Tämä on päivän totuus. Se tapahtui härkätaistelukentällä Quito'ssa.
Istuin aitiossa John Harned'in, Maria Valenzuela'n ja Luis Cervallon
kera. Näin kun se tapahtui. Näin kaikki alusta loppuun. Olin matkalla
Panamasta Guayaquil'iin "Ecuadore"-laivalla. Maria Valenzuela on
serkkuni. Olen tuntenut hänet kaikkina aikoina. Hän on erittäin
kaunis. Olen espanjalainen -- tosiaankin Ecuadorista, mutta isäni
oli Pedro Patino; hän oli muuan Pizarron kapteeni. Eikö Pizarro
kuljettanut kolmesataa viisikymmentä espanjalaista ja neljätuhatta
intiaania kauas Kordillien saariin aarteita etsimään? Ja eivätkö
kaikki nuo neljätuhatta intiaania ja kolme sataa reipasta ratsastajaa
näillä turhilla etsiskelyillä kuolleet? Mutta Pedro Patino ei
kuollut. Hän jäi elämään ja tuli esi-isäksi Patino'n suvulle. Olen
tietysti ecuadoriano mutta olen myöskin espanjalainen. Nimeni on
Manuel de Jesus Patino. Minulla on usea viljelys ja kymmenen tuhatta
intiaania ovat orjinani, vaikkakin laki määrää heidät vapaiksi
miehiksi, jotka työskentelevät sopimuksen mukaan. Laki on sangen
hauska. Me ecuadorianolaiset nauramme sille. Se on meidän lakimme.
Itse laadimme sen. Nimeni on Manuel de Jesus Patino. Pistä se nimi
muistiin. Se tulee eräänä päivänä olemaan historian lehdellä. Meillä
on vallankumouksia Ecuador'issa. Me nimitämme senlaiset: elections.
Se on hyvä pila, eikö totta? Sitä te sanotte sanaleikiksi.
John Harned oli amerikkalainen. Tutustuin häneen Tivoli-hotellissa
Panamassa. Olen kuullut sanottavan, että hänellä on viljalti rahaa.
Hänen aikomuksensa oli lähteä Lima'an, mutta silloin tapasi hän Maria
Valenzuela'n Tivoli-hotellissa. Maria Valenzuela on serkkuni ja on
kaunis. Hän ei kuitenkaan ole Ecuadorin kaunein nainen. Mutta on hän
silti joka maan kaunein -- Parisin, Madridin, Newyorkin, Wienin. Aina
katselevat miehet häntä Panama'ssa. Tiedän aivan varmaan, että hän
rakasti tuota neitoa. Hän oli oikeastaan ecuadorianolainen, mutta
kuului kaikille kansallisuuksille, kuului koko maailmalle. Hän puhui
useita eri kieliä. Hän lauloi -- kuin taiteilija ikään. Hänen hymynsä
-- ihmeellinen, kerrassaan jumalallinen. Hänen silmänsä -- oi, olen
nähnyt, miesten katselevan syvälle hänen silmiinsä. Te englantilaiset
nimitätte senlaiset silmät hämmästyttäviksi. Ne lupasivat paratiisia.
Miehet upottautuivat hänen silmiinsä.
Maria Valenzuela oli rikas -- minua rikkaampi, joka pidetään hyvin
rikkaana Ecuador'issa. Mutta John Harned ei suinkaan kysellyt hänen
rahojaan. Harned'illa oli sydän, mutkallinen sydän. Hän vaikutti
hassahtavalta. Eikä hän lähtenyt Lima'an. Hän jätti höyrylaivan
Guayaquil'iin ja seurasi naista Quito'on. Hän oli kotimatkallaan
Euroopasta ja toisilta paikoilta. En voi ymmärtää mitä hän [Maria]
miestä katsoi, mutta hän piti miehestä. Se tiedän aivan varmaan,
muutenhan he eivät olisi seuranneet toisiaan Quito'on. Neitonen käski
miestä seuraamaan mukana. Muistan aivan tarkalleen tuon tilaisuuden.
Hän sanoi:
"Tule mukana Quito'on, niin menemme härkätaisteluun -- komea,
mallikelpoinen, suurenmoinen."
Mutta mies vastasi: "Matkustan Lima'an, ei vaan Quito'on. Senlainen
on höyrylaivalippuni."
"Hauskuudeksihan te matkustatte", sanoi Maria Valenzuela ja hän
katsoi miestä niin kuin vain Maria Valenzuela saattaa. Silmät olivat
täynnänsä lupauksia.
Ja hän tulikin mukaan. Ei yksistään härkätaistelu häntä houkutellut.
Hän tuli kun oli nähnyt jotain outoa neitosen silmissä. Maria
Valenzuelan tapaisia naisia syntyy vain kerran vuosisadassa. He eivät
lukeudu mihinkään maahan eikä aikakauteen. He ovat niinkuin sanotaan
kansainvälisiä. He ovat jumalattaria. Miehet lankeavat heidän
jalkainsa eteen. He vain leikkivät miesten kera ja sallivat niiden
juosta kuin hiekka kauniitten sormiensa lomitse. Cleopatra on ollut
sellainen nainen -- ja Circe. Hän muutti miehet sioiksi. Ha! ha! ha!
Eikö ole totta?
Kaikki johtui siitä kun Maria Valenzuela sanoi:
"Te englantilaiset olette -- mitä pitää minun sanoa -- raakoja, eikö
totta? Teillä on nyrkkitaistelunne. Kaksi miestä pieksävät toisiaan
nyrkeillään niin, että saavat silmänsä piloille ja nenäluunsa
murretuksi. Kerrassaan hirvittävää! Ja katsojat paukuttelevat
käsillään ollen haltioissaan. Tuo on raakuutta, eikö totta?"
"Mutta ovathan he ihmisiä", sanoi John Harned, "ja nyrkkeilevät
ilokseen. Kukaan ei heitä pakoita rupeamaan ammattinyrkkeilijöiksi.
He tekevät tämän koskapa se ilahduttaa heitä enemmän kuin mikään muu
maailmassa."
Maria Valenzuela -- hänen hymyilystään loisti vihaa sanoessaan:
"He usein tappavat toisensa -- eikö totta? Niin ovat sanomalehdet
kertoneet."
"Mutta härkä", sanoi John Harned, "härkä usein tapetaan
härkätaistelussa, eikä se mene vapaaehtoisesti kentälle. Tuo ei ole
oikeudenmukaista sitä kohtaan. Se pakoitetaan taisteluun. Mutta
nyrkkitaistelijaa ei pakoiteta."
"Sitä suurempi raakalainen hän on", sanoi Maria Valenzuela. "Hän
on villi. Hän on sivistymätön. Hän on eläin. Hän iskee raajoillaan
kuin karhu pesästään ja lisäksi on hän julma. Mutta härkätaistelu
-- oi! Oletteko nähneet härkätaistelun -- ette? Taistelija -- on
älykäs mies. Hänen tulee olla taitava. Hän on ajan tasalla. Hän
on romanttinen. Hän on vain hento ja kärsimätön ihminen ja kohtaa
villiytyneen härän taistelussa. Hän tappaa kapeahkolla miekalla
suuren eläimen yhdellä pistolla sydämeen. Se on ihailtavaa.
Sydän rupeaa lyömään sitä katsellessa. Pieni mies ja suuri eläin
isohkolla hiekkakentällä, tuhatlukuinen ihmispaljous seuraa henkeään
pidätellen. Tuo suuri eläin hyökkää, mutta pieni mies seisoo vain
kuin patsas liikkumatta ja pelkäämättä ja tuo kapea miekka hohtaa
kuin hopea auringonvalossa. Yhä lähemmäksi tulee suuri eläin terävine
sarvineen, vaan mies ei liiku ja silloin ... silloin ... säkenöi
miekka; isketty on sydämeen. Härkä vähitellen vaipuu hiekalle ja
kuolee, mutta mies on vahingoittumaton. Se on urheata, suurenmoista!
Ollappa rakastunut tuohon härkätaistelijaan. Mutta nyrkkeilijä
on eläin, ihmiseläin, raakalainen, hassuttelija; hän kun nauttii
iskuista tyhmään naamaansa. Mennäänpä Quito'on niin näytän teille
urhean, miehisen urheilulajin: taistelijan ja härän."
Mutta eipä John Harned lähtenyt Quitoon härkätaistelun, vaan Maria
Valenzuelan takia. Hän oli suuri mies ja leveäharteinen. Hänellä
oli siniset silmät, vaikkakin olin nähnyt ne harmaina ja toisinaan
on niissä kylmän teräksen väri. Hänen kasvonpiirteensä olivat
myöskin suurenlaiset -- ei hienot kuten meillä on. Hänen leukansa
oli melko voimallinen, ja sileäksi ajettu kuin papin ikään. Miksi
mies häpeää kasvoillaan olevia karvoja? Eikö Jumala ole ne siihen
asettanut? Niin, minä uskon Jumalaan. En ole pakana kuten usea
englantilainen. Jumala on hyvyys. Hän on tehnyt minut ecuadorianoksi
kymmenellätuhannella orjalla. Ja kun kuolen tulen Jumalan luokse.
Niin, papit ovat oikeassa.
Mutta John Harned. Hän oli hiljainen ihminen. Hän puhui aina
matalalla äänellä, eikä liikutellut käsiään puhuessaan. Olisi
saattanut uskoa hänellä olevan jääpalanen sydämenään; mutta
löytyi kuitenkin hänen veressään hiukan lämpöä kun hän seurasi
Maria Valenzuela'n mukana Quito'on. Vaikka hän puhui hiljaa eikä
liikutellut käsiään oli hän kuitenkin eläin, minkä saatte kuulla --
muinaisajan eläin, tylsä, verenhimoinen villi-ihminen varhaisimmilta
ajoilta. Sellainen alusti maaluolissa karhujen ja susien kera.
Luis Cervallos on ystäväni; hän on parahin ecuadorianos. Hänellä on
kolme kaakkaoistutusta Naranjito'ssa ja Chabo'ssa. Milagro'ssa on
hänen suuri sokeriruokoviljelyksensä. Hänellä on suuret hasiendat
Ambato'ssa ja Latacunga'ssa ja rannikkoseuduilla omistaa hän
osakkeita öljykaivoissa. Hän on myöskin uhrannut paljon rahaa
kumipuuistutuksiin pitkin Guayas-virtaa. Hän on uusiaikainen
ja liikeasioilla kuormitettu kuten amerikkalainen. Hänellä on
viljalti rahaa, mutta se on sijoitettuna useaan huonoon yritykseen
ja tarvitsee aina rahaa uusiin yrityksiin niinkuin vanhoihinkin.
Hän on ollut kaikkialla ja nähnyt kaiken. Ollessaan nuori kävi
hän amerikkalaista sotakoulua, jota kutsutte West-Point-nimellä.
Siellä syttyi rähinä. Hänen oli siitä luovuttava. Hän ei suosi
amerikkalaisia. Mutta hän piti Maria Valenzuela'sta, hän kun oli
syntyisin hänen omasta maastaan. Ja sitten hän tarvitsi tuon
neitosen rahoja liikeyrityksiinsä ja kultakaivokseensa itäisessä
Ecuador-saaressa, missä tatueeratut intiaanit asustavat. Olin hänen
ystävänsä. Toivomukseni oli että hän naisi Maria Valenzuelan.
Sitäpaitsi olin sijoittanut paljon rahaa hänen liikeyrityksiinsä
ja vielä enemmän tuohon kultakaivokseen. Tämä vaati tullakseen
tuottavaksi hyvin suuret kustannukset ennenkuin se saattoi antaa
rikkauksiansa. Jos siis Luis Cervallos naisi Maria Valenzuelan saisin
heti takaisin rahojani.
Mutta John Harned seurasi Maria Valenzuelaa Quito'on ja heti meille
selvisi -- nimittäin Luis Cervallos'ille ja minulle -- että hän
katsoi John Harned'ia hyvinkin suopein silmin. Sanotaan naisten aina
saavan tahtonsa perille, mutta tässä ei ainakaan niin käynyt. Maria
Valenzuela ei saanut tahtoansa perille ainakaan mikäli John Harned on
kysymyksessä. Olisi käynyt niinkuin pitikin vaikkemme Luis Cervallos
ja minä olisikaan istuneet aitiossa sinä päivänä kun härkätaistelu
tapahtui Quito'ssa. Mutta senverran on totta, että istuimme aitiossa
sinä päivänä ja kerronpa mitä silloin tapahtui.
Istuttiin neljä samassa aitiossa, nimittäin Luis Cervallon vieraat.
Istuin lähinnä presidentin aitiota. Vastaisella puolella oli
kenraali Jose Eliceo Salazar'in aitio. Hänen seuranaan olivat
kenraalit Joaquin Endara ja Urcisino Castillo sekä eversti Jacinto
Fierro ja kapteeni Baltazar de Echeverria. Vain Luis Cervallos'illa
oli senlainen asema ja niin suuri vaikutusvalta, että hänellä
annettiin presidentin viereinen aitio. Itseasiassa oli presidentti
johtokunnalle lausunut toivomuksenaan, että Luis Cervallos saisi tuon
aition.
Orkesteri oli juuri lopettanut Ecuadorin kansallislaulun.
Härkätaistelijain kulkue oli ohi. Presidentti antoi alkumerkin
päännyökkäyksellä. Torvilla toitotettiin ja härkä syöksyi
kilpakentälle -- tiedättehän miten se tapahtuu. Kiihoittunut
villieläin, nuo pienet, polttavat keihäät niskassaan etsii raivossaan
vihollista. Härkätaistelijat piiloutuivat verhojensa taakse ja
odottivat. Äkkiä astuivat he esiin ilmassa heilutellen kirjavia
suojiaan. Viisi ottelijaa kummaltakin puolelta. Härkä jäi seisomaan
nähdessään niin monta vihollista, tietämättä oikein ketä rupeaisi
ahdistamaan. Sitten astui yksinäinen taistelija esille mennen härkää
vastaan. Härkä heitti hiekkaa etujaloillaan ilmaan ja koko kenttä oli
yhtenä ainoana tomupilvenä. Sitten ryhtyi se pää alhaalla hyökkäämään
suoraan kohti tuota yksinäistä taistelijaa.
Ensimäisen härän ensi hyökkäys on aina mielenkiintoisin. Onhan varsin
luonnollista että hetken päästä hiukan väsähtää ja jännitys kadottaa
uutuutensa. Mutta ensimäisen härän ensi hyökkäys! John Harned näki
sen ensi kerran eikä hän niinollen voinut välttää jännitystä nähdä
mies asestettuna vain kangaskappaleella ja härän hyökkäävän hänen
päällensä halki hiekkakentän terävin ja levein sarvin.
"Katsokaa", huudahti Maria Valenzuela, "eikö ole mainiota?"
John Harned nyökkäsi päällään häneen katsomatta. Hänen silmänsä
hohtivat ja olivat suunnatut kentälle. Taistelija väistyi syrjään
härän tieltä kääntäen suojansa, käärien sen olkapäilleen.
"Mitä pidätte tästä", kysyi Maria Valenzuela. "Eikö se ole --
niinkuin sanotte -- hieno urheilutehtävä?"
"Sitä se kyllä on", vastasi John Harned. "Se on sangen taitavasti
tehty."
Nainen paukutti käsiään ihastuneena. Hänellä oli pienet kädet.
Myöskin yleisö taputti käsiään. Härkä kääntyi tullen takaisin.
Jälleen vältti kilpailija sen, levitti suojan harteilleen ja taaskin
oli yleisö haltioissaan. Kilpailija oli kerrassaan mainio. Sitten
vetäytyi hän pois kentältä ja toiset tulivat tilalle. Sitten he
iskivät kukkapäiset piikkinsä härkään, molemmin puolin lapaan,
kaksi kerrallaan. Senjälkeen astui Ordonez, ensimäinen matadoori,
esiin kantaen pitkää miekkaa ja punaista lippua. Torvet toitottivat
kuolonsanomaa. Hän ei kuitenkaan ollut niin etevä kuin Matestini.
Mutta oli hänkin sentään hyvä ja yhdellä pistolla onnistui hän
pistämään miekkansa sydämeen; härän jalat taipuivat vähitellen,
se laskeutui hiekalle ja kuoli. Se oli tehoisa isku, suora ja
varma ja sitä aplodeerattiin paljon ja roskaväki heitti hattunsa
kentälle. Maria Valenzuela löi käsiänsä yhteen niinkuin toisetkin
ja John Harned katsoi häntä kummeksien; tämän herran kylmä sydän ei
lämmennytkään tuosta tapahtumasta.
"Pidättekö te tästä", kysyi hän.
"Aina", sanoi neiti jatkaen käsiensä taputtamista.
"Aina siitä saakka kun oli pieni tyttö", sanoi Luis Cervallos.
"Muistan hänen ensimäisen härkätaistelunsa. Hän oli nelivuotias. Hän
istui äitinsä polvella ja hän taputteli käsillään aivan kuin nytkin.
Hän on aito espanjatar."
"Nyt olette tekin sen nähneet", sanoi Maria Valenzuela John
Harned'ille, kun kentällä valjastettiin aasit vetämään pois kuollutta
härkää. "Olette nähneet härkätaistelun ja pidätte siitä, eikö totta?
Mitä pidätte tästä?"
"Minusta ei härällä ollut lainkaan mahdollisuuksia", sanoi hän. "Se
oli tuomittu jo etukäteen. Lopputulos oli selvä. Ennenkuin härkä
oli tullutkaan esille olivat kaikki tietoiset sen kuolemasta. Jos
on kyseessä ensiluokan urheilutehtävä, niin täytyy lopputulos olla
epätietoinen. Kysymyksessä oli tyhmä härkä joka ei ollut milloinkaan
otellut ihmisen kanssa ja viisi viisasta ihmistä, jotka olivat
otelleet monen härän kera. Jos olisi yksi mies ja yksi härkä,
voitaisiin puhua oikeudenmukaisuudesta ."
"Tai yksi mies viittä härkää vastaan", sanoi Maria Valenzuela ja
kaikki nauroivat. Luis Cervallos nauroi äänekkäimmin.
"Niin", sanoi John Harned, "juuri viittä härkää vastaan ja mies ei
milloinkaan ennen astunut kilpakentälle -- senkaltainen mies kun te,
senjor Cervallos."
"Mutta me espanjalaiset pidämme härkätaistelusta", sanoi Luis
Cervallos ja minä saatan vannoa itse paholaisen kuiskanneen hänen
korvaansa sen mitä nyt tulen kertomaan.
"Silloin täytyy olla koulutettu maku", vastasi John Harned.
"Chicagossa tapetaan kyllä tuhansittain härkiä päivittäin, mutta ei
kukaan maksa sisäänpääsymaksua sitä katsellakseen."
"Se on teurastusta", sanoin ininä, "mutta tämä sensijaan -- oi,
tämähän on taidetta. Se on erikoista. Se on kaunista. Se on
hienostettua."
"Ei toki aina", sanoi Luis Cervallos. "Olen nähnyt parisen kömpelöä
taistelijaa ja vakuutan, ettei se ollut kaunista."
"Hän värisi ja kasvot kuvastivat sellaista tuskaa, että arvelin
paholaisen hänelle kuiskivan; hän rupesi nyt näyttelemään jotain
osaa."
"Senjor Harned on ehkä oikeassa", sanoi Luis Cervallos. "Ehkäpä ei
ole oikeudenmukaista kohdella härkää tuolla tavalla. Sillä kaikkihan
tiedämme ettei härkä saa juomavettä kahteenkymmeneenneljään tuntiin
ja vasta juuri ennen näytännön alkua saa se sammuttaa janonsa."
"Ja se tulee kilpakentälle raskaana vedestä", sanoi John Harned äkkiä
ja huomasin hänen silmänsä olevan harmaat, terävät ja kylmät.
"Se on aivan välttämätöntä taistelun tähden", sanoi Luis Cervallos.
"Tahdotteko pitää härän niin voimakkaana, että se tappaisi
kilpakumppaninsa?"
"Minun mielestäni pitäisi härälläkin olla jonkunlaisia
mahdollisuuksia taistellakseen", sanoi John Harned kääntyen
kilpakentän puoleen nähdäkseen toisen härän sisääntulon.
Seuraava uhri ei ollut mikään hyvä härkä. Se pelkäsi. Se juoksi
kilpakentän laitoja etsien ulospääsymahdollisuutta. Taistelijat
astuivat esiin heiluttaen suojiaan. Mutta härkä ei vain tahtonut
hyökätä.
"Tyhmä eläin", sanoi Maria Valenzuela.
"Anteeksi", sanoi John Harned, "mutta minusta on se viisas härkä. Se
tietää, ettei taistele ihmisten kera. Katsokaahan! Se tuntee kuoleman
hajun täällä kilpakentällä."
Härkä pysähtyi tosiaankin siihen kohtaan, mihin edellinen oli
kaatunut. Haisteli kosteata hiekkaa ja aivasti. Se juoksi uudelleen
kilpakentän ympäri nostetulla päällä, katseli niitä tuhansia
ihmiskasvoja, jotka sille huusivat, heittivät appelsiininkuoria ja
karkeita haukkumasanoja ammentamalla. Mutta veren haju kiihdytti sitä
päätökseen ja se hyökkäsi erään taistelijan kimppuun niin äkkiä, että
tämä hädintuskin ennätti väistyä. Hän hukkasi suojansa ja sukeltautui
varjon taakse. Härkä puski sarvillaan kentän seinustaan, jotta
rysähti. Ja John Harned sanoi tyynellä äänellä kuin itsekseen:
"Lahjoitan tuhat sucress'ia Quito'on sairaalaan, jos härkä tänään
surmaa miehen."
"Pidättekö häristä", kysyi Maria Valenzuela hymyillen.
"Pidän ihmisistä paljon vähemmän", sanoi John Harned.
"Härkätaistelija ei ole mikään urhea mies. Eikä hän saata olla mikään
urhea mies. Katsokaa, härän kieli riippuu ulos suusta. Se on väsynyt
jo alkuunsa."
"Se on veden syy", sanoi Luis Cervallos.
"Niin, veden", sanoi John Harned. "Ennen kentälle pääsyä olisi siltä
pitänyt leikata kinttusuonet poikki, eikö sellainen menettely olisi
ollut varmempi?"
Maria Valenzuela suutahti tuosta pilkallisesta äänensävystä John
Harned'in lausunnossa. Mutta Luis Cervallos hymyili niin ettei sitä
huomanneet muut kuin minä ja nyt ymmärsin minkälaista komediaa
hän esitti. Hän ja minä olisimme taisteluun kiihoittajat. Suuri
amerikkalainen härkä istui aitiossa seuranamme. Me pistäisimme
piikit häneen kunnes suuttuisi ja sitten ei syntyisi minkäänlaista
naimiskauppaa Maria Valenzuelan kanssa. Tuopa oli mainio ottelu. Ja
meillä kun oli veressämme härkätaistelijan henki.
Härkä oli nyt hermostunut ja ilkeä. Taistelijoilla oli siitä paljon
puuhaa. Se oli kovin nopea liikkeissään ja toisinaan kääntyi se
niin nopeasti, että takajalat kadottivat tasapainonsa ja se kynti
hiekkaa takaosallaan. Mutta se puski aina laskettuja suojia tekemättä
kenellekään vahinkoa.
"Sillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia", sanoi John Harned. "Se
taistelee tuulta vastaan."
"Se luulee tuon suojan vihollisekseen", selitteli Maria Valenzuela.
"Katsokaahan, miten härkätaistelija eksyttää sen."
"Eksytys kuuluu sen luontoon", sanoi John Harned. "Siksi on se
tuomittu puskemaan ilmaa. Kilpailijat sen tietävät; yleisö sen
tietää, te sen tiedätte, minä sen tiedän -- me kaikki tiedämme
etukäteen sen puskevan suotta ilmaa. Härkä on ainoa joka ei ole siitä
tietoinen. Se riippuu hänen tyhmästä eläinluonteestaan. Sillä ei ole
minkäänlaisia mahdollisuuksia."
"On aivan yksinkertaista", sanoi Luis Cervallos. "Härkä on nukuksissa
hyökätessään. Siksi..."
... "astuu mies syrjään ja härkä hyökkää ohitse", keskeytti John
Harned.
"Niin", sanoi Luis Cervallos, "niin se on. Härkä uinuu ja mies on
siitä tietoinen."
"Mutta lehmät eivät uinu", sanoi John Harned. "Tiedän siellä
kotosalla löytyvän lehmän -- oikein hyvälypsyinen Jersey-lehmä --
joka pieksisi koko joukon!"
"Mutta härkätaistelijat eivät taistele lehmien kera", sanoin minä.
"Ne pelkäävät lehmiä", sanoi John Harned.
"Niin", sanoi Luis Cervallos, "ne välttävät taistelun lehmien kera.
Se ei olisi urheilua lainkaan, jos härkätaistelijat sattuisivat
saamaan surmansa..."
"Sepä vasta olisi kelpo urheilua", sanoi John Harned, "jos silloin
tällöin härkätaistelijakin tapettaisiin. Kun tulen vanhaksi
ukkeliksi ja vielä vaivaiseksikin ja ehkäpä minun on hankittava
itselleni toimeentuloni pystymättä raskaaseen työhön, rupean
härkätaistelijaksi. Se on varsin helppo toimi iäkkäimmille herroille
ja myöskin eläkettä nauttiville."
"Mutta katsokaahan", sanoi Maria Valenzuela, kun härkä urheasti
hyökkäsi ja taistelija väisti suojaansa kääntäen. "Tuonlaisessa
tehtävässä kysytään suurta taitoa."
"Aivan oikein", sanoi John Harned. "Mutta uskokaa minua, vaaditaan
tuhatta kertaa enemmän taitoa väistää ne monet ja nopeat nyrkkeilijän
lyönnit, se kun pitää silmänsä auki ja lyö järkevänä olentona. Kaiken
lisäksi ei tuo härkä tahdokaan tapella. Sehän juoksee tiehensä."
Se ei ollut mikään hyvä härkä, sillä taaskin se juoksi kilpakentän
ympäri etsien ulospääsyä.
"Mutta tuonlaiset härät ovat toisinaan kaikkein vaarallisimpia",
sanoi Luis Cervallos. "Ei voi koskaan tietää mitä ne tekevät.
Ne ovat aikalailla viisaita. Ne ovat miltei lehmän kaltaisia.
Härkätaistelijat eivät senlaatuisista pidä. -- Katsokaahan! Se on
kääntynyt."
Pettynyt ja ärtyinen kentän seinämille ne kun eivät päästäneet sitä
pois, hyökkäsi härkä taaskin urheasti vihollistensa kimppuun.
"Sen kieli riippuu ulkona suusta", sanoi John Harned. "Ensiksi
täytetään eläin vedellä. Sitten ne väsyttävät niitä yksi kerrallaan
ja houkuttelevat sen väsyttämään itsensä taistelulla tuulta vastaan.
Sillä aikaa kun toiset eläintä kiusaavat lepäävät toiset. Mutta härkä
ei saa milloinkaan levätä. Lopulta kun se on loppuunpiesty eikä enää
ole nopea liikkeissään, pistää härkätaistelija miekkansa sen lävitse."
Nyt oli esitaistelijain vuoro. Kolmasti yritti yksi heistä keihästää
elukan yhtä monta kertaa siinä epäonnistuen. Hän vain pisteli härkää
saattaen sen raivoon. Esitaistelijan tehtävänähän on, niinkuin
tiedetään, koettaa iskeä härkään kaksi keihästä, kummallekin puolelle
yksi. Jos vain toinen keihäistä saadaan kiintymään on tuo teko
epäonnistunut. Yleisö suhisi kutsuen Ordonez saapuville. Ja silloinpa
teki hän suurtyön. Neljästi hän esiintyi ja yhtä usean kerran pisti
hän kukkapiikkinsä härän selkään; silloin oli kahdeksan senlaista sen
selässä. Yleisö hullaantui ja suoranainen hattu- ja rahasade tulvi
arenan hiekalle.
Juuri samassa hyökkäsi härkä kenenkään aavistamatta erään
esitaistelijan kimppuun. Mies kompastui ja kadotti tasapainonsa.
Härkä otti miehen -- onneksi etäällä toisistaan olevien sarviensa
väliin. Ja sen ajan kun yleisö katsoi äänettömänä ja henkeänsä
pidätellen, nousi John Harned seisomaan ulvoen ihastuksesta. Tuossa
äänettömyydessä kuului pelkästään John Harned'in ääni. Ja hän huusi
eläköötä. Kuten kuulitte toivoi John Harned miehen kuolemaa. Hän
oli raaka ja sydämetön. Harnedin häpeämätön esiintyminen suututti
kenraali Salazar'in aitiossa istuvia henkilöitä jotka hiljensivät
hänet sanatulvalla. Ja Urcisino Castillo sanoi hänelle vasten naamaa
että hän oli koira gringo [espanjalainen haukkumasana kohdistuen
englantilais-amerikkalaisiin] j.n.e. Mutta hän puhui espanjan kieltä
eikä John Harned sitä ymmärtänyt. Hän seisoi vain siinä hurraten,
kenties kymmenen sekuntia, mutta sitten houkuteltiin härkä toisten
taistelijain kimppuun ja mies nousi jälleen vahingoittumattomana.
"Eläimellä ei ole lainkaan mahdollisuuksia", sanoi John Harned ja
istuutui. "Mies oli vahingoittumaton. Härkä houkuteltiin pois hänen
luotaan." Sitten kääntyi hän Maria Valenzuelan puoleen sanoen:
"Pyydän anteeksi. Minä tulistuin."
Nainen hymähti ja löi häntä soimaten käsivarrelle viuhkallaan.
"Tämä on ensimäinen härkätaistelu minkä näette", sanoi hän.
"Sittenkun olette nähneet useampia, ette varmaankaan toivo miehen
kuolemaa. Huomaatteko amerikkalaisten olevan meitä julmempia. Tämä
johtuu nyrkkitaistelusta, siinä kun voittaja palkitaan. Tulemme tänne
vain nähdäksemme härkää tapettavan."
"Mutta minäpä toivoisin härällekin joitakin mahdollisuuksia", vastasi
Harned. "Silloin en enää suuttuisi miehille, joilla on yliote härkään
nähden."
Torvet toitottivat kuolinsanoman. Ordonez astui esiin muassaan miekka
ja punainen lippu. Mutta härkä oli tällävälin muuttanut mieltään eikä
tahtonut tapella. Ordonez polki hiekkaa, huusi ja heilutteli punaista
lippua. Silloin hyökkäsi härkä, mutta vailla pontta. Hyökkäyksessä
ei ollut lainkaan voimaa. Siitä tuli aivan kehno kuolinisku.
Miekka sattui luuhun ja taipui. Ordonez otti uuden miekan. Härkää
houkuteltiin uuteen hyökkäykseen. Viidesti yritti Ordonez saada
iskunsa sattumaan, mutta joka kerralla tunki se vain vähäisen lihaan
tai sattui luustoon. Vasta kuudennella kerralla tunki miekka kahvaan
asti. Mutta se oli huono isku. Miekka ei sattunutkaan sydämeen vaan
näkyi toisella puolella puolisen metriä kylkiluitten välissä. Yleisö
sihisi härkätaistelijalle. Katselin John Harned'ia. Hän istui vaiti
ja liikkumatta, mutta näin hänen purevan hampaitaan ja kädet olivat
lujasti kiinni aition rintasuojassa.
Härkä oli nyt menettänyt kaiken taisteluhalunsa ja vaikkakaan ei
isku ollut hengenvaarallinen juoksi se vain väsyneesti. Tämän
väsymyksen aikaansai sen lävitse pistetty miekka. Se juoksi
poispäin taistelijoista, ympäri kilpakentän ja katsoi ylös moniin
ihmiskasvoihin.
"Se sanoo: 'Päästäkää minut Jumalan tähden, en tahdo enää tapella'",
sanoi John Harned.
Siinä olikin kaikki. Se ei senkoommin puhunut, istui vaan katsellen
Maria Valenzuelaa nähdäkseen miten hän asiaan suhtautui. Hän vihasi
kilpailijaa, tämä kun oli kömpelö. Maria Valenzuela oli kuvitellut
näkevänsä ensiluokkaista näytelmää.
Härkä oli nyt suuresti väsähtänyt ja menehtymäisillään verenvuodosta,
mutta kuolemasta vielä pitkällä. Hitaasti se kulki pitkin kentän
seinämää, etsien ulospääsytietä. Se ei enää halunnut hyökätä. Se oli
jo saanut tarpeekseen. Mutta sen täytyi kuolla. Niskassa on härällä
muuan kohta aivan sarvien takana, missä selkäydin on miltei paljaana;
siihen paikkaan annettu isku tappaa heti. Ordonez asettui härän eteen
laskien punaisen lippunsa maahan. Härkä ei vaan hyökännyt. Se seisoi
paikallaan haistellen lippua ja taivutti tällöin päätään. Ordonez löi
sarvien väliin aseellaan ja yritti satuttaa tuota niskassa olevaa
arkaa paikkaa. Härkä viskasi päänsä pystyyn. Isku oli epäonnistunut.
Sitten tähysteli härkä miekkaa. Kun Ordonez taas laski lippunsa
maahan unohti härkä tuon miekan taivuttaen päänsä alas haistellakseen
lippua. Jälleen uusiutui Ordonez'in isku jälleen epäonnistuen. Hän
yritti useat kerrat. Se todisti tylsämielisyyttä. Eikä John Harned
sanonut mitään. Lopulta onnistui muuan miekanisku ja härkä lysähti
hiekkaan, kuoli paikalla; muulit valjastettiin ja se kiskottiin pois.
"Gringot pitävät tuonlaista urheilua raakana, eikö totta", sanoi Luis
Cervallos. "Se ei muka ole ihmismäistä. Ne säälivät härkää. Eikö
totta?"
"Ei", vastasi John Harned. "Härkää ei suureksikaan arvioida. Katsojia
on sääli. Se on katsojille arvotonta. Se opettaa katsojat nauttimaan
eläimen kärsimyksistä. On raukkamaista kun viisi miestä tappelevat
avutonta härkää vastaan. Siksi oppivat katsojat raukoiksi. Härkä
kuolee, mutta katsojat elävät ja ovat oppineet jotakin. Miesten
urheus ei ainakaan kasva moisista pelkuruus-näytännöistä."
Maria Valenzuela ei sanonut mitään. Eikä hän edes katsellutkaan
John Harned'ia. Mutta hän kuuli jokaisen sanan ja oli kalpeana
suuttumuksesta. Hän katsoi kilpakentälle ja leyhytteli itseänsä
viuhkallaan, mutta näin miten kädet vapisivat. Eikä myöskään John
Harned tuota naista katsellut. Hän jatkoi istumistaan niinkuin ei
Maria Valenzuelaa olisi ollut olemassakaan. Myöskin hän oli suuttunut
ja katkeroittunut.
"Se on pelkurikansan kehno urheilu."
"Ah", sanoi Luis Cervallos hiljaa, "luulette meidät ymmärtävänne."
"Ymmärrän kyllä espanjalaista inkvisitsioonia", sanoi John Harned.
"Se on kaiketi ollut paljon hauskempi kuin härkätaistelu."
Luis Cervallos hymyili mitään puhumatta. Hän piti Maria Valenzuelaa
silmällä ja tiesi härkätaistelun aitiossa saaneen sievän voiton.
Ei milloinkaan joutuisi hän tekemisiin niin rumia sanoja puhuneen
gringon kera. Mutta ei Luis Cervallos sen enemmän kuin minäkään ollut
valmistuneet sellaiseen lopputulokseen. Pelkäänpä ettemme ymmärrä
gringo-laisia. Miten saatoimmekaan ymmärtää John Harned'in, joka oli
niin suuresti katkeroittunut, äkkiä villiytyvän? Että hän hullaantui
sen saatte kuulla. Härkää ei arvioitu suurestikaan, tuon sanoi hän
itse. Miksi siis hevosta arvioitiin niin suureksi? Tuota minä en
ymmärrä. John Harned'ilta puuttui logiikkaa, siinä ainoa selitys.
"Quito'ssa ei ole tapana tuoda hevosia härkätaisteluun", sanoi Luis
Cervallos ja käänsi katseensa ohjelmasta. "Espanjassa ovat ne aina
mukana. Mutta tänään on meilläkin hevosia erikoisella luvalla.
Seuraavan härän mukana tulevat hevoset ja niitten hoitajat --
tiedättehän, hevosilla ratsastavat peitsellä varustetut miehet."
"Härkä on jo etukäteen tuomittu", sanoi John Harned. "Ovatko
hevosetkin tuomitut?"
"Niillä ovat silmät peitossa etteivät näkisi härkää", sanoi Luis
Cervallos. "Olen nähnyt monta hevosta tapettavan. Senlainen on sangen
pirteä näky."
"Olen nähnyt kuinka härkää teurastetaan", sanoi John Harned. "Nyt
saan nähdä hevosta teurastettavan, jotta pääsisin täydelliseen
käsitykseen tuon jalon urheilulajin suuresta hienorakenteisuudesta."
"Ne ovat vanhoja hevosia", sanoi Luis Cervallos, "eivätkä ne
muuhunkaan kelpaa."
"Ymmärrän", sanoi John Harned.
Kolmas härkä päästettiin taistelukentälle ja heti oli sillä kaikki
taistelijat kimpussaan. Muuan taistelija asettui aivan meidän
alapuolellemme. Myönnän tuon ratsuhevosen olleen vanhan ja kuluneen,
pelkkää luuta ja nahkaa.
"On kerrassaan ihme että elukkaraukka jaksaa kantaa ratsastajan",
sanoi John Harned. "Ja nyt kun tuo elukka ryhtyy taisteluun härän
kera, mitä aseita se saa?"
"Hevonen ei ryhdy taisteluun härän kanssa", sanoi Luis Cervallos.
"Vainiin", sanoi John Harned, "hevonen siis pusketaan kuoliaaksi.
Siksipä olivat sen silmät peitetyt ettei se näkisi milloin härkä
hyökkää puskien sen kuoliaaksi."
"Ei aivan niin", sanoin minä. "Taistelijan peitsi estää härän
puskemasta hevosta."
"Joutuvatko hevoset toisinaan puskun uhriksi", kysyi John Harned.
"Ei", sanoi Luis Cervallos. "Sevillassa näin kahdeksantoista hevosta
tapettavan samana päivänä ja kansa vaati lisää hevosia."
"Olivatko niittenkin silmät peitetyt niinkuin tämän", kysyi John
Harned.
"Kyllä", sanoi Luis Cervallos.
Sitten emme puhuneet sen enempää, vaan katselimme härkätaistelua.
Koko tänä aikana oli John Harned vähitellen suuttunut, vaikkakin
emme siitä tienneet. Härkä ei tahtonut hyökätä hevosen kimppuun.
Hevonen seisoi liikkumatta ja kun se ei voinut mitään nähdä oli se
epätietoinen siitä, että härkätaistelijat yrittivät kiihoittaa härkää
hevosen kimppuun. Taistelijat ärsyttivät härkää varjoillaan ja kun se
hyökkäsi heidän kimppuunsa juoksivat he joko hevosen luo tai esiripun
taitse. Lopulta härkä tuli oikein raivostuneeksi ja tällöin äkkäsi se
hevosen edessään.
"Hevonen ei tiedä mitään", kuiskasi John Harned itsekseen, eikä
huomannut puhuvansa ääneen ajatuksiaan.
Härkä ryhtyi hyökkäykseen, eikä hevonen luonnollisestikaan tiennyt
mitään ennenkuin taistelija epäonnistui puolustuksessaan ja se tunsi
härän sarvikärkien tunkeutuvan vatsaansa. Härkä oli harvinaisen
voimakas. Oli suurenmoista nähdä miten voimakas se itse asiassa
oli. Se nosti hevosen ilmaan ja kun se kaatui sivulleen maahan
loikki ratsastaja pois selästä ja pääsi pakoon, kun taas taistelijat
viekoittelivat härän puoleensa. Hevosen sisälmykset vuosivat
hiekalle. Mutta kuitenkin se nousi ja äänsi julmasti. Tuo hevosen
ääni oli ratkaiseva, mikä teki John Harned'ista perin hullautuneen
olennon, sillä hänkin nousi. Kuulin hänen kiroavan matalalla
bassoäänellään. Hän ei ottanut katsettaan hevosesta, joka edelleenkin
surkeasti valittaen yritti juosta mutta kaatuikin samaan paikkaan,
kieri selällään ja potki ilmaan kaikilla neljällä jalallaan. Sitten
hyökkäsi härkä uudelleen sen kimppuun puskien sitä monta kertaa
kunnes se kuoli.
John Harned oli noussut. Hänen silmänsä eivät enää olleet
teräksenkylmät. Niissä ikäänkuin paloi sininen tuli. Hän katsoi
Maria Valenzuelaa, joka myöskin katseli Harned'ia; tämän katse
ilmaisi syvintä inhoa. Nyt oli hän aivan mielipuoli. Kaikki katsoivat
nyt kuollutta hevosta ja John Harned oli suuri mies, joka näkyi
kaikkialle.
"Istukaahan", sanoi Luis Cervallos, "muutenhan joudutte
naurunalaiseksi."
John Harned ei vastannut. Hän iski sensijaan nyrkillään. Hän
löi Cervallos'ta kasvoihin niin lujasti, että tämä kaatui kun
kuollut tuolien yli, eikä siitä enää noussut. Hän ei voinut nähdä
tapahtumia kentällä. Mutta minäpä näin paljon. Urcisino Castillo
kumartui seuraavasta aitiosta ja iski kepillään John Harned'ia
kasvoihin. Ja John Harned löi takaisin nyrkillään, jotta lyöty
kaatoi mukanaan kenraali Salazar'in. John Harned oli nyt kuten
sanotaan raiviovimmassaan -- eikö totta? Villieläin oli päässyt
hänessä valloilleen ja ulvoi -- entisajan villieläin luolastaan tai
onkalostaan.
"Olette tulleet tänne härkätaistelua katsomaan", kuulin hänen
sanovan, "mutta minäpä näytän teille ihmistaistelun!"
Siitä tulikin aika kahakka. Presidentin aition luona seisoskelevat
sotilaat tulivat juosten kentän yli, mutta miehemme tempasi yhdeltä
sotilaalta kiväärin ja iski sillä toisia päihin. Eräästä toisesta
aitiosta ampui eversti Jacinto Fierro revolverilla villiytynyttä.
Ensimäinen laukaus kaatoi erään sotamiehen. Sen tiedän varmasti.
Näin sen. Mutta toinen laukaus sattui John Harned'in sivustaan.
Hän kirosi, ryhtyi hyökkäykseen ja työnsi kiväärinsä pistimen
eversti Jacinto Fierron ruumiiseen. Sitä oli hirvittävä katsella.
Amerikkalaiset ja englantilaiset ovat kerrassaan hurjaa sukua. Ne
pilkkaavat meikäläisten härkätaisteluja, mutta nauttivat saadessaan
vuodattaa verta. Sinä päivänä tapettiin useampia ihmisiä John
Harned'in tähden kun milloinkaan ennen, vaikkakin otetaan lukuun
kaikki härkätaistelut Quito'ssa, Geicyaquil'issa ja koko Equador'issa.
Hevosen valitushuuto oli kaiken aikaansaanut. Mutta miksei John
Harned hullaantunut kun härkä surmattiin? Eläinhän on eläin olkoonpa
se sitten härkä tai hevonen. John Harned oli mielipuoli. Muunlaista
selitystä ei löydy. Hän oli verenhimoinen, itse oli hän eläin. Niin,
tuomitkaahan itse. Mikä on kauheampi, häränkö teloittama hevonen
vaiko John Harned'in pistimen silpoma eversti Jacinto Fierro? Ja John
Harned lävisti vielä toisiakin pistimellään. Hän oli täynnänsä pahoja
henkiä. Hän otteli vielä usea kuula ruumiissaan. Ja Maria Valenzuela
oli urhea nainen. Hän ei huutanut tai pyörtynyt niin kuin toiset
naiset. Hän istui paikallaan aitiossaan ja katseli kilpakentälle. Hän
oli kalpea ja huiskutteli viuhkallaan, vaan ei milloinkaan katsonut
taakseen.
Joka suunnalta tulvi sotilaita, upseereja ja tavallisia
siviilihenkilöitä aika urhoollisesti kurittamaan tuota hulluttelevaa
gringo'a. Totta puhuen -- kansa vaati kaikki gringo't tapettaviksi.
Latinalaisissa ja amerikalaisissa maissa inhotaan gringo'ja ja
heidän sivistymättömiä tapojaan. Mutta rehelliset ecuadorianoslaiset
tappoivat vain John Harned'in sittenkun hän oli surmannut
heikäläisistä kaikkiaan seitsemän. Paitsi sitä saivat useat vammoja.
Olen nähnyt moniaita härkätaisteluja, vaan en milloinkaan niin
hirveätä kuin tapahtumat aitioissa härkätaistelun loputtua. Se oli
kuin taistelukenttä. Kaikkialla makasi kuolleita ja haavoittuneet
nyyhkyttivät ja ähkyivät vaivojaan; muutamat heistä kuolivat
sittemmin. John Harned'in vatsaan pistämä mies piti mahastaan
molemmin käsin ja huusi. Sanonpa vaan totuuden nimessä, että se
tuntui paljoa kamalammalta kuulla kuin jos tuhat hevosta olisi
valittanut.
Maria Valenzuela ei mennyt naimisiin Luis Cervallon kanssa. Ikävä
kyllä. Tämä mies oli ystäväni ja olin sijoittanut paljon rahaa hänen
liikeyrityksiinsä. Viipyi viisi viikkoa ennenkuin välskäri poisti
siteet hänen kasvoiltaan. Ja hänellä on vielä tänäkin päivänä arpi
poskella, silmän alapuolella. Ja kuitenkin löi John Harned häntä
vain kerran ja pelkällä nyrkillään. Maria Valenzuela on nyttemmin
Itävallassa. Sanotaan hänen puuhaavan itsensä naimisiin arkkiherttuan
tai jonkun muun ylhäisen herran kanssa. En minä vaan tiedä. Luulen
tuon naisen pitäneen John Harned'ista ennenkuin tämä saattoi tyttösen
mukanaan Quito'on härkätaistelua katselemaan. Mutta miksi juuri
hevonen? Sen tahtoisin kaikin mokomin tietää. Miksi katsoi hän
huoleti härkää sanoen ettei sitä ollenkaan otettaisi lukuun. Sitten
kävi aivan erikoisen villiksi, erään valittavan hevosen äänestä. On
mahdoton ymmärtää gringo'ja. He kun ovat karkeita.