"Meidän täytyy hankkia rahaa", sanoi Glenister pari päivää myöhemmin.
"Murtaessaan kassa-arkkumme Mac Namara antoi meille armoniskun. Ei
maksa vaivaa hakea oikeutta täkäläisestä tuomioistuimesta, sillä
tuomari ei salli meidän jatkaa kaivostöitä, vaikka esittäisimme kuinka
hyvät takuut tahansa, eikä liioin anna meidän vedota korkeampaan
oikeuteen. Meidän on lähetettävä Wheaton San Fransiskoon ja annettava
hänen esittää asiamme ylioikeudelle. Ehkä hän voi saada aikaan, että
täkäläiset luopuvat enemmistä toimenpiteistä.
"Se tuntuu kovin monimutkaiselta, mutta ehkei sentään niin
vaaralliselta kuin miltä se näyttää."
"Tarkoitukseni on yksinkertaisesti, että ylioikeus ottaisi jutun
täkäläiseltä tuomioistuimelta omaan haltuunsa."
"No, lähettäkäämme mies heti paikalla. Jokainen kulunut päivä maksaa
meille kymmenentuhatta dollaria. Matkaan menee edestakaisin kuukauden
päivät, ja minä oletan, että hän hän lähtisi 'Roanokella'."
"Niin, mutta mistä saamme matkarahat? Mac Namara on ottanut rahamme.
Hyvä Jumala, minkälaisessa pulassa olemmekaan. Kaiken tämän takana on
ilkeä salahanke. Minä huomaan sen nyt kun on myöhäistä. Tuo mies
riistää maamme lain vaipan turvissa ja laskee voivansa puhdistaa
kaikki kaivoksemme, ennenkuin me kykenemme karkoittamaan hänet. Hän
teettää työtä kaikin mahdollisin voimin, ja taivas yksin tietää,
kuinka rahojemme käy. Hänellä on takanaan huomattavia miehiä, koska
on saanut Yhdysvaltain tuomarin sekaantumaan juttuun. Hän on kenties
lahjonut San Fransiskon tuomioistuimetkin jollain tavalla."
"Jos hän on sen tehnyt, tapan hänet siihen paikkaan", ärähti Dextry.
"Minä olen raatanut kaiken elämäni kuin koira, ja nyt kun olen saanut
vaivojeni palkan, en aio päästää sitä käsistäni. Ellei Bill Wheaton saa
aikaan mitään lain tietä, haen minä korvausta oikeuden tietä."
Toverukset tunsivat, että he iskivät kaikkialla päin kivikovaa seinää
ja huomasivat olevansa kykenemättömät jatkamaan taistelua. Heidän oli
äärettömän vaikea ajatella sitä päivittäistä varastamista, jonka
alaisiksi he olivat joutuneet, sillä Midas tuotti joka päivä monta
unssia kultaa, ja sitäkin vaikeampi oli sulattaa totuutta, että Mac
Namara oli niin tuiki ovelasti osannut tehdä heidät vaarattomiksi
anastamalla heidän rahavaransa.
"Meidän on saatava rahaa heti paikalla", sanoi Glenister. "Luuletko,
että voisi jostakin lainata?"
"Lainata?" virnisti Dextry. "Alaskassa ei kukaan lainaa rahojaan."
He olivat hetken aikaa vaiti.
"Tapasin tänään miehen, joka työskentelee Midaksessa", aloitti
Dextry hetken kuluttua. "Hän tuli kaupungista ostamaan paria
guttaperkkasaappaita ja sanoi, että he olivat löytäneet erikoisen
satoisan maakappaleen -- niin satoisan, että heidän täytyi joka aamu
puhdistaa uudelleen kourut, koska ne yön aikaan olivat tulleet täyteen
kultaa."
"Ihan tulee hulluksi kun sellaista ajattelee", huudahti Glenister.
"Olisipa meillä edes osa siitä, minkä he saavat tuollaisesta
puhdistuksesta, niin voisimme lähettää Wheatonin matkaan."
Tällöin hänen mieleensä juolahti muuan ajatus. Hän aukaisi jo suunsa
ilmaistakseen sen, mutta sulki huulensa heti. Toverin silmät paloivat
pidätettyä, kasvavaa tulta. Dextry virkkoi hiljaisella äänellä:
"Sydänyön aikaan noissa kouruissa on kaksikymmentätuhatta dollaria."
Glenister tuijotti häneen, ja hänen ohimoissaan jyskytti, kun hän
ajatteli mitä toinen sanoillaan tarkoitti.
"Kulta on meidän", hän sanoi. "Ei olisi väärin, eihän?" Dextry
niiskautti halveksivasti.
"Väärin! Oikein se olisi! Täysin selvä ja kiistämätön oikeutemme
sellaisessa pulassa, jommoisessa nykyisin olemme. Sanon sinulle, että
kello kaksitoista ensi yönä minä noudan Alec Mac Namaralta
kaksikymmentätuhatta meidän omia rahojamme."
"Mutta, hyvä Jumala, mitä tapahtuisi, jos he saisivat meidät kiinni",
kuiskasi Glenister. "He eivät päästäisi meitä koskaan hengissä
leikistä: Mac Namara ei saisi milloinkaan parempaa tilaisuutta ampua
meidät ja päästä meistä eroon. Jos meidät viedään tuon tuomioistuimen
eteen, lähetetään meidät muitta mutkitta Sitkaan."
"Ihan varmaan. Mutta se on meidän ainoa mahdollisuutemme. Minä haluan
mieluummin kuolla avoimessa taistelussa Midasin edustalla kuin istua
täällä kynsiä pureskelemassa. Alan jo tulla vanhaksi enkä voi enää
aloittaa uutta kiertokulkua. Minua eivät saa elävänä kiinni, sen lupaan
sinulle, ja ennen kuolemaani minä hankin itselleni hyvityksen. Siitä
tulee taistelu raikkaassa ulkoilmassa tähtitaivaan alla raikkaalla
sammaltantereella eikä pahatuoksuisessa tuomioistuinsalissa vanhojen
lakikirjojen parissa ja rääsyisillä matoilla. Kortit on jaettu, toveri,
ja peli alkaa. Jos me voitamme, me voitamme. Jos häviämme, niin
häviämme. Se kaikki on järjestetty jo tuhansia vuosia sitten.
Rohkeutta, poikaseni! Oletko mukana?"
"Mukana?" Glenisterin sieraimet laajenivat ja hän koroitti ääntänsä
hieman. "Minä seuraan sinua suureen ratkaisuun saakka, ja Jumala
armahtakoon sitä, joka tänä yönä astuu tiellemme."
"Me tarvitsemme kolmannen miehen avuksemme. Kenen valitsemme?"
Ikäänkuin vastaukseksi hänen kysymykseensä aukaistiin ovi samassa
kursailemattomasti, kuten on tapa näillä pohjan perillä, ja kynnykselle
ilmestyi Simmsin terävä, kaljupäinen vartalo, ja Dextry syöksyi hänen
kimppuunsa sudenomaisen ahneesti.