Sinä iltana me lapset pitkän aikaa valvoimme ja ajattelimme sitä uutta
lamppua, mutta se vanha istukas-Pekka, joka kaikki päreet kiskoi, alkoi
jo heti kohta kuorsata, kun päre oli sammutettu. Eikä hän edes
kertaakaan kysynyt, mikä se lamppu oli, vaikka meillä siitä niin paljon
puhetta riitti.
Isä viipyi matkallaan koko päivän, ja se päivä tuntui meistä kaikista
hyvin pitkältä, ettei tahtonut syöntikään käydä, vaikka oli maitovelliä
puoliseksi. Istukas-Pekka se vain söi muidenkin edestä ja kiskoi sinä
päivänä päreitä orren täyteen. Äitikään ei sinä päivänä monta leperettä
kehrännyt, kun aina tuli menneeksi ikkunaan katsomaan, eikö isää jo
näkyisi jäältä tulevaksi. Muutaman kerran hän sanoi Pekalle, ettei
niitä päreitä enää taideta tarvitakaan, mutta Pekka ei sitä puhetta
edes senkään vertaa mieleensä pannut, että olisi kysynyt, miksi nyt ei
enää muka päreitä tarvittaisi.
Vasta iltaista syötäessä kuului ruunan kulkunen kartanolta.
Pala suussa me kaikki lapset kapistimme ulos, mutta isä ajoi meidät
pirttiin ja käski istukas-Pekan tulla kirstua reestä nostamaan. Pekka
jo silloin pankon nurkalla torkkui ja oli siinä käynyt niin kömpelöksi,
että kolahdutti kirstun jalan kynnykseen, kun sitä isän kanssa pirttiin
kantoi. Mutta siitä olisi hän saanut isältä korvilleen, jos olisi ollut
nuorempi mies, mutta hän oli vanha ukko, eikä isä itseään vanhempaa
miestä ole eläessään lyönyt.
Paha hänet ehkä sittenkin olisi perinyt, jos lamppu olisi särkynyt,
mutta ei sille toki tullut mitään.
--Mene uunille, sen tollo! ärjäisi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille.
Mutta isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja riiputti sitä kädessään.
--Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on--tänne lasin sisään
pannaan öljy, ja tuo suikale siellä sisällä on veeku--pysykää ulompana
päreinenne siinä!
--Eikö sitä panna palamaan? kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän
ulommaksi.
--Oletko sinä hupakko--mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä
öljyäkään?
--No, mutta eikö sitten saata panna öljyä?
--Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies
varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se
saattaisi syttyä ja polttaa koko talon.
--Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna?
--Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan--ei se niin
kovin kummaa ole!
--Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan!
--Minäkö? Jo toki montakin kertaa olen lampun palavan nähnyt--olen
nähnyt pappilassa, ja tätäkin jo kauppamiehen luona koetettiin.
--No, paloiko se?
--Paloihan se, ja kun pantiin puodin luukut kiinni, niin olisi nähnyt
vaikka nuppineulan lattialta--katsokaa, tässä on tämmöinen kuuppa, ja
kun tuossa tuli palaa, tämän soikulaisen lasin sisässä, niin valo ei
pääse kattoon jossa sitä ei tarvitakaan, vaan leviää alas kaikki, niin
että näkee vaikka nuppineulan lattialta.
Kyllä meidän kaikkien olisi kovasti tehnyt mieli koettaa, näkisikö
vaikka nuppineulan lattialta, mutta isä ripusti lampun kattoon ja
rupesi syömään.
--Tänä iltana pitää vielä pärevalkeaan tyytyä, sanoi isä syödessään,
mutta huomenna tässä talossa poltetaan lamppua.
--Katsos, isä, Pekka on tänäpäivänä kiskonut orrellisen päreitä.
--Ka, eikö ole kiskonut--kyllä nyt on syttyjä täksi talveksi--muuhun ei
nyt enää päreitä tarvitakaan.
--Tarvitaan niitä siltä vielä saunassa ja navetassa, sanoi äiti.
--Mutta tuvassa poltetaan lamppua, sanoi isä.