SAMPO: RUNOLLISTO VUONNA 1847
C. A. Gottlundilta
Helsingissä.
Painettu C. A. Gottlundin luosna
1847.
"Yöllä päivät jatketaan,
Virsillä vähät oluet."
Imprimatur:
Germ. Fredr. Aminoff.
AINEHISTO:
Suomi.
Suomenmoa.
Suomesta pois-lähtyäni.
Meri-mies.
Suomalaiset.
Norjan Suomalaisissa, vuonna 1821.
Nyt ja Ennen.
Vanha Koarlolainen.
Tappelus-laulu.
Moansa pelastajalle.
Kalevan Tytär.
Anna Maria (Walter Scotilta).
Ruusu Orjan-tappuraisen (Atterbomilta).
Harakan-varpu-heinä (Atterbomilta).
Ilta-ruikutos.
Karkiainen.
Tähct ja Kuu.
Suun-anto (Körneriltä).
Kosia.
Morsiain (Kindiltä, Tarkka-ampujasta).
Frithiofin Sota-laki (Tegnériltä).
Frithiof tuloo kuninkaan Ringin tykö (Tegnériltä).
Kalteni-Rouvan Hedvig Helena Ramsayn hauvalla.
Sanauksia:
I. Agnes Lovise Godenhjelm.
II. Ulrik Wilhelm Hasselblatt.
III. Petter Reinhold von Törne..
IV. Rakkaus (Nossilta).
V. Thymareta (Nossilta).
VI. Sapfo (Nossilta).
VII. Tyttö.
Hulivili.
Koulumestari.
Viina-virsi.
Juoma-laulu.
Kapakkaan marssi.
Veisu (muilta).
Turun tulipalosta, vuonna 1827.
Suomennoksia Bellmanista:
I. Muovits.
II. Äsköinen tanssi.
III. Selkeänsäk soamisestaan.
IV. Tuli-palosta.
V. Viinan juoja.
VI. Juopuneen horajamista, telmätessään.
VII. Juopuneen valitus.
VIII. Oamulla, muoria kuvaelessaan.
IX. Vanha Jussi.
X. Kortin lyönti.
XI. Runojilen.
XII. Kapraal' Kuren hautaissa.
XIII. Jeä-hyvästeleminen, kesä-päivänä, suurustellessa ruohostossa.
XIV. Mähöiselle.
XV. Ukko Noak.
Oppisten laulu (Körneriltä).
Juuvaan.
Muissa kansoissa on jo kauvan ollut tavallinen, vuosittain, toimittoo
tämmöisiä pieniä, usseen kuvillakin kaunistittuja, ja soitannolla
(med musik-bilagor) soatettuja, _runollisia kokouksia_ -- nuorten
ajan-ratoksi ja mielen-vietoksi. Jos heissä kohtakin ei aina tavatak
mitään erinomaista runollista älyä, niin harjoittaavat kuitenkin aina
kansassa levitteä pienempiä, somasti tehtyjä, laulelemia; jotka,
niinkuin muutki keväin kukkaiset, loistaavat aikansak, kunnekka toas
lakastuuvat, ja unoutetaan toisiin uusiin. Toisin puolin antaavat
tämmöiset _Runollistot_ tilaisuutta nuorillen Runoilioillen, ja vasta
alkavaisillen Laulajoillen, heissä, jaksojansa myöten, ensin koitella
ja harjoittaa runollisia taitojansa. Eiköshän siitten, meillen
Suomalaisillenki, kävisi tämmöisiä synnytteä, omaksi mieleksemme
ja huvitukseksemme? Tämä olkoon nyt ensimmäinen koek näissäkin
aikeissamme, siinä toivossa jotta tuo ei toki lie viimeinenkään. Jos
löytäisimme tämän otolliseksi moamiehillemme, niin mielisimme kohta,
ja ehkä jo Jouluksikin, toimittoo teille vielä toisen ehkä paremman
ja loavullisemman.
Helsinkissä, Kesä-kuun 21 päivänä, vuonna 1847.
_C. A. Gottlund_.
SUOMI.
[Ennen jo painettu _Suomalaisessa_ 1846, N:o 1. Saattaa laulaa samalla
nuotilla kuin: "Minä olen poika, jot' ei surut paljon painaa."]
Suomi istui suru-suulla
Kielen vieraan tiellä.
Annas, kultainen, mun kuulla,
Mierukka, sun mieleis!
Onkos sulla,
Niinkuin mulla,
Toivotusta vielä?
Suomi loati, lausumalla,
"Jumala sen tiennee!"
Lausui kieli, laulamalla,
"Vielä toivoo liennee!
Jospa oisi
(Niinkuin voisi)
Suuret niinkuin pienet.
"Mutta moni Suomen-poika,
Muuksi jo on tullut;
Monipa ei enea voika...
Puhuu niinkuin hullu;
Toinen kieli,
Toinen mieli,
Tavaksi on tullut.
"Sepä tuhmat turmeloo,
Ja viisaat villiin soattaa;
Yhtä, toisia, murteloo,
Ja kaikki moahan koataa."
Suomi surki,
Puheen purki,
Itki omoo moata.
Suomenmoa.
[Ennenki jo painettu _Suomalaisessa_ N:o 2, lauletaan kuin:
"Näinmä Suomenmoan palavan, hoi, hoi, hoi!"]
"Omat moat makuammat,
Omat mehät mieluammat."
Kuules, kuules kuinma laulan,
Suamenmoa!
Kuinma virttäisi viritän,
Suomenmoa!
Mutt' ei kuulek kultaiseni,
Suomenmoa;
Eikä arvaak armahani,
Suomenmoa.
Sill' on murheet muistissani,
Suomenmoa!
Mieli-pahat mielessäni,
Suomenmoa.
Kuitenk' laulan lapsilleni,
Suomenmoa!
Joikin koto-joukolleni,
Suomenmoa.
Opetteles poikoisias,
Suomenmoa!
Ettei ouk parempoo moata,
Suomenmoan,
Eikä kansoo kauheempata,
Suomenmoan,
Eikä kiellä kalliimpata,
Suomenmaan.
Neuvoitteles neitoisias,
Suomenmoa!
Ettei ouk suloisamp' moata,
Suomenmoan,
Eikä missään mieluumpata,
Suomenmoan;
Eikä kieltä kauneempata,
Suomenmoan.
Tyyvyk, tyyvyk tyttö rukka
Suomenmoa'an!
Miellyk, miellyk Suomen kukka
Suomenmoa'an.
Suopi sullen sulhaisia,
Suomenmoa;
Yltä kyllin ystäviä,
Suomenmoa.
Taivuk, taivuk poika rukka
Suomenmoa'an!
Sukuisi on suurentanna
suomenmoa,
Esi-vanhemmais elännä
Suomenmoass';
Siitynynnä, syntynynnä,
Suomenmoass'.
Viel' on sioa sinullaik
Suomenmoass',
Oivallista, onnellista,
Suomenmoass'.
Paljon on näitä Neitoisia
Suomenmoan,
Sini-silmän sirkkuisia
Suomenmoan;
Ota yhtä, tahi toisia,
Suomenmoast';
Kasvattaa kauniita paljon,
Suomenmoa.
Niinpä lauloi Väinämöinen;
"Suomenmoa
Se on paras muista maista,
Suomenmoa",
Niemi niemeen, soari soareen,
Suomenmoa,
Talot taipalten takana,
Suomenmoass',
Kumpu tuossa, salmen suussa,
Suomenmoass',
Koivut kosken korvakolla,
Suomenmoass'.
Montaik noit on notkelmoita
Suomenmoass,
Jyvämaita jylhäköitä,
Suomenmoass';
Viitoja on vilmäköitä
Suomenmoass',
Syvänmaita synkiöitä
Suomenmoass';
Joissa hirvet hiihtelöövät
Suomenmoan,
Porot poikia teköövät
Suomenmoan.
Salot täynnä soalistakin,
Suomenmoan;
Selännillä särvintäkin.
Suomenmoan.
Kalat uivat rannoillenkin
Suomenmoan,
Kauppa käypi taukoakin
Suomenmoan.
Rauha onnen rakentaapi
Suomenmoan.
Uskollisuus uuistaapi
Suomenmoan.
Pellot veronsa veteäpi
Suomenmoan,
Miesi toimella eleäpi
Suomenmoan.
Sillä laulan lapsilleni:
"Suomenmoa
Se on paras muista maista,
Suomenmoa".
Suomesta pois-lähtyäni.
(Merimiehen Laulu).
[Painettu jo ennen _Suomalaisessa_, N:o 4; lauletaan kuin:
"Minun kultani kaukana kukkuu."]
Jo ma olen Suomesta tullut,
Savon moasta samonna;
Jo ma olen Turussa ollut,
Pohjan maita poljenna;
Nyt mä miehun merellä,
Liehun laineen eärellä:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Suloinen oli Suomessa olla,
Isän kullan majassa;
Tukala oli Turusta tulla,
Istua koarella laivassa.
Niinkuin kyyhky kyykistiin,
Orren alla kyyristiin:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Purjeet pantiin pursiin peällä,
Honkan latvoin laitettiin;
Tuulell' tuimall', kovall' seällä,
Halki laineen laskettiin.
Voahet vaipui laijoillen,
Vesi parskui paijoillen:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Suomen salot, Suomen soaret,
Vaikenivat silmistäin;
Ilman pielet, taivaan koaret,
Suljivat meit' sylisään.
Pilvet maita pimitti,
Silmissämme sinitti:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Ystävät ne jäivät sinnek,
Vieretellen veikkojaan;
Purjeet veivät meitä, minnek
Tuuli lykkäis, voimallaan.
Muillen maillen laskettiin,
Aluksella astuttiin:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tullaineen?
Monta kertaa muistan vielä
Koton kauniin paikkoja,
Ussein juohtuu vielä mielein
Muinoisia aikoja;
Isäin, emäin, siskoini,
Ja mun kulta-sirkkuni:
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tullaineen?
Yksin laulan minä tiellä,
Ouvoss' joukoss' ollessain;
Suomalainen olen vielä,
Vaikka muihen vallassa:
Jumala mun auttakoon,
Kotihin toas laittakoon!
Kuules, kuules kultainen,
Milloin kotiin tultaineen?
Meri-mies.
[Ennen jo painettu Suomalaisessa N:o 16; lauletaan samalla
laulannolla kuin: "Pois marsii pojat pohjanmoalt'."]
Pois lähkem' pojat laivoihin,
Jotk' mielii merell' männä;
Ja jok' ei pystyk vaivoihin,
Niin jeäköhönkin tänne.
Jos tuulet ois viel' huimemmat,
Ja hurjemmat kuin ennen;
Niin o'omme myökin tuimemmat,
Sill' antakaamme männä.
Kyll' meren mutkat tunnetaan,
(Mikäpäs meijät esteä?)
Ja tuulen kourat punnitaan,
Jos suinkin köyvet kesteä.
Niin annak laineen liehua.
Niin lennän niinkuin lintu;
Ja annak tuulen riehua,
Niin mänöö että vinkuu.
Sill' meren myrskyt jyskäköön,
Ja pieksäköhön toistaan;
Ja ukko tulta iskeköön,
Jott' taivaat kaikki loistaa;
Ja pilvet kaikki peittäköön,
Niin moata, että merta;
Ja raju-ilmat heittäköön,
Jos vettä ei -- niin verta;
Niin täss' ei ketään pelätäk,
Jos oisik Tursas ihte;
Jos kuollaan tahi eletään,
Niin se on muka yhtä.
Sill' minä miesi merellä,
Jos suinkin toinen löytyy;
Ja seison surman eärellä.
Jos kohta kuolla täytyy.
Niin laskem' laivat irroilleen,
Ja purjeet puihin pankee,
Jos Turri-Tursas kiroilee,
Niin luontoini ei lankee.
Sill' minä hampain pureilen.
Ja torjun häntä vastaan;
Ja jos ma mitä suruilen,
Niin se on tupakastain.
Suomalaiset.
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Götherna fordomdags drucko ur horn."]
(Kimakasti).
Suomessa muinonkin juotiinpa nuon!
Voitettiin maitapa kaukana tuonn'.
Nytkipä viel',
Samakin miel';
Kukapa mies?
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!
(Eänäkesti).
Suomessa juotiinpa nuon! --
Voitettiin maita, vieraisten luonn'.
Kukapa nyt meistä mies,
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!
(Karkiasti).
Muinon oli tapa, meijän moassakin, ett' laulaissamme juuva pulloimme
-- ja siitten, kuin urotpa vanhat, tapeltiin nuon... Pulloini juon!
Nytkin viel',
Meill' on sama miel';
Niin uskon mie.
Miehet! kyll' löytyypi ne, jotka juuvakin voi.
Niin Sankaripa, tuo,
Hään onki mies;
Hään viep meit' ies.
Norjan Suomalaisissa.
Vuonna 1821.
[Painettu jo ennen _Suomalaisessa_ N:o 6; lauletaan melkeen samalla
tavalla niin kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen."]
Paha sanoa,
Kipiä kärsiä.
Minä laulan laiha poika, miten täss' on laita;
Laulakohon laveampi, joka paremp' taitaa!
Totuutta on tottumatoin puhua ja kuulla;
Kehumista köyhkiämpi uskoa ja luulla.
Paljon teäll' on pahojakin, pakanoita paitti;
Vallattomuus valloillaan, ja -- Laki ompi vaitti.
Kaikki teällä surkutteloo, suuret että pienet;
Vaivaisilt' on varoansa varakkaammat vieneet.
Rikkaat teällä riitelöövät, köyhät verot maksaa;
Mies on, joka lahjoillansa lakitointa jaksaa.
Puheet tästä juoksutetaan sinne että tänne;
Moni miesi huikenteloo, jok' oil vaka ennen.
Viran soap' kuin vilpistelee, kunnian kuin petteä;
Kuuluisa on jokainen kuin kunniansa jätteä.
Koiria teäll' koroitetaan, palvellaan ja kuullaan;
Uskollist' ei uskotak, ja rehellisiä luullaan.
Surma seisoo suun ovella, jos puhutaan totta,
Onni kova kohtajaa, jos tuosta selvän ottaa.
Vielä pojat poloiset hyö turvallansa uottaa,
Miehet rievut valittaa; -- voan kuka heihin luottaa?
Min'en taijak taijollani heijän huolet auttaa;
Enkä taijak omin neuvoin, enkä toisen kautta.
Laulanmahan lapsillemme miten tavat taipuu;
Mutta kohta ite kuolen, ja mun eäni vaipuu.
Laulakoon siitt' lapset meijän, lapsenlasten lässä
Kuinka muinon, murheen kanssa, elivätten tässä.
Nyt ja Ennen.
[Tämäkin on ennen painettu _Otavan_ II Osassa p. 304-305.
Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.]
Ennen eli jokainen kuin _asian oil laita_;
Nyt on kukiin _kelvotoin, ja itara, ja saita_.
Ennen piti meijän miehet _kunniansa_ suurin;
Nyt on _rahat_ rakkaammat, ja kallihimmat juurin.
Ennen oli miehen _sana_ lujempi kuin rauta;
Nyt on _lupa_ luikkia, ja _valat_ tuskin auttaa.
Ennen miehet hikoilivat _työssä_ kaiket päivät;
Nyt niin _viina_ viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.
Ennen joivat jonkun kerran _ystävinsä kanssa_;
Nyt niin juopi joka miesi, _yksin, kotonansa_.
Ennen löytyi aitoissamme _pellavaa ja liinaa_;
Nyt ei löyvyk talossa -- kuin _velkoa ja viinaa_.
Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;
Nyt, jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta _lainaa_.
Ennen sovun aviossa, _toverit_ ne toivat;
Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.
Ennen seurais' _akka_ aina ukkoansa myötä;
Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.
Ennen oli _neijot_ nöyrät, tyynneet _tytöt_ vainoot;
Nyt on _likat_ ilkiät, ja ylpiät on _vaimot_.
Ennen kävi _poika_ kerran tyttöänsä luokse;
Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.
Ennen anto _piika_ tuskin sulhaiselleen suuta;
Nyt hän muillen muikarillen antaa vieläik muuta.
Ennen _lapset_ kasvatettiin kurihissa Herran;
Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.
Ennen oli _Pappi_ paras ystävä ja tuttu;
Nyt on sillä, laissa, joka miehen kanssa juttu.
Ennen laulo _Lukkair_ ite, kirkossa ja häissä;
Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.
Ennen tutki _Tuomair_ aina mikä oli totta;
Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.
Ennen oli _Lautamieskin_ laissa hyvin norkko;
Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan -- ja torkkuu.
Ennen _Vouti_ tilin teki veroista ja muusta;
Nyt hään heitteä rästiksi ja panttoo kustaik kuusta.
_Nimismiesi_ ennenkin hän toimessansa suitti;
Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä ouk kuitti.
Ennen _Mittair_ puikon pisti juuri rajan-selkään;
Nyt hään rajat rakenteloo tikkuihensa jälkeen.
Ennen oli _Kauppamiehet_ rehelliset vielä;
Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.
Ennen oli _Sotamiehet_ tappelussa tuimat;
Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.
_Virkamiesi_ ennen oli virassansa nöyrä;
Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.
Mitenkäs siitt' _minä_ olin? -- Elin niin kuin Herra;
Nyt on kaikki kaonna, voan -- laulan vielä kerran:
"Joka kiitteä _vanhoja_, hään _nykyjähän_ moittii;
_Ajat_ oli kiistallaan, voan -- _vanhatpa_ nuo voitti."
Vanha Koarlolainen
Kyrön tappeluksesta (19:nä päivänä Helmi-kuuta v. 1714).
[Ennenki jo painettu _Suomalaisessa_ N:o 12. Jokaisen sanan (vers)
lopullen pannaan laulaessa aina tätä hyryä lisäksi, "_Laa, lii,
lu, lii_" &c. "Koarlolaisiksi" (Karoliner) kuhuttiin vanhoja
_Sotamiehiä_, jotka olivat palvelleet Kuninkasta Koarle XII:nettä.]
Murheet oil meillä muinon, suru suuri Suomessa.
Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa.
Itkulla moni Isä istui muinon huolessaan.
Laulanma Savon-lapsi, korvessamme kotonain,
Siitäpä so'asta kuin piettiin Kyrön pellolla.
Laulakee työkin lapset, pojat pitkin Pohjanmoan!
Suur' oli miesten murha muinon muka Suomessa.
Talvella, tanhualla, tapeltiin ja tapettiin,
Lumella, pakkaisella, lämmee verta vuotattiin.
_Armfelti_ tappeli kuin poika kyllä puolestaan;
Mutt' oli koiruus kuitenk' hevoismiesten puolessa.
Kahestin vihollisten viistot moahan viskattiin,
Kahestik heijän joukot syrjihin jo sysättiin.
Kylmäksi moni syän kylän alla kyhnistiin;
Monelta Jeäkäriltäik jäsenet ne jäykistiin.
Silloin niin miehet meijän olivat jo voitollaan,
Pakkopa pani vihollisten parvet painumaan.
Kuin oli _De la Barre_ tepastellut tiehensä,
Ja oli viekas vienyt hevoismiehet myötänsä,
Silloin niin Suomen sulhot surkeasti surmattiin.
Monikin kannus-jalka kaunihisti murhattiin.
Venäjän hevois-väki kiersi kylän ketoja:
Niinpä nuo keihäs-miehet peäsi meijän takana.
Siitäpä vasta puuha syntyi joka puolelta;
Siinäpä monen liha lämmit'tiin ja leikattiin,
Siinäpä miehet monet miekan kanssa muokattiin.
Niinpä nuo Suomen pojat piirit'tiin ja piiskattiin,
Pahoinpa tässä heitä hakattiin ja hoaskattiin.
Vieläpä kerran tässä toistaan kovast' koiteltiin,
Vieläpä kalpoin kanssa Kasakoita voiteltiin,
Paj'netin kanssa heitä painettiin ja paiskattiin.
Veri se roiskui kyllä heijän roima-housuiltaan,
Tihjästi tippui heijän lihavilta lihoiltaan.
Kuin oli vähennyt jo väki meijän puolella,
Eik' ollut enemmänkään jälellä jos puoliaan.
Silloin niin pakko pani meijän pojat painumaan,
Sep' oli mies kuin peäsi Venäläisten miekoilta.
Herrat ne tässä kaikki heittivätten henkensä:
_Freudenfelt_ ammuttiin, jok' oli koko kauhia.
Vieläpä Kyrön kankas kahtojansa karvastaa,
Vieläpä Napon-notkot Suomen verta hijottaa.
Ei ole luita kaikki peitettynnä turpeessa,
Ei ole miesten kallot kaikki vielä mullassa.
Joki kuin juoksi tässä (Kyrön kymiks' kuhutaan)
Lainehti kesäkauen miehiä ja miekkoja.
Suvella suot ja korvet rupeisi jo sulamaan,
Nyt vasta vaimorukat löys'vät Ukko-vainoitaan.
Emät ne ehtivätten tässä kukiin lapsiaan,
Neijot ne kuulusteli tässä kuhik kultoaan.
Vaikk' oli muoto musta, kasvot kaikki lahoina,
Vaikk' oli hanken alla kaiket talvet hautoina,
Kuitenkin voattehista tunsivatten tuttujaan.
Monikin veli tässä vieretteli veikkojaan.
Ilmolan isännistä monta tässä itkettiin,
Laihelan lapsistakin toista tässä kaivattiin,
Tästäpä Vöyriläiset veihti-vyöllä vyörättiin,
Tässäpä Kyröläiset kynsillähän kyyryllään.
Muinoisat muistojamme murehella muistellaan,
Vanhoja aikojamme aina vielä arvellaan.
Lakkaan jo laulamasta, lausujani lopetan,
Taijatkos paremmin, niin rupeeppas siit' panemaan.
Laa, lii, lu lii-lu, lii-lu, laa-li, laa-li, laa.
Tappelus-laulu.
[Ennen jo painettu _Otavan_ II:sessa Osassa p. 307-309 kussa hänen
laulantoakin (melodi) tavataan; ja josta se on siitten otettu
Suomalaisen 13 Numeroon.]
Hyvä tapa tappelussa,
Se lyö joka ennättää.
Sota on syttynynnä,
Linna on piirit'tynä;
Rauhat on purettuna,
Rajat on murrettuna;
Miehet, mänkee sinn',
-- johon teitä tarvitaan!
Joutuke pojat välleen,
Noutake maitanne jälleen;
Miesten miekkoja myöten,
Viha-miestänne lyöten,
Miehet, mänkee sinn',
-- jopa teitä tarvitaan!
Pyssyt jo laukiavat,
Tykit jo paukahtaavat,
Kassarat heiluu käissä,
Rautaiset lakit päissä;
Miehet, tehkee työ
-- mitä teiltä voaitaan!
Viholliset, tuolla,
Rypäilöövät suolla;
Pelkeävät meitä,
Mutta emme heitä.
Miehet, malttakaa,
-- vielä heitä tavataan!
Haakkaa hyväst' heitä!
Nakkaa poikki päitä!
Jotta suonet rippuu,
Jotta suolet tippuu:
Miehet, muistakaa
-- mitä teiltä voaitaan!
Lyö, niin kaulat katkii!
Lyö, niin kalvat ratkii!
Lyö, ett' luut ne luskaa!
Lyö, ett' rustot ruskaa!
Miehet, seälii heit'
-- jotk' on teijän armossa!
Jopa ne karkoavat,
Huutaa ja parkuavat,
Juoksoovat kaikki korpeen.
Saroihin ja kortteih'n;
Miehet, tulkaa tänn',
-- että teitä kostellaan!
Urot ootten uljaat,
Suomen parhaat Sulhat!
Autuas ja ankar',
Suomen suurin Sankar',
Tule sinä tänn',
-- että sua siunataan!
Tulkee meijän syliin!
Tulkee meijän kyliin!
Tulkee vaimoin huohmiin!
Tulkee lasten suojiin!
Suomalaiset kaikk',
-- työpä meijän kunnia!
Moansa pelastajalle.
(Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "O Yngling om du hjerta har" &c.]
Niin poika, jos sull' syän lie,
Vanhojais nouvata!
Niin jouvuk tähän hätään, sie;
Ja moamme pelasta!
Niin mieluisa ei lähti lie,
Kukkaisten liepeella, --
Niin suloinen ei päivä viel',
Kuin kuolla moallensa.
Sun voipa-töitäis kuultuiksi-
pa aina tulla sais'.
Ja laulettaisiin ijäksi
Ylistös-runojais.
Nimeisi meitä muistuttaa! --
Nuorikin neitopa
Hään kukkaisillaan kostuttaa
Ja hautais kaunistaa.
Kalevan Tytär.
[Lauletaan arvollakin kuin "Yksi päivä nyt ehtii ehtoolle,
ei murheesta mistäkään tietäk", &c. Ennen painettu _Otavan_ II
Osassa p. 315-317.]
Loilu.
[Loilu, _Ballad_. Aineeksi on otettu tarinaa jota luetaan
_Ganand. Mythol. Fenn._ p. 30.]
"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas,
Laskek minun keollen käymään!"
"_Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa keolla öyläin_." --
"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas,
Laskek minun kukissa käymään!"
"_Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa kukissa öyläin_." --
"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas,
Laskek minun marjassa käymään!"
"_Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin_." --
"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas,
Laskek minun karjassa käymään!"
"_Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin_." --
"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas,
Laskek minun kylässä käymään!"
"_Määppäs jos! --
Luuletkos
Ettäsä kotihis löyvät_?"
Piikapa läksi: ja keollen hän kävi.
Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Karjalassa kauvas hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Savon-maita samoi, ja juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Hämeen-maita hätin hään juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Löysi hään kyntäjän, ja hevoisen ja auran,
Ja kaikki hään helmassaan peitti.
Kaikki hään voi,
Ja kotiisak toi:
"Kuules mun kultainen Äiti:
"Minkäpä Herhiläsien lehossama löysin?
Moassa se möyräis ja möykkäis.
Taritui niin
Karttuihin kiin,
Ja turpeessa toukkais ja töykkäis."
_"Kuules mun Piikasein, kultasein -- kuuleppas,
Laskek häntä mehtähän jälleen!"
"Tänneppä hyö
Tuloovat. Myö
Taivumme pois tästä välleen."_
Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset,
Ja minä heijän voimaansa kiitän.
Moasta ja soist',
Muuttivat pois,
Eik' heit' ouk kuuluna siitten.
Anna Maria
Pakina. Suomenettu _Walter Scotin_ Ivanhoesta.
[Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla. Ennen painettu
_Otavan_ I Osassa p. 540; kussa myös soitantonsakkin tavataan.]
_Anna Maria_, jo hämärät helvieä!
Kuules mun kultain -- jo päivänmä neän!
Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selvieä;
Hoi, _Anna Maria!_ -- Nouseppas jo!
-- No, niin nouseppas jo!
_Anna Maria_, jo oamu on käissämme,
Mehtämies torvellans' tojotteloo;
Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme.
Ylös, mun kultaini! nouseppas jo,
-- No, niin nouseppas jo!
Voi _Tybalt_! mun kultain, kuin unta ei suonut;
Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!
Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonut,
Niin kuin se salainen, suloinen yö,
-- Kuin se suloinen yö.
Niin laulakoot linnut, kuin usmat on poisi,
Ja soittakoot sarvet -- niin monia kuin ois!
Kuin unein ei häviäis. Jopa tuo jäi!
Ja _Tybalt_, mun kultain, sun unessain näin,
-- S'ua unessain näin!
Ruusu Orjan-tappuraisen.
Atterbomilta. (Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Hulda Rosa, Fjäriln frågar" &c.]
"Ruusu kulta! (Perho loatii
Illan hämärrellessä)
Miksi eroisi mun soatti
Suruun? Pimenööpi moatki --
Vasta syvän-yöllä voatii
Lempi -- lempi
Peätteä liittoonsa."
Ruusu, itkein, virkki: _"tästä
Lähek Perhoinen jo pois!
Pimeyspä meijät estää --
Halaamasta m'ua peästä'!
Oamuksipa tuota seästä'!
Mietii -- mietii,
Sinusta, voan sois'n."_
Kuu jo valollansa, hellä,
Suloitteloo koko moan;
Kussa Ruusu nukkui, välleen
Perhoinenpa joutui jälleen,
Kuiskais, päivän koittais, hällen
"Nouse! -- nouse!
Hyväillä jo soan."
Harakan-varpu-Heinä.
Atterbomilta. (Suomennettu).
[Lauletaan kuin: "En blyg Viol på ängen stod" &c.]
Harakan-varpu-Kukkainen
Keolla seisoi yksinään,
Kaunis, suloinen, heinä!
Niin tuli eteläisen kans'
Neitopa laulain tanssians'.
Hään tuil -- hään tuil
Niin onellinen juur'.
"Voi, (mietti kukka) jospa voan
Sen onnen ainoasti soan,
Heinien hehkuks' tulla!"
Kuin tyttö noukahti sen pois',
Ja painoi poveensa -- viel' sois'
"Jos voan -- jos voan
Vähäiseks' hetkeks' voan!"
Voan tyttö tuil: jo pettiin hään,
Sen pienen kaunokaisen peä
Tuil jalaltaanpa koatuks'.
Hään painui, vaipui; "muttapa --
Ma kuolen! voan tok' sinulta;
Tehtäisi -- tehtäis!
Sun jalkais juurella."
Ilta-ruikutos.
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Sköna flicka tillåt mig blott ett ord Dig fråga!"]
Pojat, yöllä, laulaen leppeesti tyttö-kultaisensa ikkunan alla.
Kaunis tyttö, josma sais'n
Sanan sulta aivan!
Siitten olisinma vait,
Enkä s'ua vaivaak.
Vapautettu piteä sun,
Yksin, vallan käytteä;
Korkeinkinpa onni mun,
Tahtoaisi täytteä.
Kuules, kultain, sanani:
Tules tännek luoksein!
Uskoppas mun puheeni,
Vannon nimeis vuoksi:
Hurskas ompi mieleni!
Jos myö joutuis yhteen,
Lupaan, vannon -- kieleni
Ei piek muuta pyyteä.
Painuk, vanhan nureista,
Poikaisi jo syliin!
Rakkauen soat murheistais,
Ystävyyttä hyvin.
Majassamme voisit sie
Onnellinen olla;
Lykylliseks' tulisit,
Sen moar' soisin tulla.
Karkiainen.
Ukko (Tytön isä) hawaihtuaan, toruu heiät, ikkunansa awattua
ylimmäisestä huoneen-kerrasta.
Jo, toas! Pahuuspa! Mitäpä häly? Mänkeä tiehenne! Kukapa laulaa?
Kukapa laulaapi ja uskaltaiksen piteä remua? Mänkeä pois! Tokkos
määt? Mitkäpä korvettavat työ? Mitkäpä korvettavat työ! Eikös jo
lopuk? Ettenkös herkiäk jo pois? Ettenkö herkiäk jo pois?
Antti, haeppas vahin! Jotta peäsen tästä möläst; sillä ovat
juovuksissa. Ne juoma-ratit, ne juoma-ratit, ne haisoo oltta, viinaa,
aina tänn'. Mänkeä pois! Tokkos määt? Sen tulen ruuat, vimmat, työ!
Sen tuhat tulimaiset työ! Ettenkö taukook! Ettenkö luovuk telmämäst!
Ettenkö luovuk telmämäst'?
Senkös perkeleenkö pojat, jotka kiljuuvat kavulla, ja hävittää muihen
yölepoo? Mänkeäpäs pois! Sitt' muutoin huuvan tänn' yö-vartian, jok'
viep' teit' katrakkaan; kussa jeätten kunnek luunne sammaltuu. Josma
otan ruoskain, tulen sinn', niin hakkaan hartianne, ettei ykskään
ruoto ehjäks' jeäk! Sen vannon ma; ja huut! ja mänkeä hiiteen!
Mänkeä hiiteen! Tuhmat siat. Huut! Mää helvettiin! Mää helvettiin!
Mää helvettiin!
Tähet ja kuu.
[Lauletaan kuin: "Stjernorna blinka ned på min ödsliga stig" &c.]
Tähet ne paistaa
Ainakin moahamme tänn';
Taivas se loistaa
Yöllä, kuin päivälläkin!
Murheet ja huolet
Voittaavat mielemme teäll';
Taivaassa, tuolla,
Ollaan kuin voiton jo peäll'!
Jos mulla oisi
Siivet, kuin linnulla on,
Lenteämmä soisin
Moastapa -- taivaisehen!
Missä on toista,
Kauniimpi kahtoa muu?
Kuin, koska loistaa,
Taivaalla, tähet ja kuu!
Kass' kuin tuo kahtoo.
Mieluisast', moahankin tänn'!
Kultain, hään tahtoo
Olla mull' ysiävänäin.
Silmällä, tuolla,
Valvoovat onnemme net;
Toisella puolla
Vastapa onneisi neät!
Laulakee veikot,
Taivaanki valloillen myös!
Vaikka on heikot
Eänemme, kebnoisi työs.
Kuu jopa kuulee,
Arvaakin laulumme hään;
Etkössä luule,
Jott'ei hään meijätkin neä?
Soitas siitt' Suomi,
Helkytäk kantelettais!
Iloa tuomme
Moastais ja taivahastais.
Suun-anto.
(Suomentama).
[Lauletaan kuin: "Jag är så ung, min blod så het" &c.]
Ma olen nuori! Vereni-
pä poahtuu suonissain;
Parasta, jota tiijänki,
On soaha suuta, vain.
Ja joski tyttöin halais' mie,
Niin riivattupa kaikki lie;
Sill', josma toivon miten voan,
Niin ei se synnyk kuitenkaan...
Noapurin tyttö, kauniskin,
On paras kultani!
Jo kerran luontoin karkaisin,
Ja otin syliini:
Mutt', lempo, kaulavoatehist'
Tuil neula, joka sormein pist';
Ma juoksin pois, kuin verta vuos'.
Ja suunkin anto -- se jäi tuoss'.
Jo häntä kerran siitten ha'in,
Ja tapais'n portissaan;
Mä hänet käsihini sain,
Ja pyysin suuta voan;
Mutt' silloin joutui isä sinn',
Joka tuil porstuastakin;
Ja silloinkin se siihen jäi,
Mun täytyi olla -- ilman, näin.
Ma, rannallaik, sen tapaisin
Niin mieli-lempöinen;
Toas pyysin suuta samaisin.
Hään sanoi: "veikkonen"!
Ja suutansa jo ojensi;
Voan silloin talon koiraki
Mun puri seäreenipä, niin
Jott' täyvyin heitteä, kaikki, siin'.
Kuin öylöin kävin sivuitsen,
Hään sanoi, hiljain, nuon:
"Ma akkunani avaitsen,
Ja outan sinun -- tuonn'!"
Ma tulin, toivoen, niinkuin muut,
Ja nostin ylös tikapuut;
Voan katkeis, pahat, noustessain;
Ja suuta -- empä soanut vain.
Ja niinpä ainakin se lie --
Vaikk' olen vielä nuor',
Voan jos en suuta soak, niin mie
En maltak olla nuon.
Niin sanoppas, kuin kuulet niit',
Mitäsmä olen tehnyt siit'?
Kosk' eipä ykskään auttanoon,
Ja suuta mulle antanoon.
Kosia.
[Lauletaan kuin: "Under bröstet bar jag smärta" &c.]
Mielessänipä minä kannan
Murheen, jokapa on jo vanha;
Eikä ykskään nyt taijak auttaa,
Paihti sinä, ja sinun kautta.
Niinpä tämäkin liika vaiva
Syämmeni jo pohjat kaivaa;
Enkä tiijäk mitäs mun puuttuu,
Mielessanipä kaikki muuttuu.
Yö on kolkko, ja päivä kylmä;
Mutta, kultuein, sun silmä --
Sepä lämmitteä mun mielein,
Ja mun soattaapi ilon tielle.
Sie oot kaunis, ja sie out koria,
Sie out nuori ja varsin soria!
Ilmankoskipa minä soisin
Jotta, seurassais, aina oisin.
Sie out linkki, ja sie out nöyrä;
Minä vanha, ja selkäin köyrä.
Niinmä vannon -- etten mä taijak
Tulla aikoin, ell'emme naijak.
Rupeek vaimokseni mullen!
Annan ihteni, ijäks', sullen.
Siitt' ois onni ja lykky koissa,
Murheet painuisi kaikki poisi.
Kuules kultainenpa neitti!
Mitäs sanoisi sun äitis,
Jos me uskalsimme pyyteä --
Peästä, naimisilla, yhteen?
No, niin annetaanpas sitten suuta!
Sepä alku, ja siitten muuta.
Kirkollenkipä siitten käyvään.
Tehhään kaikkipa temput täyven!
Siitt' ei sanomista oisi kelleen,
Jotta joutuipa kovin välleen;
Sillä aikansak kuhik voatii,
Ell'ei tytti jo kätkyyn soatiin.
Morsiain.
(Ruotista suomenettu).
[Lauletaan kuin: "Vi bundit ihop en bröllops-krans" &c.]
Jo valmis on sun heä-pukuis!
Silkistäpä, sininen;
Myö soatamme sun sulhais luoks',
Ja ikuks' iloon viimen!
Uus ja kaunis morsiain-puku!
Silkistä, sininen. :|:
Kukat ja ruusut, kustaik lai,
Ne kasvaa kaikki siihen;
Voan mistä sulhain tästä sai,
Ja kellen niit' nyt viijään?
Uus ja kaunis morsiain-puku:
Silkistä, sininen. :|:
Jo monta vuotta keträis sie
Keltaista pellavaisi;
Sen säijes hiusta hienompi,
Ja lankais kaunis varsin.
Uus ja kaunis morsiain-puku!
Silkistä, sininen. :|:
Voan kosk' on kosia jo teäll',
Ja viimen vuosiik männyt;
Niin kosk' hään sai mit' haki teält',
Hään kaikk' on sovittanut.
Uus ja kaunis morsiain-puku!
Silkistä, sininen. :|:
Frithiofin Sota-Laki.
Tegnériltä. (Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Nu han sväfvade kring på det ödsliga haf" &c.]
Nyt hään purjehti pois meren aukioillen,
Hään läks' kaukaa kuin soalistaan hak';
Mutta soturioitansa kurissaan pit'.
Voitkos kuulla sen meriläis-lak'?
"Ei piek huoneissa moata, eik katoksen all':
Vihamiesipä tuvassaik lie;
Makoo kilpeisi peäll', ja piek miekkaisi käiss'!
Peitteheksiki taivahais pie!
"Lyhyt vasaran vars' ompa voivalla _Thor_,
Kyynär-pitkä on miekkakin _Frein_;
Siin' on kyll'! Jos oot mies, riennäk vihajais peäll';
Sillä lyhyt ouk miekkaisi ei.
"Vaikk' on rajukin tuul', purjeis nokkahan sa'a!
Hauskaat ovatki myrskyiset seät:
Laskek venoisi vesillen -- pelkur' on hään
Joka vältteä -- vaikk' pohjaankin määt.
"Vapa neitonen moall', ei ouk merelle sen;
Joski _Freija_, hään pettäis sun voan;
Sillä poski punainen on viekkaus juur,
Ja sen paulat on kiemuransa.
"Viinaa vanhatki joi, olek päissäis sie myös!
Jos voan kunnolla kannatat sen.
Joka hoipertaa moalla, hään nouskoon ylös;
Voan jos horjut, määt -- pohjahan päin.
"Jos neät kauppiaan purtta, niin suojelek sen!
Mutta heikko hään -- maksakoon työs;
Hään on voitonsa orja, sie merellä mies;
Paremp', kultansa, miekkaasi myös'!
"Ja'ak, merellä, soalistais arvalla vaan;
Miten käyp', elä pahaksi paak!
Mutta kuninkas ite -- ei arpahankaan;
Hään voan kunnian, yksinään, soap'.
"Nyt neät soturit jo, siinä kina ja työ;
Käypi kiivaast' jo kilpeihin kiin.
Jos sa askelen vältät, soat eroisi meilt':
Tie kuins tahot; -- voan laki on niin.
"Tyyvyk voitollais! Voan, joka armoais pyys,
Sill' ei puolta, hään riitaa ei suok;
Niinpä kuulek sen rukousta nytkin myös:
Konna se, jok' ei seälisi tuon'.
"Niin on merellä tapa, ja mies ompi hään
Joll' on hoavoja rintansa täys;
Annak vereisi juosta, vaikk' päivän ja yön,
Sijok siitten -- jos meijän out mies'."
Niin hään julisti lainsa, ja nimensäkkin
Tuli kuulluiksi vieraisiin main;
Eikä löytänyt vertaansa aaltojen peäll':
Ja sen joukot, ne sotivat ain'.
Mutta ite hään perällä istui, ja siin'
Kantoi siniseen syvyyteen päin:
"Olet synkkä! Voan sinussa rauha tok' lie,
Kosk' ei peälläisi löyvykkähän.
"Joski Jumala suuttuisi, miekkahan hään!
Jos niin suotu on, koatunen mie!
Mutt' hään pilvessään pysyy, ja mietöksilläan
Hään voan hätyttelööpi mun miel'.
"Voanpa tappelussa, niin on korkeissaan hään,
Nousoo, kotkana, ilmohinsa;
Ja sen ohta on kirkas, ja kuuluu sen eän',
Kuin hään kokasta salamoittaa."
Niinpä aina hään voitosta voitollen läks',
Oli vakava voahtien peäll';
Ja hään kulki eteläänpä soaresta soar',
Kunnek tulipa Greekan mereen.
Kuinpa korpeila näk', tuolla allojen luo.
Kussa temppelit notkistaiksen --
Mitä oatteli -- Freja sen tieteä, ja sie;
Ja, te Runojat, arvaatten sen.
"Täss' on asuntomme, teällä korpi ja soar',
Teällä kirkko, jonk' isäni näi!
Se oil tännepä, johonma kultuein pyys';
Mutta, mieletöin, pohjoiseen jäi.
"Eikös onni, ja rauha, ouk metistöss' teäll',
Eikös muistit lie pylvien luo?
Niinkuin rakkaisten kuiskeet on lähteisten eän':
Linnut laulaavat runonsa, nuo.
"Missä Ingeborg nyt? Lie hään hyljänyt mun,
Vanhaan vaivaiseen Ruhtinahan?
Emmä soatak sen heitteä, jos henkissä lie;
Jos ma saisin tuon nähäksein voan!
"Jo on vuottapa kolm', koska kotoa läks'n:
Koska näinma nuo runoisat moat.
Tokko tunturit siellä viel' henkissä lie,
Liekkö kesä mun syntymä-moass'?
"Isäin hauvallepa minä istutin puun;
Vieläköhän lie kasvava tuo?
Kuka korjannoon tuon? Annak voimaisi, moa!
Sillen taivaskin, kastellais, suok!
"Miksi viivymme viel', näissä vieraissa maiss'!
Otan verot, mies'murhaaja mie --
Kyll' on kunniaksein! Ja toi kultakin, tuo,
Emma missäkään arvossa pie.
"Jopa lippukin osottaa pohjoiseen päin!
Pohjassakin on rakkaimmat moat;
Niinpä seuraanki taivaisien tuulien myöt,
Jopa palajan takaisin toas."
Frithiof tuloo Kuninkaan Ringin tykö.
Tegneriltä. (Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Kung Ring han satt i högbänk om Julen
och drack mjöd" &c.]
_Ring_ Kuninkas, rahillaan, jouluna oltta joi,
Sen viereen istui puoliso, nuor' ja kaunis toi;
Kuin syys ja suvi nähtiinpä niitä vierekkään,
Tuo oliik sulo kevät, se kolkko syksy hään.
Niin tupahanpa tuli jo ukko vieras sinn';
Hään peästä jalkoin asti nahoissa pukeiksin.
Hään piti kepin käissään, ja kävi kyyryssään;
Mutt' korkeemp' kuin ne toiset, niin oli kuitenk' hään.
Hään istuaksein paniin, sopessa, pankolla;
Siin' onki köyhäin paikka, ainakin arvolla.
Nuo hovinherrat nauroit, ja iskit silmänsä;
Ja sormellaan osotti, ukkoa, ilvensä.
Nyt vihastuipa vieras, sen silmät leimahtaa;
Hään miehen, yhen heistä, rinnoista kiini soa,
Ja sukkelasti keänsi sen ylös-alaisin.
Ne toiset vaikenivat: myö oisiik tehnyt niin.
"Mikäpä häly tuolla? Kuk' murtaa rauhaani?
Niin tules ukko tänne, puheillen, kultani!
Mitä on nimeis? Mistäs sä olet? Mitäs hait?"
Niin sanoi, vihapäissään, kuninkas -- muuta pait.
"Kyll' paljonpa sa kysyt! Voan minä vastaan sull':
En annak nimein kellen; se kuuluupi minull'.
_Katumuksessa_ synnyin, _puutos_ mun taloni;
Tänn' tulin _Ulvilasta_, -- siin' vietin yötäni.
"Ma ennen muinon kulin, merellä, laivalla;
Sill' oliik vahvat siivet, se lensi ilolla.
Mutt' nyt jo hyljättynä, se jäätyy rannalla;
Itek oon vanhaks tullut: vaivapa vanhalla.
"Ma tulin tiijustellen, opiksi mieltäisi,
Niin tehtiin mullen pilkkaa, en olek narriksi!
Ma sain niskasta narrin, ja keänsin häntä päin.
Suok anteeksi Kuninkas! -- Tok' vahinkoksi ei."
"Et pahoinpa sa panet sanojais, weikkonen!
Sill' kunnia wanhoillen: Istuppas pöywällein!
Woan heitäk hoamuis poisi! Sun soisin nähäksein!
Piilten ei ilo synnyk, toivonpa ilon, näin."
Ja nytpä, vieraan peältä, läks' karhun nahka vain,
Sen vanhanpa siassa, nyt nähtiin nuorukain;
Ja otastapa aina hartioin liepelle,
Sen kelta tukka laineht', kuin kulta-viipeleet.
Hään seisoi siinä, uljas, sini-sametillaan,
Hopein solettu vyössään, kussa tapiola
Oil kauniist kuvaeltu, peotkin, luonnossaan.
Ne, ympäir kupeitansa, tavoitti toisiaan.
Kalvoisimessaan kantoi renkaan, kullasta, uus;
Kupeeltaan riipui miekka, kuin tuli-leimaus.
Silmällä vakavalla, hään kahtoi ympäir nuon --
Hään kaunis oil kuin _Balder_, ja uhkea kuin _Thor_.
Hämmästy'n _Inkan_ poskeet, ne muutti karvansa:
Kuin revontulet poahtaa tunturin hankia,
Kuin kahet lillukaiset, tuulen tuimuuessa,
heilyyvät laineen peällä -- niin liehytt' rintansa.
Nyt puhalsivat torveen, ja kaikki hiljaks' jäi,
Sill' nyt oil luvan hetki, jota käytettiin näin:
Sinn' tuotiin oras Frejrin, joll' omena oil suuss',
Kukilla kaunistettu, nelj-ryömin, kaunis, uus',
Ja _Ring_ Kuninkas repi harmaja hapsiaan,
Hään koski posson ohtaan, ja teki lupansa:
"Ma wannon voittaakseini sankarin _Frithiof_,
Niin _Frej_ mun auttakooni, ja _Odin_ ja myös _Thor_!"
Irvislellenpä naurain, nyt vieras kohottiin,
Silmänsä, suutuksissaan, vihasta leimahtiin;
Hään löi miekkansa pöytään, jott' raikkui salissa,
Ja ylös kaikki urot ne hyppäis rahistaan.
"Niin kuuleppas, Kuninkas, mun lupauksein myös!
Tuo Frithiof on mun heimo, sen tunnen, se on mies.
Ma vannon hänen puolta ma pian ikäni,
Avulla Tuonen neijon, ja terän miekani."
Kuninkas, naurain, sanoi: "Kyll olet rohkia!
Tok' sanat vapaat olkoon Kuninkaan hovissa
Juotappas' häntä, Rotnink, parhaillais mik'on läss'!
Ma soisin hänen jeävän, kaikeksi talveks', täss'."
Ja Rotnink viinasarven hään otti, täynäns, nuon;
Härän otasta soatu, kalupa kaunis tuo.
Jaloilla hopeisillaan, monenki renkaan kans',
Kuvilla vanhoin aikoin, kirjuttamisillans'.
Silmällä moahan kahtoin, hään tarjoi sarven täll';
Mutt vapisipa käsi, jott viina ripsaht' peäll'.
Kuin päivä-lasku vuohen kukkaapa punoittaa,
Niin polttivat pisarat sen kauniin sormia.
Ja mielelläänpä, vieras, hään sarveen otti kiin.
Ei kaks' sen tyhjäks' juonut, joit' miehiks' mainettiin;
Voan heti, arvaamatak, Rotninkin hyväksi.
Niin voipa, yhell' kerrall', sen, yksin, tyhjensi.
Runoja kanteleensa hään otti samassa,
Ja lauloi runon kauniin, rakkaista pohjassa:
_Hagbartista_ ja _Signest'_, ihaisest' laulaissaan --
Syämmet kovat suli kupariss' rinnoissa.
Hään _Valhallasta_ lauloi, ja _Einherijästä_,
Vehkeistä uroin vanhoin, moalla ja merellä;
Käsi jokaisen miekkaan, ja silmät kiihoitt' hään,
Ja sarvi aina kulki, joukossa, yhtänään.
Kovinpa siellä juotiin, kuninkaan hovissa;
Jokainen uros oliik hyvinpä huitissa,
ja mäniik siitten moata, hiljaisest' rauhallans';
Voan _Ring_, kuninkas vanha, hään makais _Inkan_ kans.
Katteini-Rouvan Hedvig Helena RAMSAYN (Syntynynnä TAWAST)
kuolemasta, kuultuani.
[Sillä laulannolla kuin: "Gullmanig fåle Skinfaxe drager."]
Ainapa surunki sanoja soahan,
Ainakin kuuluupi kurjuutta voan;
Murheet, ne seuraavat meitäkin moahan,
Huolet, ne tummentaa taivaan ja moan.
Niinpä nyt silmäni sinua kaipaa,
Syänki suruupi, lähtyäis pois;
Toasi jo tuonela turviinsak saipa
Yhön mun ystävän; -- monta ei ois.
Kasvoit kuin mansikka: punoitit aina,
Loistit kuin lillukka -- iloksi voan;
Kypsyit, ja he'elmöitit, armaani vaina!
Hajottain lemuais ympäri moan.
Tok' ei sun päiväiskään paistanut aina:
Pilvet ne toisinaan pimitti sen;
Elämän vaiheet, ne mielemme painaa,
Tok' sinä kannoit ne -- kärsiväinen.
[Varsin jo vanhalla ijällään (90:nettä vuotta eläisäan)
oli vainaja, viimeisiä vuosia, pian sokeena.]
Tulin kuin outo tänn' vieraiseen moahan,
Kaukoa, meren ja vesien ta'a;
Kyllähän ainakin tuttuja soahan,
Voan en tok' semmoista ystävää soa.
Olit kuin äitini, olit kuin sisko!
Kultainen, olit kuin ystävät lie;
Harvoinpa onni mull' vertiöis viskoo,
Harvoinma semmoista tapaan, kuin sie.
Lempi oil luontoisi, rakkaus mieleis,
Syleisi hyvyyttä täynnä oil siell';
Suus' oli suloinen, mesinen kieleis,
Mutta sun syän oil sulavamp' viel'.
Sillä nyt hauvalleis kyynelein kylvän;
Muistoksi murheeni, juoskohot hyö!
Jos eivät asetak kuuluisan pylvän,
Niin hyö tok' osottaa kiitoksen työn.
_Charlotte_.
SANAUKSIA.
[Ennen painetut Otavassa I. p. 321-223, 266; 326, II. p. 162.]
I.
Agnes Louise Godenhjelm.
Nuori kuin heinä, kaunis kuin keväinen kukka,
Kasvoit sie koria, korvessa: Suomessa, suloinen juur.
Ihana tyttö! taivaat ei tainna olla sinua ilman;
Sen eestä ottivat hyö, moastakin, omansa pois.
II.
Ulrik Wilhelm Hasselblatt.
Ystävä! vieraissa maissa myö tutuksi tultiin, ja kohta
Rakkaus ratkeis, ja ystävyys yksinään jäi.
Kuolema rikkoi sun rintais, mutt' henkeisi heiti;
Tuonelan turviin yhtyyvät ystävät toas!
III.
Petter Reinhold von Törne.
Surekaat, Suomessa, kaikki! Yks meijän ystävä vaina,
_Törne_, on manalaan männyt; viisas ja vilpitöin mies!
Nuoruus ja viisaus, moassa -- ei tavatak, yhessä, aina:
Hänessä löytyivät kaikk'! Totuus ja rakkaus myös.
IV.
Rakkaus.
Ei makeempoo ouk kuin rakkaus! Se tuottaapi meillen
Taivaan ja moan; ja mesi on sappena sill'. --
-- Niin uskoopi _Nossis_; se jok'ei soan't _Kypriltä_ suuta,
Häntä ei tunnek: sen kukka on kavunnut pois.
Nossilta.
V.
Thymareta.
Voi pahuus, kuin soreeks' oil' tehty _Thymaretan_ kuva!
Silmästä paistaapi hyvyys, ja hiljaisuus myös;
Piskakin heilutti häntäns', ja katteli kuvaan,
Luullen ett' häänkiin nyt entisen emäntäns' näi.
Nossilta.
VI.
Sapfo.
Vieras, jos _Sapfoa_ nähäkseis soisit? _Charíteisten_ kukkaa. --
Käy _Mityléneen_, kauniimpaan kaupunkiin ast';
Sano, ett' _Lokreisten_ moa myös synnytti hänelle siskon,
Nimellä _Nossis_: runojoin nimikko. -- Mää!
Nossilta.
VII.
Tyttö.
Taivaan tyttö! huuleis on hunaja, kieleis on mettä,
Suloinen suusi -- tulinen silmäisi on;
Josma sun poveiskin näkisin! tuopa on kaikista kauniin;
Poveini polttaapi tuo, mielyttää mieleini juur'. --
Hulivili.
[Ennen painettu Otavassa II. p. 317, 318.]
Minä olen poika, jot'ei surut paljoa paina;
Vilpiä ja hilpiä -- niin olen minä aina.
Mutta enmä aikoin tulet, olla eneän teällä.
Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.
Ämmät vanhat äykkäävät, ja nauraa pahat naiset;
Ja ne nuoret vaimot ovat, kaikki, samallaiset.
Josma oisin, jonkun kerran, joukossakin päissä!
Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.
Josma jollon, korttiloissa, onneani koitan!
Siitten tuostaik lorutaan -- jos kohtakinma voitan.
Josma jollon ottaisini tyttöäin mun luokse!
Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.
Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne!
Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.
Eihään siihen tullekkahan tekämistä kennen!
Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.
Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten;
Syläilen, ja hyväilen, käsilläin että suuten.
Tulek tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais!
Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.
Josko mummo murahtaa, jos toruu vanhat naiset,
Sanot heille että ne oil, nuorra, samalaiset!
Vanhat peätään puisteloovat, muisteloovat mieltään --
Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?
Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik;
Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.
Koulumestari.
(Suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Kära gossar! Låten se, alt J då,
engång lären A, B, C."]
Pojat laulaa, yhtenään.
A, B, C, D, E, F, G,
H, I, K, L, M, N, P;
Q, R, S, T, V, X, Y:
A, B, C, D, E, F, G
Koul'mestari. (Käissä kepillään).
Pojat; rukat, näyttäkee!
Jottapa kerran voitten A, B, C.
Ell'ei paremp' käyk, kuin koitan --
(Kiitänkö mä, vaiko moitan)
Niinmä selkeän, teillen, annan!
Nurkkaan teijät seista pannaan --
Pojat, laiskat, näyttäkee --
Jottapa kerran voitten A, B, C,
Ei niin, ei niin! Ei niin, ei niin!
Niin pä! niin pä! No nyt kävi hyvin kyll'!
Pojat rukat, elkeä pelkeä!
Enmä vielä annak selkeän;
Voan jos teitä naurattaapi,
Niinmä teijän korvat roapin!
Piiskata mun teijän täyt';
Tottapa siiloin myöski paremp' käyp'!
B, A: be, be! B, E: be, be!
B, A: bi, bo! bu, ka, ke, ke!
Ko, ku, -- No tavaa paremp' sie!
B, A: ba! B, E: be! B, I: bi! B, U: bu!
K, A: ka! K, E: ke! K, I: ki! K, U: ku!
B, A: be, be! B, E: be, be! B, A: bi, bo, bu!
Ka, ke, ki, ko, ku --
No tavaak paremp' sie!
Minä vähä tästä työst'!
Tavaan ainaik ite myös --
Paremp' sian paimenna!
Niin on, talvell', vapana.
Seista yhtenään ja pauhaa,
Eikä soaha tunnin rauhaa;
Opiksipa selkeän pannaan --
Tuhmat pojat pirull' annan.
Vähäik' siitten palkaks' soan
Ka, ke, ki, ko, ku.
Mänkee hiijen pisahan!
Viina-Virsi.
[Lauletaan kuin: "Här är ock en fyllehund! Mina bröder -- Lambo." &c.]
(Isäntä laulaa.)
Pieppäs pikar' pivossais,
Puhuk pullois luokse!
Viina kiehuu kiassais,
Voahi moahan juoksee;
Kahok, kuin tuo juoma-härkä
Vetelööpi viinan märkeä --
Juokaam', Juokaam'.
Veli-kullat -- juokaam'!
(Vieras laulaa.)
Nyt on pulloin tyhjä toas,
Ei ouk mitä juuaan;
Nyt on kulkkuin kuiva toas.
Kunnek' toista tuuaan.
Paha olla tässä hä'ässä!
Ei ouk suussain, eikä peässä --
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Isäntä toas, toisellen.)
Otat kuppi kätteheis,
Elä häntä heitä;
Olet seuran-pettäjä.
Jos et seuraak meitä.
Juoppas, juoppas juoma-ratti,
Huuhteleppas huuleis, matti:
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Toinen.)
Sep' on mulle vaikia,
(Elä eneä anna)!
Kuka jaksaa kaikkia
Pulloi suuhun panna.
(Kaikki yhteisesti.)
Et ouk poika, jos et koita
Että pulloaisi voittaa!
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat juokaam!
(Vieraat, yhessä.)
Ite ompi isäntä
Hunajaa ja mettä,
Joka aina lisentää
Viinoa kuin vettä. (Isäntä:)
Kiitos olkoon monin kerran, Eip' ouk vieraassakaan syytä,
Tuhatta tuhannen verran Joka juop', ja toista pyytää;
(yhteisesti:)
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat -- juokaam!
Juoma-Laulu.
[Lauletaan kuin: "Vänskap är en planta, ganska svår att finna". &c.]
No sinä uljas miesi -- joka istut siinä.
Mikä sinun nimeis? sanok mullen sen:
-- Tuos on sinun lasiis -- tartuk siihen kiini!
Panek sitä pohjaan, hyvä kultainen.
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen,
Jos tuon jois't.
kertaus:
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen.
Jos tuon jois't.
No puhuk pullois luokse, laulak lasin eäreen!
Juo sun tyttöis muistiin! -- hyväillä sit' soat,
Jos sa panet pohjaan, jos sa täytät meärän;
Jos sa tuota hyljäät -- hyljää hään sun toas,
Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään --
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
-- Se on hään!
kertaus:
Sillä tiijät sen, ett' pettur' petetään --
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
-- Se on hään! juo! juo! juo! juo! juo!
(Hänen juuessaan laulaa siihen toisetki.)
auks'! auks'! auks!
No nyt on viina suussais, nyt on mieli peässäis,
Nyt oot sinä soanut viisautta kyll'!
Muista sinä voan, ett' toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. --
kertaus:
Muista sinä voan, ett toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. --
Kapakkaan marssi.
[Lauletaan kuin: "Äiti, sanon minä sull', mikä tuska ompi mull" &c.]
Lähkeämme nyt laulamaan.
Laulujamme lausumaan!
Kaikk' on kavuilla kaheltu,
Joka kolkka kolisteltu --
Ei ouk muuta jälellä,
Jälellä.
Kuin kapakka mäellä.
Tuoneppa tuo kulkoo tie.
Joka meit' kapakkaan vie.
Sinnek polkemme pojamme,
Siinä juomme joukkonamme.
Käykee sinnek joka mies,
Joka mies,
Kuin on tässä, kuka ties!
Siinä olvet koitellan,
Viikset viinaan voitellaan.
Siinä soamme hampain vastek,
Siinä soamme haulein kastek.
Siinä soamme mielellä
Mielellä
Mehun mettä kielellä.
Niinpä muutkin teköö! Nuo
Pakanat ja papit juo. --
Pojat juovat Pohjan moalla,
Lapset Lapihin rajalla,
Suomalaiset Suomessa,
Suomessa,
Kallistaavat pullonsa.
Sillä moa se kasvattaa
Viinan viljaa Suomessa;
Sill' ois suru, ja ei muuta,
Jos ei kastellaisik suuta
Jos ei löytyis miehellä,
Miehellä,
Jotakuta kielle.
Juokaam' pojat juokaam näin,
Että kaupunki on päin!
Huoneet käyköön ylin alan,
Ite käymme neljin jalan:
Nukkumme, niin nähä soamm',
Nähä soamm'
Uuvet kestit unessamm'.
Veisu.
(Ruotista suomennettu).
[Lauletaan kuin: "Min son, om du vill sällheten nå, så drick" &c.]
Jos tahot iloa nauttia, niin juo!
Jos tahot vältteä tautia, niin juo!
Sill' viinapa iloiseks' teköö sun mieleis --
Mutta niin kauvan kuin liikkuu sun kieleis,
Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo!
Jos Leäkärit kielteä sun juomasta, niin juo,
Hyö makoovat itekkin juovuksissaan, ja juo --
Mä kymmentä Leäkärii jo olen nähnyt,
Ja kaikki on samalla tavalla tehnyt.
Ja juo, ja laula! etc.
Jos sull' on yksi ystävä, niin juo!
Out ystävyyvess' pysyvä, ja juo!
Taputak tyttöis, ja ann' hänell' suuta,
Ja jos sinä soat, niin tiek vielä muuta.
Ja juo, ja laula! etc
Jos olet vanha ja voimatoin, niin juo!
Jos olet nuori ja naimatoin, niin juo!
Sill' juoma vanhallen voimoa lisää,
Ja nuori ei tarvihtek neuvoa iseä.
Niin juo, ja laula! etc.
Jos olet isältäis talon soanut, niin juo!
Jos noapurit ovat sen velaks' ta'anut', niin juo!
Sill' juoman aineet sull' moasta kasvaa,
Etk' tarvihtek viinasta rahoa maksaa
Niin juo, ja laula! etc.