Tyhjää, kylmää, kolkkoa, pimeänlaista. Ei ketä käskeä, ei yhtä piian
palleroa. Pane itse oljet polsteriisi, polsteri hinkaloosi, hae itse
juotavasi -- sekin on vettä, ei muuta.
Vähitellen kasarmi kansoittuu. Väännäksen jonkinnäköistä ukkoa:
suutaria, räätäliä, renkiä, talon jälliä, herran heikaletta. Viulujakin
on joillakuilla, ketä lienevät kylän pelaria; heittiömiehiä kait. Vielä
toki on kello tallella taskussani. Pannaan vaan polkaksi, kylmähän
täällä on.
Uhkeita miehiä nuo aliupseerit. Kenen heistä saanee lähimmäksi
päällikökseen. Täytyy varoilta antaa heidän voittaa sormikoukussa
itsekunkin.
Talosta iltanen. Puuro näköjään riittää. Maitoa määrältä. Vieläkö tässä
ruokaluvut? Mutta onhan kruunulla aikaa.
Ja sitte maata. Hitto tässä kotia muistelkoon! -- Kyll' on kova vuode,
ja peite kuin hevosloimi. Pari sataa miestä yksien seinäin sisällä,
kaikkea säätyä, sama vapaus kaikilla. Tympeyttää vähän tämä
"kansallishenki." Olisipa saanut olla puuroakin määrältä.
* * * * *
Aamusella viedään tukka kuin vesileipäläisiltä. Sitte selkään kruunun
hallava takki, jalkaan housut. Ja minkälaiset housut! -- Liiviä ei
anneta. Vähänpä tulee tälle kesälle taskuja. Takissakaan ei ole kuin
yksi, vuorissa. Saappaat sangen neliskulmaiset, päälliset ainoastaan
hiukan ohuemmat kuin anturat. Ja leukalappu -- aikuisille miehille! Vyö
vielä, "hihnainen vyö", sinelli ja lakki kuin marjatuohinen.
"Jopa on tuolla Korpelaisella päätä! Tässä nyt on komppanian suurin
lakki, joka riittäisi silppukoriksi pikku taloon, mutta hänellä se on
kuin olisi tulitikkulaatikko päälaella."
Korpelainen oli Hankasalmen sydänmailta, Mikko Annaliisanpoika
Korpelainen. Äitinsä ainoa poika, "ja se oli leski", elävän miehen
leski. Kehuttiin olevan hyvänlainen hevosvaras ja kahdesti istunut
linnassa viinankeitosta. No, terve mieheen, koska tässä tullaan yksiin
leipiin!
Sitte ruvetaan riviin, lyhyet vasemmalle päin. Katsotaan, kuinka
sotahaarniska istuu. Saksilla tasataan virkatakkien helmuksia. Valmista
sotaväkeä, ja vähällä vaivalla. Aika pulskaa väkeä. Mitä ne kasakat
meihin nähden!
"Miks'ei Ryhänen pysy ojennuksessa?"
Ei voi. Jos jalat asettaa riviin, menee vatsa yli puolen metrin
ulommaksi muita; jos vatsan panee muiden tasalle, jäävät jalat yli
puolen metriä rivin taakse.
"Rovastiksi piti ruveta."
"Mutta tuli sotaherra."
"Valmis parooni."
Tuo viimeinen arvostelu oli Ryhäsen oma.
Lopuksi lääkärintarkastus, yksityiskohtiin menevä. Sairaille ja
raihnaisille annetaan omat vaatteensa takaisin ylleen, ja he saavat
lähteä hiljakseen kotia kohden. Toiset vielä ilkkuivat portilla:
"Maalta olet sinä tullut ja maalle pitää sinun jälleen menemän."