"Minun ruumiini ja syd‰meni..." alkoi kuningas puhua Zadigille.
N‰m‰ sanat kuullessaan babylonilainen ei voinut olla keskeytt‰m‰tt‰
h‰nen majesteettiaan.
"Kuinka olenkaan Teille kiitollinen", sanoi h‰n, "ettette sanonut
'henki ja syd‰n'! Babylonissa n‰et keskustelu k‰y vain n‰ill‰ sanoilla;
kaikki kirjat siell‰ puhuvat vain syd‰mest‰ ja hengest‰, eik‰ niiden
tekijˆill‰ ole niist‰ kumpaakaan. Mutta suvaitkaa jatkaa, jalo herra!"
Nabussan jatkoi:
"Minun ruumiini ja syd‰meni ovat m‰‰r‰tyt rakastamaan. Ensinmainitulla
n‰ist‰ mahdeista on kyll‰ tilaisuutta saada tyydytyst‰: minulla on
t‰‰ll‰ tarjona sata naista, kaikki kauniita, miellytt‰vi‰, kohteliaita,
jopa hekumallisiakin tai ainakin sellaista minulle teeskennellen.
Syd‰meni sen sijaan ei ole l‰hesk‰‰n yht‰ onnellinen; olen liiankin
hyvin huomannut, ett‰ hyv‰ilyt tarkoittavat vain Serendibin kuningasta,
kun sen sijaan Nabussanista v‰litet‰‰n sangen v‰h‰n. Tosin en tahdo
v‰itt‰‰ vaimojani uskottomiksi, mutta haluaisin lˆyt‰‰ sellaisen
sielun, joka kokonaan kuuluisi minulle. Sellaisesta aarteesta antaisin
mielell‰ni nuo sata kaunotarta, joiden sulot ovat vallassani. Koetappa
nyt sin‰ noiden sadan sulttaanittaren joukosta etsi‰ yksi, jonka
rakkaudesta voisin olla varma."
Zadig vastasi h‰nelle samaan tapaan kuin oli tehnyt rahastonhoitajaa
valittaessa:
"Herra, j‰tt‰k‰‰ asia haltuuni, mutta sallikaa minun viel‰ kerran
k‰ytt‰‰ apunani niit‰ aarteita, jotka Te asetitte Kiusauksen k‰yt‰v‰‰n.
Min‰ teen niist‰ Teille kyll‰ tilin ettek‰ Te kadota siin‰ mit‰‰n."
Kuningas antoi Zadigille t‰ydet valtuudet. T‰m‰ valitsi Serendibist‰
kolmenelj‰tt‰ pient‰ kyttyr‰selk‰‰, jotka olivat mahdollisimman rumia,
samoin kolmenelj‰tt‰ mit‰ kauneinta hovipoikaa ja lopuksi kolmenelj‰tt‰
mit‰ kaunopuheisinta ja v‰kevint‰ Buddhan pappia. H‰n antoi kaikille
vapaan p‰‰syn sulttaanittarien huoneisiin. Jokainen pieni kyttyr‰selk‰
sai tarjota heille nelj‰tuhatta kultarahaa, ja jo ensimm‰isen‰ p‰iv‰n‰
kaikki kyttyr‰sel‰t lˆysiv‰t omansa. Hovipojat, joilla ei ollut
tarjottavana muuta kuin itsens‰, voivat kerskata menestyksest‰‰n vasta
kahden tai kolmen p‰iv‰n per‰st‰. Papeilla oli viel‰ enemm‰n vaivaa,
mutta vihdoin kolmenelj‰tt‰ hurskasta sielua suostui heihinkin.
Kuningas katseli ikkunaverhojen takaa, mist‰ voi n‰hd‰ kaikkiin
kammioihin, kaikkia n‰it‰ kokeita ja ihmetteli suuresti: h‰nen sadasta
vaimostaan oli yhdeks‰nkymment‰ yhdeks‰n h‰nen n‰kyviss‰‰n langennut
viettelykseen. J‰ljell‰ oli vain yksi ainoa, vallan nuori ja kokematon,
jota hallitsija ei viel‰ ollut edes koskenutkaan. H‰nt‰ annettiin
yhden, kahden jopa kolmenkin kyttyr‰sel‰n viekoitella ja luvata h‰nelle
aina kahteenkymmeneen tuhanteen kultarahaan saakka. H‰n pysyi
j‰rk‰ht‰m‰ttˆm‰n‰ eik‰ voinut pid‰tty‰ nauramasta kyttyr‰selk‰isille,
jotka luulivat rahansa tekev‰n heid‰t kauniimmiksi. H‰nt‰ houkuteltiin
kahden kauneimman hovipojan avulla, mutta h‰n sanoi, ett‰ kuningas oli
h‰nest‰ viel‰kin kauniimpi. Lopuksi l‰hetettiin h‰nen kimppuunsa
kaikista kaunopuheisin pappi ja sen j‰lkeen kaikista pelottomin, mutta
h‰n arvioi edellisen lˆrpˆttelijaksi eik‰ viattomuudessaan voinut
aavistaakaan j‰lkimm‰isen ansioita.
"Syd‰mest‰ kaikki riippuu", sanoi h‰n. "Minua ei voi koskaan vietell‰
enemm‰n kyttyr‰sel‰n kulta kuin nuorukaisen sulous tai papin
houkutukset, sill‰ min‰ rakastan yksist‰‰n Nabussania, Nussanabin
poikaa, ja odotan vain h‰nen vastarakkauttaan."
Kuningas oli pakahtua riemusta, h‰mm‰styksest‰ ja hellyydest‰. H‰n otti
kaiken sen rahan, jonka avulla kyttyr‰sel‰t olivat voittaneet, ja
lahjoitti sen kauniille Falidelle; se oli tuon nuoren neidon nimi. H‰n
antoi h‰nelle syd‰mens‰kin, jonka Falide myˆs hyvin ansaitsi; sill‰
milloinkaan ei nuoruuden kukoistus ole ollut loistavampi, milloinkaan
eiv‰t kauneuden sulot ole olleet hurmaavampia. Historiallinen totuus
pakottaa meid‰t tosin myˆnt‰m‰‰n, ett‰ h‰nen kumarruksensa oli hieman
kˆmpelˆ; mutta sen sijaan h‰n tanssi kuin keijukainen, lauloi kuin
seireeni ja puheli kuin sulotar. H‰n oli oikea lahjakkuuden ja hyveiden
perikuva.
Rakastunut Nabussan jumaloi h‰nt‰. Ik‰v‰ kyll‰ h‰nell‰ oli siniset
silm‰t, mik‰ oli syyn‰ mit‰ suurimpaan onnettomuuteen. Oli n‰et
olemassa er‰s vanha laki, joka kielsi kuninkaita rakastamasta sellaisia
naisia, joita kreikkalaiset myˆhemmin kutsuivat nimell‰ "boopides."
Pappien p‰‰mies oli yli viisituhatta vuotta sitten saanut aikaan t‰m‰n
lain. Voittaakseen omakseen Serendibin ensimm‰isen kuninkaan lemmityn
tuo ensimm‰inen ylipappi oli liitt‰nyt sinisten silmien hylk‰ystuomion
olennaisena osana valtakunnan perustuslakeihin. Kaikki valtakunnan
s‰‰dyt alkoivat tehd‰ asiasta Nabussanille vakavia huomautuksia.
V‰itettiin aivan julkisesti, ett‰ valtakunnan viimeiset p‰iv‰t olivat
tulleet, ett‰ h‰pe‰m‰ttˆmyys oli noussut huippuunsa ja koko luontoa
uhkasi kauhea tapahtuma; sanalla sanoen, ett‰ Nabussan, Nussanabin
poika, rakasti kahta suurta sinist‰ silm‰‰. Kyttyr‰sel‰t,
rahastomiehet, papit ja ruskeasilm‰iset t‰yttiv‰t koko kuningaskunnan
valituksillaan.
Serendibin pohjoisosassa asuvat villit kansat k‰yttiv‰t t‰t‰ yleist‰
tyytym‰ttˆmyytt‰ hyv‰kseen. He tekiv‰t hyˆkk‰yksen hyv‰n Nabussanin
maahan. T‰m‰ vaati apurahoja alamaisiltaan. Papit, joiden hallussa oli
toinen puoli valtion tulol‰hteit‰, tyytyiv‰t kohottamaan k‰tens‰
taivasta kohti, mutta kielt‰ytyiv‰t pist‰m‰st‰ niit‰ raha-arkkuihinsa
kuninkaan auttamiseksi. He s‰velsiv‰t kauniita rukouksia, mutta
j‰ttiv‰t valtion raakalaisten saaliiksi.
"Oi rakas Zadig! voitko pelastaa minut t‰st‰ hirve‰st‰ h‰d‰st‰?"
huudahti Nabussan tuskissaan.
"Sangen mielell‰ni", vastasi Zadig. "Te tulette saamaan papeilta niin
paljon rahaa kuin ikin‰ haluatte. J‰tt‰k‰‰ vain heid‰n maatiluksensa ja
linnansa alttiiksi ja puolustakaa ainoastaan omianne."
Nabussan seurasi neuvoa, ja pianpa tulivatkin papit heitt‰ytym‰‰n h‰nen
jalkoihinsa ja anomaan h‰nen apuansa. Kuningas vastasi heille kauniilla
soittokappaleella, jonka tekstiss‰ rukoiltiin taivasta varjelemaan
heid‰n maatiluksiaan. Nyt vihdoinkin antoivat papit rahoja, ja niinp‰
voikin kuningas lopettaa sodan onnellisesti.
Zadig taas oli viisailla ja onnellisilla neuvoillaan ja suurenmoisilla
palveluksillaan saanut valtion mahtavimmat miehet leppym‰ttˆmiksi
vihollisikseen. Papit ja ruskeasilm‰iset vannoivat h‰nelle tuhoa; yht‰
v‰h‰n s‰‰liv‰t h‰nt‰ rahamiehet ja kyttyr‰sel‰t; h‰net koetettiin tehd‰
ep‰luulon alaiseksi hyv‰n Nabussanin silmiss‰. Suoritetut palvelukset
j‰‰v‰t usein etuhuoneeseen, mutta ep‰luulo tunkeutuu sis‰huoneeseen
saakka, kuten Zoroaster sanoo. Joka p‰iv‰ lingottiin h‰nt‰ vastaan
uusia syytˆksi‰. Niist‰ ensimm‰inen torjutaan, toinen tekee naarmun,
kolmas haavoittaa, nelj‰s tappaa.
Pel‰ten pahinta Zadig, joka oli suorittanut hyvin yst‰v‰ns‰ Setokin
asiat ja toimittanut h‰nelle h‰nen rahansa, mietti en‰‰ vain saarelta
poistumista ja p‰‰tti itse l‰hte‰ hankkimaan tietoja Astartesta.
"Sill‰ jos j‰‰n Serendibiin", sanoi h‰n, "niin papit antavat seiv‰st‰‰
minut. Mutta minne menisin? Egyptiss‰ minut tehd‰‰n orjaksi; Arabiassa
minut kaiken todenn‰kˆisyyden mukaan poltetaan ja Babylonissa
kuristetaan kuoliaaksi. Kuitenkin minun t‰ytyy saada tiet‰‰, mit‰ on
tullut Astartesta. Matkaan siis! n‰kem‰‰n, mihin kova kohtaloni minut
viel‰ vie."