Kesä oli tullut. Juuri tänään he olivat muuttaneet maalle. Olipa kovin
hauska laivalla, sillä perämies Anderson tunsi heidät kaikki ennestään.
Täyttä laukkaa kolme poikaa juoksi huvilaan, "ja minä ennätin melkein
yhtä pian perille kuin toisetkin", sanoi Trull näyttäen oikein
ylpeältä. — Punaisen vajan ovi oli auki, ja siellä oli lapioita ja
haravia sekä rikkinäinen taikko, jolla he olivat haravoineet merilevää
silloin kun oli tuullut niin kovasti, että aallot olivat tuoneet leviä
rantaan. Sitten siellä oli vanha keihäs ja ruosteinen rotanpyydys.
"Muistatteko", huusi Trapp, "kun Hilda pyydysti hiiren eteisen
konttorista?" "Muistamme kyllä", vastasivat molemmat muut, ja sitten
he kaikki nauroivat, sillä he muistivat, että täti oli huutanut ja
hypännyt kalossihyllylle.
— Nyt tuli tavarakuorma. — Heidän piti lähteä auttamaan.
Seuraavana päivänä oli kaunis ilma, oikein kuuma, arvelivat pojat.
"Saammeko olla paljain jaloin, äiti?" kysyivät he. "Ei, ette vielä,
mutta ilman alushousuja voitte olla." Tyytymätön huudahdus, joka oli
päästä heidän huuliltansa, katkesi puolitiessä. Olihan siinäkin jo
jotain.
Kaikessa kiireessä alettiin vaihtaa vaatteita, ja kun Trull oli saanut
vaatteet päältään, heitti hän ne nurkkaan ja alkoi kovalla äänellä
laulaa laulua, jonka hän kaikessa kiireessä hiukan muutti. Näin se
kuului: "hy-y-västi jääkää te kiusankappaleet". Molemmat muut yhtyivät
lauluun, ja iloisesti laulaen he kiiruhtivat ulos.
Naapurilla oli vanha perunakuoppa, jota ei enää käytetty. Se oli aivan
erinomainen. Juuri sellainen, jota he tarvitsivat voidakseen rakentaa
linnoituksen, josta heillä kaupungissa oli ollut puhe. Tripp aikoi
arkkitehdiksi suureksi tultuaan, ja hän määräsi, että salakäytävä oli
kaivettava. Siitä vasta työtä riitti, mutta naapurin poika tuli avuksi,
ja niinpä se vihdoin onnistui. Käytävä päättyi suureen hiekkakuoppaan;
sitä tietä saattoi kadota, jos vaara uhkasi, ja sitä paitsi oli hyvä
piiloutua sinne, sillä se oli laudoilla katettu. Äiti ja täti eivät
parhaalla tahdollakaan voineet löytää sitä, niin hyvässä piilossa se
oli.
He kalvoivat ruokasäiliön syvälle, syvälle perunakuopan toiseen seinään
ja kattoivat senkin laudoilla. Sellainen kätkö oli hyvä olemassa,
jos esimerkiksi sattuisi nälänhätä. Sinne he voisivat piilottaa
kaikenlaisia herkkuja, joita äiti antoi heille.
Eräänä päivänä he läksivät metsään etsimään pommeja, ja hyviäpä he
löysivätkin erään suuren kuusen juurelta — kaksi kokonaista pussia
aivan kukkurallaan.
Tahdotteko kuulla, millaisen sotasuunnitelman he olivat tehneet? Kun
vihollinen lähestyisi, piiloutuisi niin monta kuin vain mahtuisi
salakäytävään ja hiipisi sieltä hiekkakuoppaan ja siten he kiertäisivät
vihollisen, joka voitostaan varmana oli hyökännyt huonosti vartioidun
linnoituksen kimppuun. Poikia oikein nauratti, kun he ajattelivat tätä
sukkelaa kepposta. He olivat näkevinään miten pommit lensivät pakenevan
joukon jäljessä.
Heidän odotellessaan tätä tapahtumaa he työskentelivät joka päivä
linnoituksessaan, ja kun he väsyivät, kävivät he hetkeksi lepäämään.
Äiti oli lainannut heille kirjavan vaipan, ja se oli heillä yhteisenä
leposijana.
Oi, kuinka monta iloista hetkeä he siellä viettivät! Mutta tiedättekö
mitenkä vaipan kävi? Sen he unohtivat sinne, ja kun se pitkien aikojen
jälkeen tuotiin kotiin, oli se aivan kuin märkä kissa, sillä oli
satanut paljon.