jotta ei suomalainen arvoitus:
Kultaa kujaiset täynnä,
Hopiata tanhuaiset,
Eikä ole ottajata,
loppumattomiin kaikuisi kuuroille korville. Tämä minun kultainen
kirjani on ainoastaan epäsuora vastaus yleisgermaaniseen
herjauskirjaseen
"Ruotsalaista Suomessa".
Ei sen vuoksi sovi minulta odottaa perinpohjaista vastausta kaikkiin
tässä poliittisessa lentokirjasessa hämärästi syntyneisiin ja hämärästi
lausuttuihin lauselmiin, uhkauksiin ja syytöksiin. Sellaisen vastauksen
antamiseen on aikani liian niukka -- jopa liian kalliskin.
Kuitenkin mielen haikeudella näen miten se kansanheimo,[8] josta
itsekin olen syntyisin, ei ainoastaan vähene lukumäärältään,
eristäymisensä ja epäsiveellisyytensä vuoksi -- vaan miten sen henkinen
näköpiirikin yhä supistuu.
Minusta näyttää kuin johtuisi tällainen tila johtajanerojen ja
personallisuuksien puutteesta sekä sellaisten johtotähtien luomiseksi
tarvittavan voiman puutteesta.
Ne kääpiöt, jotka nostivat perinnön Lönnrotin, Runebergin, Snellmanin
ja Topeliuksen jälkeen, ovat hukanneet aikaa noin 50 vuotta sotimalla
kieltä vastaan, jota -- olkoonpa se miten vaikeata tahansa -- luulisi
voitavan oppia kymmenessä vuodessa!
Onhan jo satasen vuotta siitä kun Suomi oli Ruotsin siirtomaa, jossa
ruotsalaiset herrat ja voudit mellastelivat, mutta yhä vielä ilmestyy
meillä lentokirjasia, joissa ruotsikot vaateliaalla tavalla käyttelevät
sanoja: "meidän asemamme", "meidän kielemme", "meidän lakimme", "meidän
rahamme" ja "meidän oikeutemme". Laskekaammepa kerrankin kätemme
sydämelle -- eikä aina vaan lompakolle; ja sanokaamme kerrankin suora
totuus vaikkapa se karvastelisikin.
Kerran sadassa vuodessa on ainakin _yksi_ totuus lausuttava, muuten
ilma aivan liiaksi pilaantuu valheista ja kuvitteluista.
Vaikkapa joudun sen vaaran alaiseksi, että minut
teennäis-ruotsalaisuuden "infante terribile'nä"[9] leimataan
"uloskatsottavaksi", tahdon kuitenkin kerta kaikkiaan sanoa totuuden
sanat:
Kaikki tuo räyhäävä ja vaatelias puhe meidän oikeudestamme -- meidän
tulevaisuudestamme -- meidän asemastamme -- meidän kielestämme ja
meidän "länsimaisesta sivistyksestämme", ei, totta toisen kerran, ole
muuta kuin sellainen tavaraleima tahi liikemerkki, jonka suojassa me
"finländarit" haluamme jatkaa tuottavia sivuelinkeinojamme
mannaryynilähettiläinä, sillin tuottajina, tukkihuijareina,
viinatehtailijoina ja paperikuninkaina.
Suomalaisten oikeudeksi jää vähemmin tuottava maanviljelys. Mutta
jumala varjelkoon meitä heidän kielestään. Mehän haluamme heiltä vaan
-- leipää ja perunoita.
Ruotsikot valittavat _kaupunkiemme suomalaistumista_.
Kun suomalaisia muuttaa Suomen pääkaupunkiin ja perustelee siellä
pankkeja, niin sortavathan he "meidän oikeuksiamme" ja "meidän
etuoikeuksiamme" ynnä "meidän kauppaetujamme".
On sekin puhetta! -- Jos Suomen kansa, jonka valistunut Venäjän Keisari
yli 100 vuotta sitten korotti _kansakuntain joukkoon_ -- vihdoin sadan
vuoden lopulleen kuluessa varovasti astuu esiin ja tahtoo viedä maasta
voinsa ja puutavaransa itse, niin totta tosiaan ei siitä joudu
vaaranalaiseksi "länsimainen sivistys", mutta kyllä sen sijaan
ruotsikkojen osingot ja pankkiosakkeet!
Kun suomalaiset itse oppivat lähettämään paperia englantilaisille ja
venäläisille sanomalehdille, niin eiväthän siitä joudu vaaranalaisiksi
"ruotsalainen kielemme" ja ruotsalaiset kirjamme, vaan kylläkin paperit
meidän ruotsalaistemme _lompakoissa_ ja heidän kuponkikirjansa.[10]
Ja lopuksi: jos suomalaiset "yks'kamarissaan" heräisivät tietoisuuteen
siitä, että heidän käsissään on Europan suurimmat voimalähteet --
Imatra ja tuhannet muut kosket, -- joita typeryydessämme ja
saamattomuudessamme emme ole käyttäneet; jos, sanon minä, suomalaiset
itse päättävät panna valjaisiin nämät kosket ja lähettää sähkövoimaa
Pietariin -- mitenkä siitä voisi syntyä vaaraa "länsimaiselle
sivistykselle"?
Sellaista voivat kuvitella jotkut luvuista kuluneet "länsimaiset"
professorit -- sellaista voidaan kuvitella sini-keltanokkasille Upsalan
ylioppilaille, jotka saapuvat tänne kesävierailuille juomaan
"veljenmaljat" "suomenmaalaisten" veljien kanssa ja maistamaan
"Skönstetin sinistä" tahi "Blåstetin kuivaa" kotimaista tahi emämaista
punssia. -- Mutta Ruotsinmaan tietoinen kansa kuuntelee vaan toisella
korvallaan mokomia Jeremiaan valitusvirsiä, sillä Ruotsin ruotsalaiset
ovat jo kauvan koettaneet parantaa kauppasuhteitaan suuren Venäjän
kanssa, jonka pääkaupungin parempi valaiseminen suomalaisten koskien
voimalla ei voi olla vaaraksi itä- eikä länsimaiselle sivistykselle.
Suurin osa "Svenskt i Finland" kirjasessa olevista tehottomista,
mehuttomista ja voimattomista valitusvirsistä muistuttaa juopumuksen
tähden kuihtunutta seppää, joka näkee vasaran luisuvan nuorempiin ja
voimakkaampiin käsiin. Sellainen mies näkee vaaroja kaikkialla ja
pikku-ukkoja keskellä päivää. En minä puolestani voi ottaa
ruotsikkojemme poliitillista itkuvirttä vakavalta kannalta. Tahi mitä
sanottaisiin matematiikkaan perehtyneestä, jonka mielipiteen mukaan:
1 + 1 = 0?
Muuan aikamme suurimmista tiedemiehistä lausuu teoksessa: "The man and
the brain":
"_Se, joka oppii puhumaan kahta kieltä, tekee sielunsa
kaksinkertaiseksi_".
Mutta "Svenskt i Finland" kirjasessa sanotaan päinvastoin (sivu 146):
"_Jolla on kaksi äidinkieltä, sillä ei ole yhtäkään_".