Ippolita kirjoitti toukokuun kymmenentenä päivänä päivätyssä kirjeessä:
"Vihdoin on minulla vapaa hetki kirjoittaakseni sinulle pitkälti.
Jo kymmenen päivää on lankoni tuskissaan laahustellut hotellista
hotelliin tämän järven rannalla; ja me molemmat olemme seuranneet
häntä kuin kaksi kadotettua sielua. Sinä et ollenkaan voi kuvitella
tämän toivioretken koko alakuloisuutta. Minä en enää jaksa. Odotan
ensi sopivaa tilaisuutta sanoakseni hyvästi. Oletko jo löytänyt
erakkomajan?" ja kauempana: "Sinun kirjeesi kiihdyttävät tuskaani
sanomattomasti. Tunnen kärsimyksesi; arvaan, että kärsit enemmän,
kuin mitä voit sanoa. Puolet verestäni antaisin jos kerran saisin
sinut uskomaan, että olen sinun, sinun ainiaaksi, kuoloon saakka.
Kaukana sinun luotasi en löydä ainoatakaan mielihyvän ja levon hetkeä.
Kaikki ikävystyttää, kaikki kiihoittaa minua... Oi, milloin voin joka
päivän hetkenä olla sinua lähellä, milloin saan elää sinun elämääsi!
Silloin saat nähdä, että olen toinen. Tulen olemaan hyvä, hellä ja
lempeä. Koetan olla aina tasainen, aina vaatimaton. Tulen sanomaan
sinulle kaikki ajatukseni, ja sinä tulet sanomaan minulle kaikki
sinun ajatuksesi. Tulen olemaan rakastajattaresi, ystävättäresi,
sisaresi; ja jos katsot minua senarvoiseksi, neuvojasikin. Minulla on
selvä käsitys asioista; ja olen sata kertaa koetellut tätä käsitystä,
enkä koskaan ole erehtynyt. Ainoa huoleni on oleva aina miellyttää
sinua, aina välttää olemasta taakkana elämässäsi. Sinulla ei saa olla
minusta muuta kuin suloista rauhaa ja virkistystä... Minulla on monta
vikaa, ystäväni. Mutta sinun tulee auttaa minua ne voittamaan. Sinä
olet tekevä minut itsellesi täydelliseksi. Sinulta odotan ensi apua.
Myöhemmin, kun olen varma itsestäni, sanon sinulle: nyt olen arvoisesi;
nyt tunnen itseni sellaiseksi, joksi sinä minut tahdot. Ja sinulla on
oleva se ylpeä tietoisuus, että minä saan kiittää sinua kaikesta, että
olen kokonaan sinun luontokappaleesi, ja silloin on sinusta tuntuva,
kuin olisin minä vielä läheisimmin sinun omasi; ja sinä tulet minua
rakastamaan yhä enemmän. Me tulemme viettämään rakkauselämää, jommoista
ei vielä koskaan ole ollut..."
Jälkikirjoituksessa: "Lähetän sinulle rododendronkukan, jonka olen
poiminut Isola Madren puistosta. -- Eilen löysin tuon harmaan hameeni
taskusta, jonka tunnet, _Grand Hotel a Europé à la Poste_ hotellin
laskun, muistat, tuon laskun Albanosta, jonka pyysin sinulta muistoksi.
Se on päivätty huhtikuun 9:ntenä. Siihen on merkitty maksu useista
haloista. Muistatko vielä suurta lemmenjuhlamme takkavalkeaa? --
Rohkeutta! Rohkeutta! Uusi onni on vallan lähellä. Viikon, viimeistään
kymmenen päivän kuluttua tulen olemaan, missä sinä vaan tahdot. Sinun
kanssasi, missä vaan, kaikkialla!"