Ensimäiset tuomentertut olivat juuri puhjenneet, ja Helkky taitteli
niitä kätensä täyteen Kultarannan pihatuomesta. Pienen pirtin ovi oli
auki. Helkky meni sinne ja kulki hiljaa lattian poikki lavitsan luo.
Hän kumartui lavitsan yli. "Et nukkunutkaan, Impi, vaikka luulin",
sanoi hän ja istahti lavitsan reunalle.
"Enhän nyt toki aina nuku, vaikka olenkin väsynyt", vastasi Impi.
Mutta Helkky veti hellävaroin peitteen pois kolmipäiväisen poikansa
silmiltä, katseli sitä hetken ja sanoi: "Se on sittenkin sinun
näköisesi, Impi."
Impi kohoutui hiukan nähdäkseen käsivarrellaan nukkuvaa poikaansa ja
virkkoi hymyillen: "Sinun näköisesihän se on."
"Eipäs kuin sinun!"
"Sinunpas."
"No kuules, se taitaa olla meidän molempien näköinen. Mutta Impi, mikä
pannaan pojalle nimeksi?"
"Helkky tietysti."
"Ei, pannaan Luonto."
"Eipäs! Helkky pannaan."
"Se on sittenkin sinun näköisesi, Impi."
"No pannaan sitten Helkky-Luonto!"
"Niin tai Helkyn-Luonto",nauroi Impi, ja Helkky jatkoi: "Tai vielä
paremmin Luonnon-Helkky."
* * * * *
Mutta äkkiä kävi Helkky totiseksi. Ajatuksiinsa vaipuneena hän
pujotteli tuomenterttuja Impin hiuksiin. Viimein hän virkkoi: "Nyt minä
vasta oikein ymmärrän sen onnen ihanuuden, jota jumalanäiti tunsi, kun
hän liekutti jumal-lasta polvillaan."
"Niin, Helkky, nyt minäkin sen ymmärrän. Mutta hän ei ollut
onnellisempi minua, tuo Marjatta-äiti." -- -- --
Hetket vierivät. -- He olivat yhä ääneti, mutta heidän sydämissään
soi uusi ihana sävel, ihmeellinen luomisen sävel: Siinä uinui heidän
lapsensa, heidän sielujensa pyhä salaisuus. -- -- --
Impi katseli heleätä, lämmintä iltataivasta, joka kaareutui räppäreiän
yllä. Sitten hänen katseensa solui avonaisesta pirtin ovesta
vastaiselle rannalle. Siellä vaaran rinteellä kevätkasken sinervä
savu kohosi kierrellen kohti korkeutta. Lehdosta alkoi kuulua käen
kukuntaa. Tuomien tuoksu täytti ilman. Impi virkkoi hiljaa: "On kuin
nyt vasta oikein ymmärtäisin isänkin viimeiset sanat. Mitä olisikaan
rakkaus ilman hyvyyttä, -- hyvyyttä, joka riittää kaikille, kaikille.
Ah, tahtoisin tehdä kaikki onnellisiksi, poistaa kaikki kärsimykset,
pyyhkiä kaikki kyyneleet!"
Helkky ei tahdo keksiä sanoja. "Oi Impi, sinä olet ihmeellinen, sinä
olet hyvyyden aarre! Sinussa on jotain, jolle ei ole nimeä", sanoi hän
ja hyväili hiljaa Impin pehmeitä hiuksia.
Mutta pihatuomessa peippo viritti uudelleen kuusien virren:
Oi inehmon lapset, rakastakaa, rakastakaa!
Olkaa hyviä, ikuisesti hyviä!
-- -- --
-- -- --
Aika vierii. Ihmispolvet vaihtuvat, maatuvat. Mutta sydämen lämpö,
joka syntyy kärsimysten maassa ja kasvaa kyynelten kasteessa, pysyy
vaihtumattomana halki vuossatain, vuostuhanten.