Vireessä luikku viidat, maat
ma kiihkoin kierrän, käyn, —
niin muistan silmäs sulokkaat,
nään muotos, armaan näyn.
Kai laakson lauhan tietä vie
nyt vienot askelees,
ja ah, sun mielessäs en lie
ma vilahdukselt' ees;
maat halki kussa harhaten
tiet' astun haikeaa,
päin itää, länttä päin, kun en
sun luonas olla saa.
Mun valtaa, kun sua aattelen,
kuin loihtu kuutamon;
niin henkii rauha hiljainen,
niin ihmeellistä on.