Sulle soi jo tuonen lehto,
Unhon virrat hymäjää;
Siell' on, kulta, armas kehto,
Siellä oota ystävää. --
Oi ero niin katkera on!
Päiväkorentojen hyminä
(joella, jonka pinnalla kajastaa outo valostus.)
Tuonen lehdot leppoisat
Sulhon uinahtaa,
Tuonen virrat vilpoisat,
Siellä rauhan saa.
Hämyn linnut siellä soittaa
Ehtoosoittojaan,
Hämyn kukat siellä tuoksuu
Unhontuoksujaan --
Kuuttaren venhot ne vesillä on.
KAIN (tuskissaan). Oi Silla, Silla!
AADA, AADAM, EEVA ja TAAMAR tulevat kiireisesti.
AADAM (tullessaan). Mitä on tekeillä? -- Me poikia odotamme eloaterialle
-- sinä kiirein tänne kutsut -- et mitään selitä -- silmäsi itkussa...
(Huomaa Aabelin.)
Herra Jumala! Mitä tämä?
AADA. Kuolema -- kuolema on tullut!
(Ratkee itkuun.)
EEVA (kokoonlyyhistyen, kuin iskun tapaamana). Käärme!
AADAM. Jehova, Jehova! Sinä olet leppymätön vihassasi!
EEVA. Salaiset voimat ovat taas elämäämme tarttuneet.
AADAM. Kirous seuraa kirousta. Koska täyttyy rangaistuksemme mitta?
EEVA. Aamulla kaikki terveinä nousimme -- oi rakkain lapseni, mun
poikani, poikani! (itkee.)
AADAM. Mutta kuinka tämä on mahdollista? Mitä täällä on tapahtunut?
Uhritulet vielä suitsevat -- toinen alttari hajallaan -- kuka tämän on
tehnyt? Paha enkelikö?
AADA (Kainia osottaen). Käsittämätön, selittämätön häiriö on tässä
täytynyt tapahtua. Jehova olkoon hänelle armollinen.
AADAM. Ettäkö Kain? Veljensä? Uhratessa? Mahdotonta! -- Puhu, Kain!
AADA. Niin, kerro Kain, mikä pimeä henki tämän mustan työn on
aikaansaanut.
(Äänettömyys.)
EEVA. Ettekö näe hänen silmiänsä? Jumalani, Jumalani! Toinen verissään,
toinen...? Ah! Minulla ei ole enää yhtään poikaa!
AADAM. Kain! Sinä et vastaa, sinun vaipunut pääsi ja villi katseesi
sanoo kaikki. -- Oo! Eikö minun olisi pitänyt tätä arvata? Eikö hänen
kielensä ole ollut uppiniskaisuuden myrkkyä täynnä ja salakavala
silmänsä kiilunut kuin kyyn silmä ruohikossa?
EEVA. Voi tuskan päivää -- se tuli sittekin! Olen yön hiljaisina hetkinä
huutanut hänen tähtensä Herran puoleen -- olen toivonut ja epäillyt.
Käärmeenpään musertajaa olen hänestä toivonut sen voiman kautta, joka
hänelle annettu oli, mutta samaan aikaan on outo pelko maannut kovana
pallona rintani alla. Se päivä on nyt --
AADAM. Lopeta, vaimo -- vielä häntä jaarit! Hän käärmeenpään polkija?
Hän itse on käärme, luihu kyy, joka pistää hoitajaansa --
EEVA. Isä!
AADAM. Vait! -- Miksi, saatana, puit itsesi ihmishahmoon, toisen kerran
meidät pettääksesi, lopunkin onnemme hävittääksesi? Pois täältä, vanha
mato!
EEVA. Aadam, Aadam! Kuinka unohdat itsesi, kuinka käytät sanoja, joita
taivaskin kauhistuu?
AADAM. Hänen _tekoansa_ kauhistuu taivas ja maa ja meri ja kaikki
mitä niissä on! Minä katkaisen kaikki siteet hänen kanssaan, minä kiroon
hänet ijankaik --
EEVA. Maltu, Aadam, maltu! Älä uudella kauhistuksella onnettomuuttamme
lisää.
AADA. Niin, rakas isä! Armahda häntä, minä rukoilen. Joku syvä hairahdus
on täytynyt hänen henkensä pimittää --
AADAM. Te -- te --?
EEVA. Voi, isä, isä! Minä rukoilen polvillani hänelle anteeksiantoa.
AADAM. Sinä rohkenet, sinä uskallat puoltaa murhamiestä? Mutta minä
vannon Jehovan kautt --
EEVA. Älä vanno -- kuule minua! Sinä uhkaat itse tehdä raskaan synnin,
onnettomuus on sinut soaissut --
AADAM. Sinä -- sinä omenansyöjä, sinä käärmeenkuuntelija!
EEVA. Herjaa minua, lyö minua -- kunhan vaan annat hänen mennä
kiroomatta. Sinä et ole häntä kantanut etkä imettänyt, etkä ymmärrä että
se side on enempi kuin mikään muu side, lujempi kuin side miehen ja
vaimonkin välill --
AADAM. Pois tieltä, vaimo! Käärmettä sinä olet povellasi imettänyt.
Kirottu olkoon hän, joka kätensä nosti veljeänsä vastaan ja elämän pyhän
siteen katkaisi -- kymmenkertaisesti kirottu! Ahnas maa, joka joit tuon
viattoman veren, avaa kitasi ja niele elävältä veljenmurhaaja! -- Ei,
kostosi säästä; hän eläköön sata ihmisikää. Kuin vainottu peto kulkekoon
hän paikasta paikkaan; joka puu purkoon, joka pensas pistäköön. Oo,
mantu, väkesi hältä kiellä ja taivas kasteesi! Verta tihkukoot tähkät ja
hedelmät, joita hän kasvattaa -- verta olkoon vesi hänen lähteessään.
Ja kirottu olkoon hänen siemenensä, se kupeihinsa kuivukoon --
KAIN (kuohahtaen). Seis, isä! Siemeneeni älä kajoo -- se on viaton sekä
sinun että minun synneistäni. Kunpa olisit itse kuiva ollut sinä yönä,
jona --