Patruuna Svenssonin konttoorihuone. Ovi oikealla ja vasemmalla; perällä
akkuna.
Patruuna istuu kirjoituspöydän ääressä kirjoittaen. Perttilä tulee.
_Patruuna_: Ka Perttilä! Mitä kuuluu?
_Perttilä_: Ei mitään uutta.
_Patruuna_: He ovat siis edelleen lakossa?
_Perttilä_: Niin ovat. Mahdotonta on heitä taivuttaa. Vankkumatta
aikovat he seisoa vaatimustensa takana.
_Patruuna_ (Pilkallisesti hymyillen): Kuinka kauvan?
_Perttilä_: Niin kauan luullakseni, kun heidän vaatimuksiinsa
myönnytään.
_Patruuna_: Joka ei tule milloinkaan tapahtumaan. (Naurahtaa.)
Saadaanpa nähdä, miten käy! Saadaanpa nähdä miten kauan innostus jaksaa
miesten povissa liekehtiä! Luulempa, että jo piankin tartutaan koreasti
työhön kiinni kuin ennenkin. Yksi on voima, joka pakottaa, mahtava
ja voittamaton... Se sammuttaa innostuksen liekitsevät tulet. Sitä
vastaan taisteleminen on ankaraa, perin ankaraa laatua, ja pian siinä
sodassa voimat vähenevät.
_Perttilä_: Kyllä ymmärrän...
_Patruuna_: Antaa ajan kulua. Varmasti tiedän, että ennenkuin päivää
kolme on maillensa painunut, on tehtaani käynnissä kuin ennenkin ja työ
entisessä vauhdissaan. Se on nälkä, joka pakottaa.
_Perttilä_: Totta on, mitä sanotte. Pitkiä aikoja eivät he mitenkään
voi työttöminnä vetelehtiä: pieni on leipävarasto. Kun se loppuu, niin
mikäs auttaa! Työhön täytyy ryhtyä, vaikka apeallakin mielellä...
_Patruuna_: Apealla mielellä! Mitä vielä! Parin päivän kuluttua ovat
he kiitollisia ja iloisia, kun edelleen saavat työpaikkansa pitää.
Melkeinpä olen vakuutettu että jonkun ajan kuluttua ryhtyisivät
nuo rääsyniekat työhön minkälaisella palkalla tahansa. Ajat ovat
ankarat. Mistään ei saa työtä. No. Oli miten tahansa. Tämä asia ei
pienimmässäkään määrässä tee minua levottomaksi. Tiedän, että se
olen minä, joka kamppailussa voiton saavutan. Ja tuo pieni seisaus,
jonka tehtaani saa lakon tähden kärsiä, ei tee minua paljoakaan
köyhemmäksi... ellei nyt juuri rikkaammaksikaan.
_Perttilä_: Ja sen kyllä mielellään kärsiikin, kun varmasti tietää
taistelusta voittajana suoriutuvansa.
_Patruuna_: Juuri niin. Hartain haluni on noille pöyhkeilijöille
näyttää, kuinka hullua ja mieletöntä oli lakkoon ryhtyä, ja kuinka
onnettomasti he pettyivät luullessaan tuon toimenpiteensä kautta
jonkinlaisia etuja saavuttavansa.
_Perttilä_: Totta tosiaan: suuri oli tyhmyys, jonka tehtaalaiset
tekivät. Mutta ihmiset ovat heikkoja: harvoin, harvoin ajattelevat he
asiaa pitemmälle... Heh, onpa hauskaa nähdä, kuinka kauan lakkolaiset
hautovat aivoissansa hulluja houreita! Onpa hauskaa nähdä heidän
nöyrtymisensä ja alistumisensa pyhää hetkeä! Kyllä he nyt ovat
röyhkeitä... eivät kuule neuvoja eivätkä varoituksia. Tuskin edes
päälle katsovat, kun sattuu vastaan tulemaan...
_Patruuna_: Mutta antaa ajan kulua. — Tämä asia on siksi muuten
vähäpätöinen, ettei sen takia kannata uhrata aikaa kovin pitkiin
keskusteluihin. Jättäkäämme se tulevaisuuden selvitettäväksi! Voitte
kumminkin pitää lakkolaisia silmällä ja seurata heidän toimiansa. Jos
jotakin erinomaista tapahtuu, tulkaa minulle kertomaan.
_Perttilä_: Koetan parhaani mukaan.
_Patruuna_: Pitäkää myös huolta siitä, ett'ei järjestys tule rikotuksi.
Kaikenlaiset yhteenliittymiset ja kokoukset saatte samaten kieltää.
Jos satutte näkemään tuon paikkakunnalla ja lakkolaisten keskuudessa
liikuskelevan sosialistisaarnaajan, voitte sanoa hänelle että ellei hän
heti lopeta kiihotus- ja yllyttämispuheitaan, tulee hän paikkakunnalta
pois potkittavaksi.
_Perttilä_: Se onkin parasta. Hänellä ei ole tehtaalaisten kanssa
mitään tekemistä. Saa vaan aikaan paljon pahennusta ja häiriötä...
Kyllä minä sanon, mitä hänen rauhaansa kuuluu.
_Patruuna_: Hyvä! Muuta ei minulla olekaan sanottavaa... Menkää nyt
heidän toimenpiteitänsä seuraamaan ja tuokaa sitten tietoja minulle...
_Perttilä_: Paikalla käyn toimeen. (Pois.)
_Patruuna_ (Kävelee edestakaisin): Hm. Tässä sitä nyt ollaan. Tehdas
seisoo. Työläiset, miehet ja naiset ovat vapaina, pitävät lomaa.
Vaativat palkankorotusta... Ennen kuulumatonta! Naurettavaa... Kuka
totta tosiaan lienee tämän huvinäytelmän alkuunpanija? Entis-aikoina
ei milloinkaan tällaisiin toimiin ryhdytty — tuskinpa niitä edes
ajateltiinkaan. Luulen aivan varmaan, että se on tuo "punainen", —
mikä mies lieneekään — joka on pannut pyörälle tehtaalaisten päät ja
saanut heidät tuohon mielettömään puuhaan ryhtymään. Hän se on, siitä
ei ole epäilystä. Mokomakin maailmanparantaja! Mielisinpä saada hänet
käsiini... mielisinpä vähän häntä puristella... Se tekisi miehelle
hyvää. Tulee villitsemään minun kunnollisia työläisiäni! Totta tosiaan!
Pieni selkäsauna ei liiaksi olisi! No. Oli miten tahansa. Asia on
perin vähäarvoista laatua! Ei kannata sentähden kiivastua ja olinpa
huomaavinani, että en äsken ollut oikein "tavallisella" tuulellani.
Mutta ihminen on heikko: on hetkiä, jolloin sappensa kuohahtaa mitä
vähäpätöisimmistä asioista, ja jolloin pienen pieni vastoinkäyminen
panee hänet ajattelemaan ja aprikoimaan. Ja on taas hetkiä, jolloin
suurinkaan tappio ei voi hänen mielenlaatuansa muuttaa.
Mutta tahdonpa unohtaa koko asian. Olkoot lakossa, olkoot siinä vaikka
ijankaikkisuuteen asti: saan minä miehiä muualtakin... Se on varma.
Nykyään ei ole työntekijöistä puutetta... Saapas nähdä kuka taistelussa
voiton saavuttaa! (Ovelle koputetaan). Astukaa sisään!
_Perttilä_ (Tulee): Täällä eteisessä odottaa tehtaalaisten lähetystö;
he pyytävät päästä patruunan puheille. Tuo työväenpuhuja on heidän
etunenässään.
_Patruuna_: Vai niin. Tulkoot sitten. (Aukasee oven ja puhuu eteisessä
odottaville työmiehille) Herrat ovat hyvät ja astuvat peremmälle.
(Pekkanen, Karhunen, Alasinen, Naulanen ja Puhuja tulevat)
_Patruuna_: Tervetuloa! — (Puhujalle) Hauskaa tehdä tuttavuutta. Olen
kuullut teistä paljon puhuttavan... Näytätte muuten olevan sangen
läheisessä yhteydessä työläisteni kanssa sekä ottavan osaa heidän
puuhiinsa... Sitähän todistaa tämäkin...
_Puhuja_: Aivan oikein. Tahdon auttaa heitä parhaani mukaan...
_Patruuna_: Auttaa?
_Puhuja_: Niin. Luullakseni ei siinä ole mitään paheksuttavaa — vai
onko?
_Patruuna_: Paheksuttavaa! Kuinka kehtaatte edes kysyä sellaisia.
Ottamalla osaa näihin puuhiin, saatatte te, hyvä herra, paljon
pahennusta aikaan. Te villitsette jokaisen miehen ja naisen. Te teette
kiihoittavilla puheillanne viisaat hulluiksi. Te opetatte väestölle
mitä mielettömintä oppia... Ja luuletteko, ett'en minä tiedä, kuka on
koko lakon alkuunpanija? Te se olette, hyvä herra... Kaikki tämä on
teidän ansiotanne.
_Puhuja_: Totta on, että minä kehoitin tehtaalaisia lakkoon ryhtymään
ja sen kautta vaatimaan parempia palkkoja, sillä teidänkin täytyy
tunnustaa, ett'eivät työpalkat tehtaassanne kovin lihavia ole, mutta
se, mitä äsken lausuitte, että minä muka olisin heille mieletöntä oppia
haastellut, on omaa keksintöänne. Asiaa, todellista asiaa olen puhunut,
en mielettömyyksiä...
_Patruuna_: Mutta te ette saa puhua mitään, te ette saa olla
työläisteni kanssa minkäänlaisissa tekemisissä — tietäkää se.
_Perttilä_: Koetin minäkin jo äsken saada häntä poistumaan, mutta eipä
ollut hän edes kuulevinansa minun sanojani.
_Patruuna_: Ehkä sentään kerran kuuleekin! — Mitä teillä on asiaa?
_Puhuja_: Asia on tietysti sama kuin ennenkin. Olemme tulleet luoksenne
keskustelemaan tuosta lakko-asiasta työväen valitsemana lähetystönä.
_Patruuna_: Puhukaa sitten suunne puhtaaksi, mutta pian: minulla ei ole
aikaa kauan teidän kanssanne jaaritella.
_Puhuja_: Kuten tiedätte, ovat tehtaanne työntekijät eilisaamuna
alkaneet yksimielisen työlakon, johon syynä on ollut palkkojen
pienuus. Lakkoa on nyt jo melkein kaksi päivää kestänyt, ja tuleekin
se kestämään epämääräisiin aikoihin asti — näin ovat työntekijät
yhteisessä kokouksessaan tänäpäivänä päättäneet — ell'ei myönnytyksiä
isäntäväen puolelta tulla tekemään.
_Patruuna_: Niitä ei tulla tekemään, se on varma. Seisokoon sitten
tehdas tahi ei.
_Puhuja_: Siinä tapauksessa se saakin seisoa.
_Pekkanen_: Me emme rupea nälkäpalkalla työskentelemään.
_Karhunen_: Ennen kärsimme nälkää, kun alistumme orjina raatamaan ja
ahertamaan.
_Naulanen_: Ennen kärsimme nälkää.
_Puhuja_: Rauhoittukaa, miehet! — Pyydämme teitä tarkemmin tätä
asiaa ajattelemaan. Olisi hauskaa saada kaikki onnellisesti ja
sovinnollisesti ratkaistuksi. Tiedämme aivan hyvin, ett'ei tämä lakko
ole teille sen hauskempaa kuin meillekään. Monioita satoja nielee
se joka päivä. Toivoisin jo senkin tähden voivani tässä jutussa
sovittajana esiintyä. Vaikkapa nyt maksaisittekin työväestöllenne
muutamia penniä enemmän kuin tähän asti — kuten muistanette
vaativat miehet, että heidän palkkansa korotetaan tähänastisesta
kahdestamarkasta kahteenmarkkaan viiteenkymmeneen, ja naiset, että
heidän palkkansa korotetaan markasta viidestäkymmenestä kahteen
markkaan — vaikkapa nyt tuon ylennyksen suorittaisittekin, niin
ette sen takia vahinkoon joutuisi: varma on että kahta innokkaammin
tehtäisiin silloin työtä, kahta innokkaammin raadettaisiin ja
aherrettaisiin, ja kahta tulisemmin työn ääressä pyörittäisiin — siitä
menen takuuseen. Siis hyötyä vaan, mutt'ei vahinkoa. — Kehoitan teitä
sentähden tätä asiaa harkitsemaan ja punnitsemaan. Olisi suotavaa, että
työväestönkin vaatimuksia kunnioitettaisiin.
_Patruuna_: Asiaa olen jo ajatellut. Vastaukseni on sama kuin ennenkin.
Minä tiedän, että palkat ovat riittäviä. Kyllin tulee niillä toimeen
kun ei tuhlaillen elele. Minä pysyn päätöksessäni. Ellette te suostu
enää minun palveluksessani olemaan, en voi teitä pakottaa. Minun täytyy
ruveta toimenpiteisiin uusien työläisten hankkimista varten... Niitä
on saatavissa yllin kyllin. Pysykää lakossa. Tehkää mielenne mukaan.
Kaikessa tapauksessa tehdään tehtaassa työtä parin päivän kuluttua.
Mitä sanotte silloin, kun olette kokonansa työttöminä, mitä sanotte
silloin, kun olette vailla tuota pientäkin palkkaa?
_Pekkanen_: Joka on melkein sama kun ei mitään.
_Alasinen_: Ja jolla on mahdoton varsinkaan perheellisen miehen tulla
toimeen.
_Patruuna_ (Kuulematta miesten puhetta) Kehoittaisin sentähden minäkin
teitä ajattelemaan.
_Alasinen_: Päätöksessämme pysymme.
_Pekkanen_: Me tahdomme näyttää, ett'emme ole kerjäläisiä, jotka
armopaloja anelevat.
_Patruuna_: No — näyttäkää sitten, hyvät herrat, näyttäkää! Minulla ei
ole mitään sitä vastaan...
_Puhuja_: Ja me näytämme. Te ette tee myönnytyksiä, niitä emme tule
mekään tekemään. — Sanoitte äsken, että tehtaanne olisi käynnissä kuin
ennenkin parin päivän kuluttua. Sitä kumminkin rohkenemme epäillä.
Ensinnäkin: te ette saa työmiehiä tarvittavaa määrää, ja toiseksi: jos
ne voisittekin hankkia, niin me emme tule työntekoa sallimaan...
_Patruuna_: Te ette tule työntekoa sallimaan?
_Puhuja_: Me estämme sen.
_Patruuna_ (Naurahtaa): Kaikkeapa saa kuulla! — Herraseni, minä pyydän
teitä: auaiskaa ovi ja poistukaa. Olemme tarpeeksi keskustelleet.
_Perttilä_: Tehkää niinkuin patruuna käskee!
_Karhunen_: Kyllä me menemme yhdelläkin käskyllä. Tässä ei tarvita
minkäännäköisiä sivuhenkilöltä...
_Perttilä_: Tehkää niinkuin patruuna käskee! (Työntäen muutamia ovea
kohti). Mars, hyvät herrat!
_Puhuja_: Me menemme. (Painavasti.) Kuten sanoin, työntekoa ei sallita.
_Patruuna_: Maailmassa on vielä poliisimiehiä.
_Karhunen_: Joiden aseet eivät meihin pysty.
_Patruuna_: Saadaanpa nähdä, hyvät herrat.
_Perttilä_: Mars!
_Puhuja_: Mennään, miehet, me olemme sanottavamme sanoneet.
_Karhunen_: Parasta se on. Muut ehkä jo odottavat.
_Patruuna_: Kuulkaahan! Tahdon teille samalla ilmoittaa, että
minkäänlaisia kokouksia ei saa pitää eikä kulkueita panna toimeen.
_Karhunen_: Kuinka? Eikö jokaisella ole oikeus vapaan taivaan alla
kokoontua?
_Patruuna_: Te kuulitte, mitä sanoin.
_Karhunen_: Käskyänne emme noudata.
_Patruuna_: Mitä?
_Karhunen_: Me kokoonnumme.
_Patruuna_: Kuinka te rohkenette?
_Karhunen_: Miks'en rohkenisi?
_Patruuna_: Poistukaa heti! En halua nähdä teidän ilettävää
persoonaanne.
_Karhunen_: Minulla oli aikomus sanoa samaa teille...
_Patruuna_ (Tarttuu vihansa vimmassa Karhuseen kiinni ja pudistelee
häntä): Te lurjus! Pois!
_Karhunen_ (Riuhtaisee itsensä irti): Herra patruuna! Älkää koskeko
minuun tai tulette sitä jälestäpäin katumaan.
_Patruuna_: Te puhutte hävittömiä...
_Karhunen_: Eikö minulla ole oikeutta puhua suutani puhtaaksi yhtä
hyvin kuin teilläkin?
_Puhuja_ (Tarttuen Karhusen käsivarteen): Hillitkää mielenne!
Tällainen turhanpäiväinen kiistely on aivan tarpeetonta. Sitäpaitsi
voi siitä olla vahingollisia seurauksia... Mennään nyt! Muut jo ulkona
odottavat... Kuuletteko... laulua kuuluu... Tulkaa! (Pois.)
_Karhunen_ (Mennessään): Hyvästi!
_Patruuna_ (On aikeissa hyökätä hänen peräänsä mutta Perttilä sen
estää): Hävittömät! Konnat! Lurjukset!
_Perttilä_: Älkää olko heistä tietävinänne! Heiltä ei voi parempaa
odottaa. Mitäpä he ymmärtäisivät, tuollaiset rääsytakit... Hiisi heistä
välittäköön.
(Laulua kuuluu).
_Patruuna_: Mutta se meni liian pitkälle. Pitääkö minun kuulla
tuollaisia sanoja työmiesteni suusta! (Koettaa hillitä vihaansa).
Lurjukset! (Naurahtaa). Saivat minut suuttumaan. Oikeastaan ei
minun olisi pitänyt heistä mitään välittää... Mitäpä he oikeastaan
ymmärtäisivät! — Mitä laulua se on?
_Perttilä_: Työläisiä marssii tästä ohitse. Tulkaa katsomaan... He
kulkevat aivan akkunan alitse.
_Patruuna_ (Rientää akkunan luokse; avaa sen. Laulu alkaa kuulua
selvemmin): Ahaa! Siinä on järjestetty kulkue. Ja punaista lippua
kannetaan etunenässä. Ja laulu kajahtaa... Lystillistä... Kuunnelkaamme
mitä he laulavat.
_Perttilä_: Jotakin innokasta vapauslaulua. (Naurahtaa). Miten
pöllöiksi sentään voivat ihmiset tulla, miten hassuiksi ja
naurettaviksi.
_Patruuna_: Hiljaa!
(Laulu kuuluu selvästi).
Jo nouskaa, orjat sorretut,
kahleitten inhain alta;
ne pirstatkaatte pirstaksi
ja lyökää sorron valta!
Vapaita ootte, vapaita,
siis työhön, toimeen innolla:
ja maahan kaatuu sortaja.
Näin huudot kaikkialla soi,
ja orjat alkaa nousta:
jo sotahuudot kajahtaa,
jo jännitetään jousta,
jo säilät yössä tulta lyö —
On odotettu suuri työ —
ja aamu koittaa, valkee yö.
(Laulu alkaa kuulua hiljaisempana, kunnes vihdoin kokonaan taukoaa).
Niin — yöhyt valkee synkeä
ja aamu armas koittaa,
ja totuus, oikeus vallan saa
ja valta valon voittaa,
kun taistelemme innoten —
Siis työhön, sisko, veikkonen,
me noustaan yöstä kurjuuden!
_Patruuna_: Soma laulu! Täynnä tulta ja innostusta... Melkeinpä
vedet tulivat silmiini sitä kuunnellessani. Ja niin juhlallista oli
sitten tuo marssiminenkin, ei mikään sivuääni sitä häirinnyt. Totta
tosiaan: näytelmä, joka on alotettu, muuttuu yhä lystillisemmäksi ja
lystillisemmäksi. Vai mitä te arvelette?
_Perttilä_: Sama on minunkin mielipiteeni...
_Patruuna_: En voinut edes suuttua heille... Pitäkööt nyt riemua ja
iloa; juhlikoot nyt tämän kerran rauhassa. Vastaisuudessa en enää
tule tämänkaltaisia kulkueita sallimaan... (Ovelle kolkutetaan). Kuka
siellä? Astukaa sisään!
_Iikkala_ (Tulee lakki kädessä; kumartelee ja liehakoitsee): Hyvää
päivää, herra patruuna, hyvää päivää!
_Patruuna_: Päivää. (Perttilälle). Eikös hän ole myös lakkolaisia?
_Perttilä_: On.
_Patruuna_: Mitä kummaa hän sitten täältä enää tahtoo? Parempi kun
menisi muiden joukkoon... (Iikkalalle) Mikä on asianne?
_Iikkala_: Asiani on sangen tärkeätä laatua, herra patruuna.
Suvainnette ehkä kuunnella minua muutaman hetkisen...
_Patruuna_: Te kai olette lakkolaisten asianajajia?
_Iikkala_: Minäkö? Ah, en, herra patruuna: Jumala varjelkoon minua
siitä! Jumala varjelkoon minua ryhtymästä isännistöäni vastaan! Ei —
toista laatua on asiani.
_Patruuna_: Ettekö te siis olekaan lakkolaisten kanssa yhtä mieltä?
_Iikkala_: Vieläkö epäilette minua? Mutta varmasti voin teille
vakuuttaa, että jo seisauspuuhiin ryhdyttäessä panin vakavasti vastaan.
Koetin heille selitellä tuon aikeen hulluutta... Puhuin kumminkin
kuuroille korville: minun ääneni ei kantanut kauaksi satojen joukossa.
Sitten olen koko lakko-aikana heitä pilkaten katsellut ja naureskellut
heidän houreillensa...
_Patruuna_: Vai niin. Kyllähän minun nyt täytyy teitä uskoa... Tosin ei
ulkomuotonne kovinkaan suurta luottamusta herätä, mutta... Mitä teillä
on asiaa?
_Iikkala_: Olen tullut keskustelemaan eräästä sangen tärkeästä asiasta.
Minä nimittäin, herra patruuna, antautuisin hyvin mielelläni teidän
palvelukseenne...
_Patruuna_ (Kuiskailee Perttilän kanssa): Minunko palvelukseeni?
_Iikkala_: Niin. Tuo lakkolaisten meininki on minua siinä määrin
sapettanut, että minä haluaisin sydämeni pohjasta tekaista noille
pöyhkeilijöille pienen, hauskan kepposen... haluaisin valmistaa heille
jonkunlaisen yllätyksen...
_Patruuna_: Sepä hauskaa. Siinä tapauksessa voitte vapaasti puhella...
Istukaa!
_Iikkala_: Kiitoksia! (Istuu). Te siis suostutte ottamaan minut
palvelukseenne?
_Patruuna_: Miks'ei, jos vaan voitte jotakin kunnollista toimittaa.
_Iikkala_: Aivan varmasti, herra patruuna, aivan varmasti... Minä
mielelläni rupeaisin keräämään tehtaaseen uutta työväkeä.
_Patruuna_: Kas siinäpä ajatus! Juuri äsken tuota samaa mietiskelin.
Te olette tervetullut. Palkkaa saatte toimistanne riittävästi...
Ryhtykää vaan heti puuhailemaan. Olisikin oikein juuttaan hauskaa saada
työt aletuksi ilman lakkolaisten apua. Saisimmehan silloin heille
tarpeeksemme nauraa!
_Perttilä_: Hauskaa se olisi! Ja mitään mahdotonta ei siinä ole. Kaikki
kyllä luonnistuu, kunhan ripeästi toimimme...
_Iikkala_: Kaikki luonnistuu, se on selvä kuin päivä. Ei nykyään
työntekijöistä puutetta ole, niitä on kaikkialla yllin kyllin
saatavissa.
_Patruuna_: Hyvä! Minä luotan teidän toimeliaisuuteenne ja todelliseen
haluunne olla tehtaan palveluksessa. Olen täydellisesti vakuutettu
siitä, ett'ei työnne jää tuloksia tuottamatta. — Ryhdytte tietysti heti
toimeen?
_Iikkala_: Huomis-aamuna tai jo tänäpäivänä lähden lähipaikkakunnille
kiertelemään. Ennen pitkää on työ oleva käynnissään. (Nousee). Nyt
minulla on hieman kiirettä... Hyvästi siis, herra patruuna! (Kumartelee
ja liehakoitsee.)
_Patruuna_ (Saattaa hänet ovelle): Pankaa nyt liikkeelle parhaat
voimanne... Näin tulee meistä pian hyvät ystävät.
_Iikkala_: Ymmärrän, ymmärrän, herra patruuna! (Pois).
_Patruuna_ (Jäätyään Perttilän kanssa kahdenkesken): No — mitä
arvelette?
_Perttilä_: Kaikki käy hyvin.
_Patruuna_: Ja lakkolaisten tappio on varma.
_Perttilä_: Yhtä varma kuin meidän voittomme. Siitä ei ole
epäilystäkään.
_Patruuna_: Enpä voi muuta kun iloita... Peijakas! Onnenpotkaus se oli,
että tuo äskeinen "herrasmies" joutui käsiini... Totta tosiaan! Minä
olen sangen lystillä tuulella...
Esirippu.