Sun kadotinko, kaunokainen,
jo karkkositko kauas pois?
Jok' äänes sointu tuttavainen
viel' on kuin korvissani sois.
Kuin vaeltaja aamusäällä
sen siirtoon turhaan tuijottaa:
ei leivoa hän päänsä päällä
näe korkealla laulavaa,
niin katseheni ange entää
taa vuorten, viitain, metsien,
kaikk', armas, lauleloni lentää
sua kutsuen, sua etsien.