Meitä oli Hallan tanhualla koolla vähintään 60 porolla-ajajaa täysine
tamineineen, joista yli puolensataa oli pulkkahoitoa. Mahdoton oli
ajossa oltaessa saada kaikkia yhtähaavaa valokuvatuiksi. Lisäksi
lumisade teki häiriötä. Mutta se ei voinut estää porokatselmusta,
jonka suoritti kolmihenkinen lautakunta koettaen arvioida ajoporoa
kaikkine vehkeineen. Ei ole tässä oikea paikka kehumisiin, keiden
kellokkaat ja pulkat saivat tunnustuksen. Mainittakoon vain että
tunnustuksen vertausesineeksi olimme keksineet erityiset kansalliset
merkit, sorvatut pienet pallot, jotka ripustettiin poronsarviin.
Varsinaisia kilpa-ajoja emme näillä ensimäisillä poropäivillä
tahtoneet järjestää, juhlamme kun oli tarkoitettu enemmän
aatteelliseksi tutustumistilaisuudeksi.
Päivän hämärtäessä taas kaikki kerääntyivät juhlapirttiin, sillä
päänumero, juhlapäivälliset, oli käsillä. Lamput sytytettiin, piirit
lakkasivat pyörimästä, mutta laulut yhä kajahtelivat. Kaikkien silmät
kääntyivät milloin kalakukkoihin, leipäpinoihin ja poronpaisteihin
pirtin pitkällä pöydällä, milloin taas siihen _kolmatta metriä_
pitkään ja noin _metrin_ levyiseen ruokaseteliin, joka oli ripustettu
pöydän yläpuolelle.
Se oli kai mailman kansallisimpia ruokaseteleitä: siihen oli
maalattu poro-ajaja kaikissa mahdollisissa vaiheissaan ja se vilisi
täynnänsä isien sananlaskuja: tietysti oli se laadittu yliperäläisten
"ranskanmurteella".