Sen nimeen, joka itsens' itse loi,
ikuisen luomistahtons' olennoi,
sen nimeen, joit' on usko, uskallus
ja rakkaus, työn kunto, kutsumus,
sen nimeen, niin jok' usein mainitaan,
vaan olennolt' on outo ainiaan:
Min kuulo kuulee, katse kantaakaan,
sukuas kaikk' on, Hänen kaltaistaan,
ja henkes hehkutietä ylhimpää
jo vertaus, jo kuva tyydyttää.
Sua luo se tenhoo, viehätellen vie,
kuss' astut, tienoo kaunistuu ja tie:
et arvoll' enää mittaa tuokion,
jok' askel mittaamattomuutta on.
Jumala ulkopuolinen mit' oisi,
mi kaiken kiertää sormeansa soisi!
Sisältä-käsin maailmaa Hän käyttää,
Hän itse luonnon, luonto Hänet täyttää;
niin sen, mi Häness' elää, liikkuu, on,
on Hältä voima, henki loputon.