(Yhdeksän hengellistä ruokaryyppyä:)
1. Pidä puolesi Jumalan vilja: syntinen on kimpussasi!
2. Nälkä on ruuan alku, ruuassa työn alku, juomassa puheen alku.
3. Suola, leipä miehen muona; voi, velli vasikan juoma.
4. Parempi kerta kyllin syödä kuin on aina ruikutella.
5. Suusta syönehen näkeepi, parrasta palan purijan.
6. Petäjäinen posket punaa, ruisleipä voiman antaa.
7. Pieniä ne on muikut joulukaloiksi!
8. Parempi leipä kuin kulta.
9. Rohkea ruuan hakeepi, ujo nälkeä näkeepi.
_Ensimäinen ennätys_ Voitaleipeä, suolakalloa ja minkä mittäi;
särpimeksi kirnuhuituo elikkä tuota hapanta piimeä.
(Kolme hengellistä ruokaryyppyä:)
1. Ei kaikki ole kokkeja, joilla on pitkä puukko.
2. Älä luule luuta lihaksi, härän häntää makkaraksi.
3. Sitten on rokka rohtoisa, kun on kahta kattilassa.
_Toinen tormaus:_ Poropaistia ja kuoripottua ja siinä sivussa muutai
muskulaa.
(Taas:)
1. Tänäpänä härkä, huomenna nälkä.
2. Kyllä härkä jäniksen tapaa, jos ei muualla, niin kattilassa.
3. Se kypsen maistaa, joka keitetyn paistaa.
_Kolomas kopraus:_ Mörön lihhoa elikkä linnunluita ja pottuvoita tai
hätätilassa lento-oravan siipiä.
1. Kalaa, leipää, rokkaa -- ei talvella muuta o'kkaan.
2. Hupa huttu, viepä velli, rieska kaikkein kavalin.
3. Iltasyönti lihottaa, aamuatria kaunistaa.
_Nelejänsi nappaus:_ Porokinkeripuuroa, herrastalakkunaa elikkä muuta
mämmiä.
1. Oli mitä oli, mutta puuroa illaksi!
2. Puuro meillä pussahutetaan, ei ole varaa velliä keittää.
3. Liemi ahkion vetääpi, pala pienen pulkkaraisen.
_Viiensi veällys_: Kalakukkoa, poronkieltä, piirakkoa.
1. Kyllä nälkä ruuan suolaa.
2. Kost' jumala kokille, paha puoli paistajalle!
3. Leipää leivän murusetkin, voita voin kirposetkin.
_Kuuensi kupsaus_: Vaikkapa naurista?
(Ka kun ei tiiä mittee hyö akkaväki hoksaavat.)
1. Ei räkkää herkkua vatsan täysi.
2. Kylkehen kyläinen ruoka, se kohti kotoinen ruoka.
3. Maiskis mansikka karhun suussa!
_Seihtemänsi sieppaus_: Jäläkipöperöä! (Kolme viimeistä paukkua:)
1. Hyvää se on hyvän loppukin.
2. Voita vehnäinen vaatii, suolavettä petäinen.
3. Munakuukku ja pannukaakku ne miestä pulieeraa,
mutta kaali se miestä kasieeraa.
_Juhlakahvi_:
"Kahvihan se on kaunis ruoka,
jok' ei miehen mieltä muuta
eikä päätä pyörryttele;
vaan kun juovat johtomiehet,
vielä toisen tolpparitkin,
viepi viimeisen vasikan,
ainoan emännän lehmän!"
Nämät juhlahartsut, jotka syötiin vuorolleen parissa pöytyeessä,
eivät menneet ilman asiaankuuluvia puheita. Olen ennen huomauttanut
etten puolestani ole seremoniain harrastaja, mutta kas kun asia
koskee kotoisia poropäiviä, silloin Pohjolan luoja sallii minullekkin
puhelahjan. Poropaistiin päästessä oli arpa langennut ja minä siis
päästin tulemaan.
Tietysti puhuin vertausten ja tunnustähtien kautta käyttäen
ääriviivoja! Jerusalemin aasintamma -- Suomen porohärkä, Rangifer
tarandus. Arvattavasti oli juhlapuheeni liian vakava, liian
runolentoinen, sillä heti eläköönhuutojen vaijettua pinkosi ylös
nälkämaan iloisin mies, porotohtori Buss, rykien merkitsevästi ja
huitoen käsiään. Ei tarvinnut kuin vilkaista miehen mimiikkiin,
niin ihminen jo joutui hyvälle tuulelle! Äärettömän hartaalla
vakuuttavaisuudella hän näet julisti ikivanhaa viisausoppia ihmisen
vatsan valtavasta merkityksestä, johtaen kaikki elämänlangat
riippuviksi tästä tärkeästä paikasta ja kohdistaen yhteisen
kiitoksen Hallan isännälle, ukolle, joka... ja niin edespäin.
Eläköön! Siihen tietysti taas vastasi Hallan ukko puhuen syntyjä
syviä, asioita ainoisia, ja pyysi vieraita j.n.e. Eläköön! Mutta
tuskin olivat puukot heilahtaneet, kun jo kolmas pöytäritari,
seurakunnan sielunpaimen "Hosta", nousi ylös pyytäen säästämään
yhden eläköönhuudon hänenkin juhlaesineelleen. Poropappi näet
huomautti vakavan viehkeästi Peräpohjan naisen olemassoloa, naisen,
jonka sekä kylmä talvi että häikäisevän valoisa suvi vuosisatojen
kuluessa oli sorvannut sitkeäksi, kärsivälliseksi ja ainakin tätä
taustaa vasten katsottuna -- klassillisen kauniiksi. Kunnon pastori
tietysti ajoi ylistyksensä Hallan ukon rintatoveriin, sukkelasuiseen,
liukasliikkeiseen Liisu emäntään.
Imelä mielikuvitus on kiihoittava ryyti kaikilla aterioilla. Vaikka
ei ruokasetelin mukaista desääriä ollut olemassakaan, luulivat kaikki
sitä nauttineensa. Tämä kuviteltu jälkiruoka vaikutti suorastaan
koomillisesti poromiesten ruuansulatukseen, sillä seuraavassa
hetkessä oli -- horribile visu -- franseesi käymässä ison muurin
kupeella. Poromiesten franseesi? -- te arvaatte miltä se näyttää! Se
vivahtaa aivan ihmeellisesti porohärkien ryntäilyihin, puskuihin ja
koparoimisiin.
Mutta emme me ainoastaan huvitelleet (pesen käteni), vaan myös
keskustelimme ammattiasioista.
Miten on ajoporoa ruokittava? Kuinka monesti vuorokaudessa sille on
annettava jäkälää? Miten vastahakoinen poro opetetaan leivän syöntiin?
Ovatko naava, kortteet, raatteet j.m.s. edulliset syöttöaineet? Miten
on estettävä permoja? Kuinka paljon sopii ajaa? Minkä ikäisillä nuorilla
poroilla saapi ajaa? Kaksi- ja kolmivaljakko? Mitä on otettava huomioon
pitkästä ajosta tultua? Onko eläinrääkkäystä, jos kaksi henkeä istuu
samassa pulkassa? -- Millaiset valjaat ovat edullisimmat? Pulkan, kelkan
ja suksien käyttö talven eri aikoina? Mikä aine on edullisin pulkan
emäpuussa? Eikö olisi suotavaa että kevätajoissa olisi kepeämpi pulkka
kuin paljon lumen aikana? Millaiset pitää suksiltaan ajajan susten olla?
Eikö urheilijan sietäisi enemmän harrastaa ummella ajoa, jotta ei
poro veltostuisi? Eikö olisi syytä keksiä erikoinen suomalainen
porourheilijan puku matkimatta lappalaisia? Eikö olisi suotava että
joku maalaiskauppias perustaisi osaston porourheilijan tarpeita? --
Missä vietetään kihlakuntamme toiset poropäivät? y.m.
Ohjelman seuraavana numerona oli juhlasauna, josta puhuttiin
ainoastaan kuiskaamalla. Magnesium-patterin räjähtäessä näkyi
Hallan "camera obscurassa" kolmen poroministerin partainen naama
ja säpikkäättömät kintut. Senjälkeen seurasi vielä salaperäisempi
poromiesten booli...
Tuli yö. Taivas pilvinen poudistui -- Otava ja Kalevan miekka
kimalsivat majesteetillisina korkeudessa, porotiuvut ja kellot
helisivät tanhualla, sarvet kalisivat pakkasessa, sorkkakaviot
raksuivat... Se oli peräpohjalainen yö lumen ja pakkasen
valtakunnassa valtavalla vaaralla, jonne peninkulmittaan siinsi
lumivaippaista korpea:
"Kuulkaa korpeimme kuiskintaa...!"
Mutta juhlapirtissä ja talon kamariloissa vielä valvottiin
makuullaan. Jos oli päivä ollut suurenmoinen elävine poroineen,
niin oli yö yhtä uljas Tuonen porojen taljoineen. Ajatellappa
että sata miestä kukin saa taljan vuoteekseen -- kelpaa köllöttää
moisella mökkänällä [vuokkilaisia sanoja], päänalus-pullinaan neljän
tuulen hiippa ja peittonaan sininen umpitakki! "Kunhan minn' en
vuan unissani puttoisi pulukasta!" sanoo apteekkari. Hyrynsalmen
lääkintähallitus viljelee sanan viisautta viimeiseen asti saaden
monen uneliaan herätetyksi vatsoja hytkyttävään nauruun. "Kuuluu
ohjelmaan!" murahtaa Mustaparta, joka vieressäni lojuu taljalla.
Jumala on todella luonut ihmeellisen mukavia tyyppejä moisille
poropäiville.
Vihdoinkin kaikki vaikenevat ja poromiesten yhteinen juhlakuorsaus
alkaa pauhaten kuin paras jouhiorkesteri.
Sanotaan että kuorsaus on voiman merkki --.
* * * * *
Taas liehuivat liput korpitiellä: Kiannan karavaani teki juhlallista
palausmatkaa eroten Pesiön pataljoonasta. Itse Hallan ukko ja
Hallan akka seurasivat juhlasaattueessa, jota hännysti iloinen
porotohtori. Sitäpaitsi oli onnistuttu voittamaan Hyrynsalmen
postineidin ynnä Puolangan propsipäällikön sydämet -- myös ne
seurasivat mukana. Ja huolimatta paukkuvasta pakkasesta katkesivat
peninkulmat helposti. Parrat kuurassa karautettiin Ämmän raunioille.
Siellä sijaitseva köyhäin lasten koti purki oitis sisältönsä ja
me huusimme yhteisen tervehdyshuudon kaikelle sille, mitä luminen
Pohjola tarjoaa. Etteivätkö moiset huvimatkailijat herätä valtavia
tunteita pienokaisissa? Oh, ne painuvat niiden sieluihin iäksi. Ja
hekin, nämät Suomussalmen köyhät orpolapset, korottivat äänensä
laulaen kimeästi "Nälkämaan laulun". Oli sydäntä värisyttävää, kun
he avopäin ja päällysnutuitta juoksivat porojemme jälissä kirkuen
eläköönhuutoja...
-- -- --
Poropäivät olivat päättyneet. Mutta muisto elää ja se muisto on
hyvinkin hupainen, valtava ja mietityttävä. Moisilla porojuhlilla
on suurempi merkitys kuin moni arvaa! Ne ovat luontaiset _meidän_
olosuhteillemme, ne eivät vaikuta ainoastaan ulkonaisten
muotojen kehitykseen, vaan kasvattavat sisäisiäkin elementtejä.
Ne ovat yhtäaikaa meidän turisti- ja urheilu-juhliamme,
laskiaiskarnevaalejamme, laulujuhliamme, opintomatkojamme,
puhujakoulujamme, näyttelyjämme, partasuu-urostemme ja neitojemme
karjalaiskisoja, nuorten miestemme ja nuorten naistemme
vapaa-aatteisia tutustumistilaisuuksia, joista ei tottatosiaan liene
pahaa sanomista niin kauvan kun osaamme panna arvoa ja kiinnittää
toiveita korpikulttuuriin, jonka päätekijöinä ovat luonnonrakkaus ja
kohtaloonsa tyytymys.
Ensimäiset poropäivämme? -- ensimäiset säkeet meidän uudessa
maakuntamarssissamme.
(1912).
Liite:
Poromiehen taskusanakirjasta.
Poro-nimitykset:
Yleinen nimitys _poro_. Runollinen ja leikillinen nimitys _petra_.
Harvinainen nimitys _peura_ (villipeura), jota nimitystä poromiehet
käyttävät varsinkin silloin kun ei porossa löydetä omistusmerkkejä.
Sanotaan että on "peuran korvalla".
Sukupuolen mukaan nimitetään poroja _härkäporoiksi_ (uros) tai
_vaajinporoiksi_ (naaras).
Urospuolinen poro saapi useita eri nimityksiä aina sen mukaan, minkä
ikäinen se on tai miten se suhtautuu niinsanottuun purentaan.
Suomussalmelaisissa paliskunnissa ovat nämä nimitykset seuraavat:
_Hirvas-vasa_ -- alle 1 vuoden ikäinen.
_Urakka_ -- toisella vuodella oleva.
_Hirvas_ -- joka ei urakkana ole purtu (siis purematon).
_Vuorsahärkä_ -- urakkana purtu, 3:nnella ikävuodella oleva.
_Ukkohirvas_ -- 4:nnellä vuodella oleva hirvas.
_Piettiö_ -- sellainen härkä, jonka purenta on -- "käynyt huonosti".
Toisin sanoen, vertaamalla hevoseen: "puoleksi orit, puoleksi ruuna".
Ukkohirvaan jälkeen antautuvat nimitykset ainoastaan härkäsarvien iän
mukaan. Sanotaan:
_Ensimäiset härkäsarvet_,
_Toiset härkäsarvet_,
_Kolmannet härkäsarvet_ j.n.e.
Ei ole mahdotonta tavata härkäporoa, jolla on esimerkiksi _21:set
härkäsarvet_, vaikka kyllä on tavallista että kaksikymmenvuotias poro
jo on ikäloppu.
Naaraspuolisten porojen nimitykset ovat täkäläisissä paliskunnissa
seuraavat:
_Vaajin-vasa_ -- alle vuoden ikäinen.
_Vuonilo_ -- toisella vuodella oleva.
_Vuorsavaajin_ -- kolmannella vuodella oleva.
_Kuntusvaajin_ -- neljännellä.
Sitä vanhemmat ovat täysiä _vaatimia_.
* * * * *
Vertauksen vuoksi olkoon tässä mainittuna, miten paljon
kehittyneemmät porotermit tavataan _Lapin_ puolessa. [Kittilässä
oleskelleen hra Napoleon Candelinin ilmoitusten mukaan nämät ja eräät
seuraavat lapinpuolelaiset sanontatavat.] _Urosporon_ nimitykset
sattuvat siellä seuraavasti:
_Vasikka_ -- 1:sellä ikävuodella
_Urakka_ -- 2:lla "
_Vuorsa tai -o_ -- 3:lla "
_Kunteus_ -- 4:llä "
_Kosatus_ -- 5:llä "
_Maakkanas_ -- 6:lla "
_Nimiloppu_ 7:llä "
_Ensimäiset härkäsarvet_ 8:lla
_Toiset härkäsarvet_ 9:llä j.n.e.
_Piettiö_ -- huonosti purtu.
Vuorsa-hirvas, kuntus-hirvas, kosatus-hirvas j.n.e. -- puremattomia.
Vuorsa-härkä, kuntus-härkä, kosatus-härkä j.n.e. -- purtuja.
Lapissa yleensä purraan vuorsana.
Nimityksissä on eri pitäjissä omat vivahduksensa.
_Naarasporoja_ Lapin puolessa sanotaan paitsi vaatimiksi
myös _Vaamiporoiksi_.
_Vasa_, -- 1:sellä
_Vuongelo_ -- 2:lla
_Vuorso-vaami_ -- 3:lla
_Kunteus-vaami_ -- 4:llä
_Kosatus-vaami_ -- 5:llä j.n.e.
Muita poron nimityksiä Suomussalmella:
_Ajokas_ -- poro, joka on opetettu ihmisen veturiksi.
_Kesu-poro_ -- mikä tahansa poro, joka on kesy tai kesytetty.
_Mehtäporo, villiporo_-- ajokkaiden vastakohta.
_Rahtiporo, kuormaporo_ -- joka vetää rahtia (suolaa,
jauhoa j.n.e.) tai kotioloissa halkoja, heiniä j.n.e.
_Raitoporo_ -- varsinainen rahtiporo.
_Raidoksi_ sanotaan täällä puolessa toisiinsa jälekkäin
kiinnisidottua porojonoa, joka sisältää noin 25 poroa kelkkoineen.
_Taluporo_ tai _käsiporo_ on se, jota talutetaan porojoukon edessä.
_Porotokka_ = porojoukko.
_Risuporoiksi_ tai _risukarjaksi_ sanotaan juoksevaa porokarjaa.
_Kevatto_ on sellainen poro (ajokas), joka päiväsaikana uupuu ja
panee maata taipaleella, vaikka aamusella ja iltasella olkoon
kuinka vireä tahansa.
* * * * *
_Lapin_ puolessa sanotaan taluporoa _laitisporoksi_ -- "hyvin
laitostaa". _Porotokalla_ siellä tarkoitetaan satamääräistä
porojoukkoa; pienempää porojoukkoa, jossa on esimerkiksi alle sadan
poron, mainitaan nimityksellä _parttio_.
Poroa, joka on mainio oijustamaan esimerkiksi järven ulapalla,
sanotaan Lapissa _ummensuoraksi_ tai ummen-oijukseksi. Laihaksi
ajettua poroa sanotaan _livikäksi_. Poro, jota kauvemmin levähytetään
ja syötetään paikallaan, sanotaan olevan "vuonkumassa", ja kun
sellaisella lähdetään ajamaan, niin on sellainen poro _vuongas_.
Opettamaton, koulaamaton poro on Lapissa _pailakka_. Opettamista tai
koulaamista sanotaan _taamomiseksi_ -- "pailakkaa taamothaan!"
_Sarviensa_ laadun ja näön mukaan saavat porot minkälaisia
nimityksiä tahansa. Kuten tietty, pudottaa poro joka kevät sarvensa
ja uudet alkavat sille kesää vasten kasvaa; syyskesällä on sillä
jo täydet sarvet, ja ympäröi niitä silloin tiheä, sametinkarvainen
tuppi. Talven tullen hankaa poro sarvensa sileiksi. Tämän mukaan
sanotaan poroa joko _kilosarveksi_ tai _villasarveksi_. Villasarven
ohella saatetaan myös käyttää nimityksiä: karvasarvi, nahkasarvi,
tuppisarvi y.m.s. Sarvetonta poroa sanotaan kuten lehmää _nuupoksi_.
Poroja tunnustellessa on tärkeätä kiinnittää huomionsa sarvien
muotoeroavaisuuksiin. _Koukkusarvi_ on ihan toista kuin _takasarvi;
suorasarvi_ ihan toista kuin _kähäräsarvi; halttasarvi_ (ulospäin
leviävät) ihan muuta kuin _hataja-sarvi_ (sakia, täynnä piikkejä tai
haaroja). _Ruuvisarvi, sirppisarvi_ j.n.e.
Poro, jolta sarvi on katkennut, käy jo poromiesten kesken
_katkosarven_ nimellä.
_Silmänkaihin_ tai _tuulenhalkasija_ on sarven haarake, joka työntyy
kuonon päälle (Lapissa _etusarvi_).
Sarven kasvu riippuu monista seikoista. Moniaina talvina pudottavat
porot sarvensa varhain. On ajokkaita, joiden sarvet vielä
vapunpäivänä ovat niin lujassa ettei mies painimalla hevillä saa
sarvia irtaantumaan kallosta.
* * * * *
Lapin puolessa sanotaan paljassarvista poroa _kelosarveksi_,
villasarvista _nahkasarveksi_ tai _pökkylä-sarveksi_.
Porojen kutsuma-niminä käytetään Kajaanin kihlakunnassa mitä
milloinkin: "Sirppisarvea", "Reppakorvaa", "Pirua", "Urhoa",
"Ampiaista", "Heilaa", "Kapakkaa" j.n.e. Lapin puolessa nämät
nimitykset muodostuvat enimäkseen värin ja sarvien mukaan:
Kelokka, Luosto: Suivakko, Pällikki, Musikka, Musta, Valkko, Kirjo
j.n.e.
Paliskunta:
_Paliskunta_ tai _palkinen_ on eteläläiselle outo nimitys, joka
kuitenkin on siksi tärkeä tietää että sietää tulla mainituksi.
Puhutaan Hossan paliskunnasta, Hallan paliskunnasta, Näljängän
paliskunnasta j.n.e. Paliskunnalla tarkoitetaan poronomistajain
yhteiskuntia, jotka sekä omien sääntöjensä että yleisen lain
puitteissa toimivat rajoitetuilla maa-alueilla. Jokaisella
paliskunnalla on oma päällikkönsä, joka on sekä toimeenpaneva johtaja
että kirjanpitäjä ja rahastonhoitaja. Tällaista isännöitsijää
sanotaan kansan kesken _poroherraksi_ eikä siksi suinkaan kelpaa
mikä jätkä tahansa. Täytyy esimerkiksi olla tarkka muisti erottaessa
kunkin poro-omistajan poromerkkejä. Poroherran aivoissa täytyy säilyä
satoja ja tuhansiakin "poronkorvia", joista porot tutaan ja jotka
merkit ovat huolellisesti piirrettyinä paliskunnan pääkirjoihin.
Paliskunta voi sisältää useampia poroaitauksia, niinsanottuja
_poropeltoja_, joihin poroja syystalvella ja keskitalvella kootaan.
Kokoaminen eli peltoon-_veto_ tapahtuu tietysti sitä varten että
ainoastaan siten saadaan poroista selko: merkitään lisään sikiytyneet
porot, purraan (ikivanhalla tavalla kuohitaan) nuoret härkäporot,
otetaan kiinni (suopungilla heittämällä) ajokkaat tai ajokkaiksi
opetettavat, erotetaan teurasporot, tarjotaan huutokauppaporot j.n.e.
Paliskuntien olemassaolosta ei tiedä maantienmatkustaja; syvällä
ja kaukana korpien sisuksissa sykkivät paliskunnan valtimosuonet:
peninkulmia ja _kymmeniä peninkulmia pitkät_, korkeat _rinta-aidat_.
Niiden saartamina osuvat porot ajettaessa salojen kätköistä
poromiesten leireihin. _Rysistä_ ne kuten hauvit polskahtavat
peltoon. "Pelto" on se umpiperä, josta eivät porot pakoon pääse.
Karjakujan kaltainen nielu, jonka läpi porot laukkaavat ennenkuin
peltoon häätyvät, on nimeltään _kanat. Karsina_ taas se pellon
kupeessa oleva suoja, johon teurasporot erotetaan.
_Kiekero_ on poromiehen tavallisimpia sanoja. Sillä tarkoitetaan
paimennuspiiriä. Ollaan kiekerolla, "hiihetään kiekeroa", "kiekeron
hiihtäjät".
* * * * *
_Lapin_ puolessa porokuja on nimeltä _juomen_. Karsina on _kontturi_
ja poropelto _porokaarre_. Merkitsemistä sanotaan Lapissa
_pykällykseksi_.
Porojen paimennuksessa ovat Lapissa erityisesti huomattavat nuot
mainiot _porokoirat_, joita ei Kajaanin kihlakunnassa löydy. Yhden
lappalaisen porokoiran sanotaan vastaavan ainakin kolmea miestä.
Porokoirilla Lapissa kuuluu olevan omituinen "päiväpalkkansa".
Raitoporon vehkeet:
_Panka_ = päitset.
_Hihna_ = jolla poroa hallitaan.
_Kesas_ -- poronkoivista tehdyt länget.
_Suvas_ -- naru vuottoraipan nenässä, jolla kesään nokat
yhdistetään.
_Morikat_ -- nahkasta tehdyt nappulat kesaan nenässä.
_Rynnäsvyö_.
_Vuottoraippa_ = vetohihna.
_Pola_ -- vuottoraipan nenässä kalikka, joka kiinnitetään
kelkan rintavihtaan.
_Kelkka_ -- se ajovehe, jota raitoporo vetää, Kajaanin ja
Suomussalmen välillä pannaan yhden raitoporon kelkkaan 3 säkkiä
jauhoja à 72 kiloa, siis _216 kiloa poroa kohti_. (Ajokkaalla
ei pitkässä ajossa saa olla yli 100 kiloa painoa pulkassa,
jos mielii nopeasti päästä.)
Pulkkaporon vehkeet:
_Panka_.
_Kirtsa_ (kiertsa, vierkko; Venäjän Lapissa kerkka).
_Ajohihna_ (rahnikka).
_Kaulapanta_ (kello).
_Länget_ (puusta).
_Vetorahkeet_.
_Rynnäskalikka l. vatsaluokki_.
_Selkävyö l. loimivyö_.
_Vuotto l. vuottoraippa_.
_Pulkka_, jossa on _kokka, perä, laidat, kaaret, pohja ja emäpuu_.
Emäpuun pohjassa usein _messinki_.
(Ahkio on lapinpuolelaisten kuormapulkka, joka etupäässä eroaa
pulkasta siten ettei siinä ole selkänojaksi tehtyä perää, vaan on se
avoperä.)
* * * * *
_Lapin_ puolessa pulkkaporon vehkeitä:
Panka,
Länget,
_Vierku_ = kirtsa.
_Rahnikka_ = palmikoitu ajohihna.
_Palsta_ = nautaeläimen nahasta tehty ajohihna, jota sopii
käyttää "kaivatus-hihnana".
_Orro-hihna_ = paksusta köydestä tehty kiinnipitohihna.
_Ruomat_ = vetorahkeet.
Vuottoraippa.
Selkävyö.
_Luokka_ = rynnäskalikka.
_Jukka_ = pulkka-raksi.
_Kaariste-nuora_ = pulkan keulassa käytetty tavarankiinnitysnuora.
_Tiuku-riesin_ = kellopantahoito.
Poro-urheilijan puku.
_Paulapieksut_.
_Paulat_
_Nutukkaat_.
_Syylingit_.
_Töppöset_.
Porokintaat (pitkät).
Säpäkkeet l. säpikkäät.
Umpitakki.
Vyö puukkoineen.
Neljän tuulen lakki y.m.
Meidän poromaillamme ei ole vakiintunutta poromiehen pukua.
Herrasurheilijat ottavat mallinsa pääasiallisesti Lapista, jossa
poropuku näihin asti on kehittynein ja jossa sen oikeita tekijöitä
löytyy.
_Lapin_ porourheilu-pukimista mainittakoot:
_Peski_ = syksyllä tapetun poron hienokarvaisesta nahasta tehty turkki.
_Pöykkyri_ = talvikarvaisesta nahasta tehty turkki.
_Umpitakki_ = verasta tai kankaasta tehty koristeltu päällystakki,
joka vedetään kuin paita päälle.
_Lapinlakki_ = nelikulmainen korkea hiippalakki, jonka ponta on
jostakin nahkasta, hiippa punaisesta tai sinisestä verasta y.m.s.
_Koivikkaat_ = poronnahasta tehdyt kintaat.
_Säpikkäät_ = poronkoivista neulotut polvisuojukset.
_Kallokkaat_ = jalkineet, joiden pohja on kallonahkasta.
_Nutukkaat_ -- poronkoivista tehdyt, remmillä pidettävät, koreat,
verotetut jalkineet.
_Siepakkaat_ = poronkoivista tehdyt kippurakärkiset, pauloilla
pidettävät jalkineet.
_Sieppura_ = peskin päällä käytetty lumisuojus, tehty sarasta
tai rikkailla karhuntaljasta.
Poroliikkeen eri asteita:
Seisoo.
Kävelee.
_Nulkkaa_ (pientä juoksua).
Juoksee.
_Tolvaa_ (kovaa juoksua).-- Hyvä poro kulkeekin enimmäkseen
tolvaamalla säästäen laukkuuta.
Laukkaa.
Puskee.
Kiertää.
Tekee kiekuroita. Tekee renkaita.
"Renkaita laukkasi!" sanotaan sekä myös näin: "Ryssälle miljoonia
räknäsi!"
_Oikasee l. oijustaa_ (menee suoraan esim. yli ummen ulapan).
Juonittelee, vikuroipi, rimpuilee, jyrrää j.n.e. sanotaan porosta,
joka tekee kaikenlaisia kepposia ajajalleen. Puhutaan "oppineesta
porosta" ja "keskenoppineesta".
Kun poro nousee pystyyn takajaloilleen ja potkii etujaloillaan,
sanotaan: _koparoipi_, "koparalla löi!"
_Taluu_. Taluu hyvin, taluu huonosti = antaa taluttaa itseään
hihnasta mieluusti tai vastahakoisesti. "Sitkas talumaan."
Pitkältikö porolla päivässä pääsee?
Suomussalmella ja Hyrynsalmella pidetään jo maan mainiona ajokasta,
jolla pääsee 10 peninkulmaa päivässä, mutta Lapissa, jossa
maisemat, kelit ja pakkaset ovat ajolle edullisemmat ja jossa
ennenkaikkea älytään poroa oikein hoitaa, on tämän vertainen ennätys
lastenleikkiä. Siellä esimerkiksi Kittilän ja Kolarin välillä,
kun tahdotaan tuoda 7 pulloa konjakkia pulkan keulassa, kuuluu 14
peninkulmaa olevan poron tavallinen päivätaksa. Valioporoilla taitaa
päästä 18:kin peninkulmaa päivässä. Mene tiedä, onko taru, kun joskus
huhutaan 20:sta peninkulmasta?
Yhtenä syynä, miksi Kajaanin kihlakunnassa ei kehity kovamenoisia ja
kestäviä ajokkaita, lienee se että poromiehet eivät, kuten Lapissa,
ole kyllin tarkkaavaisia porojen virtsanheitto-tarpeen suhteen, vaan
useimmat porot ovat jo opetusaikanaan ajetut "ummelle". Lappalainen
kuuluu heti työntävän puukon ummelle-ajetun poron kulkkuun pitäen
sellaista kelvottomana. [Nimismies Armid Sandbergin tiedonannon
mukaan.] Sentähden on tärkeätä että porolla-ajaja määrätyn ajan
kuluttua muistaa hiukkasen seisattaa ajokastaan, "annetaan puhaltaa!"
Poron ruokia.
Jäkälä.
Naava. (Kuusen parta, harvoin koivun.) Korteheinä, karvakorte, raate
y.m.s. Lehdet (raidan ja haavan).
Leipä. (Taikinaa, apetta, "kopottia" syöttämällä saa sen opetetuksi
leivälle.)
Suolaa nuolee poro mielellään.
Jäkälä-läjiä, jotka kootaan syksyisin ja puristetaan riukujen väliin,
sanotaan _pantioiksi_ eli _paakuiksi_. Myös puhutaan _tukuista_
ja paikoin _laitosista_ ("lallonen" = risuhavujen päälle ilman
sivupiikkejä kerätty jäkäläläjä). Yleinen nimitys on _pantio_. Yhtä
ajoporoa varten varataan talveksi (marras- ja joulukuulta huhtikuun
loppuun) noin 50--70 pantiota, riippuen siitä minkä kokoisia pantiot
ovat.
Lapin puolessa puhutaan enimäkseen vain _jäkälä-limpusta_. Siellähän
ajokkaat tavallisesti itse saavat kaivaa ruokansa lumen alta.
Poron äänteleminen.
Kun emäporot ääntelevät vasoilleen, niin sitä sanotaan _röhkämiseksi_
(vaajin röhkää vasalleen).
Lapin puolessa sitä sanotaan _roukumiseksi_. Kun härät toisilleen
ääntelevät, niin sitä sanotaan _örskymiseksi_ ("örskyntä kuuluu!").
Lapissa sanotaan kiima-aikaa rykimis-ajaksi, -- "poro rykii".
_Maanittelusana_ poroille on _kali-kali-kali!_
_Peltoonvetohuuto_, tuo juhlallinen, pitkä, villi ja samalla
rauhoittava poromiesten huuto on _ooa-ooa-ooa!_
Lienee myös erityinen "kusetussanansa".
Sekasanoja poromiehen sanakirjasta:
_Suopunki_.
_Permo_ (Lapin puol. kurmu).
Peura ja pulkka.
Juhlaruno toisilla Poropäivillä Hyrynsalmen Toivolassa 14 p. helmik.
1913.
Taipalet pitkät Pohjolan mailla!
Paljon, ah paljon me oommehan vailla...
Mutta kun mieleemme peura muistuu,
Silloin, kas kummaa, surumme suistuu:
Peura ja pulkka
Ne aarteeni on!
Niitä jos ei --
Olen onneton:
Peura mun tenhoni,
Pulkka mun venhoni,
Soutelen, soutelen tähtien alla,
Ei mua säikytä tuisku, ei halla.
Taajojen taivalten huurteinen mies,
Missä on kotisi lämpöinen lies?
Kysy mun poroltani, pitkäkö matkas?
Ken sinut pelasti, taipales katkas?
Pulkka ja peura --
Ainainen seura.
Orheista oivin, oi jumalten työ,
Olkoon pakkanen, olkoon yö:
Kultaiset sarvet taivasta leikkaa,
Korpien kummuilla poijat ne keikkaa:
Pulkka ja peura --
Ainainen seura.
Huuto se kuuluvi: hip hop hei!
Ja korven ranta niin kaikaa;
Sa tutkit, sa katsot, vaan mitään ei
Näy silmiisi kotvaan aikaan;
Mut äkkiä outoa kalskantaa,
Kilikellojen, tiukujen helskäntää
Sun korviisi korvesta raikaa --
Ja niinkuin salama leimuten lyö
Jo vilahtaa kankaalla villi vyö
Ja sarvia sivutse vilskaa!
Ja kulkuset kilvassa kilskaa!
Ja peuraa kuin ratsua: uhkuen, puhkuen,
Miestä kuin metsää: hehkuen, hihkuen
Korskasti ohitse karkaa;
Viel vilahtaa punaista sarkaa --
Ja sitten taas kaikki pois haipuu
Ja kinokset unihin vaipuu.
Minnekkä vaatimet matkasta jäi?
Hiisikö hirvahat villitsi näin?
Naisemme nauraen hihnoja huiskaa,
Taljoilla sitten ne taikoja kuiskaa:
Pulkka ja peura --
Ainainen seura.
Tämä Pohjolan talvi on leikkimme vaan,
Se meitähän varten lie luotu,
Elon kohtalo pettääpi toisinaan,
Ei onni oo orjille suotu;
Mut ei petä peura, härkä ei jätä,
Hyppää pulkkaan, ei ole hätää,
Heija heleija!
Taas mennään helei!
Ja vauhti se vinha
Sun murheesi vei;
Kuka sukkelin ois,
Sill' ikävä pois --
Silt' iäti ikävä pois!
Sun kiittele luojaas, mies Pohjolan sie,
Ett' ystävä sullakin on;
Niinkauvan kun peura sun peikkosi lie
-- Et vaivu sä varjohon!
Mut noita jos ei
Sitä pulkkaa ja peuraa:
Sä iäti kaipaat
Armasta seuraa:
Sun porosi pulkkaa! --
Ja tolvaa ja nulkkaa! --
Ja hirmuista laukkaa! --
Ja pakkasten paukkaa! --
Ja kiertoa huimaa! --
Ja tuprua tuimaa! --
Ja koparan lyöntiä! --
Sarvien työntiä! --
Puskua -- jyskyä -- jyrinää!
Ja härkäsi myrinää...
On Tapion taikoja temmellys tää,
Sinipiikojen kieppua korpi ja jää;
Porotiuku kun soi ja härkämme lentää,
Esi-isien henget kanssamme entää,
Kuvat muinaiset kangastaa, --
Oi kultaisten sarvien maa!
Ei ruusuja Pohjolan hanget ne tuoksu,
Ei lainehet lämpöiset rantoja lyö,
Mut kaunis on katsoa petrojen juoksu,
Kun välkkyvi taivaalla Väinämön vyö!
Ja hiippamme huikeat, punaiset nuo
Ne riemua raikasta luontohon luo,
Lumiholvit hopeissa häilyy!
Ja kuutamo kunnailla päilyy! --
Peura ja pulkka!
Peura ja pulkka
Ne aarteeni on!
Niitä jos ei --
Olen onneton:
Peura mun tenhoni,
Pulkka mun venhoni,
Soutelen, soutelen tähtien alla,
Ei mua säikytä tuisku, ei halla.