Kuollahan mun pitää;
Ja jos et nyt mua surmaa, niin et ole
Isäntäs palvelija. Itsemurhast'
On kielto jumalallinen, se rampaa
Mun heikon käteni. Kas, täss' on sydän!
Edess' on jotain: -- seis! en pyydä suojaa,
Kuin tuppi olen nöyrä. -- Mit' on tämä?
Lähetyskirjat uskollisen yljän'
Ja kaikki vääräoppiset! Pois, pois,
Te uskon turmelijat! Teist' ei enää
Sydämmen suojaksi! Näin, hupsut raukat,
Uskomme väärää opettajaa. Vaikka
Petettyyn tuimastikin petos koskee,
Niin suuremmat on petturilla tuskat.
Ja sinä, Posthumus, jok' opetit
Mua tylyks isälleni, kuninkaalle,
Ja vertaisteni prinssein kosinnat
Näin sait mun hylkimään, sa huomaat vasta,
Ett' ei se ollut tavallinen teko,
Vaan harvinainen aivan. Tuskaks käy
Mun aatella, kun häneen kyllästyt,
Ken nyt sua hurmaa, kuinka muistoni
Sua silloin vaivaa. -- Riennä, ole hyvä!
Teurastust' anoo lammas. Miss' on puukkosi
Hitailet liiaks herras asioissa,
Kun minäkin jo pyydän.
PISANIO.
Armas rouva,
Ei silmän' ole ummistunut siitä
Kuin sain tään toimen.
IMOGEN.
Tee se, niin saat maata!
PISANIO.
Sokeiksi ennen valvon silmäni.
IMOGEN.
Miks siihen suostuit? Miksi turha matka?
Näin monta peninkulmaa? Tämä paikka?
Omasi, mun ja ratsujemme vaivat?
Näin suotu aika? Hovi säikkyneenä,
Kun poistuin sieltä enkä enää koskaan
Palata aio? Miks näin kauas tulit,
Ja nyt et jousta jännitä, vaikk' erä
On edessäsi?
PISANIO.
Aikaa voittaakseni
Ja välttääkseni tämän inhan toimen
On mulla tuuma. Tyynesti mua kuulkaa.
IMOGEN.
Väsyksiin kieles puhu. Olen portto,
Sen kuulin; korvaan valhe tuo niin syvän
Löi haavan, ettet syvempää voi tehdä
Etk' auttaa tätäkään. No, puhu.
PISANIO.
Rouva,
Täält' ette palaa kai.
IMOGEN.
En luultavasti,
Kosk' aiot tappaa mun.
PISANIO.
En, en. Mut jospa
Niin viisas olisin kuin olen rehti,
Niin onnistuisi tuuma. Muut' en usko,
Kuin että herrani on petetty;
Niin, konna, joku aimo konna teistä
On molemmista tehnyt julmaa pilkkaa.
IMOGEN.
Niin, Rooman portto kai.
PISANIO.
Ei, totisesti
Nyt teidät kuolleeks ilmoitan ja hälle
Verisen merkin laitan; niin hän käski.
Hovissa teitä kaivataan, ja tämä
Sen vahvistaa.
IMOGEN.
Mut, ystäväni, mitä
Sill' aikaa teen? Miss' asun? Miten elän?
Mik' elämässä lohduksi, kun olen
Yljältä kuollut?
PISANIO.
Jos on mieleen hovi. --
IMOGEN.
Ei hovi, eikä isä, ei; ei myöskään
Tuo raaka, pöyhkä, tyhmä tyhjikkö,
Tuo Cloten, jonka kosintaa niin kammon
Kuin piiritystä.
PISANIO.
Jättämällä hovin
Te saatte maankin jättää.
IMOGEN.
Entä sitten?
Britanniassako vain on aurinkoa?
Britanniassako yksin päivää, yötä?
Maailman kirjass' on Britannia
Vain lisä, liite: joutsenuen pesä
Isossa lammikossa. Lieneehän
Sen ulkopuolellakin ihmisiä.
PISANIO.
Iloitsen, että muut on seudut teillä
Mielessä. Rooman lähettiläs, Lucius,
Milfordin satamaan saa huomenna.
Jos voitte mieltä pitää yhtä nöyrää,
Kuin kohtalonne on, ja peittää sitä,
Mik' ilmeisenä, vaaraks oisi teille,
Niin tietä astelette mukavaa
Ja toiverikasta ja Posthumusta
Lähellä ehkä, niin lähellä, että,
Vaikk' ette näkisikään hänen töitään,
Huhulta joka hetki kuulla saatte,
Miten hän elää.
IMOGEN.
Oi, jos tuo käy laatuun,
Nimeni vaaraan -- kuolemaan ei toki --
Ma uskallan.
PISANIO.
No niin, on seikka tämä:
Pois naiseus unhottakaa, käskeväisyys
Nöyryyteen vaihtakaa, ja pelko, arkuus --
Nuo naisen käskyläät, tai oikeammin,
Naissuvun oma itse -- karskiin luontoon;
Pureva olkaa, kielevä ja sapi
Ja riitaisa kuin kärppä; täytyy vielä
Unohtaa poskienkin kallis aarre
Ja jättää se -- voi, sydämmettömyyttä!
Ei auta muu -- tuon himokkaan Titaanin,
Tuon mailman suutelijan saalihiksi,
Hylätä uuras, sievä korutaito,
Jot' itse Juno kadehtii.
IMOGEN.
Jo riittää:
Ma huomaan, mihin tähtäät; olen melkein
Jo mies.
PISANIO.
Mut ensin miehen näköiseksi;
On sitä vasten mulla laukussani
Varattu takki, lakki, housut, kaikki,
Mitä on tarvis. Näin jos puettuna
Ja ikäistänne miestä jäljitellen
Paraimman mukaan, Luciukselta
Anotte palvelusta, kerrotte
Mitä osaatte -- ja hän sen pian huomaa,
Jos soitantoa tajuaa -- niin varmaan
Ilolla teidän pyyntöönne hän suostuu.
Hän kunnon mies on ja -- mik' arvokkaampaa --
Myös hurskas mies. Jos mitä tarvitsette,
Niin minä olen rikas, teitä autan
Nyt sekä vasta.
IMOGEN.
Sinä ainoo lohtu,
Mink' antaa mulle taivas! Mene toimiin:
On paljon mietittävää; ajan varaa
Nyt tulee käyttää. Uhkatuumaan suostun
Kuin sotamies, ja ruhtinaisin mielin
Sen aion täyttää. Mene, ole hyvä.
PISANIO.
Niin, rouva, lyhyet jäähyväiset,
Hovissa ettei kaivattais ja luultais
Pakoonne mua syypääks. Tässä pullo;
Sen kuningatar antoi mulle; kallis
Sen neste on; jos sairaus merellä
Tai huono vointi maalla teitä kohtaa,
Niin tilkka tuosta auttaa. -- Varjoon menkää
Mieheksi varustaumaan. -- Onneks kaikki
Jumalat johdattakoot!
IMOGEN.
Aamen! Kiitos!
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Huone Cymbelinen hovilinnassa.
(Cymbeline, kuningatar, Cloten, Lucius,
ylimyksiä ja seuralaisia tulee.)
CYMBELINE.
Siis, -- hyvästi vain!
LUCIUS.
Kiitos, majesteetti!
Mua kutsuu keisari, mun täytyy matkaan.
Surettaa, että Rooman viholliseks
Sanoa pitää teitä.
CYMBELINE.
Väestömme
Sen iestä ei kärsi; kuninkaallist'
Ei oisi myös, jos vapauden tunne
Vähempi meissä nähtäisi.
LUCIUS.
Nyt pyydän
Vain turvaa täältä maitse Milfordiin. --
Kumarrus armo rouvalle ja teille!
CYMBELINE.
Se toimi uskottu on teille, loordit.
Mut tarkoin muistakaa, mit' arvo vaatii. --
Hyvästi, jalo mies!
LUCIUS.
Kätenne, prinssi!
CLOTEN.
Se ystävän on nyt, mut tästä lähtein
Se vihamiehen on.
LUCIUS.
Niin, vasta loppu
Sen sanoo, kuka voittaa. Hyvästi!
CYMBELINE.
Saatelkaa, hyvät herrat, jalo Lucius
Severnin tuolle puolen. -- Onni matkaan!
(Lucius ja ylimykset poistuvat.)
KUNINGATAR.
Hän vihass' eroo. Kunniaksi meille,
Ett' aiheen siihen annoimme.
CLOTEN.
Niin kyllä;
Nyt saavat tahtons' uljaat brittiläiset.
CYMBELINE.
Lucius kirjoitti jo keisarille,
Miten on täällä laita. Siis on aika
Asettaa vankkurit ja huovit kuntoon.
Hänellä joukkoja on Galliassa,
Ne pian kokoo hän, ja sitten johtaa
Hän sodan tänne.
KUNINGATAR.
Nyt ei auta maata,
Vaan pontevasti toimihin ja joutuun.
CYMBELINE.
Se luulo, ett' on käypä näin, se meitä
On jouduttanut. Mutta, armas, missä
On tyttäremme? Rooman lähetille
Ei näyttäynyt, eik' ole meitä tänään
Hän huomennellut. Siinä vesass' asuu
Enemmän häijyyttä kuin lapsen mieltä,
Sen kyllä näemme. -- Kutsu hänet tänne.
(Palvelija menee.)
On oltu liian veltot.
KUNINGATAR.
Kuninkaani,
Hän Posthumuksen maanpaosta asti
On yksin elellyt; ja aika yksin
Voi moista parantaa. Oi, älkää olko
Hänelle kova; hän on nuhteille
Niin arka, ett' on sana hälle isku,
Ja isku kuolema.
(Palvelija palajaa.)
CYMBELINE.
Miss' on hän? Millä
Tuot' ynseyttä puoltaa?
PALVELIJA.
Majesteetti,
Lukoss' on ovi; mitään vastausta
Ei sieltä saa, jos kuinka kolkuttaa.
KUNINGATAR.
Kun viimeks luonaan kävin, pyysi anteeks
Hän huoneess'-oloansa; siihen häntä
Pakotti sairaus; hänen täytyi jättää
Tuo päivittäinen kunnioitus, johon
Hän oli teille velkapää; mun pyysi
Tät' ilmoittaa, mut, anteeks, hovin touhut
Sen muistostani vei.
CYMBELINE.
Lukossa ovi?
Ei hiljan nähty? Suokoon Zeus, ett' aihett'
Ei oisi pelkoon!
(Menee.)
KUNINGATAR (Clotenille).
Seuraa kuningasta.
CLOTEN.
Pisanio, tuo palvelija vanhus.
On poikess' ollut kaksi päivää.
KUNINGATAR.
Mene! --
(Cloten menee.)
Pisanio, Posthumuksen taattu mies!
Hän on se myrkky. Josp' ois sen vuoks poissa,
Ett' on hän sitä juonut, luullen sitä
Hyväksikin! Mut tytär, miss' on hän?
Kentiesi hänet valtasi epätoivo,
Tai lemmen hehkusiivill' ehkä lensi
Halutun Posthumuksen luo. Hän mennyt
On kuolemaan tai häpeään; ja mulle
Se yhtä on; kun poissa on hän vain,
Britannian kruunu mun on hallussain. --
(Cloten palajaa.)
No poika?
CLOTEN.
Karuss' on hän, se on varma.
Kuningast' ilahuttaakaa; hän raivoo;
Lähetä hänt' ei kukaan tohdi.
KUNINGATAR (syrjään).
Hyvä!
Ja hautaan hänet vieköön suru syvä!
(Menee.)
CLOTEN.
Lemmin ja vihaan häntä; hän on kaunis
Ja ruhtinaallinen ja tenhovampi
Kuin nainen, naiset, koko sukupuoli.
Hänell' on jokaisesta paras osa,
Ja kaikist' yhdistettynä hän voiton
Vie kaikista. Siks häntä lemmin. Vaan kun
Mua inhoo hän ja halpaan Posthumukseen
Lempensä tuhlaa, tuo niin älyn raiskaa,
Ett' edut muutkin ehtyy; siitä syystä
Vihata päätän häntä, vieläpä
Hänelle kostaa. Sillä, kun on narrit --
(Pisanio tulee.)
Ken siellä? Mitä? Vehkeiletkö, lurjus?
Käy tänne! Soma parittaja! Konna,
Miss' on sun rouvas? Sano joutuun, tai
Saat mennä hornaan heti.
PISANIO.
Hyvä prinssi!
CLOTEN.
Niin, missä rouvas? Kautta Zeun! En kysy
Sit' enää toiste. Salaluikki sinä,
Salaisuus ilmi, taikka sydämmestäs
Sen riistän maalle! Armaansako luona,
Jonk' alhaisuuden leiviskäst' ei irti
Saa arvon hiukkaa!
PISANIO.
Prinssi hyvä, kuinka
Vois siellä olla? Milloin katosi hän?
Mies Roomass' on.
CLOTEN.
Mut nainen? Likemmäksi!
Älähän koukkuile! Tee täysi selko:
Mihinkä on hän joutunut?
PISANIO.
Ah, arvollisin prinssi!
CLOTEN.
Arvollisin konna!
Miss' emäntäsi? Sano kerrassaan,
Sana, ja oiti! -- "Arvolliset" hiiteen! --
Sanotko, taikka vait'olosi heti
Tuo tuomion ja kuoleman.
PISANIO.
No niin,
Tää paperi se kertoo, mitä tiedän
Paosta tuosta.
(Antaa hänelle kirjeen.)
CLOTEN.
Näytähän! Ei turvaa
Hänt' itse Augustuksen valtikka.
PISANIO (syrjään).
Tuo taikka hukka! Kyllin etääll' on hän.
Sen lukekoon! Siit' on vain hälle vaivaa,
Ei vaaraa rouvalle.
CLOTEN.
Hm?
PISANIO (syrjään).
Herralleni
Ma hänet kuolleeks sanon. Imogen!
Menestys menolleen ja paluulleen!
CLOTEN.
Mies, onko tämä kirje oikea?
PISANIO.
On, tietääkseni.
CLOTEN.
Se on Posthumuksen käsialaa, tunnen sen. -- Kuules, mies, jos et
tahtoisi olla konna, vaan palvella minua uskollisesti ja toimittaa
kaikki tehtävät, joihin minulla olisi syytä käyttää sinua; vakaalla
innolla -- toisin sanoen: toimittaa kaikki konnantyöt, joihin käsken
sinua, vilpittömästi ja uskollisesti -- niin pitäisin sinua kunnon
miehenä; silloin sinulta ei puuttuisi varoja elatukseesi eikä
puoltolauseita virkaylennyksiin.
PISANIO.
Hyvä on, armollinen prinssi.
CLOTEN.
Tahdotko palvella minua? Koska olet niin sitkeästi ja itsepintaisesti
kiintynyt tuon kerjurin Posthumuksen kehnoon onneen, niin,
kiitollisuuden sääntöjen mukaan, sinun pitäisi olla minullekin harras
seuralainen. Tahdotko palvella minua?
PISANIO.
Tahdon, herra.
CLOTEN.
Tuohon käteen! Tuossa on kukkaroni. Onko sinulla tallella vanhan
isäntäsi vaatteita?
PISANIO.
On, herra, asunnossani, sama puku, joka hänellä oli yllään, kun hän
jätti hyvästi armollisen haltijattareni.
CLOTEN.
Ensi toimeksesi tuo se puku tänne; se olkoon sinun ensimmäinen toimesi.
Mene!
PISANIO.
Heti paikalla, herra.
(Menee.)
CLOTEN.
"Tapaan sinut Milfordin satamassa!" -- Unohdin kysyä häneltä yhtä
asiaa; panen sen mieleeni toistaiseksi. -- Juuri siellä, sinä konna,
Posthumus, minä sinut tapan. -- Jospa se puku vain jo olisi täällä! Se
nainen sanoi kerran -- se oli niin karvasta, että vieläkin sydäntä
ellottaa -- että Posthumuksen pelkät vaatteet olivat hänestä
suurempiarvoiset kuin minun oma, jalo persoonani täydessä lahjaini
koristuksessa. Nuo vaatteet ylläni minä sen naisen valtaan; ensin tapan
miehen hänen silmäinsä edessä; siinä hän näkee minun miehuuteni, joka
on oleva kova tuska hänen ylpeydelleen. Kun mies makaa maassa, ja kun
olen pitänyt ivallisen hautapuheeni hänen kuolleen ruumiinsa ääressä,
ja sitten himoni tyydyttänyt -- jonka, niinkuin sanoin, teen hänen
kiusakseen niissä vaatteissa, joita hän niin ylisteli -- niin pieksen
hänet takaisin hoviin, potkaisen hänet jälleen kotia. Hän on minua
hilastellen halveksinut, ja minä hänelle riemastellen kostan.
(Pisanio palajaa, vaatteet mukanaan.)
Nuoko ovat ne vaatteet?
PISANIO.
Nämä, armollinen herra.
CLOTEN.
Kuinka kauan on siitä kuin hän läksi Milfordin satamaan?
PISANIO.
Hän tuskin vielä lienee siellä.
CLOTEN.
Vie tämä puku huoneeseeni, se on minun toinen käskyni; kolmas on se,
että olet tahallasi mykkä hankkeisiini nähden. Täytä vain
velvollisuutesi, niin tosi virkaylennys tulee itsestään. -- Kostoni on
nyt Milfordissa; oi, että olisi minulla siivet lentää jäljestä! --
Tule, ja ole uskollinen.
(Cloten menee.)
PISANIO.
Katala neuvo! Uskollisna sulle,
Uskollisimman pettäisin -- ja mulle
Niin ei saa käydä. -- Milfordissa et
Sa löydä, ketä etsit, -- Taivaiset
Hänelle siunaukset! Myöhä olkoon
Tuon narrin kiire; vaiva palkaks tulkoon!
(Menee.)
Kuudes kohtaus.
Belariuksen luolan edusta.
(Imogen tulee, pojan vaatteissa.)
IMOGEN.
Oi, vaivaloista miehenä on olla!
Väsynyt olen aivan; kaksi yötä
Maa oli vuoteenani. Sairastuisin,
Mut aikeeni mua vahvistaa. -- Milford,
Kun vuorenhuipulta sun näin, niin näytit
Niin läheiseltä! Zeus! On niinkuin maakin
Pakenis vaivaista, se maa, jost' etsii
Hän lohtuaan. Kaks loista sanoi, ett'en
Vois eksyä. Oi, valhehtiiko kurjuus,
Jok' itse ahtaall' on ja siinä näkee
Kurin ja koetuksen? Eikä ihme,
Kosk' itse rikas tuskin puhuu totta.
Pahempi kylläisen on hairaus kuin on
Hätäisen pakkovalhe; kuninkaassa
On vilppi pahempi kuin kerjääjässä. --
Oi, kallis ylkä! Sinussa on vilppi;
Mut kun sua aattelen, niin nälkä poistuu,
Vaikk' äsken olin siihen kuolla. -- Mitä?
Täss' onko polku? Villin luola täällä?
Huudanko? En, en tohdi. Mutta nälkä
Rohkaisee luonnon, ennenkuin sen murtaa.
Lepo ja kyllyys siittää pelkureita,
Mut hätä aina rohkeuden on äiti. --
Ken siellä? Jos liet sivistynyt, puhu;
Jos villi liet, niin ota taikka anna. --
Hoi! -- Vastaust' ei. Siis sisään menen. Miekka
Tok' esille! Jos vihamies niin pelkää,
Kuin minä, miekkaa, pois hän päänsä kääntää.
Hyväinen taivas, vihollinen moinen!
(Menee luolaan.)
(Belarius, Guiderius ja Arviragus tulevat.)
BELARIUS.
Polydor paras metsämies on, siis myös
Pitojen herra; passari ja kokki
Cadwal ja minä; niin on sopimus.
Hiki ja into kuivuisi ja kuolis,
Jos hyötyä ei työstä. Tulkaa; maitti
Kotoisen ruoan höystää. Kalliolla
Väsymys kuorsaa, höyhenpatjoillaan kun
Vetelä laiskuus valvoo. -- Rauha sulle,
Poloinen mökki, oma vartijasi!
GUIDERIUS.
Lamana olen.
ARVIRAGUS.
Minä työstä heikko,
Mut vahva mull' on ruokahalu.
GUIDERIUS.
Luolass'
On kylmää ruokaa; sitä järsikäämme,
Siks että riista kypsyy.
BELARIUS (katsahtaen luolaan).
Seis! Ei tänne!
Jos ruokaamme ei söisi, luulisin
Ett' on se keiju.
GUIDERIUS.
Mitä siellä on?
BELARIUS.
Zeus auta, enkeli! Tai jos ei se,
Niin mainen ihme! Tuossa jumaluus,
Ei poikaa vanhempi!
(Imogen palajaa luolasta.)
IMOGEN.
Oi, hyvät herrat,
Mua säästäkää! Ma kyllä huusin ennen
Kuin sisään menin. Mitä otin, aioin
Anoa taikka maksaa; totta, mitään
En varkain vienyt, enkä tekis sitä,
Vaikk' oisi tanner tuossa kultaa täynnä.
Tää raha ruoast' oisi; syötyäni
Sen oisin pannut pöydälle ja mennyt,
Rukoillen antajalle siunausta.
GUIDERIUS.
Rahaako, poika?
ARVIRAGUS.
Hopeat ja kullat
Loaksi ennen tulkoot! -- jota kyllä
Ovatkin muille paitse niille, joiden
On jumalana loka!
IMOGEN.
Vihastutte.
Jos kuolen rikoksestani, niin tietkää,
Ett' oisin kuollut, jos en sit' ois tehnyt.
BELARIUS.
Mihinkä matka?
IMOGEN.
Milfordiin.
BELARIUS.
Ja nimi
IMOGEN.
Fidele. Muuan sukulainen Roomaan
On matkalla ja astuu siellä laivaan.
Ma sinne aion; nälkään nääntymässä
Näin jouduin tähän syntiin.
BELARIUS.
Kaunis poika,
Meit' älä moukiks usko; älä miestä
Asunnon mukaan arvo. Tervetullut!
Yö joutuu. Ennen lähtöäsi ruokaa
Saat parempaa ja kiitoksen, jos viivyt. --
No, pojat, tervetulettakaa vieras!
GUIDERIUS.
Jos nainen olisit, niin sulhoks sulle
Ma tarjouisin. -- Kautta kunniani,
Min lupaan, sen myös maksan.
ARVIRAGUS.
Kiitos luojan,
Ett' on hän mies! Kuin veljyt on hän rakas.
Sua tervehdin kuin kauvan kaivattua
Veljyttä tervehditään: tervetullut!
Iloitse ystävissä!
IMOGEN.
Ystävissä!
(Syrjään.) Oi, jospa veljiä! Josp' oisivat
Isäni poikia! Mull' arvo silloin
Ois vähempi, mut tasapainoinen
Sinulle, Posthumus.
BELARIUS.
Hän joutuu tuskaan.
GUIDERIUS.
Josp' auttaa minä voisin!
ARVIRAGUS.
Taikka minä;
En vaivaa, vaaraa katsois. Hyvä taivas!
BELARIUS.
Kuulkaahan, pojat!
(He kuiskuttelevat keskenään.)
IMOGEN.
Mahtimiehet, -- joilla
Ei hovi suuremp' ois kuin tämä luola,
Ja muit' ei passareita kuin he itse,
Ja kunto, jonka leimaa omatunto
Eik' epävakaan joukon tyhjä suosi, --
Ei noiden kahden tulis verroille.
Jumalat, anteeksi! Mut sukupuolta
Ma vaihtaa tahtoisin ja elää täällä,
Kosk' uskoton Leonatus on.
BELARIUS.
No niin!
Nyt riistan laitamme. -- Käy sisään, poika:
Nälän on työläs haastaa. Kun on syöty,
Suvainnet meille elinvaiheistasi
Sen kertoa, min tahdot.
GUIDERIUS.
Tule sisään.
ARVIRAGUS.
Yö huuhkalle ja leivolle ei aamu
Niin tervetullut.
IMOGEN.
Kiitos!
ARVIRAGUS.
Astu sisään.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Rooma. Julkinen paikka.
(Kaksi senaattoria ja tribuuneja tulee.)
1 SENAATTORI.
Tää keisarin on kirjeen sisällys:
"Taisteluss' on alhaisempi kansa
Pannoniaa ja Dalmatiaa vastaan,
Ja Gallian on joukot liian heikot
Nyt kapinallista Britanniaa
Kukistamaan, niin tämä aatelimme
Jää tehtäväksi." Lucius on pantu
Prokonsuliksi. Teillä, tribuunit,
On tähän kiireelliseen väennostoon
Täys valtuus. Kauan Caesar eläköön!
TRIBUUNI.
Pääkomentaja Luciusko?
2 SENAATTORI.
Niin.
TRIBUUNI.
Ja Galliassa nyt?
1 SENAATTORI.
Niin; niinkuin sanoin
Sen joukon kanssa, jonka tämä nosto
On täydentävä. Valtakirjassanne
On luku määrätty ja aika, milloin
On lähdettävä.
TRIBUUNI.
Teemme tehtävämme.
(Menevät.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Metsä luolan lähitteellä.
(Cloten tulee.)
CLOTEN.
Olen lähellä sitä paikkaa, jossa heidän piti kohdata toisensa, jos
Pisanion kartta on oikeassa. Kuinka hyvin hänen vaatteensa sopivat
minulle! Miks ei henttunsakin, jonka se on tehnyt, joka räätälinkin on
tehnyt, sopisi yhtä hyvin? Sitä enemmän kun -- luvalla sanoen --
sanotaan, että vaimo sopii, kun sovittaa. Ja siinä minun nyt tulee
näyttää taitoani. Tohdin sen sanoa itselleni -- sillä turhamaista ei
liene, että mies ja hänen peilinsä neuvottelevat keskenään hänen omassa
kamarissaan -- tarkoitan, että minun ruumiini viivat ovat yhtä hyvin
piirretyt kuin hänenkin. Yhtä nuori olen, vahvempi olen, en huonompi
varallisuudessa, etevämpi arvosuhteissa, ylevämpi synnyltä, yhtä
kokenut yleisessä sotapalveluksessa, ja enemmän huomattu yksityisessä
käsikähmässä; ja kuitenkin tuo itsepintainen elävä rakastaa häntä minun
kiusakseni. Kuolevaa ihmistä! Posthumus, sinun pääsi, joka istuu
harteillasi, keikahtaa siitä tunnin sisässä maahan, henttusi vallataan,
vaatteesi leikettään kappaleiksi omien silmiesi edessä, ja kun kaikki
tämä on tehty, potkaistaan naikko kotiin isänsä tykö, joka kenties
suuttuu minuun näin kovakouraisesta pitelemisestä; mutta äitini, joka
hänen oikkujansa vallitsee, on kääntävä kaikki minulle kiitokseksi.
Hevoseni on lujasti kiinni. Maalle, miekka, julmaan aikomukseesi!
Onnetar, toimita heidät minun käsiini! Kertomus heidän yhtymäpaikastaan
pitää täysin kutinsa; se mies ei tohdi minua pettää.
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Luolan edusta.
(Belarius, Guiderius, Arviragus ja Imogen tulevat luolasta.)
BELARIUS (Imogenille).
Sin' et voi hyvin. Tänne luolaan jää;
Tulemme luokses metsästettyämme.
ARVIRAGUS.
Jää, veljyt! Olemmehan veljeksiä?
IMOGEN.
Pitäisi kaikkein olla veljeksiä;
Mut savell' on ja savell' eri arvo,
Vaikk' ovat samaa maata. Sairas olen.
GUIDERIUS.
Te ajoon menkää; minä luokseen jään.
IMOGEN.
Niin sairas en oo, vaikk' en voikaan hyvin.
Kaupungin laps' en ole hemmoteltu,
Mi kuolevansa luulee, ennenkuin
On sairaskaan. Te päivätyönne tehkää;
Ken rikkoo tapansa, se rikkoo kaikki.
Voin pahoin; siit' en parane, jos jäätte;
Ei seura hyödyks seuraa kammovalle.
En lopen sairas lie, kun haastaa jaksan.
Oi, minuun luottakaa; en ryöstä muita
Kuin itseäni; suokaa minun kuolla
Näin turhan ryöstöstä.
GUIDERIUS.
Sua rakastan,
En määrää tiedä, mut niin palavasti
Kuin isääni.
BELARIUS.
Haa! Mitä? Mitä kuulen!
ARVIRAGUS.
Jos puhe tuo on syntiä, niin minuss'
On veli hyvän vika. Tuota poikaa
Rakastan, miks, en tiedä. Sanoitte,
Ett' aiheeton on rakkauden aihe.
Jos paarit ovell' on ja kysytään,
Ken täällä kuolee, vastaan siihen: isä,
Ei tämä nuorukainen.
BELARIUS (syrjään).
Ylvä vietti!
Peritty suuruus! Luonnon aateluus!
Halvasta halpa syntyy, arast' arka.
Leseet ja jauhot, arvottuus ja arvo
On luonnosta. En heidän isäns' ole
Jos ken hän on, on ihme sittenki,
Ett' on hän heille mua rakkaampi. --
(Ääneen.) Yhdeksän kello on.
ARVIRAGUS.
Hyvästi, veljyt!
IMOGEN.
Menestys teille!
ARVIRAGUS.
Terveys sulle! -- Tulkaa!
IMOGEN (syrjään).
Hyviä ovat. Minkä valheen kuulin!
"Se raakalainen, ken ei hovilainen."
Kokemus, oi! sa toista näytät vainen.
Petoja valtameri luo; mut kalaa
Jokonen antaa, monta herkkupalaa.
Olen sairas, kovin sairas. -- Nyt, Pisanio,
Nyt juomaas maistan.
(Ottaa pullon ja juo siitä.)
GUIDERIUS.
Hänest' ei saa selvää;
Ylimys on, mut onneton, hän sanoo,
Ja kunnon mies, vaikk' epäkunnon uhri.
ARVIRAGUS.
Minulle samaa vastasi, mut lupas
Enemmän vasta haastaa.
BELARIUS.
Metsään! Metsään! --
Hyvästi hetkeksi! Käy lepäämään.
ARVIRAGUS.
Palaamme kohta.
BELARIUS.
Sairaus heitä; meille
Jää emännäksi.
IMOGEN.
Sairasko vai terve,
Niin velkaan teille jään.
BELARIUS.
Jää ijäksi!
(Imogen poistuu.)
Tuo poika, vaikka onneton, on varmaan
Jaloa verta.
ARVIRAGUS.
Laulaa niinkuin enkeli.
GUIDERIUS.
Ja mainio on kokki: juuretkin
Kuviksi leikkelee ja liemen höystää,
Kuin Juno sairas ois ja vaalittava.
ARVIRAGUS.
Ja hymyyn huokaus niin kauniist' yhtyy,
Ikäänkuin huokaus sitä huokais, ettei
Moist' ole hymyä, ja hymy taas
Siit' ilkkuis huokausta, että jättää
Noin pyhän templin liittyäkseen myrskyyn,
Jot' yrmii merimiehet.
GUIDERIUS.
Huomaan, kuinka
Surun ja kärsimyksen juurikuidut
Hänessä yhtyy.
ARVIRAGUS.
Kasva kärsimys,
Ett' inhan seljan juuret kuivettuu
Ja vapahana versoo viinipuu!
BELARIUS.
On iso päivä. Tulkaa. -- Kuka tuossa?
(Cloten tulee.)
CLOTEN.
En karkureita löytää voi. Se konna
Mun petti. -- Ihan uuvun.
BELARIUS.
Karkureita!
Hakenee meitä. Tuttu laillaan: Cloten,
Kuningattaren poika. Varon vaaraa.
Ma tunnen hänet, vaikk' en vuosiin nähnyt. --
Olemme henkipattoja. Pois täältä!
GUIDERIUS.
Vain yksi. Te ja veli, etsikää,
Häll' onko seuralaista. Menkää! Minä
Jään hänen kanssaan.
(Belarius ja Arviragus menevät.)
CLOTEN.
Seis! Keit' olette,
Kun pakenette? Metsärosvojako?
Niist' olen kuullut. -- Mikä orja sinä?
GUIDERIUS.
En orjempi, kuin että orjan nimeen
Ma nyrkilläni vastaan.
CLOTEN.
Rosvo olet,
Lainrikkoja, ja konna. Antau, varas!
GUIDERIUS.
Kenelle? Sulle? Ken sa oot? Mull' yhtä
On uljas nyrkki, yhtä uljas sydän.
Sa sanoill' uljailet; mut minä en käy
Tikari suussa. Sano, kuka olet?
Miks antausin sulle?
CLOTEN.
Halpa kuotus,
Mua etkö tunne vaatteista?
GUIDERIUS.
En, ruoja;
En liioin räätäliäsi, vaariasi;
Hän teki pukus, puku tekee sinut.
CLOTEN.
Ovela roisto! Mun ei räätälini
Sit' ole tehnyt.
GUIDERIUS.
Mene kiittämään
Siis lahjan antajaa. Sin' olet houkka,
Sua inhon lyödä.
CLOTEN.
Herjakieli, kuule
Nimeni vain ja vavahda!
GUIDERIUS.
No, nimes!
CLOTEN.
On Cloten, konna.
GUIDERIUS.
Cloten, kaksoiskonna,
Nimesi olkoon, sit' en vavahda.
Jos kyy se ois tai sammakko tai lukki,
Enemmän säikkyisin.
CLOTEN.
Siis lisää säiky,
Muserru aivan, kuullessas, ett' olen
Kuningattaren poika.
GUIDERIUS.
Surkuttelen:
Et tule sukuusi.
CLOTEN.
No, etkö pelkää?
GUIDERIUS.
Joit' arvon, niitä pelkään: älykkäitä;
Narreille nauran, niit' en pelkää.
CLOTEN.
Kuole!
Sun tappanut kun olen omin käsin,
Niin noita karkureita ajan takaa,
Ja päänne naulaan Lud'in portteihin,
No, antau, villimoukka!
(Poistuvat taistellen.)
(Belarius ja Arviragus palaavat.)
BELARIUS.
Näitkö ketä?
ARVIRAGUS.
En ketään. Varmaan hänest' erehdyitte.
BELARIUS.
Kenties; en ole kaukaan häntä nähnyt,
Mut kasvojen ei piirteit' ole aika
Vähääkään muuttanut; hän änkytti
Ja pärskytteli niinkuin tuokin. Varmaan
Se Cloten on.
ARVIRAGUS.
He tähän meiltä jäivät.
Hänestä veli selviää, ma toivon.
Sanovat julmaks häntä.
BELARIUS.
Tuskin vielä
Hän miehenäkään kauhua ja vaaraa
Voi älytä; vaikk' älyn puute usein
On syynä pelkoon. Katso veljeäsi!
(Guiderius palajaa, kantaen Clotenin päätä.)
GUIDERIUS.
Se Cloten oli hupsu, kukkaro
Rahasta tyhjä. Herkuleskaan hänelt'
Ei puhkais aivoja, kun niit' ei ole.
Jos tät' en tehnyt ois, niin näin se narri
Mun päätäni nyt kantais.
BELARIUS.
Mitä teit?
GUIDERIUS.
Sen tiedän: Clotenin vain otin pään,
Kuningattaren pojan mokoman.
Mua rosvoks sanoi, petturiksi; vannoi,
Ett' yksin meidät lannistais ja päämme --
Ne paikoillaan on vielä, kiitos taivaan! --
Naulaisi Lud'in porttiin.
BELARIUS.
Hukass' ollaan!