VARTIOTULELLA.

Uisko oli pieni ja soma. Se näytti aivan tanssivan aalloilla, kun kaksi

miestä voimakkaasti souti kohti Aurajoen suulahtea. Tuossa jo laskivat

Vartiovuoren juurelle rantakoivujen alle.

Hirvo, nuorempi miehistä, nousi nopeasti vuorelle toisen jäädessä

veneen luo askaroimaan. Vuorella kokoili Hirvo oksia ja risuja, iski

tuluksilla valkeata ja aikoi virittää hyvän kokon. Mutta kun kokko

ei ottanutkaan syttyäkseen, huusi hän toverilleen vuoren juurelle:

"Katsoppa, Tuuri, eikö uiskossa ole mitään kuivaa sälöä, en saa kokkoa

syttymään!"

Hidas Tuuri oli juuri saanut eväskontin selkäänsä ja astunut muutamia

askeleita. Nyt hän palaa veneen luo ja tarkastelee sitä sisältä ja

päältä. Ei löydy mitään. Mutta kas, vierellä on mahtava tervaskanto.

Tuuri riisuu kontin, kopeloi vyöltään kirveen ja alkaa taiten veistää

tervaslastuja. Sitten hän kokoo jok'ikisen lastun, sitoo miettien

konttinsa ja lähtee läpi rantanäreikön ylös vuorelle. Kun hän vihdoin

sinne pääsi, roihusi kalliolla jo komea kokko. Hirvo viskasi nauraen

Tuurin lastut tuleen ja sanoi: "Kylläpä saisivat nyt merenkulkijat

merkkitulta vuottaa, jos sinun lastuistasi sytyttäisin."

Tuuri ei vastanut mitään, riisui vain konttinsa ja istuutui

kivelle kokon luo. Mutta Hirvo jatkoi leikkiään: "Kertovat sinun

naimahommissakin aina myöhästyneen ja siksi jääneen ilman eukkoa."

Tuuri kohenteli tulta.

"Et taida enään koko eukon ottamista ajatellakaan. Mutta nuorihan olet

vielä, vain muutamaa vuotta minua vanhempi. Pidä sitten vain kiirettä,

kun alotat!"

Jopa viimeinkin ärähti Tuuri: "On sitä miehellä muutakin ajateltavaa.

Luuletkos kaikki kaltaisiksesi! Sinun päässäsi pyörii aina vain

Kultarannan Impi ja taas Kultarannan Impi, mutta kas, se lintu ei lie

otettavissasi, vaikka et hidastelekaan. Niin, niin."

Kultarannan Impin mainitseminen toi veret Hirvon poskille ja hän muutti

heti puheenaihetta.

"Koroisten markkinoista pitäisi nyt tulla niin suuret, ettei sellaisia

ikinä ole nähty näillä Suomen mailla", virkkoi hän.

"Niin, niin kerrotaan."

"Huomenna saapuu tänne suuri joukko pohjolan kuninkaita ja sankareita.

Rurikin poika Igor on kuulema jo muutaman päivän ollut sukulaistensa

luona saaristossa. Komea oli hänen seurueensa ollut, mutta suuri on

hänen valtakuntansakin Gårdarike. Sanotaan, että Igorilla olisi jotain

suuria aikeita mielessä ja siksi hän on kutsunut tänne kaikki pohjan

kuninkaat. Saammepa huomenna nähdä komeutta Koroisten niemellä."

"Niin, niin saamme."

"Markkinat ovat vasta ylihuomenna, mutta monta kauppa-uiskoa näkyi jo

Ruissalon rannassa. Onko sinulla, Tuuri, nyt paljon myötäviä?"

"Eipä paljon. Muutama kihtelys oravan nahkoja ja vähän muita turkiksia."

"Mutta mitenkä kummassa sinulla on oravan nahkoja näin syksypuolen

markkinoille. Mikset niitä myönyt jo keväällä?"

"Niin tuota, tulin markkinoille vähän myöhään. Parhaat ostajat olivat

lähteneet, enkä -- tuota -- myönyt polkuhinnasta nahkojani."

Hirvoa nauratti kovasti tämä Tuurin yksitoikkoinen tunnustus

myöhästymisestään. Mutta kun hän ei tahtonut enään ärtyisää toveriaan

kiusottaa, virkkoi hän: "Pane maata, Tuuri! Minä valvon iltayön tässä

vartiotulella."

Tuuri haki metsästä pehmeitä havuja, teki kokon luo tilan ja oli pian

unen mailla.

Syys-ilta pimenee yhä. Aurajoen suulahden pinnalle nousi kevyt

usva. Pian se alkaa kohota. Nyt se jo täyttää koko Vartiovuoren ja

Aningaistenmäen välin. Hirvo katselee merelle. Saaret yhä tummuvat.

Jo hukkuvat yöhön ja usvaan. Tuntui kummallisen kolkolta, melkein

kaamealta. Ikimetsäkin ympärillä huminoi niin omituisesti, se oli kai

henkien havinaa. Jospa edes linnut laulaisivat. Eivät laula. Noh, tuo

oli suden ulvahdus. Se kuului hyvin kaukaa. Lienenkö luonnon lumoissa,

tuumi Hirvo.

Vaan siinäpä jo unohtui yön kolkkous. Hirvo katselee hiilosta, mutta

toinen kuva täyttää mielen. Kuka voisikaan unohtaa eilistä iltaa

Kultarannassa. Niin, nyt hän sen melkein jo tiesi. Impi piti hänestä,

vaikka hän olikin vain köyhän kalamiehen poika Kultarannan alueelta.

-- Hirvo oli nuori ja tavattoman kaunis. Ah, hän tiesi sen itse. Tytöt

häneen ihastuivat, se on totta se. Mutta että tuo jäykkä Impikin

tuntui lämpenevän, se on jo sentään jotakin, Impi, joka oli lähettänyt

monet meren takaakin tulleet kosijat pois. Miten Impi sanoikaan eilen

illalla. Ah näin: "Kunpa läksisit, Hirvo, mainetöille ja saisit urhon

nimen, ehkäpä isäni sitten katselisi sinua suopeimmin silmin." Niin,

näin hän sanoi, näin. Ja mitä hän sillä tarkoitti. Tietysti, että

sitten saan mennä kosimaan. Oi, tuo Impi on oikea aarre, hiljainen,

totinen, ei muitten kaltainen ja vielä ainoa lapsi. Koko Luonnon saaren

hän kerran perii ja nuo Kultarannan kuulut rikkaudet. -- Ja sitten

ne saa Hirvo, Kultarannan tuleva isäntä. Silloin on Hirvollakin omat

uiskot, omat miehet ja matkoja tehdään. -- -- Jos Igor vain on tullut

tänne, kuten kerrotaan, hankkimaan miehiä suurta retkeään varten,

silloin on Hirvo ensimäinen, joka lähtee. Sitten hän palaa urhona, ja

vanha Luonto ei kiellä häneltä tytärtään. -- -- --

Aamuyön valvoi Tuuri Hirvon unelmoidessa tulevasta mahtavuudestaan

Kultarannan sankarina. Mutta Tuuri kohenteli tulta ja mietti, miten

paljon hän nyt saa nahoistaan markkinoilla. Ostaa sitten suolaa ja

vähän kangasta äidille tulijaisiksi ja soljen sille toiselle. Miten

iloiseksi vanha äiti tuleekaan -- ja se toinen, jota ei saa kotiin

tuoda, äiti ei anna. -- -- Pieni on pirtti, mutta kaunis on kaskimaa,

ja kiltti on Kellokas. -- -- --

Aamu sarastaa. Valkopurjeita näkyy kymmenittäin merellä.

Kuningas-uiskoko tuo tuolla, kultakokka, monisouto!

Kultarannan impi: Historiallinen kertomus kymmenenneltä vuosisadalta · 第 5 / 30 题