LAATOKAN KALASTAJAT
3-näytöksinen kansannäytelmä lauluineen ja tansseineen
Kirj.
RUUPERT KAINULAINEN
Jyväskylässä,
K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
1916.
HENKILÖT:
_Juho Pärssinen_, pientilallinen ja kalastaja.
_Loviisa_, hänen vaimonsa.
_Ylli_, heidän poikansa.
_Mauno_, heidän renkinsä.
_Simo Tiira_, talokas ja kalastaja.
_Kalle_, hänen poikansa.
_Mari_, heidän emännöitsijänsä.
_Perttu_, heidän renkinsä.
_Vappu Inkinen_, orpo tyttö.
Iivan, | munkkeja.
Stepan, |
Soittoniekka, kylännuorisoa ja munkkeja.
Tapahtuu Laatokan seuduissa 20:nnen vuosisadan alussa.
Ensimäinen näytös:
(Laatokan lahden ranta. Kauempana ulappa. Rantapiha Pärssisen ja Tiiran
talojen välillä. Molemmilta sivuilta näkyy osa aittarakennusta.
Toisella sivulla peräkulmauksessa näkyy kahden suuren meriveneen kokat.
Syyskesän aamuyö.)
(Kaukaa kuuluu loittonevaa nuorison laulua ja hanurin soittoa.)
_Mauno_ (istuu Marin aitankynnyksellä tupakoiden): Niin Mari! --
Nukuitko jo?
_Mari_ (aitassa): Nythän tässä nukkumaan, kun siinä volmotat! -- Noo,
Mauno! Laske nyt minut katsomaan, joko aurinko nousee. (Tulee
aitasta... Katsoa tirkistelee...) Talkoistahan ne nuoret vasta tulevat.
-- Mene nyt jo pois Mauno. -- Ja epäile vaan, jos tahdot; mutta minulla
on Amerikassa sukulaisia. Vieläpä tässä saan päivännousuun nukkua
pienen putkun. (Menee haukotellen jälleen aittaansa.)
_Mauno_: Hm! Luulin sinun jo ylösnousevan, sentään sinut herätinkin.
(Menee venheen luo, vanhan verkon kanssa hääräämään...)
_Ylli_: (tulla syöksähtää...) Sinäkös se olitkin, Mauno!
_Mauno_ (matkien): Sinäkös se... -- No, sinäkös se olitkin Ylli! --
Lentää niin, että oli vähällä vielä näin syksyllä vanhan miehen housut
uittaa!
_Ylli_: Olisitpa nyt kiveltä veteen putkahtanut, niin eipä olisi sitten
Laatokan vesi juotavaksi kelvannut Käksalmen hevosille.
_Mauno_: Niin, eikä kalatkaan sen kylän asukkaille syötäväksi.
_Ylli_: Niin! Mutta luulin sinua Vapuksi.
_Mauno_: Ha, ha, ha! No, etpä sitten paljollakaan erehtynyt.
_Ylli_: Oletko jo nähnyt hänen talkoista tulevan?
_Mauno_: Jos myönnän, niin valheen korviis työnnän! -- Mutta kuinka
sinä nyt niin hänet käsistäsi päästit?
_Ylli_: No, siellä talkoissa oli toisen kylän tyttöjä, -- niin
saatoimme heitä vähän.
_Mauno_: Ja omasi häipyi! -- Vot sillä lailla, -- sanoi harju-ukko! --
Mutta kylläpä myöhään tanssittekin.
_Ylli_: Nuoruus ja hulluus... (Heittäytyy pitkäkseen.)
_Mauno_: Mutta entäs uni ja soutu nyt kalamatkalla?
_Ylli_: No, tuskin siitä tänään kalaan lähdöstä tuleekaan mitään.
_Mauno_: Soo! ja sinäkö niin sanot! Senkö tähden, että te hullut olette
koko yön valvoneet! -- Mutta onhan meitä viisaita, nukkuneitakin toki!
(Näppää kepillä puoli leikillä Ylliä pakaroille.) Nukuttaako poikaa!
_Ylli_: Noo, eihän virkaveljesi Tiiran Perttukaan ole vielä
kaupunkimatkaltaan palannut.
_Mauno_: No siinä se on kyllä yksi vanhempikin vetelys. Mutta kai hän
jo vihdoin viimein palaa.
_Ylli_: Mutta ehkä niin seilissä, ettei kykene soutamaan lähtemään.
_Mauno_: Se on lähteminen vain!
_Ylli_: Niin, et uskalla häntä, kilpakosijaasi jättää tänne kotiin,
Marin luo, -- jos Tiiralaiset jonkun muun soutajan ottaisivat hänen
tilalleen?
_Mauno_: No et sinäkään uskalla jättää Tiiran Kallea, Vappusi vahdiksi.
Ylli: Hm! No, -- samat lie meillä salakarit. -- Mutta etkö Kalleakaan
ole vielä nähnyt talkoista tulevan?
_Mauno_: En niin kengänkärkeä.
_Ylli_ (nousten lojumasta): Peijakas! -- Missähän se Vappu oikeen...
(Menee...)
_Mauno_ (huutaen jälestä): Suoriudu vain ajoissa tänne! -- Isännätkin
ovat jo kohta hereillä ja lähdetään! (Puuhailee edelleen...)
_Vappu_ (laulaa näkymättömissä):
Orpo olen, orpo vain,
orpo myös nyt lemmestäin,
toiseen kiintyi armahain,
yksin jäin, yksin jäin!
(Tulee esille kansallispukuun puettuna, istuutuu aittansa portaille
jatkaen laulua.)
Täyttynyt ei aatelmain...
Niinkuin päivää kukkanen
hänen puoleen katsoin ain...
Mut hän liittyi toisehen...
Huolissani laulelen,
orpo myös nyt lemmestäin;
kuin suvilintu talvehen;
yksin jäin, yksin jäin.
_Mauno_ (esille): No siinähän... Et sinä kohta kuole... Kun Ylli tässä
sinua melkeen vesisilmissä kaihosi.
_Vappu_: Vai kaihosi... Vaikka toisen kylän tyttöjen kanssa äsken
Nikkilän talkoista lähti.
_Mauno_: Noo, sattuuhan sitä sen verran eri "fikuria". Mutta kyllä se
poika vain sinua rakastaa!
_Vappu_: Rakastanee nyt sentähden kuin muutkin, kun kuuli minun
odottamatta Amerikasta sukulaisperuja saavani.
_Mauno_: Ole! Tämä Tiiran Kalle ennemmin sinua vain sentähden mielinee.
_Vappu_: Niinkö sinäkin luulet.
_Mauno_: No, näithän, että silloinhan hän vasta sinut havaitsi, kun
lehdessä sinua perijäksi ilmoitettiin. Ja hehän nyt erintoden
tarvitsevat rahoja, kun kuuluu se kauppias saataviaan kiristävän; sitä
lainaa, jonka Tiira teki Kallen kouluttamisen johdosta. Vaikka mikä
siitä pojasta nyt tuli! Hamppari, suoraan sanoen! Joi vain siellä
Helsingissä pari kolme vuotta! Niin meni turhaan hänen lukunsa, kuin
tina tuhkaan! Ja siitä surusta se äitinsäkin ennen aikaansa sortui
hautaan.
_Vappu_: Mutta onhan Kalle nyt raitis.
_Mauno_: On, kun ei milloin saa... mökäöljyään! Ja tavalliseksi
maalaiseksi sen herran on vain taivuttava. Äläkä sinä sen narrin
merkkeihin luota! Rahojen tähden hän vain sinua mielii.
_Vappu_: Niinpä lienee... samoin kuin ne kymmenet muutkin... ja
Yllikin.
_Mauno_: Ole! Kyllä Ylli on sinua jo ennemmin mielinyt! Niinkuin et
tietäisi... Mutta nyt vasta hänkin sitte rupesi puoliaan pitämään! Ja
onhan hänellä siihen etuoikeus! Kun samassa talossa, vaikka eri tuvassa
asustattekin. Niin, hän oli vain vähän kaino.
_Vappu_: Jopahan...
_Mauno_: Ja siinä tarkoituksessa äitisikin vielä kuolinvuoteellaan
kehoitti sinua Pärssisellä asumaan. Ja isäsikin oli niin jutellut viime
kalaretkellään, kun Laatokka hänet uhrikseen nieli. Niin, ja olethan
sinä emännän, Loviisan heikontuessa heitä taloustöissäkin jo autellut,
kuin miniä ainakin.
_Vappu_: Ha, ha, ha! Sinäpä Mauno vasta osaat! Luulen kohta, että Ylli
on sinut ihan jo puhemiehekseen pyytänyt.
_Mauno_: Enköhän tuolta kohta paitaa saakin.
_Vappu_: Ha, ha, ha! -- Ja sitte sinä varmaan pyydät hänet
puhemieheksesi tälle sinun mielitietyllesi, Musakan Marille (viittaa
Marin aittaan) ja annat sen paidan takaisin.
_Mauno_: Ole! Kyllä sitä näin vanha jo itsekin rohkenee kieltään
soittaa.
_Vappu_: Mutta sinä ja Perttu ihan varmasti vain rahojen toivossa
kävitte Maria riijailemaan, kun kuulitte että hänelläkin on Amerikassa
sukulaisia?
_Mauno_: Ole nyt! Soo! Vappu... En minä ainakaan.
_Vappu_: Kas, kas, kun Mauno punastui! Kyllä se niin on, hi,
hi, hi! Mutta jospa olikin Mari niin ovela, että keksi koko
Amerikka-sukulaisjutun, nähtyään minulle niin paljon kosijoita sen
johdosta ilmestyneen.
_Mauno_: Ettäkö... Olehan...
_Vappu_: No! -- Vaikka mikäs! Onhan Mari vielä muutenkin topakka
ihminen, -- vaikka maitohampaat häneltä lienee jo menneet! He, he, he!
Mutta eiköhän siinä kaupassa sen talon mies Perttu voittane, sillä
onhan Marikin kuin Tiiran väkeä.
_Mauno_: Mutta kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
_Vappu_: Eipä sitte minun ja Yllin suhteenkaan! -- Mutta suoraan
sanoen, ei luulisi Marinkaan tykkäävän niin kovasta juoposta, kuin
Perttu on. Vaikka hauska mieshän se Perttu on muuten.
_Mauno_: Mutta palasi hän nyt humalassa tai ei, niin silti vain
kolmanneksi Tiiran venekuntaan! -- Joskaan meidän Yllikään ei oikeen
lähtöpäällä ole yön tanssailtuaan.
_Ylli_ (tulee): Siinähän sinä... (Koppaa kiinni Vapun.)
_Mauno_: Paistakaahan nyt särkiä siinä, ennenkuin lohia ja siikoja
vetelemään lähdemme. (Poistuu.)
_Vappu_ (vapauttaen itsensä): No, eikö Joen tytöt olleetkaan
mieleisiäsi?
_Ylli_: Älähän nyt turhasta viitsi, Vappu... Etenkin tuota... kun minä
aion nyt sinulle puhua vakavasti.
_Vappu_: Miksi et jo ennemmin ole... Tai haasta päivällä...
_Ylli_ (ottaa jälleen kiinni): Et saa mennä... Katsos! jos me lähdemme
nyt tänään jo kalallekin ja viivymme siellä viikkokausia, niin...
_Vappu_: ... niin ei sinulle minua ikävä tule... Anna minä menen
muuttamaan pukuni... kohta pitää lypsyynkin... Sillä ei kai äitisi itse
kykene vielä tänäänkään...
_Ylli_: En, minä en päästä sinua nyt, ennenkuin olen sanonut asiani! --
Ja arvannethan jo sen... Katsos! kun äiti on käynyt jo vanhaksi ja...
_Vappu_: ... No, ottakaa nuori piika tilalle...
_Ylli_: Ei, minä olen päättänyt ottaa vaimon... Ja se on isänkin
mielestä parempi...
_Vappu_: ... Ota, ota sitte vaimo! Onhan ne Joen tytöt komioita!
_Ylli_: Vappu, ole nyt! -- Ja sitähän minun piti juuri sanoa, että minä
rakastan vain sinua.
_Vappu_: Hm! -- Miksi et sitä ennemmin ole jo sanonut?
_Ylli_: Olen ollut välinpitämätön! Ja olen ajatellut, että huomaathan
sinäkin sen jo sanomatta, ja...
_Vappu_: ... Ja kosin sinua, ha, ha, ha! -- Oh, Ylli... Kun et sinäkin
vaan sen perintöni takia minua...
_Ylli_: Vappu! Älä luule niin... Mutta se perintöasia, sen tunnustan,
minutkin sai hereille, kun toiset alkoivat sen johdosta sinua enemmän
mieliä. Ja minä en sitä jaksa kärsiä. Minä olen lemmenkateinen, tai
niinkuin ne kaupunkilaiset sanovat, minä olen mustasukkainen.
_Vappu_: Ha, ha, ha!
_Ylli_: Niin Vappu! Siten juuri on asiat! Ja nytkin, kun meille tulee
kalalle lähtö, niin ajattelin tehdä ennen matkaamme asiani sinulle
selväksi... Ja, kun tuolla talkoissakin kaikki pojat niin sinua
mielistelivät, että...
_Vappu_: Ha, ha, ha! Mustasukkainen sitte olet tosiaan!
_Ylli_: Niin! Ja sentään minä vähän matkaa menin niiden Joen
tyttöjenkin kanssa...
_Vappu_: ... että minäkin tulisin sinusta mustasukkaiseksi!
_Ylli_: Vaikka niin!
_Vappu_: Oi, Ylli!
_Ylli_: No, mitä sinä sanot tähän tuumaani?
_Vappu_: Sen tulevaisuus näyttää!
_Ylli_: Ei, Vappu! Sinun on heti... Minä pyydän, rukoilen... sinun on
oitis, tai ainakin ennen lähtöämme, annettava vastaus... Sen sinä voit
tehdä. Tunnethan jo minut... Emmehän nyt heti vielä naimisiin menisi.
Mutta kihloihin menisimme vaikka kohta minun tältä kalaretkeltä
tultuani... Tai jouluksi! Ja sitte keväällä viettäisimme häät. -- Niin,
-- sano nyt! -- Eihän taloutemme mikään suuri ole... enkä minä rikas.
Mutta eteenpäinhän on huushollimme menossa. Ja, jos nyt taas
kalaretkemmekin onnistuu, niin... Ja luottakaamme tulevaisuuteen Vappu!
_Vappu_: Ja minun tulevaan perintööni! Ha, ha, ha!
_Ylli_: Vappu! Enhän sitä enää muistanutkaan! -- Ja ethän sitä vielä
ole saanutkaan.
_Vappu_: Niin, en! Ja jos en saakaan!
_Ylli_: Se on minusta sama.
_Vappu_: Ylli! -- saatathan minut nyt aivan pyörälle...
_Ylli_: Onnenpyörälle! Voitti tai tappasi.
_Vappu_: No, sen minä vain jo nyt tosissani sanon sinulle, Ylli: ole
hyvässä toivossa!
_Ylli_: Ah, ei se riitä.
_Vappu_: No sinulla on etuoikeus; kuten Mauno äsken sanoi.
_Ylli_: Vappu! (Pyörähyttäen). Johan tästä niin monesti lapsena
leikkiessämme haaveilimme.
_Vappu_: Ylli! -- Mutta, niinkuin tiedät, minua nyt lähentelee niin
moni... Älä tule mustasukkaiseksi.
_Ylli_: Hm, niin... Kallekin... Oletko hänelle jo mitä... Ah, minä
tulen heti raivoon, kun ajattelenkin häntä, ja kaikkia toisia sinun
kanssasi... Ja minä luulen, että sinä seurustelet Kallen kanssa, vaikka
et sitä sano!
_Vappu_: Siinä oli! mutta ole huoletta! -- En ole hänelle luvannut
enempää, kuin sinullekaan. (On menossa.)
_Ylli_: Etkä saa luvata sitäkään! (Ottaa kädestä.)
_Vappu_: No en sitäkään!
_Ylli_:, Vappu! (Pyörähyttää.)
_Vappu_: Olen sinun!
_Ylli_: Sanasi muista!
_Vappu_: Voit luottaa minuun kuin Laatokan tyyneyteen?
_Ylli_: Voi sinua millainen olet... (Yrittää suudella.)
_Vappu_: Ohops! Vasta kihlattua pusu sanoi hönttö Jusu! (Menee
aittaan.)
_Ylli_: Odotahan! Vielä sitä pyydät! (Laulaa):
Nyt sykkiös riemusta sydämeni,
hän kallein aarre on mun!
Heittun palajala,
heittun palajala,
kallein aarre on mun!
Ja niinkuin salko on köynnökselle
mä tukena olen sun!
Heittun palajala,
heittun palajala,
tukena olen sun!
Kuin kukalla kammarin ikkunalla
nyt oloni on onnekkain!
Heittun palajala,
heittun palajala,
oloni on onnekkain!
Mut virvoita mua, se armas, muista,
nyt suudelmilla vain!
Heittun palajala,
heittun palajala,
suudelmilla vain!
(Syrjään.) Joko saat kuntoon ne pyydöt, Mauno? (Poistuu verkkaan.)
_Vappu_ (hyräilee aitassa):
Ei ole ruuhta rannalla... j.n.e.
(Hetken kuluttua tulee kaksi miestä...)
_1:nen mies_ (Kuultuaan laulua): Siellä se on!
_2:nen mies_: Vappu? Inkisen korea Vappuko siellä on?
_Vappu_ (aitassa): Niinkuin kuuluu! -- Vaikka ken hänen sorjuudestaan
ties!
_2:nen mies_: Me olemme ne vieraspitäjäläiset, jotka äsken jo tuolla
talkoissa kanssasi uhoilimme siitä naima-asiasta.
_1:nen mies_: Saammeko nyt jo sen lopullisen vastauksen?
_Vappu_: Saatte! Ja se on sama: ei!
_2:nen mies_. Oletko hullu! -- Tämä toverini on, niinkuin tiedät, suuri
talokas!
_Vappu_: Vaikka olisi vielä suurempi! Menkää vaan! Hyvästi jo sanoin...
_2:nen mies_: Oletpa tyttö!
_Vappu_: En lähde vieraaseen pitäjään! Ja minulla on jo sulhanen!
_2:nen mies_: Etpä sitä äsken sanonut.
_Vappu_: No, nyt sen kuulitte!
_2:nen mies_: Mutta laskehan nyt sissää!
_Vappu_: Johan nyt?
_Kalle_ (tulee): Mitäs miehiä täällä?
_2:nen mies_: Kuten näet! (Toverilleen) Tuo Tiiran Kalle se varmaan on
jo hänen. (Menevät.)
_Kalle_: Vappu! Oletko nukkumassa! Minkätähden et Nikkilästä
lähtiessäsi odottanutkaan minua!
_Vappu_: Siksi, kun tulinkin yksin.
_Kalle_: Hm! Höpsy! -- Tuota... Laskehan nyt minut sinne pakisemaan.
_Vappu_: Älähän höpsi! -- Kun muutan juuri pukuani...
_Kalle_: Etkö nukkua enää aiokaan?
_Vappu_: Ei maksa... vähän tähden! Ja kohtahan tekin kalaan...
_Tiiran (ääni)_: Kalle!
_Kalle_: Ka, isähän siellä jo ylhäällä...
_Tiira_ (näkymättömissä): Tulehan sieltä näitä verkkoja avukseni
kokoomaan... Kun ei sitä Perttuakaan ole vielä kuulunut! Olisi pitänyt
antaa sille hevonen, että pikemmin...
_Kalle_: Mitä vielä... rääkättäväksi! (Aittaan.) Etkö päästä nyt?
_Vappu_: En, enhän toki.
_Kalle_: No, minä tulen hetken kuluttua. Sillä ethän nyt kohta töihin
käsiksi käyne! -- Kuulehan vielä! Oletko sinä Yllille vihanen?
_Vappu_: Kuka sitä on sanonut?
_Kalle_: Olin huomaavinani! -- Näitkös! hän meni Joen tyttöjen kanssa?
_Vappu_: Kyllä!
_Kalle_: Kannatkos minulle kaunaa?
_Vappu_: Mistä syystä?
_Kalle_: Ajattelin muuten vaan... No, juttuan hetken päästä sinulle
tärkeää! "Älskade" Vappu! (Syrjään). Jos hän todellakin saa sen
perinnön, niin minun on päästävä hänen suosioonsa Yllin tilalle
(Menee... Aurinko nousee, kullaten järven... Linnut alkavat myös
laulaa... Ja joku kukkokin kiekahtaa silloin tällöin.)
_Perttu_ (tulee hutikassa hetken kuluttua, viinapullokori kädessään,
hyräilee):
Kun linnut juovat vettä
ja mehiläiset mettä,
niin ystävykset maistelevat maljastaan...
(Kukko kiekahtaa.) Vai sillä lailla sinä kirkkovirteeni yhdyt! No, minä
vastaan, kanan tavalla: joko taas, joko taas! (Katselee.) Nukkukoot
vielä vähäsen... Minä pyrin Marin luo siksi aikaa. (Koittaa
povitaskuaan.) Kohta se hänkin saanee Amerikasta "preivin". (Koputtaa
aitan ovelle:)
Mari, aukase, se on Perttu,
siun syämeis terttu!
Ja terveisiä nyt sentään ensin kaupungista. (Koputtaa taas.)
Sikiääpä sie vielä nukut,
vaikk' aurinko kultaa jo lukut!
Aukase Mari, miun syämein kari...
Miull' on niin vari, --
eiks meist' tulekin pari?
(Koputtaa.)
No ootpas nyt laiskalla päällä,
vaikka mie oon täällä...
Etkö kehtaa vastata?
No, mie kyllä voin siull' lisää lastata.
Laskehan oikeen sukkelaan
ja ramakkaan,
äitis antaa aamull,
voileipää ja jamakkaa!
Jo lase sähäkkää,
ei issäis kerkkii nähäkkää!
_Vappu_ (Katsoo salaa nauraen oman aittansa ovelta sulkien sen sitte
jälleen.)
_Perttu_ (Koputtaa edelleen):
No, joha mie nyt oon laskent
tätä puhheen punttii,
kuin nuoran lunttii,
ja sananpartta,
kuin saappaanvartta...
Vai pitäskö siulle laulaa?
No, oonhan jo kastellut kaulaa! --
Ja niinkuin tiedät, sanoihan se kaupungin Kapelmestar Kalle, jotta
miull' on hyvä ään' ja oikeen tenor, kun kuuli miun humalassa vähän
kavulla veisaavan!
Mut en mie siull' sentään laula,
muuten auetkoon paula.
Oi, kaunis Mari kulta,
nyt liennä rintain tulta,
ja aukase ovi,
muuten halkiaa miun povi...
Voi, sie oot kuin kukkanen,
puolukkaposki,
sydän kuohuu kuin koski,
mansikka huulinen,
ain' hyvätuulinen.
No, nosta jo salpa...
Vai oon mie halpa?
Hm! no ota sitte rikkaamp'
ja sorjemp'
ja kieleltään norjemp'!
Ota! toiselle sovitkin paremmin,
senkin ylpiä ypykkä,
pippuri-nypykkä!
Ruumis siull' onkin kuin
lahopuun lontti,
ja pää kuin tuohikontti!
Kuin vemmel' on väärät jalat!
jakunpalat,
ja toinen niistäkin kaviosorkkana!
Ja nenäs on kuin porkkana!
Kaulas on kuin piikkosäkki,
ja poskes punottaa kuin -- läkki!
(Kolkuttaa.)
No, joko pääsen sissää,
vai vieläkö haluat lissää?
Korvas on kuin ryssänrukkaset!
Ja huules kuin keltakukkaset!
Silmäs on kuin lankakerät,
ja kuin penninkorput perät!
No! avaa jo!
saat ryypyn murheeseen,
rintaas urheeseen!
_Mari_ (tulee esiin):
Se naula veti,
heräsin heti!
_Perttu_: Vai jo pöllähit unikeko!
_Mari_:
Hereillä olinkin
ja kuulin kaikki.
_Perttu_:
Vai niin Maikki!
No, oliko lukuni pahateko?
_Mari_: Hyvä ja paha!
_Perttu_: Jaha, jaha!
_Mari_: No, annahan nyt sitte sitä... kaupungintuomisia... Suuni onkin
niin pahalle.
_Perttu_: Eihän vain Maunon pusun jäliltä?
_Mari_: Ole nyt!
_Perttu_ (antaa): Ei tätä naisille tuotu, mutta... vaan meille miehille
tuliaisiksi, jos kalaretkemme onnistuu...
_Mari_: Eiköhän tuo kumminkin menene jo lähtiäisiksi. Äh! -- Hyvää
teki...
_Perttu_ (Otettuaan myös ryypyn, istuutuu aitanportaille Marin viereen
laulaa kaulaten Maria):
Rannalla rommia ryypättiin
ja pullot ne lyötiin rikki, --
kun piikaflikkoja halattiin
niin talon tytöt ne itki!
_Mari_ (saatuaan uuden ryypyn laulaa ja kaulaa myös):
Suo sydämestäni hyh, hyh, hyh,
koko elinaikani,
jos kohta onkin hyh, hyh, hyh,
mun kaikki toivoni...
(Loppusäkeitä kerratessaan lähtee Pertun kanssa marssimaan pois.)
_Vappu_ (tulee esiin): Ha, ha, ha!
_Perttu_ (kääntyy Marin kanssa takaisin): Vai jo heräsit sinäkin! --
(Mauno ja Ylli sekä Tiira ja Kalle tuovat pyydyksiä ja panevat ne
venheisiin.)
_Tiira_: No, saitko edes muuttokirjasi reilaan, että naimaan pääset?
_Perttu_: Kyllä! -- Iltaa! -- tai huomenta! -- Niin! nyt minä vasta
tulen... Mutta samahan se on, tulenko auringon laskussa vai nousussa...
Kyllä minä aina työhön kykenen. -- (Ojentaa kirjeen Vapulle). Mutta
tässä sinulle Vappu, onnenlappu.
_Vappu_: Oo! -- Amerikasta on jo siis ehtinyt vastaus.
_Perttu_: Ja aimo kultalastaus!
(Kaikki tulevat kuulemaan.)
_Vappu_ (luettuaan kirjeen): Oo! 4,000 dollaria, eli 20,000 markkaa, on
minulle nyt tullut pankkiin. Hips!
_Tiira_: Ooho! Aika summa olikin! Ken olisi uskonut silloin kun setäsi
merimieheksi lähti, että, kun hän kuolee, niin tuollaisenkin summan
ainoalle perijälleen jättää. Rikas olet nyt tyttö!
_Perttu_: Rikas kullasta, kuin pelto mullasta! -- Niin, -- hyvän
uutisen sait sinä! -- Mutta tämä toinen kirje teille, isäntäni, siltä
Karoselta, lienee kaikkea muuta...
_Tiira_: Hm, senhän arvaa... Vai lähetti hän jo oikeen kirjeen...
_Perttu_: Lähetti... Antoi, kun piipahdin siinä puodissaan... (Toiset
lähtevät kaikki paitsi Perttu, Tiira ja Kalle, -- joka katsoo karsaasti
Yllin ja Vapun jälestä.)
_Mari_ (mennessään): Kahvi joutuu kohta!
_Tiira_: Menehän sinä Perttu kokoilemaan ne viimeiset pyydykset. Me
tässä Kallen kanssa vähän katselemme tätä... (Avaa kirjeen.)
_Perttu_ (mennessään): Eihän se vain kalaonneamme pilanne?
_Tiira_: Päin vastoin! Velka kehoittaa paremmin yrittämään... (Lukee,
painuu murtuneena kivelle.)
_Kalle_: Isä... Mitä sinä oikeen... (Lukee.) Hm! -- Hän myyttää
talomme, jos emme ennen syyskäräjiä voi velkaamme maksaa...
_Tiira_: Niin, ne on niitä sinun kouluvelkojasi.
_Kalle_: Mutta älkäähän olko vielä noin toivoton, isä. Ehkä Iässä
jotain keksitään.
_Tiira_: Ei mitään; kuin keppikerjäläinen tuli minusta vanhuuden
päivinäni. -- Sinusta jotain toivoin ja sentähden kaikkeni uhrasin,
vaan nyt... Ah! -- Panee niin sydäntäkin pahasti...
_Kalle_: Älkää nyt... Tässähän tämä viina... Ottakaa tuosta...
_Tiira_: Ei ole ollut tapana merelle lähtiessä ryypätä, kun muutenkin
siellä vaara uhkaa... Mutta oli menneeksi nyt... Eihän tämä yksi ryyppy
nyt mitään pahaa tehne... (Juo).
_Kalle_: Hyvää se nyt tekee sydämellenne... kas, noin! -- Ja kyllä minä
koetan päästä Vapun suosioon... (Ryyppää myös.)
_Tiira_: Älä, älä... sinä poika...
_Kalle_: Ei yksi ryyppy minua ainakaan kaada, isä. -- Niin, Vappu on
minun vallattava... ja silloin, kaikki hyvin! -- Olen kokenut
Helsingissä yhtä ja toista, enkä minä kainostele... (Juo taas).
_Tiira_: Poika! -- (Ottaa pullon pois.) Ja kuinka sinä nyt enää Vapun
valtaat, kun hän on jo toisen?
_Kalle_: Hm! -- tarkoitatko Yllin? Hm! kyllä tuollaiset nahkimukset on
ennenkin saatu väistymään.
_Tiira_: En usko, että se nyt onnistuu. Onhan Vappu hänelle kuin
kasvusiskokin.
_Kalle_: Oi, kyllä minä tiedän, isä... Eikä heidän välinsä sen
pitemmällä ole, kuin minunkaan. Eiväthän he vielä ole edes
kihloissakaan. Ja onhan papinkin edestä saatu morsian kääntymään! Ja
keinoja on monenmoisia.
_Tiira_: Mutta sen sanon älä vain itseäsi tyhmästi käytä! Ja enää
mainettasi häväise... Enkä soisi Pärssiselle tästä mitään vahinkoa
tulevan. Ovathan he hyviä naapureita. Ja Yllikin kunnon poika! Ja se on
heidän onnensa, jos hän Vapun voittaa. Mutta eiköhän tuo Vappukin
kallistune vielä johonkin rikkaampaan! -- On niitä nyt niin paljon
hänellä tarjolla. -- Ja kaippa se Vappu itse lainaisikin minulle siitä
perinnöstään tähän velan maksuun, mutta eihän hän ole vielä täysi
ikäinen, vaan on holhouksen alla...
_Kalle_: Oh! niin, isä! Ja holhoojansa lautamies Vuohelainen ei siihen
koskaan suostu!
_Tiira_: Eipä niin, sillä onhan hän jo entisistä takauksistaan minulle,
joutunut paljon kärsimään.
_Kalle_: Niin, se tie on aivan mahdoton! Muita keinoja täytyy koettaa!
-- Naimisen kautta on paras! -- Ja jätä nyt minun huostaani kaikki,
isä.
_Tiira_ (nousee): Jospa nyt kalamatkamme onnistuisi, niin saisimmehan
siitä ensihätään sille Karoselle. Kuuluuhan nyt Pietarissa olevan hyvät
hinnat kaloilla...
_Kalle_: Mutta vähän ne on kaikki.
_Mari_ (näkymättömissä): Kahvi on valmis!
_Kalle_: Alkakaahan mennä... isä... Minä autan vielä Perttua... Enkä
minä sitä "mokkaa" nyt niin kaipaakaan!
_Tiira_ (mennessään): Käske Perttu sitte kahville...
_Kalle_ (on menossa rantaan päin, -- vaan kääntyykin ja ottaa vielä
ryypyn. Menee sitte.) Perttu, mene ottamaan kuppi kuumaa...
_Perttu_: Pelit onkin kohta reilassa! Tuossa siihen sopiva kivi.
(Heittää pikkukiveä Kallelle, menee.)
(Pärssinen ja Loviisa tulevat, kantaen eväskontteja y.m.)
_Pärssinen_: Kyllä kai se vanhempi sadetakkini on tuossa Vapun
aitassa... Annahan kun minä itse... Loviisa! kuule! älä mene!... Anna
minä katson, jos et sinä jaksa etsiä...
_Loviisa_: Kyllä minä... Paranemaan päinhän minä jo... Vaikka saahan se
Vappu vielä lypsyt tehdä... (Menee aittaan.)
_Pärssinen_ (vie kontin rantaan, palaa): Hyvähän se olisi, jos se poika
voittaisikin Vapun meille ikuisesti.
_Loviisa_: Niin! mutta kahden kauppa... Tähän on vielä nappeja
ommeltava.
_Pärssinen_: No, minäkin lähden vielä tarkastamaan, tuleeko sieltä
kaikki kalastusvehkeet mukaan! -- Vaikka emmehän tällä matkalla kauaa
viipynekään, kun tähän lähelle vain menemme, Konevitsan seutuun.
(Menevät.)
_Vappu_ (hyräilee näkymättömissä.)
_Kalle_ (tulee aitan päätyeeseen kuuntelemaan.)
_Vappu_ (tulee esille, vaatteita kainalossaan, laulaa edelleen):
Pysy myrsky piilossa
siiheks itses salaa,
kunnes kallis kultani
ulapalta palaa!
Tuo noin syömeen rauha,
kevät-aika lauha!
Väisty armaan tieltä myös
salakarin paasi,
joka monen monta jo
onnenpurtta kaasi!
Ollos taivaan luoja,
kultain purren suoja!
_Kalle_: Sinutpa saattaa lähtömme ihan suruisaksi.
_Vappu_: Lauloinpa vain muuten... Tai miksi ei! Sillä onhan Laatokka
joka syksy uhrinsa vaatinut... Isänikin! -- Vaikka enhän nyt sentään
usko, että se näitä teidän venekuntia kohtaa.
_Kalle_: Tutkimattomat ovat sallimuksen tiet! Tänään voi olla yhden,
huomenna toisen vuoro mennä! Tai niinkuin tänään kohtaa yhtä onnettomuus
ja toista onni. Niinkuin nyt sinua ja meitä.
_Vappu_: Niin! olihan se kai onni minulle... Mutta kiristääkö Karonen
pahastikin teitä?
_Kalle_: Hm! -- Oh! -- eipä juuri! -- Ja sen vertaiset, joku tuhat!
Kyllä hän ne saa, kun vain malttaa vähän odottaa. -- Mutta, kuules
Vappu! emmekö me solmia nyt oikeen lemmenliittoa?
_Vappu_: Ha, ha, ha! -- Kuinka? Ja senkö tähden sinä nyt minua... kun
minulla on rahoja ja sinulla velkoja?
_Kalle_: Ole nyt! Kuinka sinä nyt tuollaista... Vaikka nekin asiat nyt
tähän sattuivat yhteen mylläkkään...
_Vappu_: Mikäs sinulle nyt vasta sen aatoksen päähän toi? Olethan minua
melkeen viimepäiviin asti katsonut noin vain yli olkain...
_Kalle_: Ei se ole johtunut siitä, etten olisi sinusta jo kauan
pitänyt! Mutta minä ajattelin vain, että jos sinä minua kuitenkin käyt
vieromaan, kun minä olen nyt enemmän ikääni siellä kaupungeissa ollut.
Niin sentähden en ennemmin sinua niin lähennellyt, kuin esimerkiksi
Ylli... Vaan nyt, kun tulen jäämään tänne maalle, niin päätin suoraan
kysyä asiasta.
_Vappu_: Vaan jos minä nyt sanon: ei, herra maisteri!
_Kalle_: Mutta sitähän sinä et sano "fröökinäni". (Kohottaa kätensä.)
"Du bist wie eine Blume..."
_Vappu_: Siunaatko jo minua? -- Mutta jos sanon ei! ja että minulla on
jo toinen katsottuna.
_Kalle_: Katsottuna voi olla vaikka kymmenen, mutta ei otettuna.
_Vappu_: Mutta, jospa minä katsomani myös sitte otan!
_Kalle_: Ethän nyt kuitenkaan minua noin ikään vain, kuin tavallisia
maajusseja, harkitsematta ylenkatsone?
_Vappu_: Melkeen, minun täytyy... Kalle parka...
(Menee aittaan...)
_Kalle_: Vappu! -- älä nyt noin minua sentään surkuttele, vaikka
jättäisitkin'... Mutta ethän sinä jätäkään... (Yrittää mennä aittaan.)
_Vappu_: Et saa tulla! (Työntää pois, panee oven hakaan.)
_Kalle_: Ha, ha, ha! -- Mutta Vappu! Oletko sinä hullu! Enkö minä nyt
ole sinun silmissäsi edes tavallisen maakollon veroinen?
_Vappu_: Kollon? no, kollon veroinen kyllä... Mutta kolloista minä en
huolikaan.
_Kalle_: Älä nyt viisastele... Mutta enkös vastaa edes tavallista
maalaispoikaa?
_Vappu_: Totta kai!
_Kalle_: Mitäs sitte höpsit! -- Laske nyt sisään, niin juttelemme
hetkisen oikeen järkevästi, ennenkuin me merelle lähdemme?
_Vappu_: Minun on mentävä jo kohta lypsämään...
_Kalle_: Ei tässä nyt kauaa viivy! (Aukaisee puukkonsa kärjellä ha'an.)
_Vappu_: Kalle! Kuinka sinä olet ilkeä! -- Kun et antanut rauhassa
etsiä isännän vyötä...
_Kalle_: No, nythän paremmin näet! -- Ja istutaan nyt tässä sängyn
laidalla ja jutellaan, eli uhoillaan oikeen vakavasti...
_Vappu_: Minähän sanoin jo sinulle ihan vakavasti... (on lähdössä.)
_Kalle_ (käy häneen kiinni ja sulkee oven.)
_Vappu_ (kirkuu): Kalle! Kalle! mitä sinä oikeen meinaat? Et saa! laske
heti pois! tai minä suutun sinuun tosissani!
_Kalle_: Eipä se siis äsken totta ollutkaan.
_Vappu_: Oli se! -- laske! -- suutun iäkseni! Noo! Kalle! Minä huudan,
että koko väki tulee tänne... (kirkuu edelleen.)
_Ylli_ (tulee kalavehkeitä kantaen... Laskee ne maahan... Kuuntelee):
Vappu! sinäkö se... Ja missä sinä... Oo! (Menee aitan ovelle, potkaisee
auki.) Mitä! Kalle! päästätkö heti Vapun sylistäsi!
_Kalle_: Sen teen, mutta en sinun käskystäsi! (Tulee esille.)
_Vappu_ (seuraa): Mokoma kun pusersi ihan käsivarteni mustelmille...
(Istuutuu aitan rapulle järjestämään pukuaan ja tukkaansa.)
_Ylli_ (on katsonut Kallea vihaisena): Mikä meininki sinulla oikein
oli, roisto?
_Kalle_: Itse se olet! senkin maapässi! Ja minä luulen, ettei minun
huoli sinulle tiliä tehdä!
_Ylli_: Vai luulet! -- Mutta, jos sinun pitää tehdä?
_Vappu_: Älä viitsi Ylli... Ja älkää kehdatko kumpikaan...
_Ylli_: Mutta hänen pitää pyytää sinulta anteeksi! (Kallelle). Pyydä
anteeksi hävytön käytöksesi Vapulta, heti!
_Kalle_: Oh, niinhän komennat, kuin todella olisin käskyläisesi! --
Mutta ei minulla, hyvä herra, ole mitään anteeksi pyydettävää.
_Ylli_: "Hyvä herra..." -- Sinuthan herraksi on koulutettu! Vaan senkö
tähden isäsi sen teki, että julkeammin kykenisit toisilta morsiamia
ryöväämään?
_Vappu_: Pojat, jättäkää nyt jo!
_Kalle_: Morsiamia! Minä luulen, ettei Vappu vielä ainakaan sinun
morsiamesi ole! Ja tuskin koskaan tuleekaan!
_Ylli_: Mutta jos hän on?
_Kalle_: Ei ole!
_Ylli_: Mutta jos on?
_Kalle_: Eihän mitä! -- Äläkä mulkoile siinä ja suurentele sieramias!
Vai käsikähmää meinaat! No, katso silloin, ettei Karjalainen voi tehdä
Pohjalaisen töitä!
_Ylli_: Sinäkö Pohjalainen! senkin ylen annettu narri!
hampuusi-maisteri! entinen ylioppilas!
_Kalle_: Mies! (Vetäisee puukkonsa.) Tukitko suusi?
_Ylli_: Helapää se on minullakin, konna! (Kiertelevät toisiaan
saadakseen iskeä.)
_Vappu_: Voi hyvät ihmiset! -- Apuun! Nämä pojat ovat menettäneet
järkensä. -- Ylli! -- Kalle! Seis! (Menee käsin ensin Yllän, jolta saa
puukon pois, ja viskaa sen aholle; silloin Kalle aikoo iskeä Ylliä,
vaan Vappu ottaa häneltäkin aseen ja heittää pois.) Nyt mukiloikaa, jos
ei teillä ole yhtään häpyä! (Pojat tappelevat. Sitte tulee Tiira ja
Perttu, sekä Mari tuoden kalastusvehkeitä, ja samalla myöskin saapuu
Pärssinen, Loviisa ja Mauno.)
(Perttu ja Mauno menevät erottamaan tappelijat.)
_Tiira_: Kalle... pojat... Mitäs te oikein...
_Pärssinen_: Ha, ha, ha! Pojat koettavat kumpi heistä on toinen. --
Havaitsivat kumpikin ehkä vasta liian myöhään Vapun.
_Loviisa_: Hävetkää nyt kumpikin edes vähän! Ja samalle kalamatkalle
pitää teidän juuri lähteä...
_Perttu_: No, siellä raitis meri-ilma kuumat mielet ja sydämet, maksat
ja munaskuut, vilvoittaa.
_Mauno_: Niin! emmehän me, Perttu, vain noin hulluiksi Marin takia
tulla?
_Perttu_: Johan nyt! (Panee kätensä Maunon kaulalle ja hyräilee):
Kaks on meitä kaunista
ja tyyntä niinkuin vuori...
Mutta ottakaas nyt ryyppy joka ainut! Ja sitte minä vien lopun
tuliaisiksi säästöön.
_Loviisa_: En minä vaan tahdo.
_Vappu_: Enkä minä!
_Perttu_: Mutta Mari maistaa, että pohja paistaa!
_Mari_: Kunhan vain haistaa. (Ryyppää.)
_Loviisa_: Eikä olisi hyvä kenenkään merelle lähtiessä ottaa...
_Pärssinen_: Ei tämä yksi ryyppy hukuta! -- Hukkuuhan sinne joka syksy
ihan selviltäänkin monta miestä. (Ryyppää, ensin pyhkäistyään pullon
suuta hihallaan).
_Perttu_: Niin! Ihan selvä oli, Vappu, isäsikin Inkisvainaa... No,
Ylli, eikö kelpaa?
_Ylli_: Ei! (Kääntyy Vapun puoleen hiljaa haastellen.)
_Perttu_: No Kallelle kelpaa...
_Kalle_: Ainahan hyvä kelpaa! (ryyppää.)
_Tiira_: Minä en huoli... Otin jo äsken yhden ryypyn, kun sydäntäni
pani niin pahasti... Anna Maunolle... Ja vie sitte pois... -- No, onko
kaikki jo valmiina? Tyyni on ihan! Soutaa saavat pojat ja siinä
sappensa lauhduttaa.
_Mauno_: Kun ei vaan tämä tyyneys olisi aikaa myrskyn edellä?
_Pärssinen_: Kylläpä siellä selemmällä tuulla tuhistanee nytkin, että
saamme purjeetkin nostaa. -- Onhan nyt meidänkin venheessä vain kaikki
mukana?
_Mauno_: Kaikki, kaikki!
_Pärssinen_: Hyvästi. (Huiskauttaa naisille kättään.)
_Ylli_ (on sanonut hyvästi äidilleen ja hyvästelee nyt Vappua): Siis,
kuin puhuttu?
(Vappu nyökkää.)
(Ylli menee sitte hattuaan heiluttaen venheeseen.)
_Kalle_: Anna anteeksi minulle Vappu. (Kättelee.) Ja hyvästi nyt,
näkemiin!
_Tiira_ (Pertulle): Joko veit sen pullon? -- Tai annakin Marin viedä!
-- No, hyvästi! (Antaa kättä naisille.) Eihän sitä tiedä miten käy...
Vie Mari sinä pullo...
_Kalle_: Ei, isä! Pullo otetaankin mukaan! Voihan kastuessamme joku
vilustua ja silloin ON ryyppy hyvä. Ja sinunkin sydäntäsi voi käydä
etomaan, isä. (Ottaa pullon pannen sen venheen kokkaan.)
_Perttu_: Niin, niin se onkin parempi, ennenkuin jätämme Marin, pukin
kaalimaan vartijaksi.
_Mari_: Ole siinä! Kyllähän tuosta nyt olisin tainnut juoda.
_Loviisa_: Mutta ei taida nyt kunnian kukko laulaa, kun pullo mukaan
tulee!
_Perttu_: Kyllä! Kun rohdot on mukana, niin nythän se vasta kiekuukin!
(Nostaa pullon veneen kokasta:) Katsohan Mar' tuata!
_Kalle_: Minä lupaan tuoda nyt sellaisen lohen votkaleen, ettette ole
moista ennen nähneet!
(Työntävät venheen... Naiset vilkuttavat... Perttu laulaa:)
älä itke kulta,
kun merelle mä lähden,
vielä sieltä poiskin tullaan!
Tip, tip, tiputin,
tap, tap, taputin,
vielä sieltä poiskin tullaan!
Kuin aallot purtta,
mä palattuani,
käsilläni sua lullaan!
Sip, sip, siputin,
sap, sap, saputin,
käsilläni sua lullaan!
2:nen näytös:
(Konevitsan luostarisaarta aivan lähellä olevan saaren ranta-aukeama
-- Toisella sivulla kalastajasaunan-röttelö. Tyyni kuutamoyö. Kuuluu
pienten kirkonkellojen soittoa ja sitten munkkien iltakuoro.)
(Ylli sytyttelee nuotiota, kuunnellen hartaasti.)
(Stepan seisoo katsellen vähän syrjässä, tehden tuon tuostakin laulun
aikana ristinmerkin.)
_Ylli_ (laulun vaiettua): Se kai nyt olikin viimeinen soitto ja messu
tämän päivän konttoon vakituisilta Konevitsan asukkailta, veli Stepan?
_Stepan_: A, ei, ei hyvä veli! A sunnuntakia vasten koko yö valvotaan
ja rukoillaan.
_Ylli_: Vai niin! -- Minä en ole tällä saarella ollutkaan vielä
lauantai-iltaa. -- No, sittepä me vielä kuulemme pyhien veljien
kaunista laulua, kun tämä meidän majailusaaremme on näin lähellä, vain
kivenheiton päässä munkkien suuresta luostarisaaresta.
_Stepan_: A yöpymistä ja majailua varten ovat teikäläiset tähän tämän
saunankin salvaneet. Ja vot, hyvä olla kun on näin kaunis ilma.
_Ylli_: Niin! -- Hyvä olla, kun ei olisi kultaa ikävä.
_Stepan_: A mutsosi on kotona?
_Ylli_: Niin on.
_Stepan_: A mie etupäässä sentähden näitä pyhiinvaellusmatkoja tekemään
rupesin, kun kuoli kultani ja pikku pojuni. Tulen näin sieltä Salmista
tänne luostariin rukoilemaan heidän sielujensa autuudeksi...
_Ylli_: Kauniisti tehty! -- Mutta tupakan saat, jos menet vielä sinäkin
risuja ottamaan. (Tarjoaa tupakan.)
_Stepan_: A ei ole tapana tällaisilla matkoilla meidän polttaa, eikä
viinaa, votkaa maistaa! Mutta yksi savu, ei se pahaa tee. (Sytyttää.)
"Passiipa". Kiitos, hyvä poika. (Menee.)
(Ylli vaipuu kivellä istuen ajatuksiinsa, laulaa, alussa hiljaa):
Kaiho se täyttää rintani mun,
kun luoksesi armas nyt pääse en sun,
kaiho täyttää rintani karmas,
kaiho karmas!
Sua öin ja päivin mä ikävöin,
sulle huokailen ja kyynelöin,
kallis niin olet mulle sä armas,
kallis armas!
Kun päivä on peittynyt purppuraan,
ja kuuhut käy kylvämään kultiaan,
kaiho luokses mun valtaa karmas,
kaiho karmas!
Kuin aaltonen rantaa sua ikävöin,
kuin kukkanen päivää sua kyynelöin,
kallis niin olet mulle armas,
kallis armas!
(Nousee sitte verkkaan.) Lähdenpä myös oman risuosani noutamaan.
_Kalle_ (tulee juosten vastaan): Ha, ha, ha! (Kompastuu Yllin jalkaan.)
Mitäs siinä jalkojasi toisen eteen pistät, senkin tolvana!
_Ylli_: Pistät, itse pistät! Katso paremmin, ettet kohti lennä kuin
mikäkin sontiainen!
_Kalle_: Pidä nyt jo suusi, tai katso, ettet saa toden perään
korvillesi!
_Ylli_: Pyh! (On menossa.)
(Iivan tulee.)
_Kalle_: Ka, sieltäkös sinä vasta...
_Ylli_: No, Ivan, et ollutkaan katumaveljesi Stepanin kanssa
iltamessussa!
_Iivan_: A paljon oli munkkejakin poissa. Me pidämme täällä vahtia,
ettei tuli pääse irti... Ja olemme seurana teille... Ja meillä on myös
näin hauska!
_Ylli_: Niin, kun tupakkaakin saatte! (Menee.)
(Kalle seuraa hetken, kuulostaen; kääntyy sitte jälleen Iivanan
puoleen.)
_Iivan_: A, hauska ja potra poika hänkin!
_Kalle_: Hm! (Puoli itsekseen.) Eipä kuulu vain myrskyä, vaikka onhan
sitä jo toisinaan näinäkin päivinä tuulla tohissut aika lailla. --
Mutta mihinkäs se meidän juttumme tuolla katkesikaan? Niin, tuota...
Mikä saattoikaan sinut sitte näitä pyhiinvaellusretkiä näin tiheään
tekemään?
_Iivan_: Aa, ohoo! -- Se olisi pitkä ja synkkä tarina, jos sen oikein
tarkalleen pakisisi. A siitä voisit oikeen vaikka kirjan kirjoittaa.
_Kalle_: Niin, jos tässä olisi kirjailija.
_Iivan_: A et ole, vaikka sanoit paljon kouluja käyneesi!
_Kalle_: Ka, en, kirjoitanhan kyllä mitä kirjoitan. -- No, kerrohan nyt
tässä ajan kuluksi vaikka päällisin puolisin...
_Iivan_: No, jos sitte saakkunoin! A katsos, se on sillä viisiä, että
mie olen murhamies! -- A säikähdit?
_Kalle_: Ha, ha, ha! Johan nyt! (Katselee.)
_Iivan_: A mitä katselet?
_Kalle_: Katson vain... Katson, joko ne äijät tuolta rannasta
tulevat...
_Iivan_: A ei ne vielä... Siellä ne pakisevat omia vanhoja
kalastusmuistojaan... -- Niin! -- A mie kilpakosijain takia
murhamieheksi tulin. Ja katsos, se tapahtui tällä viisiä. Mie Ksenian,
kauniin Kseniani kanssa vietin onnellisia iltoja siellä Donin rannalla.
Mutta sitte se naapuriskylän priha, Kolja rupesi myös Kseniaa mielimään
ja siellä kylällä käymään. Ja katsos! Oli sitte taas yks lauantai-ilta,
näin ikää! Ja kaunis kuutamokin...
_Kalle_: Iivan, ettäkö ihan totta? Sinä valehtelet... Tai sinä... --
Mutta enhän ole sinulle vielä mitään sellaista kertonut. -- No, anna
vain kuulua eteenpäin!
_Iivan_: A miten sie noin...? Ihan totta tämä kaikki. No, mihin se
saakkuna jäi... Vot niin! -- Oli kaunis kuutamoilta... Ja se Kolja oli
kerennyt viekotella Ksenian soutelemaan...
_Kalle_: Soutelemaan? -- Ah, niin, no, jatka!
_Iivan_: Niin, näets, kun mie satuin olemaan silloin vielä saunassa. --
Mutta sitte, kun mie sain sen kuulla, seurasin mie maata myöten heidän
venettään... Kuljin pitkin lehtiköistä joen rantaa... Ja he kun
laskivat maalle erääseen niemeen, niin silloin olin miekin siellä.
_Kalle_: Aha, maalla...
_Iivan_: Niin, ja mie piilottauduin sen puskan taakse, minkä toisella
puolen he olivat käyneet pakisemaan ja lemmenpeliä pitämään. Ja siinä,
kun mie kuulin heidän juttunsa ja näin jo monta heidän muiskailuaan.
kohosi miulla veitsi ihan niinkuin itsestään hampaitteni väliin. Ja
sitte, kun se roisto... niin... tuota Kolja rupesi minua vielä siinä
Ksenialle panettelemaan ja kokonaan Kseniaa itselleen vaatimaan...!
_Kalle_: Niin silloin sinä iskit!
_Iivan_: Silloin mie otin veitsen, syöksyin heidän eteensä. Ja siinä
tulisessa raivossa... Herra armahda... (Tekee ristinmerkin) työnsin mie
veitsen erehdyksessä Ksenian rintaan...
_Kalle_: Ksenian? -- Ha, ha, ha!' --
_Iivan_: A mitä sie naurat? -- Niin se sattui... Ja. Kolja, kun sitä
pakeni... Niin miekin sitte pääsin helposti karkuun... Kylällä ilmoitin
vain lähtiessäni, että mie sen murhan tein, jotta ei syytä muiden
peälle vieritettäisi... Ja Salmiin pakenin... Ja sitä tietä sitte näitä
katumaretkiä tekemään jouduin. Sillä viisiin justii oli se miun
juttuni... Jumala suokoon sen anteeksi... (Tekee jälleen ristinmerkin.)
Ja on hän sen jo varmasti suonutkin... A rukoillut hartaasti olen...
_Kalle_: Hm! Vai niin! -- Vai niin onnettomasti kävi sinulle...
_Iivan_: Niin kävi, veli hyvä...
_Kalle_: Otahan toinen tupakka... (Tarjoaa.) Mitäs ajattelet! Luuletko
että viimeinkin myrsky pian nousee?
_Iivan_ (Ottaen tulta Kallen tikusta): Varmasti! Koska pilvet jo noin
ajelehtivat! Ja ankara myrsky siitä varmasti tuleekin, näin heratyynen
jälkeen.
_Kalle_: Oo, niinkö? Mutta älä hiivatissa niin pahaa ennusta!
Silloinhan voi kalliit pyydyksemme olla vaarassa. Meilläkin on nyt
monen tuhannen verkot laskettuina. Ja viimeinen uusi verkko jo
yksistään maksaa lähes 1000 markkaa... Vaikka hyväthän ne on sentään
tuulet ja myrskytkin! Silloin saa myös paremmin saalistakin. Ja minäkin
saanen sen oikein suuren lohen!
_Iivan_: A ihmisiä silloin hukkuu myös...
_Kalle_: Niin, niin, -- jos oikein raivo myrsky tulee... se on paha...
_Iivan_: A, en osaa sanoa, tuleeko se jo pian... Vaan vot! Senhän
taatot, vanhat isänne paremmin tietävät.
_Kalle_: Eipä sitte lie hätää, koska eivät he jo ole tänne
hätsättäneet. Mutta hyvä on, kun tuulemaankin käy! -- (Katselee.)
Tahdotkos ryypyn?
_Iivan_: Vot veli! A siulla on?
_Kalle_: Onhan minulla vaikka mitä.
_Iivan_: A yks ryyppy menee, ei sitä kukaan huomaa.
_Kalle_: Anna kurahtaa! -- (Antaa, kaadettuaan kahvikuppiin.) Mutta se
toinen poika, se Ylli, joka tästä äsken lähti, se meidän pitäisi myös
saada naukku ottamaan. (Ryyppää itsekin.)
_Iivan_: A eikö hän ota? Mutta minkä tähden antaisit?
_Kalle_: No, katsos... Ei muun... kun... kun hän kerskuu aina sillä
raittiudellaan.
_Iivan_: Aa, ahaa! -- Vain sen tähden! -- Tahtoo olla sitten sinua
parempi! A vot! Tyhmä poika siinä suhteessa... Hyvää se tekee
jokaiselle... Ei paljon juotuna, mutta vähän... maistettuna... A
ottanee sitte hänkin, jos ei ennemmin, niin sitte kun vilustuu...
_Kalle_: No, ihan!
_Iivan_: Mutta silti miekin vielä puita teille tähän haen... A tässä on
niin hyvä teidän kanssanne sitte pakista...
_Kalle_: Hae, hae! -- Tuossapa isäukko jo kompuroikin tänne...
(Iivan menee.)
_Kalle_: No, isäukko! Seuraako tyyntä myrsky?
_Tiira_ (tulee): Kenpä häntä vielä tiennee... -- Tästä vanhan verkon
perästä voikin tehdä haavin... Missä Ylli? Oletko jo sopinut hänen
kanssaan sen lähtökamppailunne?
_Kalle_: Sopinut! Mitäs sopimista siinä. Hän kun murjottaa, niin minä
varjona vastaan!
_Tiira_: Älä ole lapsellinen! Äläkä tee enää uusia tyhmyyksiä.
_Kalle_: Oh! Älkää isä puhuko minulle enää noin! -- Mies minä olen, jos
ken! Ja miehen töitä minä teen! Vapun 20,000 tähden kannattaa tehdä
vaikka mitä! Ja pulska tyttöhän Vappu muutenkin on! -- Ja ennen
kaikkea, meidän taloudellinen asemamme vaatii työskentelemään!
_Tiira_: No, jos saalista tulee yhtä runsaasti kuin tähän asti, niin
onnistunut matka tämä oli...
_Kalle_: Hm! -- Niin! -- Minä ajattelen vallan toista! -- Hm! -- Niin,
minä en tahdo nähdä sitä, että sinä olet kaikki minun tähteni
hävittänyt! Minä tahdon koettaa uhrauksesi edes jollakin lailla
hyvittää! Kävi sitte miten kävi!
_Perttu_ (tulee): Eiköhän sittekin meidän uusi verkkoräätymme vain
tullut lasketuksi liiaksi saaren pohjoispuolelle?
(Pärssinen ja Mauno seuraavat.)
_Pärssinen_: Älä lörpöttele! Jos tuuli nousee, niin käy se tuonne
rantaan päin, ja silloin se on, kuin meidänkin pyydyksemme hyvällä
paikalla, vastarannalla. -- Mutta ei taida enää noista meidän maivoista
olla maanantaina...
_Mauno_: Parasta se onkin vain verkkoja hoidella.
(Ylli ja Stepan tuovat puita, jääden nuotion luo, johon toisetkin ovat
istuutuneet.)
_Ylli_: Myrskyäköhän nuo pilvet kokoilevat?
_Pärssinen_: Hyväksi kalasadoksi se vain on tavallinen tuuli! -- Sa'a
sa'a ja tuule tuule, ettei hevosen kelloa kuule; sanoi mustalainenkin,
kun kynti.
_Tiira_: Mitäs ne Mauno ja Perttu meinaavat, kun eivät edes tupakoi?
_Kalle_: Maria varmaan muistelevat.
_Mauno_: Niin, sehän se on! Ha, ha, ha! Ikävähän tässä kohta päälle
pakkaa...
_Perttu_: Ikävä, ikävä armasta akkaa! --
_Iivan_ (tulee): A. vot! Tässäkin on hyvää tervasta...
(Perttu istuen vähän kauempana laulaa hajauttaa):
Kulu tunti nopsaan ja
vieri päivä joutuin,
että jo kävisi mun
kultain luokse soutuin,
hän myös ikävöitsee,
laulaa, kyynelöitsee,
miks luo en joudu jo,
miks luo en joudu jo!
_Pärssinen_: A vots siun! Kuulehan Perttua!
(Perttu jatkaa... kuin edellä puolileikillä):
Vielä kallis armas sä
lyhyt hetki vuotas,
kohta saavun, enkä mä
lähde enää luotas;
vieri tunti joutuin,
jo että kävis soutuin
onnein valkamaan,
onnein valkamaan!
_Pärssinen_: A vots! Siinä oli sinulle Mauno! Etkö käy jo
mustankipeäksi?
_Mauno_: Mitä vielä...
_Tiira_: Mitä vielä! Ha, ha, ha! Arvelee Mauno! Ja suottapa se
olisikin. Sillä samallahan tuo Pertun veisu oli sinunkin tunteesi
ilmaisu.
_Pärssinen_: No niin! He, he, he! Nyt osasit oksaan, Simo! -- Mutta
melkeenpä tässä tuli kaiho ja uni kellekin... Hohhoi! Pitääkin lähteä
vähän nukahtamaan, että jos unissaan vaikka omansa näkisi...
_Tiira_: Ha, ha, ha! -- Oletpa sinä nyt taas leikkisä, Juna! -- Mutta
mennäänpä vaan, jos ei muuta, niin vetäsemään pienet nokkaunet...
_Pärssinen_: No, pojat! Ettekö seuraa esimerkkiä tekin? Riittäähän se,
jos yksi tai kaksi valvoo, jos hirmumyrsky tulisi.
_Tiira_: Eiköhän noilla ole se neljänkuninkaan raamattu ensin luettava!
_Kalle_: Niin! Käydääs norria, pojat!
_Pärssinen_: Siinä oli! Norria... Niinhän sitä mekin, ennen nuorena...
Mutta tuosta pelinorristasi johtui pienet norrikupit minulle mieleen...
_Kalle_: Ka, tahdotteko? Onhan siellä sisällä kiehunutta vettäkin...
_Pärssinen_: No, -- kunhan paljaaltaankin vähäsen... Häikkäläinen!
Taisin tuolla kalliolla äsken vähän vilustua... (Maistaa, antaa
Tiiralle.)
_Tiira_: No, voinhan tuota Marin viisiä, vähän haistaa...
_Kalle_: Ottakaa, ottakaa isä, oikeen aimo kulaus, -- kun näin hyvin
olemme saalistakin saaneet.
_Tiira_: Oikeus ja kohtuus paras... (Maistaa.)
_Kalle_: No, joka mies, kuin sotamies! (Ottaa ensin itse, antaa sitte
Maunolle ja Pertulle.) No, Ylli, sinäkin! -- Mitäs siinä nyt enää
murjotat? Sovitaan jo pois! -- Ollaan nyt tasa! (Lyö olalle Ylliä.)
Emmehän me mitään naukumaijan poikia olla kumpikaan.
_Ylli_: En ota ryyppyä.
_Kalle_: Mutta pelaamaan käyt! No, kas niin! -- Mutta te mustat korpit,
sieluveljet, varmaankaan ette syle lasiin? Sinä et ainakaan Iivan?
_Iivan_: A, hyvää se on, harvoin saatua. (Juo.)
(Tiira ja Pärssinen ovat poikain sovinnon nähtyään aikoneet jo mennä
saunaan, -- mutta katsovat sitte pilviä.)
_Tiira_: Herättäkäähän sitte... jos tästä myrskyksi herkiää...
_Pärssinen_: Niin! -- Ja tulneeko siitä vielä meidänkään nukkumisesta
mitään... kunhan lojomme...
(Iivan ryypättyään, hyräilee, rlpatskan askelia ottaen):
Isäntä ja piika
salaa vain
halaa ain...
isäntä ja piika...
_Pärssinen_: Kas, kas! -- No, pistähän sinä vielä ensin ripatskaksi.
_Iivan_: A ei ole soittoa, taljankaa...
_Kalle_: No, sinä et huoli Stepan.
_Stepan_: A, kaks tippaa...
_Kalle_: Sitähän minäkin! (Antaa.)
(Stepan yrittää maistaa hyvin varovasti, jolloin Kalle käy pulloon
kiinni kallistaen rohkeasti.) Noin se pitää! Ha, ha, ha!
_Stepan_: Poika! Johan sinä parrallekin!
_Iivan_: Ja maahan Jumalan viljaa! (Ottaa puunlehden, jonka päälle on
viinaa pirskahtanut, lipaisten sitä.)
_Kalle_: Ota tuosta vielä, niin sittehän se tanssi menee laulaenkin.
(Antaa uuden ryypyn Iivanalle.)
_Iivan_ (juotuaan): A vot! Harasoo! (Ottaa ripatskan askeleita.)
Laulahan sinä Stepan!
(Stepan laulaa kämmeniään paukuttaen ja seuraten tarkkaan tanssivan
Iivanan jalkoja.)
Isäntä ja piika
salaa vain,
halaa ain.
Isäntä ja piika
halaa ain!
Mustasukkaisena
renki näin,
henki päin.
Mustasukkaisena
henki päin!
"Piian ilmi annan",
suhkas tän,
uhkas hän...
"Piian ilmi annan!"
uhkas hän.
Silloin piika lemmen
tälle toi,
hälle soi,
silloin piika lemmen,
hälle soi!
(Kaikki nauravat.)
_Pärssinen_: Ha, ha, ha! -- A vot siun! Mutta taitaapa vain jäädä
Pertultakin noin sorjasti jalalla panematta.
_Mauno_: No, Perttu porhaltaa polkkaa sitä paremmin.
_Pärssinen_: No, pitäkäähän te nyt sitte vielä lystiä. (Menee Tiiran
kera saunaan.)
_Perttu_ (Mauno ja Ylli, jotka ovat jo istuutuneet peliasentoon): No,
Kalle, tuuppas Kalle!
_Kalle_ (panee pullon syrjään): Tääll' ollaan! Sanoi haudankaivaja, kun
kaivamaansa hautaan putkahti.
_Mauno_: Entäs te hurskaat veljet, tuletteko?
_Stepan_: A me katsomme tässä vaan näinikää päältä.
_Iivan_: Mutta tupakan, jos annatte...
_Ylli_: Tuossa, polttakaa... (Pannee laatikon kivelle.)
_Stepan_: A tulta saammekin tästä... (Sytyttää nuotiosta ruokopillillä.
Kuuluu taas joku munkkien kuoro.)
(Kaikki kuuntelevat... Perttu harvakseen sakaillen lehtiä.)
(Iivan ja Stepan tekevät tuon tuostakin ristinmerkkejä.)