa. He menivät keskinäisiin naimisiin niin kauan, että se voima,
joka oli koonnut suuria rikkauksia, veltostui ja heikkous ja paheet
astuivat sijaan. Tavarat tuhlattiin, tulot vähenivät ja toinen maatila
toisensa perästä hävitettiin, siksi kuin viimein Warrington'in itse,
sukukartanon, kymmenkunta vuosia ennen kertomuksemme aikaa, täytyi
tyydyttää vaivaavien velkojain vaatimuksia. Onneksi (tai pikemmin
onnettomuudeksi Hullullemme) kartano joutui erään haaveksivaisen
Franskalaisen, varallisen vanhanpojan käsiin, joka harrasti ryytimaan
hoitoa ja hedelmän viljelyä. Hän ihastui tähän kauniisen paikkaan ja
siellä kasvaviin oivallisiin hedelmiin ja rakennettuaan toiselle
puolelle tilaa sievän majan, joka melkein riippui vähäisen
vesiputouksen yli, jota hän oli korjaillut, kunnes se muuttui yhdeksi
tilan viehättävimmäksi paikaksi, hän sulki suuren asuntokartanon ja
antautui hedelmäin ja kukkien hoitoon semmoisella iloisella innolla,
joka tuotti ihmeellisiä satoja. Kaikkialla tuon keskellä olevan
tammi- ja hickory-lehdon ympärillä oli puu- ja viinitarhoja, jotka
kasvoivat mitä harvinaisimpia ja suloisimpia hedelmiä. Aina-vehriöitä
oli sirotettu lehtoon katoavaisten kasvilajien sekaan ja puita, joilla
oli omituinen luonto ja kummallinen lehdistö, oli istutettu sinne tänne
pitkin tiluksia.
Kartanon muista, kauempana päärakennuksesta olevista maista -- noista
kuudesta sadasta acre'sta vaihtelevaa mäki- ja laaksomaata ynnä saloja
ja vanhoja peltoja -- oli hän pitänyt vähemmin huolta, antaen ne jonkun
hoitajan käsiin joko viljeltäväksi tai sillensä jätettäväksi sen
mukaan kuin tämän kunnon-miehen halu tai taipumus määräsi. Hän ei
vaatinut muuta tältä maatilansa osalta, kuin että se maksaisi oman
viljelemisensä kulungit ja tuottaisi viljaa, lihaa ja rehua kylläksi
hänelle ja niille kahdelle "pojalle" (orjalle), joita hän piti
apulaisina puutarhallisissa toimissaan, ynnä niille heposille ja
muuleille, joita maatilalla käytettiin. Tämä oli helppoa, vaikk'ei
olisi viljellyt enempää, kuin toisen puolen tarjona olevasta
peltomaasta. Hoitaja siis vähensi vaivaansa ja suoritti kaikki, mitä
hänen isäntänsä vaati häneltä, jättäen vuosi vuodelta kokonaisia tilan
osia autioiksi, mitään uusia aloja viljelykseen ottamatta. Seuraus
tästä oli se, että, kun Mr. Noyotte toisena sotavuotena kuoli, suurin
osa viljelysmaista oli kasvanut petäjiä ja sassafras-puita, joitten
välissä uhkea saraheinä huojui ja isot punaiset vesiva'ot pyrkivät
jokaista onelmaa tai ourua kohden. Ne maat, joita todella oli viljelty,
olivat käyneet kovin kuluneiksi ja ränstyneiksi, kunnes mäkirinteet
huhtountuivat tyhjiksi ja lannot täyttyivät hierroksilla suureksi
vahingoksi ei ainoastaan ylhäällä oleville vietoksille, vaan myöskin
lietynnäismaalle alhaalla.
Haaveksivainen Franskalainen oli, sitä myöten kuin tiedettiin, kuollut
ilman perillisiä. Häntä ei oltu koskaan suuresti suosittu naapuristossa
ja varsin vähän tiedettiin hänen asioistansa. Hänen emännöitsiänsä,
eräs qvadroninainen, vaati itsellensä hänen omaisuuttansa laillisesti
tehdyn testamentin nojassa; mutta koska muistutettiin, että hän oli
orja ja mahdoton minkään testamentin voimalla perimään, eikä hän
pystynyt todistamaan tätä väitettä vääräksi, hylättiin testamentti ja
asetettiin väliaikainen hallitsia. Nyt huomattiin, että vainaja oli
joutunut suurempaan velkaan, kuin oli mahdollinen saada maksetuksi
hänen irtonaisella omaisuudellaan, erittäinkin niitten huokeitten
hintojen vuoksi, joita maksettiin, kun hallitsia asiain suorittamiseksi
pani toimeen huutokaupan.
Översti Vaughn osti melkein kaikki kapineet niin halvalla hinnalla,
että se olisi kummastuttanut jokaista, joka ei tietänyt, kuinka
semmoisia asioita voi sovittaa. Kerrottiin ja uskottiin, että översti
Vaughn erään kirjeen kautta, joka oli päässyt perille piirityksen
kiusallakin, oli valtuutettu edustamaan vainajan perillisiä --
veljenpoikia ja -tyttäriä, jotka asuivat Franskassa -- ja että hän osti
omaisuuden, pitääksensä sitä heitä varten. Kun siis översti Vaughn
oivallisista neekeri-orjista tarjosi kappaleelta viisikymmentä dollaria
Konfedereerattujen rahassa, sanoi jokainen, että kaikki oli oikein,
eikä kukaan tarjonnut sen enempää. Hallitsia laati virallisen
kertomuksen tehdyistä kaupoista ja koska ei löytynyt kylläksi
irtonaista omaisuutta velan maksoksi, hän sai käskyn myydä maatkin,
jota hän oikeutettiin tekemään joko julkisella huutokaupalla tai
yksityisesti.
Vähemmän kuin kymmenen dollaria acre'lta semmoisesta maasta näytti
Hullustamme, joka oli tottunut Pohjan korkeihin maan hintoihin,
erinomaisen huokealta -- niinkuin se, tosi-asioita lukuun ottamatta,
ehkä olikin. Hän ei tietänyt, ettei tämä maatila kaikkein
parhaimpinakaan päivinänsä olisi tuottanut tätä hintaa puhtaassa
rahassa; että se nyt oli niin rappeutunut, että saman hintaluvun mukaan
sen arvo tuskin oli enemmän kuin puoli tästä summasta; ja että näitten
lisäksi sodan vahingollinen vaikutus kaiken omaisuuden arvoon tässä
maan osassa oli peräti vaikea määrätä. Kaikki nämät jäivät häneltä
huomaamatta. Hän vastasi heti, että översti Vaughn saisi ostaa maatilan
mainitusta hinnasta, jos hän voisi hankkia hyvän ja laillisen
kauppakirjan. Tästä asiasta hän tahtoi olla aivan varma. Tuosta hänelle
tuli ote kauppakirjasta, eräältä, niinkuin hän tiesi, suurimmassa
arvossa olevalta asian-ajajalta, ja sen muassa tämä kirje: --
"Griswold'in oli kiire myydä; minä ostin siis, tietäen, että
varmaan ostaisitte paikan, kun olitte kauppakirjani suhteen
tyydytetty, joksi tulette, kun luette tämän. Minä sain sen
vähäistä huokeammasta hinnasta, kuin minkä teille mainitsin;
ja te voitte saada sen minulta samasta hinnasta milloin hyvänsä
ennen kahden kuukauden kuluttua.
"_Översti Ezekiel Vaughn_."
Hullu myi siis sievän asuntonsa, pani kokoon kotijumalansa, otti
vaimonsa ja pikku tyttärensä ja lähti etsimään terveyttä, onnea ja
menestystä Dixie'ssa. Kauppa, jonka itsepintainen Vaughn oli
pannut alkuun, päätettiin soveliaasti, ja Comfort Servosse tuli
Warringtonilaisten sukukartanon todelliseksi omistajaksi. Melkein koko
hänen vähäinen omaisuutensa meni tähän ostoon; mutta kun asia oli
suoritettu, tunsi hän tehneensä hyvän työn. Hän oli tehnyt edullisen
kaupan ja perustus vastaiseen onnellisuuteen ja menestykseen oli nyt
pantu; ja tästä hän tunsi itsensä olevan kiitollisuuden velassa översti
Vaughn'ille ja tuli siihen päätökseen, että, jos kohta tämän kunnon
miehen luonto ei vetänyt taistelukentälle, hän kaikissa tapauksissa oli
hyväsydäminen ja valmis muita palvelemaan. Vasta jälestäpäin hän
huomasi, kuinka monta hintaa hän oli maksanut; sillä kun Mr. Noyotte'n
perilliset -- veljenpojat ja -tyttäret Franskassa -- lähettivät
hallitsialta vaatimaan jäännöstä omaisuudestaan, nähtiin asiakirjoista,
että maatila oli myyty yksityisesti översti Vaughn'ille vuonna 1863 ja
että oli vastaan-otettu maksoksi siitä eräs summa Konfedereerattujen
rahassa, jonka hallitsia oli laillisesti esitellyt oikeuden edessä,
mutta sittemmin ilmoittanut sotatapausten kautta kadotetuksi.
Mutta nämät seikat jäivät Hullultamme moneksi vuodeksi tuntematta; ja
Warrington joutui hänen käsiinsä, niinkuin uusi leikkikalu, jota ei
mikään epäilys liiallisen hinnan suhteen haitannut.