[1] "Suomalaisen naissivistyksen työmailta" (1912) nimisen kirjan
johdannossa.
[2] Päiväkirja-muistiinpanoja on v:ilta 1859-63. Kesällä 1859 hän C.A.
Gottlundin kanssa teki tutkimusmatkan läntiselle Uudellemaalle ja
Hämeeseen. Helsinkiin perustetusta suomalaisesta koulusta hän syks. 1862
sanoo: "Suomalainen koulu on taas alkanut. Se on paraasta päästä
mamselli Palanderin ansio; sillä koulu oli häviämäisillään, kun hän
lupasi ottaa sen haltuunsa ja avukseen hankki pastori Sihvosen. Heidän
hallussa se nyt on. M:li Palander on hyvin harras..."
[3] Mitä _kauneus_ ja _kaunis_ sanojen merkitykseen tulee, on
huomattava, että jokapäiväisessä puheessa ylimalkain sanotaan kauniiksi
kaikkea, mikä ulkomuodollansa miellyttää, s.o. missä aate osittain tulee
näkyviin, vaan että taiteellinen kauneus on ainoastaan siinä, missä aate
täydellisesti ilmaantuu. Tuota jokapäiväistä kauneutta varten on
muutamissa kielissä erityinen sana; niin on kaunis tässä merkityksessä
saksaksi "hübsch" ja ruotsiksi "vacker".
[4] Seuraavan esittelyn pohjana on etupäässä _F. Th. Vischerin_ oppi
kuvausvoimasta: _Aesthetik_, II, sivv. 299- 402.
[5] Vertaa: _Max Müller_, Einleitung in die vergleichende
Religionswissenschaft, Strassburg 1874; _Max Müller_, Über Henotheismus,
Polytheismus, Monotheismus und Atheismus; aikakauskirjassa "Deutsche
Rundschau", 1878, 12, sivv. 374 seurr.; _Moriz Carriere_. Die Kunst im
Zusammenhange der Culturentwickelung und die Ideale der Menschheit. I.
[6] Vertaa: _Th. Rein_. Försök till en framställning af Psykologin. I,
sivv. 17-23.
[7] Jos, niinkuin Budenz selittää (Magyar-Ugor Összehasonlitó Szótár, s.
146-149), _jumala_ on pantava yhteyteen unkarilaisen jó (= hyvä,
alkuansa: autuas) sanan kanssa, lienee tämä nimitys jollakin myöhemmällä
edistyskannalla syntynyt.
[8] T. Aminoffin kirjoitus Kirj. Kuukauslehdessä 1879, siv. 93 seurr.
[9] Katso: _O. Donner_, Der Mythus vom Sampo. Helsingissä, 1871.
[10] Mitä sanoihin _taru_ ja _tarina_ tulee, olen ottanut viljelläkseni
edellistä samassa merkityksessä kuin _myytti_, joka etupäässä osoittaa
semmoista kertoelmaa, mikä on yhteydessä jonkun kansan uskonnollisten
käsitysten kanssa; tarina sitä vastoin perustuu historialliselle
pohjalle, vaikka se on mielikuvituksen muodostama, eikä tarkoita
suorastaan uskontoa.
[11] Mitä vanhimpaan runouteen tulee, katso erittäin: M. Carriere, Die
Kunst j.n.e. I.
[12] Esim. Lappalaisilla "Kosijan laulu", katso: _O. Donner_,
Lappalaisia lauluja, sivv. 128 ja 129. Tuota alkuperäistä
eepillis-lyyrillis-draamallista lajia on samassa teoksessa mainittu
vuorolaulu varkaan ja noidan välillä (sivv, 155 ja 157).
[13] Zeitschrift für Völkerpsychologie und Sprachwissenschaft: Das Epos
(1868) ja Über Homer u. insbes. die Odyssee. Bd. VII.
[14] Vertaa, mitä itämaan kansoihin tulee, erittäinkin: _Moriz
Carriere_, Die Kunst im Zusammenhange der Culturentwickelung j.n.e. I.
sekä _F.T. Vischer_, Aesthetik II, sivv. 223-233.
[15] Vertaa: Sakuntala, Schauspiel von Kalidasa. Aus dem Sanskrit
übersetzt von Friedrich Rückert. Leipzig 1876. -- Siv. 69, 70.
[16] Tätä todistaa muun muassa se ristiriitaisuus, jota usein havaitaan
saman kuvauksen eri kohdissa. Kun esim. Pohjolan tupa on "sivulta
yheksän syltä, päästä seitsentä leveä", niin sitä seikkaa, ett'ei kukon
ääni laesta kuulunut maahan eikä koiran haukunta perästä ovehen asti, ei
voi käsittää muuksi kuin kuvaannolliseksi lausetavaksi, hyperholaksi. Se
leikillinen tapa, jolla puhutaan Pohjolan isosta härästä, osoittaa
niinikään, ett'ei sitä juttua saa katsoa totiselta kannalta, vaan että
Runotar lystillisellä liiennyksellä kuvailee noita suuren suuria
häävalmistuksia Pohjolassa. Ja onhan tällainen leikillinen puoli-iva
ihan suomalaisen luonteen mukaista. -- Tällä en tahdo kuitenkaan väittää
kaikkien Kalevalassa löytyväin suurennusten olevan tätä laatua.
[17] Samaa laatua ovat Egyptiläisten äsken löydetyt demootiset
historiankertomukset, vrt. G. Ebers'in kirjoitusta "Neue Ergebnisse der
ägyptologischen Studien auf dem Gebiete der hieroglyphischen
Volksschrift", Deutsche Rundschau 1880, Heft 8. siv. 274.
[18] Psaltari, 104:s psalmi.
[19] _K. Lehrs_, Pop. Aufsätze aus dem Alterthum vorzugsweise zur Ethik
und Religion der Griechen. 2:nen pain. Leipzig 1875. Siv. 204. Vrt.
mainitussa kirjassa erittäinkin kirjoitus "Zeus und die Moira", sivv.
200-231.
[20] Aisch. Eum. 534-537; _ygieia foeron_, mielen eli hengen terveys, on
tietysti sama kuin _sofrosyne_.
[21] Niin esim. Aristoteleen käsityksen mukaan; vertaa: J.F. Perander.
Aristoteles' Idealstat, siv. 3-5 y.m.
[22] Yrjö Koskinen lausuu siitä (Johtavat aatteet ihmiskunnan
historiassa, siv. 50): "Romalaisille oli itse kansallisuus ainoastaan
välikappaleena -- nimittäin valtion tarkoitusperää varten. Roma oli
valmis vastaan-ottamaan kaikkia kansallisuuden-aineita ja muodostelemaan
omaa kansallisuuttansa niiden mukaan. Koko maailma saattoi mahtua Roman
kansalliseen elinrakennukseen sillä ainoalla ehdolla, että maailma itse
mukaantui Roman valtio-aatteen alle. Roma oli sen vuoksi aivan omansa
valtiollisesti sulattamaan, koska se oli aivan altis kansallisesti
sulautumaan".
[23] Vertaa Deutsche Rundschau, 4:ter Jahrg. 1877: E. du Boys- Reymond,
Culturgeschichte und Naturwissenschaft, sivv. 225, 226.
[24] Vrt. Vischer, Aesthetik II § 450.
[25] Kuvaus löytyy saksalaisen runoilijan "pappi Lambrecht'in"
Alexanderslied'issä (12:nelta vuosisadalta).
[26] M. Carriere on teoksessaan "Die philosophische Weltanschauung der
Reformationszeit" miellyttävällä tavalla esittänyt tämän aikakauden
filosofiset mietinnöt ja erittäin selittänyt Giordano Bruno'n systeemin
ja merkityksen, niinkuin myös seuraavan aikakauden nerokkaan ajattelian
Jakob Boehme'n tärkeyden filosofisen ajattelun historiassa.
[27] King Richard II, toinen näytös, 1., muutamissa painoksissa 2:nen
n., 2.
[28] King Richard II, I. 3.
[29] Elämä on unelma, I, 4.
[30] Vrt. Vischer, Aesthetik III, s. 1418.
[31] Lyyrilliset runot, sekä hengelliset että maalliset, ovat
riimillisiä ja kokonaan korolle rakennettuja eikä niissä laajuudesta
huolita ollenkaan; ne ovat usein varsin sulosointuisia, mutta
uuden-aikuisten kielten tapaan; esimerkkinä olkoot seuraavat
keskiaikaisen virren säkeet:
Ut axe sunt serena nocturna sidera,
Ut verna sunt amoena in campis lilia:
Sic virgo caritatis es flore fulgida,
Sic mater caritatis es rore limpida!
Yhtä uuden-aikaiselta soi seuraava tunnetun juomalaulun säkeistö
keskiajalta, erään Saksalaisen tekemä:
Meum est propositum in taberna mori,
Vinum sit appositum morientis ori;
Tunc cantabunt laetius angelorum chori:
Sit Deus propitius huic potatori!
Bürger'in onnistuneen saksalaisen käännöksen tästä pätkästä pitää Jakob
Grimm todistuksena puheena olevan laulun perin saksalaisesta luonteesta,
ja totta onkin, että se paljoa enemmin muistuttaa germanilaisten
runoilijain (esim. Bellman'in) stroofeista kuin Horation runoista. Mitä
runomittaan tulee, niin latinankielen tuntija pian huomaa, kuinka
mielivaltaisesti tavuitten laajuutta kohdellaan, kun aivan arvelematta
pannaan toisilleen loppusoinnuiksi: mori, ori, chori, potatoori.
(Vertaa: Carriere, Die Poesie. Zweite Aufl. Sivv. 168, 169).
[32] Tämän ajatussarjan tarkempi perusteleminen veisi liian pitkälle ja
on ulkopuolella tämän teoksen tarkoitusta. Mitä Jumalan
persoonallisuuteen tulee, kts. muun muassa Herman Lotze, Mikrokosmus,
III. Sivv. 549-580 (4:s pain.).
[33] Luulen nykyaikana tarpeettomaksi varoittaa lukijaa siitä väärästä
käsityksestä, että aatteet muka olisivat jotain itsekseen olevaista,
joka reaalisuudessa vaan ilmaantuu eri muodoissa. Niitä tulee tietysti
ajatella perikuviksi, mielteiksi, Jumalan tai ihmisen hengen
muodostamiksi.
[34] Toiselta puolen taas suomalaisen "ihanuus" sanan käytäntö on
laajempi kuin saksalaisen sanan, esim. ihana toivo, elämän ihanuus.
[35] Tunnettua on, että näillä sanoilla osittain -- murteellisesti -- on
toisetkin merkitykset kuin tässä mainitut (esim. sanoilla "soma" ja
"sievä"); mutta tärkeätä on, että käsitteet tarkasti erotetaan
toisistaan, ja kirjakielessä näiden merkitykset jo ovat ruvenneet tähän
suuntaan vakaantumaan.
[36] Kant, Kritik der ästhetischen Urtheilskraft, § 25. "Erhaben nennen
wir das, was _schlechthin gross_ ist." -- -- "Das Letztere ist das, was
über alle Vergleichung gross ist." Ja edempänä: "Erhaben ist, was auch
nur denken zu können ein Vermögen des Gemüths beweiset, das jeden
Masstab der Sinne übertrifft."
[37] Vrt. ylevyydestä: Vischer Aesthetik, I §§ 84-116 (siv. 221-227).
[38] Ingmanin suomennoksen mukaan.
[39] Vischer, Aesthetik I, §§ 100, muist. 2 (sivv. 250, 251).
[40] Hor. Od. III, 3.
[41] _Intohimo_ on tietysti tarkasti erotettava _innosta_, joka on
hartaan tunteen ja tehokkaan toiminnan yhdistys jonkun hyvän asian
toteuttamiseksi, ja _innostuksesta_, joka on hetkellinen ja enimmiten
pysyy paljaana tunteena.
[42] Julius Caesar, V, 5, P. Cajanderin suomennoksen mukaan.
[43] Vertaa, mitä näihin traagillisuuden lajeihin tulee: Vischer,
Aesthetik I, §§ 130-139 (sivv, 300-321).
[44] Shakespeare, Myrsky, IV, 1. (P. Cajanderin suomennoksen mukaan).
[45] "Siveellisen vastariidan traagillisuus" ei olisi sopiva nimi, koska
edellisessä siveellinen vastariita on pantu kaiken varsinaisen
traagillisuuden ehdoksi.
[46] Kaikuja Hämeestä I, Traagillisesta periaatteesta Kullervossa.
[47] K. J. Bergbom, Det historiska dramat i Tyskland, siv. 47.
[48] Kun ennen olen sanonut (Runous ja runouden muodot, I.) Runebergin,
joka pääasiallisesti edustaa suoraa kauneutta, "Salaminin kuninkaissa"
karttavan "traagillisuuden syvempää ristiriitaisuutta, tuota syytöntä
syyllisyyttä", niin tämä lausunto oikeastaan tarkoittaa Leontesta;
päähenkilö Leiokritos sitä vastoin on täysin traagillinen. Mutta
hänenkin syyllisyyttänsä on sen kautta lievennetty, ett'ei Leontes kuole
ainoastaan Leiokriton iskusta, vaan Rhaisteen tikarilla jo ennestään on
Tuonelaan vihitty. Muistettava on kuitenkin, että Leiokriton varsinainen
syyllisyys ei ole siinä, vaan väärän vallan anastamisessa. -- Mutta
kertomarunouden alalla, suurenlaatuisessa "Fjalar" runoelmassa, on
Runeberg kohonnut korkeimpaan, syvämielisimpään traagillisuuteen.
[49] Vrt. Vischer, Aeshetik, I, siv. 318.
[50] Vischer, Aesthetik I, § 212.
[51] Miten ihanteet esiintyvät eri kansoissa, on esitetty teoksessa
"Runous ja runouden muodot", I, luvut IV-XII.
[52] Toisessa merkityksessä käytetään välisti _styyli ja taidetapa_
sanoja, kun niillä yleensä osoitetaan sitä tapaa, jolla tekniikan avulla
koetetaan ihannetta esittää. Siinä mielessä sopii puhua huonostakin
taidetavasta. Koska taiteiden historiassa vielä kehittymättömillä ja
vaillinaisilla, jopa pilaantuneillakin suunnilla saattaa olla
jommoinenkin tärkeys, käytetään historiallisessa merkityksessä niistäkin
usein "styyli" sanaa (esim. rokokostyyli rakennustaiteessa, Guarini'n
styyli Italiassa j.n.e.).
[53] Vischer, Aesthetik, III, sivv. 134-138.
[54] Vapautettu Jerusalem XII, 59.
[55] Vrt. Runous ja runouden muodot. I.
[56] _Klassillinen_ on paitsi sitä, niinkuin tunnettu on, sama kuin
"mallikas", "mallikelpoinen" ylimalkain.
[57] Vrt. erittäin: Runous ja runouden muodot, I, missä puhutaan
Shakespearen runoudesta.
[58] Vrt. runous ja runouden muodot, I.
[59] Muistettakoon, mitä ennen on sanottu tyyppien ja varsinaisten
luonteiden erotuksesta (I kirja).
[60] Hauskan ja lavean esityksen eri aikojen ja kansojen
luonnonkuvauksesta ja luonnontunteen erilaisuudesta sisältää A. v.
Humboldtin "Kosmos", toinen osa, sivv. 6-75.
[61] Katso I kirjaa.
[62] Vertaa: I kirja.
[63] Od. XIII, 96-112.
[64] Aiskh. Pers. 428-430 (Hartungin painoksessa).
[65] Vrt. Lehrs, Populäre Aufsätze aus dem Alterthum, 2:nen painos: Die
Nymphen (Natur), sivv. 111-140.
[66] Od. V. 63-74.
[67] Oid. Kol. 668 seurr.
[68] Humboldt, Kosmos II, siv. 14.
[69] K. esim. Hor. Od. I, 9. ja erittäin IV, 7.
[70] Humboldt, Kosmos II, sivv. 27-29.
[71] Kosmos, II siv. 68.
[72] P. Cajanderin suomennos.
[73] J.H. Erkon Aino, siv. 13.
[74] K. Forsmanin suomennoksen mukaan.
[75] Että sitä rakkaudella painettaisiin rintaa vastaan, annettiin
luonnolle jalompi arvo: kaikki osoitti pyhyyteen perehtyneille kansoille
Jumalan jälkeä.
[76] Kaikki runous on _aaterunoutta_, s.o. aatteisiin perustuvaa,
aatteita kuvailevaa; mutta _ajatusrunoudessa_ on ajatuksella tärkeämpi
sija kuin ilmiöin kuvailemisella.
[77] Vrt. Godenhjelm, Lyhyt Runous-oppi.
[78] F. Th. Vischer, Aesthetik, III, s. 1219.
[79] Vrt. Moriz Carriere (Die Poesie, s. 102), joka vähän
polemiseeraamalla ilmoittaa sen omaksikin mielipiteeksensä.
[80] Macbeth II, 2.
[81] Sitaatit Shakespearestä sekä tässä että muualla P. Cajanderin
suomennoksen mukaan.
[82] O. Relander, Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä
kansanrunoudessa. Siv. 280, 281. -- Tekijä mainitsee myös muutamia muita
vertauksen muunnoksia ja kuvanmuotoja, jotka koskettelevat vertauksen
alaa.
[83] Antonius ja Cleopatra V, 2.
[84] Vertaa: Vischer, Aesthetik III, siv. 1228, 1229.
[85] Katso Vischerin oivallista selitystä: Aesthetik III, siv. 1237.
[86] O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 281-283.
[87] Vertaa: Lyhyt Runous-oppi, siv. 25.
[88] Muutamat eivät pidä näitä syytä ja vaikutusta koskevia tapauksia
oikeina metonymioina tai kuvaiminakaan. Siitä mitä ylempänä on mainittu,
ilmenee kuitenkin, että ainakin useat tällaiset metonymiat ovat
todellisia kuvalauseita. Vrt. Vischer, Aesthetik III, sivv. 1223, 1224.
[89] Katso: Kuvakielestä j.n.e., siv. 284 seurr.
[90] O. Relander, Kuvakielestä j.n.e., sivv. 184-195 ja 2S6.
[91] Tarkempi esitys runomitta-opin alkukäsitteistä niinkuin myös
kaunistuskeinoista ja tavallisimmista runomuodoista on kirjassani "Lyhyt
Runous-oppi", sivv. 32-64, johon pyydän saada viitata.
[92] Tässä en ota lukuun, että antiikisessa runoudessa runojalka voi
muodostua useammastakin kuin kolmesta tavuusta.
[93] P. Cajanderin suomennoksen mukaan, joka tässä kohden noudattaa
alkuteosta.
[94] Kuitenkin on poikkeuksena huomattava semmoisia sanoja kuin saksassa
_wunderbar, Vertraulichkeit_ ja ruotsissa _tålamod, innerlighet_, joiden
viimeinen tavuu on sivukorollinen. Mutta sivukorko ei ole näissä
kielissä läheskään niin tarkkojen sääntöjen alainen kuin suomessa.
[95] Niinkuin esim. saksalaisessa säkeessä: "Denn blinder
Missverständnisse Gewalt" viimeinen tavuu sanassa "Missverständnisse",
tai ruotsalaisessa säkeessä: "Och strålande igen" viimeinen "strålande"
sanassa. Nämä tavuut ovat samanlaisia kuin -nen tavuu suomalaisessa
säkeessä: Vaan hirmuinen on valkea.
[96] Ett'ei muinaisrunoissa ole tällaisia koko sanaa vastaavia säkeitä,
tulee, niinkuin Ahlqvist väitöskirjassaan huomauttaa (Suomalainen
runousoppi kielelliseltä kannalta, s. 29), siitä, ett'ei yksi sana voi
tehdä värsyä; "sillä värsy on järjestetty yhteys useampia sanoja".
[97] Vrt. Ahlqvist, Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta, siv.
23.
[98] Vrt. Ahlqvist, ylläm. teos ja Genetz.
[99] Usein muinaisrunoissa, vieläpä Kalevalassakin, ja vielä useammin
myöhemän ajan kansanrunoilijoilla, tavataan lyhyitä pääkorollisia
tavuita edempänäkin säkeessä; mutta sellaiset säkeet kuin esim. "kukas
sanan saatantahan?" tai "läksi jänis juoksemahan" poikkeavat
tavallisesta rytmistä ja ovat joka tapauksessa säännöttömyyksinä
pidettävät.
[100] Tämän kirjan alkuosassa en tahtonut käyttää _havainto_ sanaa
välittömän aistillisen tiedon merkityksessä, koska se oikeastaan
osoittaa toista käsitettä. Mutta koska tämän sanan käytäntö mainitussa
merkityksessä sen jälkeen on vakaantunut, pidän paraimpana
kirjallisuudessa pysyttää tätä merkitystä.
[101] Katso: Herder, Stimmen der Völker in Liedern, "Vorrede der
Volkslieder".
[102] Niitä näytelmiä, joita tavataan sivistyskansojen vanhimpina
aikoina, niinkuin draamallisen taiteen alkeita kreikkalaisilla tai
nytkin vielä monella luonnonkansalla, esim. voguuleilla (k. Ahlqvist,
Unter Wogulen und Ostjaken, sivv. 124-127), ei sovi pitää varsinaisina
draamoina, vaikka niissä kyllä saattaa ilmaantua vilkasta ja tarkkaa
huomiota osoittavaa olojen kuvailemista.
[103] Vrt. J. Krohn.
[104] Miten Kalevalassa sivutoiminnat ja välikertomukset
ovat yhteydessä päätapausten kanssa, on J. Krohn osoittanut
kirjallisuuden-historiassansa.
[105] Krohnin kirj. hist. sanotaan alun olevan Kalevalassa
suhteellisesti pitemmän kuin Homeron runoelmissa.
[106] Shakespearen Othello.
[107] Vrt. Vischer, Aesthetik III, s. 1384.
[108] Vrt. Vischer III, 1386 seurr.; Aristoteleen Runous-oppi 1. 6.
[109] Vrt. Vischer, Aesthetik. III, s. 1398.
[110] Vrt. Gustav Freytag, Die Technik des Dramas. Sivv. 92- 96.
[111] Vrt. Gustav Freytag, Die Technik des Dramas {3:s painos), sivv.
100-120 sekä 164-166 ja 167-181, jota esitystä seuraavassa yleensä olen
noudattanut. Mainittakoon vaan, että Freytagin "tragisches Moment" olen
nimittänyt _käänteeksi_ ja ainoastaan _alenevaksi toiminnaksi_, mitä
Freytag osoittaa sanalla "Umkehr" (= "fallende Handlung").
[112] A.E. Ahlqvist, Unter Wogulen und Ostjaken.
[113] Kreikaksi _tragoodia_, sanoista _tragos_, pukki, ja _oodee_,
laulu.
[114] Kreikaksi _koomoodia_, sanoista _koomee_, kylä, ja _oodee_, laulu.
[115] Meillä mainittu teos "Vasantasenan" nimellä on tunnettu Pohlin
saksalaisesta mukaelmasta, jonka Irene Mendelin on suomentanut.