Suuri salapoliisi istui työhuoneessaan. Hänellä oli yllään pitkä,
vihreä yötakki, johon oli nuppineuloilla kiinnitetty puoli tusinaa
salaperäisiä merkkejä.
Kolme neljä tekopartaa riippui tekopartatelineellä hänen vieressään.
Tomusilmälasit, siniset silmälasit ja automobiilisilmälasit olivat
pöydällä mukavasti käsille otettavissa.
Silmänräpäyksessä hän saattoi naamioitua tuntemattomaksi.
Litra kokainia ja kauha olivat tuolilla aivan hänen vieressään.
Hänen ilmeensä oli selittämätön.
Kirjoituspöydällä oli joukko salakirjoitussähkösanomia. Suuri
salapoliisi avasi nopeasti toisen toisensa perästä, sai nopeasti selvän
jokaisesta ja heitti ne sitten paperikoriin, joka oli hänen vieressään
salakirjoitussähkösanomia varten.
Samassa koputettiin ovelle.
Suuri salapoliisi pukeutui kädenkäänteessä vaaleanpunaiseen dominoon ja
tekopartaan sekä huusi:
»Sisään!»
Tulija oli hänen yksityissihteerinsä. »Haa!» sanoi suuri salapoliisi,
»tekö se olitte?»
Hän poisti naamioituksensa.
»Sir», sanoi nuori mies äärimmäisen kiihtyneellä äänellä, »on
tapahtunut jotakin salaperäistä!»
»Haa!» sanoi suuri salapoliisi, ja hänen silmänsä leimahtivat, »onko se
sellaista, mikä panee poliisin pään pyörälle kautta koko maanosan?»
»Kyllä, sen minä takaan», sanoi yksityissihteeri, »siinä
määrin pyörälle, että poliiseja makaa kokonaisissa kasoissa
kokoonlyyhistyneinä; monet heistä ovat tehneet itsemurhan.»
»Vai niin», sanoi suuri salapoliisi, »ja onko tapahtuma täysin
ainoanlaatuinen Lontoon poliisin aikakirjoissa?»
»Sitä se on.»
»Otaksun että asia koskee nimiä, joita tuskin uskalletaan
henkäisemälläkään lausua, ainakaan käyttämättä äänenheikentäjää.»
»Aivan niin.»
»Ja minä otaksun että asia aiheuttaa mitä laajakantoisimmat
valtiolliset seuraukset, niin että Englanti, ellemme me ratkaise
arvoitusta, joutuu kuudentoista minuutin sisällä sotaan koko maailman
kanssa?»
Yksityissihteeri, joka edelleen seisoi aivan hievahtamatta, vastasi
jälleen myöntävästi.
»Ja lopuksi», sanoi suuri salapoliisi, »otaksun että se tapahtui
keskellä päivää ja sellaisella paikalla kuin esim. Englannin Pankin
sisäänkäytävän luona tai alahuoneen hallissa sekä lisäksi poliisin
nenän alla?»
»Sitähän on aina ajateltava», sanoi yksityissihteeri, »kun on
kysymyksessä salaperäinen tapahtuma.»
»Hyvä», sanoi suuri salapoliisi, »ottakaa tämä valepuku ja tämä ruskea
tekoparta ja antakaa sitten kuulua, mitä asia koskee.»
Yksityissihteeri verhoutui siniseen, pitsireunaiseen dominoon ja
kumartui sitten kuiskaamaan suuren salapoliisin korvaan:
»Württembergin prinssi on varastettu.»
Suuri salapoliisi ponnahti seisoalleen aivankuin altapäin potkaistuna.
Prinssi varastettu! Todennäköisesti joku Bourboneista! Euroopan
jaloimman perheen jäsen varastettu. Siinä oli tosiaankin salaisuus,
joka ansaitsi tulla hänen terävien aivojensa ratkaisemaksi.
Hänen ajatuskoneistonsa aloitti salamannopean työskentelynsä.
»Odottakaa!» sanoi hän. »Kuinka saitte asiasta tiedon?»
Yksityissihteeri ojensi hänelle sähkösanoman. Se oli Pariisin
poliisipäälliköltä ja kuului seuraavasti: »Württembergin prinssi
varastettu. Todennäköisesti lähetetty Lontooseen. Saatava takaisin
ennen näyttelyn alkua. 1000 punnan palkinto.»
Vai niin! Prinssi oli siepattu juuri kun hänen esiintymisensä
kansainvälisessä näyttelyssä piti olla käänteentekevä valtiollinen
tapahtuma.
Suurelle salapoliisille ajatteleminen toimimista ja toimiminen
ajattelemista.
»Pyytäkää sähköteitse Pariisista prinssin tuntomerkit.»
Yksityissihteeri poistui kumartaen.