Kesän kuivuutta lisäävät sanomalehtiä lukevan yleisön silmissä kaikki
ne pitkäpiimäiset kokoukset, joita kesällä pidetään, ja joista
julkisuuden edustajain täytyy kertoa. Se on kyllä hyvä tapa, että
kokoukset asetetaan kesäksi, sillä siitä on ihmisillä aihetta tehdä
pieniä huvimatkoja alennetuilla hinnoilla ja mahdollisesti myönnetyillä
apurahoilla.
Minä en tänä kesänä vielä ole käynyt muuta kuin yhdessä kokouksessa.
Sekin oli raittiuskokous -- siis vähemmän kuiva kuin muut kokoukset,
sillä siellä käsiteltiin kosteita aineita sekä puheessa että työssä.
Kokoushuoneen ulkopuolella istuu joukko seudun nuoria miehiä
keskustelemassa siitä, mihin taloon laitettaisiin tanssit, ja
arvostelemassa niitä vanhoja vaimoja, jotka kokoukseen menivät
"synninhöylät", s.o. virsikirjat, kainalossa.
Kokouksen suuri enemmistö oli semmoista, että raittiuspuheet sille
eivät juuri tehneet hyvää, joshan ei pahaakaan: hyvin vanhoja miehiä,
jotka jo olivat juoneet juotavansa ja harrastaneet harrastuksensa, sekä
heidän yhtä vanhoja vaimojaan. Silmälasit päässä he tuijottivat huoneen
peräseinälle, odottaen mitä tuleman piti. Alussa he näyttivät olevan
vähä niinkuin epävarmat asiastaan, nimittäin siitä että oliko heidän
paikkansa täällä, sillä huoneen koristuksissa ja seinille naulatuissa
raittiuslauseissa lienee ollut jotain vierasta. Mutta pian kävi
tyytyväisyyden kohaus yli seurakunnan, ja heidän katseensa muuttui
varmemmaksi. Kyllä he olivat osanneet oikeaan, sillä tuolta jo astuu
pappi suoraan perälle. Arvokkaan tyynesti hän kääntyy yleisöön päin,
korjaa kaulustaan, ottaa taskustaan kamman, jolla kaikkein nähden sukii
päälakeaan, mutta vaikka hän toisella kädellä koettaa estää hivusten
nousemasta uudelleen pystyyn, nousevat ne kumminkin, eikä kampaamisesta
ole mitään käytännöllistä hyötyä. Päälaki harrittaa vaan kuin poudan
harventama kaurapelto. Tämän julkisen kampaamisen tarkoituksena
lieneekin ollut näyttää seurakunnalle, ettei tukan pystyssä
törröttämiseen ollut syynä hyvän tahdon puute, vaan harjaksien
itsepintaisuus.
Kun tämä osa kokouksen ohjelmasta on suoritettu, astuu papin luokse
muuan tärkeän näköinen henkilö neuvottelemaan. Nähtävästi on kysymys
siitä, mikä virsi veisattaisiin. Varsinaisten raittiusvirsien
puutteessa koetin arvailla, tulisiko sieltä "Niinkuin peura
janoissansa'" taikka joku muu tuttu virsi. Mutta ei tullut. Oli minulle
ihan outoja värsyjä ja samoin lienevät olleet muillekin, koska
seurakunta vain hiljaa hyrisi kuin ampiaiset pesässään eikä uskaltanut
oikein ääneen pärähtää.
Seurasi sitte saarna, jonka tekstinä oli tuo raittiuskehotukseen
vivahtava raamatunlause: "valvokaat ja olkaat aina raittiit." Pappi
kertoi eräästä rovastista, jonka apulaisena hän oli ollut
nuoruudessaan. Oikein kelpo mies, etevä saarnaaja, hyvä järjestyksen
mies j.n.e., mutta otti joskus lasin, vaikka ei koskaan liiaksi; nyt
vuosien perästä näkyy sanomalehdissä uutinen, että hänet on ajaksi
erotettu virasta juoppouden tähden. Niin pahe kehittyy viattomasta
alusta voittamattomaksi himoksi. Eikä piru kierrä pappilatakaan, vaikka
rovasti nähtävästi oli "valvonut" liiaksikin. Mutta valvoa voi niin
monella tavalla.
Saarnan loputtua lähti pois se osa yleisöä, joka oli ollut enemmistönä.
He eivät tahtoneet jäädä tänne "maailman lasten" kanssa neuvottelemaan
maallisista asioista, mutisivatpa vielä mennessään, että huone, jossa
kerran on jumalanpalvelus pidetty, on liian pyhä muille kokouksille.
Luultavasti he eivät olleet tyytyväiset saaliiseensa; saarnan nuotti ei
ollut oikein harras, eivätkä he saaneet kertaakaan itkeä.
Semmoista se on tämä ihmiselämän juoksu. Jos he olisivat olleet
muutamia vuosikymmeniä nuoremmat, niin tietysti he olisivat istuneet
ulkopuolella, nykyisten nuorten kanssa neuvottelemassa tanssipaikasta.
Mutta nyt oli jo jalka raskas ja mieli sitäkin raskaampi, sillä he
tiesivät, ettei heitä enää juuri kaivattu missään.
Kokoukseen jäi vaan muutama kymmenkunta raittiusmiestä ja joukko
uteliaita neitosia. Heille pidettiin ensin tervehdyspuhe, jossa
kerrottiin raittiusasian vähitellen vievän voiton vihollisistaan. Näitä
vihollisia kuvattiin kovin julmiksi ja voimakkaiksi. Sitä vaan en
saanut selville, missä niitä lienee. Taistelua sanottiin tarvittavan
vielä, oikein tuimaa taistelua.
Tämän jälkeen luetuista toimintakertomuksista kävi selville, ettei oltu
raittiusasian edistämiseksi kuluneen vuoden ajalla tehty yhtään mitään.
Syitä siihen oli kaikenlaisia, ehkäpä niiden joukossa myös innon
laimentuminen. Mutta asia on suuri, paljo työtä tehtävänä, niin että
sietää sitä tästä puoleen ponnistella kahta uhemmin.
Sitte seurasi muutamia kysymyksiä, joista kaikki olivat yksimieliset,
paitsi viimeisestä, nim. tulevan kokouksen paikasta. Siitä
keskusteltiin ja lopuksi äänestettiin.
Nyt tuli torvisoittokunta huoneeseen, ja kokous muuttui kansanjuhlaksi.
Ensin saatiin kuulla hyvin pitkä ja hyvin asiallinen raittiusesitelmä,
jossa kerrottiin raittiusliikkeen synty ja leviäminen meillä aina
niistä kolmesta Vaasan naisesta nykyhetkeen asti. Sitte selitettiin
suurella asiantuntemuksella juomarin kaikki vehkeet ja kujeet, kuinka
hänellä on olevinaan paljo tärkeitä asioita ulkosalla, mutta ei olekaan
muuta kuin juonti mielessä j.n.e. Lopuksi laskettiin raittiusaate
kaikkien läsnäolijain sydämelle, ja koska naiset meillä olivat
raittiustyön alottaneet, niin varsinkin naisten sydämelle se painettiin
-- tällä kertaa kai noiden uteliasten neitosten, jotka kiusaksi asti
odotuttivat itseään. Ulkona näet olivat pojat jo aikoja sitten sopineet
illan ohjelmasta.
Kun tästä esitelmästä oli selvitty, nousi puhujalavalle mies, jonka
koko ulkomuoto jo oli ankara varotushuuto juoppoutta vastaan: kasvot
tekivät saman vaikutuksen kuin maalittomaksi hangattu tuolin pohja;
nenä oli aikojen vaihdellessa saanut käsniä punaisuutensa peitoksi;
hampaat harvat ja keltaiset. Mutta hän puhui sujuvasti ja kauniisti,
vaikka en parhaalla tahdollanikaan voi sanoa, mitä hän puhui. Se oli
mestarillinen kokoelma kauniita sanoja ja lauseita, joihin kiinnyin
niin etten huomannutkaan, oliko niissä ajatusta. Raittiuden
vihollisille hän juonitteli, se jäi mieleeni.
Paljoa paremmin muistan sitä seuraavan esitelmän sisällyksen. Puhuja
otti selittääkseen, mikä on kapakoitsijan mestariteos: sekö joka makaa
maantienojassa -- ei -- vaan se joka istuu lukkojen takana,
juovuspäissä tehdystä murhasta.
Tuontuostakin olivat toimivat henkilöt pistäytyneet sisähuoneissa teetä
juomassa. Minusta myös tuntui siltä kuin olisin sen ansainnut, sillä
vähemmälläkin jo pitäisi päästä raittiusmiehen "rankiin". Mutta tuskin
olin saanut lasin huulilleni, kun kuuluu kilistys semmoinen, jota
soittoneuvojen puutteessa käytetään "fanfaarin" asemesta. Ja eikös vaan
tuo käsnänenä taas ole valmis pitämään puhetta. Luulin hänellä olevan
aikomuksena kiittää talonväkeä vierasvaraisuudesta, niinkuin juopot
tekevät, mutta siinä en arvannut oikein. Hän sanoi vaan tahtovansa
osottaa, että puhe sujuu ilman väkijuomiakin -- ja siinä hän oli
oikeassa. Hän oli käynyt suurissa raittiuskokouksissa ja kuullut
kuinka niissä kieli laulaa ihan vetelän veden jäleltä. Nyt hän
toivoi nuorempain raittiusmiesten lähtevän Savonlinnan suureen
raittiuskokoukseen, että hekin saisivat nähdä ja kuulla, kuinka niissä
on hauska. Tämä meidän pieni kokous -- hauska tämäkin oli ollut, mutta
ei niin hauska kuin ne suuret kokoukset.
Tämä on ollut minulla tähän asti ainoa kokous tänä kesänä. Ja tietysti
minä siitä palatessani olin raittiusmielisempi kuin koskaan ennen. Nyt
minä vaan etsiskelen raittiusasian vihollisia. Ja varjele heitä, jos
saan jonkun käsiini!