päättyi saaliin puolesta onnellinen matkamme. -- Älkää nyt enää
itkekö... Eihän se itkusta kumminkaan parane...
_Vappu_: Itken, itken kaiken ikäni...
_Kalle_: No, no, no! -- Kyllä kaikki ikävä vielä painuu unhon syvään
hautaan. Ja vielä iloitsetkin minun kanssani...
_Loviisa_: Minä jo arvelin, että jotain kummaa pitää teille sillä
matkalla tapahtua, kun niin riitaisina Yllin kanssa läksitte...
_Kalle_: Oh! Se ei vaikuttanut vähääkään tähän onnettomuuteen. Mehän
sen riidan jo melkeen kohta siellä sovimme.
_Loviisa_: ... Ja viinapullokin kun matkaan tuli...
_Kalle_: Se myöskään ei näytellyt mitään osaa tässä murhenäytelmässä!
Tai päinvastoin oli se meille hyödyksi yhdelle ja toiselle vilussa.
Mutta ennen kaikkea Yllille! Melkeenpä se pelasti hänen henkensä vähän
ennen hukkumistaan... Kun toinen veneemme sattui olemaan luostarin
rannalla, karkasi toinen erään pyhiinvaeltajan käsistä. Ja nyt ei
auttanut muu, koska myrskykin juuri silloin yltyi, kun lähteä uimalla
vene takasin rantaan hakemaan. Ja minä olin juuri lähdössä sen tempun
tekemään, kuin sitte Ylli kuitenkin kerkesi ennemmin... Ja siitä
kylmästä kylvystä palattuaan teki hänelle viina hyvää...
_Vappu_: Ettäkö Yllikin otti...
_Kalle_: Siinä tapauksessa sen vaikka kuka olisi tehnyt.
_Loviisa_: Lapsi parka... Humalan tähden hän sitte kuitenkin hukkui.
_Kalle_: Oh, eihän sen vertainen, eto tilkka, häneen pystynyt. -- Niin!
-- Mutta älä nyt enää siinä turhaan tililtä, Vappu... Eihän se enää
siitä parane... Mikä miten on, niin se siten on... Olenhan minä tässä
jäljellä... Koeta nyt vain unohtaa Ylli... Ja pian minä sinusta hänen
ikävöimisensä karkoitankin.
_Vappu_: Et koskaan! (Nousee, on menossa kamariin.)
_Kalle_: Kyllä! -- Ja kuulehan! -- Ehkä nyt oletkin jo taipuvaisemmalla
päällä juttelemaan kanssani niistä asioista, jotka lähtiessämme jäivät
vähän kesken?
_Vappu_: Oh! Kalle! -- Että sinä viitsit, ja voitkin tällä hetkellä...
kun tiedät hyvin mielentilani...
_Kalle_: No, mutta... enhän tiedä miten sinua muuten lohduttaisin... Ja
tarinoidaan nyt... (Seuraa kamariin Vappua, joka kuin unissaan on sinne
kulkenut.)
_Loviisa_: Mieheni, poikani! Yhdellä kertaa... -- Hyvä Jumala!
_Mari_: Niin! ja Mauno...
_Loviisa_: Kaikki, koko meidän sakki...
_Mari_: Ajatelkaas! -- Mutta Perttu edes jäi, ja...
_Perttu_ (tulee): Perttu jäi...! Ja paljon muitakin jäi!
_Mari_: Oo! Siinäkö sinä jo...
_Perttu_: No, koita! En minä mikään haamu ole... Eikä hänkään! (Viittaa
juuri ovesta tulevaa Ylliä.)
_Loviisa_: Oh! Yllikin... Ylli! (Rientää syleilemään.) Poikani, rakas
lapseni! Sainhan sittekin edes sinut takasin! -- Johan ajattelin, ettei
Jumalan rangaistus voi olla niin suuri yhdellä kertaa...
_Ylli_: Niin, äiti! Monesti on kaikki ihan toisin, kuin luullaan! --
Minä pelastuin sen luodon kivelle, johon kaaduimme. Ja siitä munkit
minut viimein keksivät. Sillä en kyennyt enää huutamaankaan... Kalle
oli juuri ehtinyt luostarin postiveneessä lähteä... Me läksimme vasta
päivällä, ensin luostarissa virkistyttyämme.
_Loviisa_: Voi lapsi parkaa! -- Mutta tule nyt... lähde tänne omalle
puolellemme... Minä laitan sinulle... (Menee.)
_Ylli_: Missä Vappu?
_Mari_: Tuonne kamariin se tästä juuri... Ja Kalle on siellä lisää
kertomassa...
_Ylli_: Kalle! Arvasinhan! -- (Puoli-itsekseen.) Oh! Vappu, Vappu! Ja
sinä heti häneen suostuit! Oh! -- Mutta he tulevat... Menkää te... Minä
tulen myös kohta... (Mari ja Perttu menevät.)
(Ylli kuuntelee. Istuutuu sitte hiljaa laulamaan):
Syki sydän, syki, että
halkeat, -- karmas
tää tuska on kantaa,
kun petti ah, armas!
Voi syki sydän niin,
ett' uuvun nukuksiin!
Voi, hyökylaine, miksi,
ylläs mun kannoit,
voi, salapaasi,
miksi sä suojan mulle annoit?
Kun onnein valkamaan,
en päässyt kuitenkaan!
(Kuuntelee jälleen, piiloutuu sitte verhon taa.)
_Vappu_ (syöksyen esiin kamarista, Kalle seuraa): Minä en kuuntele, en
siitä asiasta mitään!
_Kalle_: Oletko hullu! -- Lemmen kieltähän sinulle juttelen...
_Vappu_: Sitäpä juuri en tahdo sinulta kuulla!
_Kalle_: Vappu! Ajattelehan nyt ensin vähän, ennenkuin noin puhut!
_Vappu_: Ajattele sinä!
_Kalle_: Kyllä minä tiedän mitä sanon!
_Vappu_: Samoin minä! Ajattelen kaikki liiankin syvästi.
_Kalle_: No, sepä juuri... Unohda nyt vain Ylli, ja...
_Vappu_: Vaiti! Minä en kärsi, että sinä tuollaista...
_Kalle_: No, luuletko Yllin sitte vielä tulevan? Ha, ha, ha!
_Vappu_: Vaikka niinkin! Onhan monesti ennenkin hukkuneeksi luultu
pelastunut.
_Kalle_: Ha, ha, ha! Mutta turha on toivosi nyt! Näinhän selvästi omin
silmin, kuoleman kanssa kamppaillessani, että hän vaipui syvyyteen!
_Vappu_: Ja tuolla lailla sinä viitsit...
_Kalle_: Niin! Ja, jos hän sieltä nouseekin, niin ei hänessä enää
henkeä ole. Joten saat uskoa, ettei hänestä ole enää luoksesi tulijaa.
_Vappu_: Kalle! Että sinä tuolla lailla... tällaisella hetkellä...
moisten tapausten perästä... En tiedä enää, mitä sinusta oikein
aattelen...
_Kalle_: Aattele mitä hyvänsä!' Mutta niin on asiat! -- Ja kuule nyt...
_Vappu_: Pois! Sinä inhoitat minua!
_Kalle_: Ole! Sepä! -- Ja minkä tähden? Siksikö, että jouduin tuomaan
tuon turman sanoman?
_Vappu_: Siksi! Ja kaiken takia!
_Kalle_: Mutta älä ole nyt lapsellinen!
_Vappu_: Miksi pitikään sinun juuri pelastua... tai rientää sitä näin
pian ilmoittamaan.
_Kalle_: Tietysti pelastukseni oli sattumassa... Ja viestin tuontihan
kuului velvollisuuteeni! Ja se että sinua näin pian kosin johtuu siitä,
että haluan valmistaa isälleni hänen palaamisekseen pienen ilon
yllätyksen, -- jos sinä suostut?
_Vappu_: En koskaan!
_Kalle_: Vappu?
_Vappu_: Niin! Sitä iloa, ikävä kyllä, ei isäsi koskaan näe.
_Kalle_: Minä en ymmärrä sinua...
_Vappu_: Mutta minä kyllä luulen ymmärtäväni sinut! Sinä vain rahojeni
tähden minua härnäät ja...
_Kalle_: Vappu!
_Vappu_: No niin! Ja lienet niiden himossa tehnyt vaikka mitä!
_Kalle_: Mitä puhetta tuo?
_Vappu_: Sitä, kuin on!
_Kalle_: Älä vain käy luulosi perusteella tapauksia rakentamaan!
_Vappu_: Minut tuntoni siihen pakottaa! Ja, kun niin vihamiehinä te
Yllin kanssa sinne läksittekin, niin ei ihme, jos...
_Kalle_: Vappu, Vappu! -- Mitä jos?
_Vappu_: Sitä jos... että, jos sinä oletkin kaikkeen tuohon tapahtumaan
syypää.
_Kalle_: Tyttö! Ajattele mitä sanot!
_Vappu_: Niin! -- Lienet vaikka tahallasi ohjannut venheen siihen
luotoon...
_Kalle_: Vappu! -- (Menee kiinni.) Vaikene! Minä en kärsi, että vasten
minun silmiäni syydät moista...
_Ylli_ (tulee heidän näkyviinsä): ... Niin! Moista totuutta! Hellitä!
_Vappu_ (parahtaa): Oh! -- (Ylli rientää tukemaan.)
_Kalle_: Oo! -- Ylli... Mutta... Mitä näen... Ylli... sano, oletko se
sinä, vai...
_Ylli_: Ah, Vappu, toivu... toivu... Kas noin... -- Minä se todella
olen... enkä mikään haamu!
_Kalle_: Oo!
_Ylli_: Niin! Ei käynyt, niinkuin sinä toivoit! (Vapulle.) Minä... minä
se olen...
_Vappu_: Ylli, Ylli! (Syleilee) Sinä siis elät... elät!
_Ylli_: Elän... Tässä armahin! -- Vaikka eräältä taholta sitä ei
suotaisi. -- Minä pääsin luodolle, ja siitä viime tingassa, kun olin jo
kylmään menehtymässä, munkit minut pelastivat.
_Vappu_: Oi, Ylli! -- Ja sanoit minun arveluni olevan totta, että
tuo... Kalle siihen...
_Ylli_: Varmasti! -- Mutta emme puhu nyt enää siitä.
_Kalle_: Puhumme! Todista valheesi sinä, konna! Vai nyt yhdessä käytte
niskaani sellaista törkyä heittämään! -- Senkin valehtelijat!
_Ylli_: Totuutta! Kirkkainta totuutta haastamme.
_Kalle_: Totuutta! Lokaisinta luuloa vain!
_Ylli_: Mies! Pitääkö minun avata suuni enempään?
_Kalle_: Pidä vaan valheesi kidassasi, kunnes ne oikeudessa saat
päästää, jos vielä todistajain kuullen käyt moista puhumaan!
_Ylli_: Tuki vain sinä suusi! -- Ja katso itseäsi! -- Älä enää yllytä
vihaani kuohumaan päällesi! Sillä sen olet jo melkeen yli äyräiden
kumminkin kuohuttanut.
_Kalle_: En pelkää sinua! Eikä valheen jäljet ole pitkät!
_Ylli_: Niin, ei! Sillä pyhiinvaeltaja... Entäs Iivan?
_Kalle_: Oh! Ettäkö hän... Ettäkö sinä häneltä...
_Ylli_: No! Mitäs nyt sanot! Vieläkö nyt intät?
_Kalle_: Ylli...! Jumalan tähden! Ylli...! -- Mutta, ha, ha, ha! Iivan
on voinut humalassa lasketella mitä vain omasta päästään.
_Ylli_: Ei mies! Oikeen katuvana ja selvin päin hän tunnusti
osallisuutensa! -- Niin! Mulkoile, mitä mulkoilet! -- Kun toivuttuani
aloin aatella kaikkea, tuli minun päähäni sama ajatus juuri kuin
Vapulle äsken. Ja sen varmuudeksi panin Iivanan koville, kun olin
huomannut sinun hänen kanssaan hyvää pataa olevan, ja, kun hän sen
venheenkin päästi... -- Niin, ja hän viimein tunnusti kaiken...
_Kalle_ (raivossa): Että hän! -- Mokoma! kuulutti, ja... Oh!
_Ylli_: No, rauhoitu! -- Minulle yksin hän sen kertoi... Ja mies parka
jäi sitte katumaan ja rukoilemaan... Kseniansa nimeä myös mainiten...
Niin! -- Ja siitä uimisesta se johtui juomiseni, -- oivasti aateltu! --
Ja humalastani se, että kaatuessamme olin vähällä henkeni menettää.
Niin! -- Jokos nyt vaikenet?
_Vappu_: Ylli, Ylli! Kylläpä sinä paljon kestit!
_Ylli_: Ole! Enemmän sinä olet vielä kestänyt! Nyt sen näin ja kuulin
tuosta verhon takaa, -- kun te kamarista Kallen kanssa tulitte...
Turhaa oli kaikki epäilykseni... Minua, minua yksin sinä vain rakastat!
_Vappu_: Ylli! (Syleilevät.)
_Mari_ (tulee): Täällä se on...
_Loviisa_ (seuraa): No, tule nyt lapseni... Täällä on sinulle ruokaa ja
lämmintä nyt varustettuna...
_Mari_: Mihinkäs se Perttu... Kas tuolta... Ja mitä? No voi sun! --
Loviisa, emäntä! "Riemusi nyt ylitse vuotakoon!" Kuten vanhassa
virsikirjassa veisataan! Katsohan!
_Loviisa_: Luoja! -- Oo! Pärssinen! (Rientää vastaan.)
(Pärssinen tulee Pertun kanssa.)
_Ylli_: Enkös sitä teille äsken jo sanonut, että tulimme kolmen... Isä
vain jäi rantaan kaluja korjaamaan... Ja, että se Tiiran isäntä se
hukkui...
_Kalle_: Oh! -- Isä...
_Perttu_: Niin! -- Se munkki ei vain tuntenut silloin sinun
lähtiessäsi, kumpi se oli...
_Pärssinen_: Tässä sitä ollaan! -- Mutta kova oli leikki! -- Kyllä
isäsikin ruumis löytyi, Kalle... Ja tuolla hän nyt on, vanha toverini,
Maunon ruumiin kanssa venheessä...
_Mari_: Mauno, Mauno... (Istuutuu aatteissaan jakkaralle.)
_Kalle_ (aatteissaan): Isä... Ah! Haudanko siis sinulle valmistinkin...
_Ylli_ (Kallelle): Minun puoleltani ei sinun huoli enää peljätä mitään.
_Vappu_ (samoin): Eikä minun, -- Kalle rukka...
_Kalle_: Mutta kaikki on minulta kuitenkin nyt mennyttä, kaikki! (Menee
hitaasti aatteissaan ulos... Väliverho sulkeutuu verkkaan.)
Loppu.