Puhelun ääntä -- KAIN ja AABEL tulevat.
AABEL. -- -- -- itsestään selvänä ilman erikseen päättämättä, ja sen
vuoksi...
Kas tässä! Molemmat valmiina meitä odottamassa. Valitse, veljeni!
KAIN (tuskaisesti). Onhan ne -- mutta kuule minua, Aabel! Jättäkäämme
tämä uhri tällä kertaa.
AABEL. Minkä vuoksi? En ymmärrä sinua.
KAIN. Etkö näe? Mieleni on painuksissa. Se ei jaksa kohota.
AABEL. Sitä suurempi syy saada se rukouksen siiville nousemaan.
Ja tiedätkö mitä, veljeni? Minä aavistan, melkein _uskon_, että
Jehova on tämän uhrin kautta tavalla tai toisella lähettävä uutta valoa
vaellukseemme.
KAIN. Mutta min' en voi voittaa mieltäni tänä hetkenä. Miksi kiusaat
minua? Uhraa yksin!
AABEL. Yksin? Isämme ja äitimme odottavat, Aada ja Silla juuri
eloateriaa valmistavat -- miksi häiritä näitä valmistuksia?
KAIN. Häiritä valmistuksia! Valmistuksista -- aterioista -- muiden
odottamisestako uhri riippuu -- vaikkei itse olisikaan valmis?
AABEL. Miksi tulistut, miksi tahallasi käsität minua väärin? Tiedäthän
että pimitetty luontomme usein punoo näennäisiä esteitä.
KAIN. Mutta jospa olisi todellisiakin?
AABEL. Mitä sanot --?
KAIN. Jos en tiedä mistä minun pitäisi häntä kiittää?
AABEL. Ja _sinä_ puhut noin?
KAIN. Puhun! Minä, näet, en saa mitään ottamatta. Niin että jos kerran
kiittää pitää, tekisi mieleni kiittää (tekee voimakkaan liikkeen
nyrkkiin puristetuilla käsillä) -- näitä kahta!
AABEL. Kain!
KAIN. Ne suitsuttavat uhria joka päivä. Se on minun uhrini -- ja
se pitäisi riittää!
AABEL. Kain! Sinä et voi noin ajatella, minä tiedän sen. Se on vain
hetkellistä ajatuksen harhailua.
Oi veljeni! Olet viime aikoina ollut niin kummallinen, niin synkkä ja
levoton. Ajattelin että uhri sinua rauhottaisi ja sovittaisi. Samaa
arveli Aadakin, kun --
KAIN (kuohahtaen). Aada! Vai niin --? Te järjestätte mitä minun pitää
tehdä -- _sinä ja Aada_!
AABEL. Jehova armahtakoon! En ymmärrä mistä tämä ärtyisyys, jo eilen
illalla olit aivan käsittämätön.