Uisko oli pieni ja soma. Se näytti aivan tanssivan aalloilla, kun kaksi
miestä voimakkaasti souti kohti Aurajoen suulahtea. Tuossa jo laskivat
Vartiovuoren juurelle rantakoivujen alle.
Hirvo, nuorempi miehistä, nousi nopeasti vuorelle toisen jäädessä
veneen luo askaroimaan. Vuorella kokoili Hirvo oksia ja risuja, iski
tuluksilla valkeata ja aikoi virittää hyvän kokon. Mutta kun kokko
ei ottanutkaan syttyäkseen, huusi hän toverilleen vuoren juurelle:
"Katsoppa, Tuuri, eikö uiskossa ole mitään kuivaa sälöä, en saa kokkoa
syttymään!"
Hidas Tuuri oli juuri saanut eväskontin selkäänsä ja astunut muutamia
askeleita. Nyt hän palaa veneen luo ja tarkastelee sitä sisältä ja
päältä. Ei löydy mitään. Mutta kas, vierellä on mahtava tervaskanto.
Tuuri riisuu kontin, kopeloi vyöltään kirveen ja alkaa taiten veistää
tervaslastuja. Sitten hän kokoo jok'ikisen lastun, sitoo miettien
konttinsa ja lähtee läpi rantanäreikön ylös vuorelle. Kun hän vihdoin
sinne pääsi, roihusi kalliolla jo komea kokko. Hirvo viskasi nauraen
Tuurin lastut tuleen ja sanoi: "Kylläpä saisivat nyt merenkulkijat
merkkitulta vuottaa, jos sinun lastuistasi sytyttäisin."
Tuuri ei vastanut mitään, riisui vain konttinsa ja istuutui
kivelle kokon luo. Mutta Hirvo jatkoi leikkiään: "Kertovat sinun
naimahommissakin aina myöhästyneen ja siksi jääneen ilman eukkoa."
Tuuri kohenteli tulta.
"Et taida enään koko eukon ottamista ajatellakaan. Mutta nuorihan olet
vielä, vain muutamaa vuotta minua vanhempi. Pidä sitten vain kiirettä,
kun alotat!"
Jopa viimeinkin ärähti Tuuri: "On sitä miehellä muutakin ajateltavaa.
Luuletkos kaikki kaltaisiksesi! Sinun päässäsi pyörii aina vain
Kultarannan Impi ja taas Kultarannan Impi, mutta kas, se lintu ei lie
otettavissasi, vaikka et hidastelekaan. Niin, niin."
Kultarannan Impin mainitseminen toi veret Hirvon poskille ja hän muutti
heti puheenaihetta.
"Koroisten markkinoista pitäisi nyt tulla niin suuret, ettei sellaisia
ikinä ole nähty näillä Suomen mailla", virkkoi hän.
"Niin, niin kerrotaan."
"Huomenna saapuu tänne suuri joukko pohjolan kuninkaita ja sankareita.
Rurikin poika Igor on kuulema jo muutaman päivän ollut sukulaistensa
luona saaristossa. Komea oli hänen seurueensa ollut, mutta suuri on
hänen valtakuntansakin Gårdarike. Sanotaan, että Igorilla olisi jotain
suuria aikeita mielessä ja siksi hän on kutsunut tänne kaikki pohjan
kuninkaat. Saammepa huomenna nähdä komeutta Koroisten niemellä."
"Niin, niin saamme."
"Markkinat ovat vasta ylihuomenna, mutta monta kauppa-uiskoa näkyi jo
Ruissalon rannassa. Onko sinulla, Tuuri, nyt paljon myötäviä?"
"Eipä paljon. Muutama kihtelys oravan nahkoja ja vähän muita turkiksia."
"Mutta mitenkä kummassa sinulla on oravan nahkoja näin syksypuolen
markkinoille. Mikset niitä myönyt jo keväällä?"
"Niin tuota, tulin markkinoille vähän myöhään. Parhaat ostajat olivat
lähteneet, enkä -- tuota -- myönyt polkuhinnasta nahkojani."
Hirvoa nauratti kovasti tämä Tuurin yksitoikkoinen tunnustus
myöhästymisestään. Mutta kun hän ei tahtonut enään ärtyisää toveriaan
kiusottaa, virkkoi hän: "Pane maata, Tuuri! Minä valvon iltayön tässä
vartiotulella."
Tuuri haki metsästä pehmeitä havuja, teki kokon luo tilan ja oli pian
unen mailla.
Syys-ilta pimenee yhä. Aurajoen suulahden pinnalle nousi kevyt
usva. Pian se alkaa kohota. Nyt se jo täyttää koko Vartiovuoren ja
Aningaistenmäen välin. Hirvo katselee merelle. Saaret yhä tummuvat.
Jo hukkuvat yöhön ja usvaan. Tuntui kummallisen kolkolta, melkein
kaamealta. Ikimetsäkin ympärillä huminoi niin omituisesti, se oli kai
henkien havinaa. Jospa edes linnut laulaisivat. Eivät laula. Noh, tuo
oli suden ulvahdus. Se kuului hyvin kaukaa. Lienenkö luonnon lumoissa,
tuumi Hirvo.
Vaan siinäpä jo unohtui yön kolkkous. Hirvo katselee hiilosta, mutta
toinen kuva täyttää mielen. Kuka voisikaan unohtaa eilistä iltaa
Kultarannassa. Niin, nyt hän sen melkein jo tiesi. Impi piti hänestä,
vaikka hän olikin vain köyhän kalamiehen poika Kultarannan alueelta.
-- Hirvo oli nuori ja tavattoman kaunis. Ah, hän tiesi sen itse. Tytöt
häneen ihastuivat, se on totta se. Mutta että tuo jäykkä Impikin
tuntui lämpenevän, se on jo sentään jotakin, Impi, joka oli lähettänyt
monet meren takaakin tulleet kosijat pois. Miten Impi sanoikaan eilen
illalla. Ah näin: "Kunpa läksisit, Hirvo, mainetöille ja saisit urhon
nimen, ehkäpä isäni sitten katselisi sinua suopeimmin silmin." Niin,
näin hän sanoi, näin. Ja mitä hän sillä tarkoitti. Tietysti, että
sitten saan mennä kosimaan. Oi, tuo Impi on oikea aarre, hiljainen,
totinen, ei muitten kaltainen ja vielä ainoa lapsi. Koko Luonnon saaren
hän kerran perii ja nuo Kultarannan kuulut rikkaudet. -- Ja sitten
ne saa Hirvo, Kultarannan tuleva isäntä. Silloin on Hirvollakin omat
uiskot, omat miehet ja matkoja tehdään. -- -- Jos Igor vain on tullut
tänne, kuten kerrotaan, hankkimaan miehiä suurta retkeään varten,
silloin on Hirvo ensimäinen, joka lähtee. Sitten hän palaa urhona, ja
vanha Luonto ei kiellä häneltä tytärtään. -- -- --
Aamuyön valvoi Tuuri Hirvon unelmoidessa tulevasta mahtavuudestaan
Kultarannan sankarina. Mutta Tuuri kohenteli tulta ja mietti, miten
paljon hän nyt saa nahoistaan markkinoilla. Ostaa sitten suolaa ja
vähän kangasta äidille tulijaisiksi ja soljen sille toiselle. Miten
iloiseksi vanha äiti tuleekaan -- ja se toinen, jota ei saa kotiin
tuoda, äiti ei anna. -- -- Pieni on pirtti, mutta kaunis on kaskimaa,
ja kiltti on Kellokas. -- -- --
Aamu sarastaa. Valkopurjeita näkyy kymmenittäin merellä.
Kuningas-uiskoko tuo tuolla, kultakokka, monisouto!