I
Ah, muista pois ken poikkeaa,
on kohta yksinään;
muut elää, lempii, lemmen saa,
hän tuskaan hyljätään.
Niin! Seuraan sen ma jään.
Ken oikein yksinään
on päällä maan,
eip' yksin olekaan.
Käy sulho hiljaa kuulostain:
lie armas yksinään?
Noin yksinäistä murhe vain
yöt, päivät yhtenään,
noin vaiva vartioi.
Ah, konsa vihannoi
mua peittäin multa maan,
niilt' yksin olla saan!