Saavuttuaan sille rajaseudulle, joka erottaa Kallio-Arabian Syyriasta,
h‰n kulki er‰‰n jokseenkin lujan linnan ohitse. Siit‰ hyˆkk‰si ulos
asestettuja arabialaisia, jotka ymp‰rˆiv‰t h‰net huutaen h‰nelle:
"Kaikki sinun omaisuutesi kuuluu meille, ja sin‰ itse kuulut meid‰n
herrallemme."
Vastauksen asemesta Zadig ja h‰nen rohkea palvelijansa
paljastivat miekkansa ja lˆiv‰t kuoliaiksi ensimm‰iset arabialaiset,
jotka yrittiv‰t k‰yd‰ heihin k‰siksi. Hyˆkk‰‰j‰in luku kasvoi
kahdenkertaiseksi, mutta he eiv‰t s‰ik‰ht‰neet, vaan p‰‰ttiv‰t
taistella viimeiseen saakka. Niin nuo kaksi miest‰ puolustautuivat
suurta joukkoa vastaan; sellainen taistelu ei kuitenkaan voinut kest‰‰
kauan. Linnan is‰nt‰, nimelt‰ Arbogad, n‰ki ikkunastaan, kuinka
ihmetelt‰v‰ll‰ urhoollisuudella Zadig taisteli, ja tunsi kunnioitusta
h‰nt‰ kohtaan. H‰n tuli nopeasti alas ja ajoi itse v‰kens‰ hajalleen,
vapauttaen molemmat matkamiehet.
"Kaikki se mik‰ joutuu minun alueelleni", sanoi h‰n, "kuuluu minulle,
samoinkuin sekin, mit‰ lˆyd‰n vieraalta alueelta. Mutta sin‰ n‰yt‰t
minusta niin kelpo miehelt‰, ett‰ teen sinun suhteesi poikkeuksen
yleisest‰ laista."
H‰n vei Zadigin mukanaan linnaansa ja k‰ski v‰kens‰ kohdella h‰nt‰
hyvin; iltasella Arbogad halusi aterioida Zadigin kanssa.
Linnan is‰nt‰ oli niit‰ arabialaisia, joita nimitet‰‰n rosvoiksi;
kuitenkin h‰n monien ilkitˆiden ohella joskus teki hyvi‰kin tˆit‰. H‰n
rosvosi kauhean kiihke‰sti, mutta oli toiselta puolen hyvin antelias.
Samalla h‰n oli peloton toimissaan, mutta jokseenkin lempe‰mielinen
rauhallisissa oloissa, m‰ss‰‰j‰ pˆyd‰n ‰‰ress‰, hupaisa keskell‰
m‰ss‰yst‰‰n ja mit‰ suurimmassa m‰‰r‰ss‰ avomielinen. Zadig miellytti
h‰nt‰ kovin; h‰nen juttelunsa, joka pian vilkastui, pitensi ateriaa.
Vihdoin virkkoi Arbogad h‰nelle: "Kehoitan sinua ryhtym‰‰n minun
palvelukseeni; se olisi sinulle parasta. T‰m‰ ammatti ei ole mik‰‰n
huono; sin‰ voit siin‰ ajan pitk‰‰n p‰‰st‰ minun tasalleni."
"Saanko luvan kysy‰, mist‰ saakka olette harjoittanut t‰t‰ jaloa
ammattia", sanoi Zadig.
"Varhaisimmasta nuoruudestani", vastasi p‰‰llikkˆ. "Olin er‰‰n
verrattain taitavan arabialaisen palveluksessa, mutta asemani tuntui
minusta siet‰m‰ttˆm‰lt‰. Olin aivan ep‰toivoinen n‰hdess‰ni, ettei koko
maan p‰‰ll‰, joka kuitenkin kuuluu yht‰ paljon kaikille ihmisille,
kohtalo ollut suonut minulle omaa osaani. Uskoin huoleni er‰‰lle
vanhalle arabialaiselle, joka virkkoi minulle: 'Poikani, ‰l‰ ole
ep‰toivoinen! Muinoin valitteli er‰s hiekkajyv‰nen sit‰, ett‰ h‰n oli
vain tuntematon hiukkanen aavikolla. Muutamien vuosien per‰st‰ h‰nest‰
oli tullut timantti, ja nyky‰‰n h‰n on kaunein koristus Intian
kuninkaan kruunussa'. N‰m‰ sanat vaikuttivat suuresti minuun; min‰ olin
tuo hiekkajyv‰nen ja p‰‰tin tulla timantiksi. Alotin varastamalla kaksi
hevosta; liityin tovereihin ja voin siten pian ryˆst‰‰ pieni‰
karavaaneja. Niin onnistui minun v‰hitellen poistaa se ep‰suhta, joka
aikaisemmin oli ollut minun ja muiden ihmisten v‰lill‰. Minullakin oli
nyt osuuteni t‰m‰n maailman hyv‰st‰, jopa olin saanut hyvityst‰ oikein
koron kanssa. Minua pidettiin suuressa arvossa, minusta tuli
rosvop‰‰llikkˆ; t‰m‰n linnan sain haltuuni ripe‰sti toimimalla. Syyrian
maaherra tahtoi minut t‰st‰ karkoittaa, mutta min‰ olin jo liiaksi
rikas silloin en‰‰ pel‰t‰kseni ket‰‰n. Annoin maaherralle rahaa ja
sill‰ keinoin s‰ilytin linnan, jopa suurensinkin aluettani. Viel‰p‰ h‰n
nimitti minut niiden verojen hoitajaksi, jotka Kallio-Arabia maksaa
kuningasten kuninkaalle. Min‰ hoidinkin hyvin verojen kokoojan viran,
mutta huonosti niiden tilityksen. Babylonin suuri desterham l‰hetti
kuningas Moabdarin nimess‰ t‰nne er‰‰n pikkusatraapin kuristuttamaan
minut kuoliaaksi. Tuo mies saapuikin m‰‰r‰yksineen, mutta minulla oli
jo kaikesta tieto. H‰nen n‰kyviss‰‰n annoin kuristaa kuoliaiksi ne
nelj‰ miest‰, jotka h‰n oli tuonut mukanaan kirist‰m‰‰n narua kaulaani,
ja kysyin sitten h‰nelt‰, kuinka paljon minun kuristuttamiseni olisi
h‰nelle mahdollisesti tuottanut. H‰n vastasi, ett‰ h‰nen palkkionsa
olisi voinut nousta noin kolmeensataan kultarahaan. Min‰ todistin
h‰nelle selv‰sti, ett‰ h‰n ansaitsisi paljon enemm‰n minun luonani.
H‰nest‰ tulikin alap‰‰llikkˆni, ja nyky‰‰n h‰n on parhaimpia ja
rikkaimpia miehi‰ni. Jos seuraat neuvoani, niin onnistut kuten h‰nkin.
Ei ole milloinkaan ollut parempaa tilaisuutta rosvoiluun kuin nyt, kun
kuningas Moabdar on murhattu ja Babylonissa on kaikki sekasorrossa."
"Moabdarko murhattu?" huudahti Zadig. "Ja miten on k‰ynyt kuningatar
Astarten?"
"Siit‰ en tied‰ mit‰‰n", vastasi Arbogad. "Tied‰n ainoastaan sen
verran, ett‰ Moabdar on tullut mielipuoleksi, ett‰ h‰net on surmattu,
ett‰ Babylon on yhten‰ suurena murhapes‰n‰, ett‰ koko valtakunta on
toivottomassa tilassa, ett‰ siell‰ yh‰ edelleen voi tehd‰ hyvi‰
kaappauksia ja ett‰ min‰ puolestani olen mainiosti k‰ytt‰nyt
tilaisuutta hyv‰kseni."
"Mutta kuningatar!" huudahti Zadig. "Taivaan nimess‰, etkˆ tied‰ mit‰‰n
kuningattaren kohtalosta?"
"Olen kuullut puhuttavan er‰‰st‰ Hyrkanian ruhtinaasta", vastasi
Arbogad. "Kuningatar on n‰ht‰v‰sti h‰nen haaremissaan, jollei h‰n ole
meteleiss‰ saanut surmaansa. Min‰ puolestani himoitsen enemm‰n saalista
kuin uutisia. Olen ryˆstˆretkill‰ni ottanut useitakin naisia, mutta en
ole pit‰nyt niist‰ ket‰‰n. Min‰ myyn ne kalliista hinnasta, jos ovat
kauniita, huolimatta ollenkaan siit‰, keit‰ he ovat. Arvoa ei kukaan
osta: ruma nainen, vaikkapa olisi itse kuningatar, ei saa ostajaa.
Kenties olen myynyt kuningatar Astartenkin; kenties h‰n on kuollut;
mutta se ei liikuta minua, ja luulenpa, ettei sinunkaan pit‰isi
v‰litt‰‰ asiasta enemp‰‰ kuin minun."
N‰in jutellessaan h‰n samalla naukkaili niin tukevasti ja sekoitti
kaikki k‰sitteet siin‰ m‰‰rin, ett‰ Zadig ei voinut saada h‰nelt‰
mit‰‰n selvyytt‰.
H‰n istui h‰mm‰styneen‰, masentuneena, ‰‰neti. Arbogad joi yh‰, kertoi
juttujaan ja vakuutti lakkaamatta olevansa onnellisin ihminen maan
p‰‰ll‰ sek‰ kehoitteli Zadigia pyrkim‰‰n yht‰ onnelliseksi. Vihdoin
h‰n, viininhˆyryjen suloisesti uuvuttamana, vaipui rauhaisaan uneen.
Zadig vietti yˆns‰ mit‰ ankarimman mielenkuohunnan vallassa.
"Mit‰?" sanoi h‰n. "Kuningas tullut hulluksi! h‰net on tapettu! En voi
olla surkuttelematta h‰nt‰. Koko valtakunta on pirstoina ja t‰m‰ rosvo
on onnellinen! Oi kaitselmus! oi kohtalo! Varas on onnellinen, mutta
rakastettavin olento, mink‰ luonto on milloinkaan luonut, on kenties
kuollut hirve‰ll‰ tavalla tai saa el‰‰ tilassa, joka on kuolemaa
pahempi! Oi Astarte! mit‰ on tullut sinusta?"
Heti p‰iv‰n valjettua h‰n kyseli kaikilta, joita tapasi linnassa, mutta
jokaisella oli omat puuhansa, kukaan ei vastannut h‰nelle. Yˆll‰ oli
n‰et suoritettu uusia rosvouksia ja saalista jaettiin parhaillaan.
Ainoa, mit‰ h‰n voi saavuttaa t‰ss‰ ankarassa sekamelskassa, oli lupa
saada matkustaa tiehens‰. H‰n k‰yttikin sit‰ siekailematta hyv‰kseen,
entist‰ enemm‰n tuskallisiin mietteisiins‰ vajonneena.
Zadig vaelsi tiet‰‰n levottomana, j‰rkkyneen‰, ajatellen yksinomaan
onnetonta Astartea, Babylonin kuningasta, uskollista Kadoria,
onnellista rosvoa Arbogadia, tuota oikullista vaimoa, jonka
babylonilaiset olivat ryˆst‰neet Egyptin rajalta, lyhyesti, kaikkia
vastoink‰ymisi‰ ja kovan onnen kolhauksia, joita oli joutunut kokemaan.