Poika:
Hei, puro kirkas, kunne on
sun kilpas,
sun rientos virma, vallaton
ja vilpas?
Mit' ennät laaksoon etsimään?
Hei, vastaahan, kun kysytään!
Puro:
Ma olin puro raisu, vaan
mun kaitaa
ne myllykuurnaa kulkemaan
tuoll' aitaa,
niin sinne vinhaan vierrä saan,
enk' uuvu, kuivu konsanaan.
Poika:
Sua sinne kuurna siloinen
saa viedä,
tult' etpä nuoren sydämen
sä tiedä.
Kai kaunis myllyneito tuo
sun läikkyys sulokatseen luo?
Puro:
Koht' aamun koissa avajaa
hän oven,
veess' armaat kasvot viruttaa;
nään poven
niin valkean, niin pyöreän,
ett' aivan hehkun, höyryän.
Poika:
Jos veenkin liehtoo lempehen
hän kerta,
kuin käykään, jos on lihaa ken
ja verta?
Ken hänet kerran nähdä saa,
ah, aina luo hän palajaa!
Puro:
Niin syöpsähdän mä rattaisiin,
soi pauhu,
ne viuhuin pyörii, vinha niin
käy jauhu.
Kun puuhaa kaunis tyttö tuo,
on väkevämpi veenkin vuo.
Poika:
Et, koito, tuskaa tunnekaan
siis tuosta?
Sua nauraa, ilkamoi hän vaan:
saat juosta!
Kai sinutkin hän kammitsois,
jos lemmenkatseen hellän lois?
Puro:
Niin raskas, raskas mulla tie
on tuolta,
niin vitkaan suikertain se vie
suo suolta;
jos vain mun vallassani ois,
takaisin kohta tie se tois.
Poika:
En eemmäs, veikko kaihokas,
nyt tulle;
viel' iloks ehkä solinas
soi mulle.
Käy, kuiski hälle päivin öin,
mit' unelmoin ja ikävöin.