Setokin oli liikeasiainsa vuoksi teht‰v‰ matka Serendibin[39] saarelle,
mutta avioliittonsa ensimm‰isen‰ kuukautena, joka, kuten tunnettua, on
kuherruskuukausi, h‰n ei tietysti voinut j‰tt‰‰ vaimoaan eik‰ edes
uskoakaan voivansa h‰nt‰ milloinkaan j‰tt‰‰. Niinp‰ h‰n pyysikin
Zadig-yst‰v‰‰ns‰ tekem‰‰n puolestaan mainitun matkan.
"Ah!" sanoi Zadig. "T‰ytyykˆ minun siis yh‰ laajentaa kauniin Astarten
ja minun v‰list‰ni matkaa? Mutta minun on palveltava hyv‰ntekijˆit‰ni."
H‰n sanoi niin, itki ja l‰hti taipaleelle.
H‰n ei ollut viel‰ kauan ehtinyt olla Serendibin saarella, kun h‰nt‰ jo
alettiin pit‰‰ erinomaisena ihmisen‰. H‰nest‰ tuli pian ratkaisija
kaikissa kauppiasten v‰lisiss‰ riidoissa, viisasten yst‰v‰ ja niiden
muutamien neuvonantaja, jotka neuvoista v‰littiv‰t. Kuningaskin tahtoi
n‰hd‰ ja kuulla h‰nt‰. Pian h‰n oppikin tuntemaan Zadigin arvon; h‰n
luotti suuresti h‰nen viisauteensa ja teki h‰net yst‰v‰kseen. Kuninkaan
yst‰vyys ja kunnioitus panivat Zadigin vapisemaan; joka hetki h‰n oli
tietoinen siit‰ onnettomuudesta, jonka Moabdarin hyvyys oli h‰nelle
aiheuttanut. "Min‰ miellyt‰n kuninkaita", sanoi h‰n; "eikˆ se olekin
minun tuhoni?" -- Kuitenkaan h‰n ei voimit vet‰yty‰ hallitsijan
suosionosotuksia pakoon; on n‰et myˆnnett‰v‰, ett‰ Nabussan, Serendibin
kuningas, Nabassunin pojan ja Sanbusnan pojanpojan Nussanabin poika,
oli Aasian parhaita ruhtinaita, josta sen, joka kerrankin puheli h‰nen
kanssaan, t‰ytyi pakostakin ruveta pit‰m‰‰n.
T‰m‰ hyv‰ ruhtinas oli alituisen kehumisen, petoksen ja varastelun
esineen‰. H‰nen aarteitaan ryˆstettiin ehtimiseen. Serendibin saaren
ylimm‰inen veronkantaja antoi siin‰ aina hyv‰n esimerkin, jota sitten
muut uskollisesti noudattivat. Kuningas kyll‰ tiesi sen, h‰n oli jo
usein vaihtanut rahastonhoitajaa, mutta viel‰k‰‰n ei h‰nen ollut
onnistunut poistaa tuota juurtunutta tapaa, jonka mukaan kuninkaan
tulot jaettiin kahteen erisuureen osaan, joista pienempi tuli
kuninkaalle ja suurempi rahastonhoitajille.
Kuningas Nabussan uskoi huolensa viisaalle Zadigille. H‰n virkkoi:
"Etkˆh‰n sin‰, joka osaat niin kauniita asioita, tiet‰isi jotakin
keinoa lˆyt‰‰kseni sellaisen rahastonhoitajan, joka ei varastaisi
minulta?"
"Kyll‰ kai", vastasi Zadig; "mutta tied‰n pett‰m‰ttˆm‰n keinon hankkia
teille sellaisen miehen, jolla on puhtaat k‰det."
Ihastuneena syleili kuningas h‰nt‰ ja kysyi, miten h‰nen oli
menetelt‰v‰.
"Teid‰n tulee vain", sanoi Zadig, "antaa kaikkien avonaiseen
rahastonhoitajan virkaan pyrkij‰in tanssia, ja se heist‰, joka tanssii
kepeimmin, on varmasti myˆs rehellisinkin mies."
"Sin‰ lasket leikki‰", sanoi kuningas. "Sep‰ olisi omituinen tapa
valita itselleen rahastonhoitajia. Kuinka! Sin‰ siis v‰it‰t, ett‰ se,
joka parhaiten tekee ilmahyppyj‰, on myˆs rehellisin ja taitavin
rahastonhoitaja."
"Min‰ en tahdo v‰itt‰‰, ett‰ h‰n on taitavin", vastasi Zadig, "mutta
sen voin kyll‰ vakuuttaa, ett‰ h‰n ehdottomasti on rehellisin heist‰."
Zadig puhui niin vakuuttavasti, ett‰ kuningas luuli h‰nell‰ olevan
jonkin salaisen taikakeinon erottaa oikeat rahastonhoitajat v‰‰rist‰.
"Min‰ en rakasta taikatemppuja", sanoi Zadig. "Taikurit ja noitakirjat
ovat minulle aina olleet vastenmielisi‰. Jos Teid‰n Majesteettinne
sallii minun panna toimeen ehdottamani kokeen, niin tulette pian
vakuuttuneeksi siit‰, ett‰ salaisuuteni on maailman helpoin ja
yksinkertaisin asia."
Serendibin kuningas Nabussan ‰llistyi viel‰ enemm‰n kuullessaan, ett‰
salaisuus oli yksinkertainen, kuin jos se olisi luuloteltu h‰nelle
ihmeeksi.
"No hyv‰", sanoi h‰n, "menettele kuten parhaaksi katsot."
"Sallikaa minun vain toimia", sanoi Zadig. "Te voitatte t‰st‰ kokeesta
enemm‰n kuin luulettekaan."
Viel‰ samana p‰iv‰n‰ h‰n kuulututti kuninkaan nimess‰, ett‰ kaikkien
niiden, jotka halusivat hakea h‰nen armollisimman majesteettinsa,
Nussanabin pojan Nabussanin yliveronkantajan virkaa, oli krokodiilikuun
ensimm‰isen‰ p‰iv‰n‰ kepeiss‰ silkkipukimissa saavuttava kuninkaan
etuhuoneeseen. Hakijoita ilmoittautui 64 kappaletta. L‰heiseen saliin
oli asetettu soittoniekkoja; kaikki oli valmista tanssiaisia varten.
Mutta mainitun salin ovi oli kiinni, ja sinne p‰‰st‰kseen t‰ytyi kulkea
kapean ja jotenkin pime‰n k‰yt‰v‰n kautta. Ovenvartija kuljetti
viranhakijat, yhden er‰lt‰‰n, t‰m‰n k‰yt‰v‰n kautta, jonne kukin
j‰tettiin muutamiksi minuuteiksi yksin‰‰n. Kuningas, joka tunsi asian,
oli asettanut t‰h‰n k‰yt‰v‰‰n esille kaikki aarteensa.
Kun kaikki viranhakijat olivat kokoontuneet saliin, niin kuningas k‰ski
heid‰t tanssimaan. Tuskin koskaan on tanssittu raskaammin ja
kˆmpelˆmmin; kaikilla oli p‰‰ riipuksissa, selk‰ kˆykyss‰ ja k‰det
kylkiin puristettuina. "Millaisia lurjuksia!" sanoi Zadig itsekseen.
Yksi ainoa tanssi kepe‰sti, pystyp‰in, varmoin katsein, ojennetuin
k‰sivarsin, ruumis suorana ja polvet vakavina.
"Kas siin‰ rehellinen ja kelpo mies!" sanoi Zadig.
Kuningas syleili tuota oivaa tanssijaa, ja nimitti h‰net
rahastonhoitajakseen. Kaikkia muita sen sijaan rangaistiin ja
sakotettiin sen mukaan kuin olivat ansainneetkin. Jokainen heist‰ oli
n‰et k‰yt‰v‰ss‰ viipyess‰‰n t‰ytt‰nyt taskunsa niin ett‰ tuskin kykeni
k‰velem‰‰n. Kuningasta suretti kovasti sellainen ihmisluonnon heikkous,
ett‰ nelj‰st‰seitsem‰tt‰ tanssijasta kolmeseitsem‰tt‰ oli konnia.
Pime‰‰ k‰yt‰v‰‰ ruvettiin sen j‰lkeen nimitt‰m‰‰n "Kiusauksen tieksi."
Persiassa nuo kolmeseitsem‰tt‰ herraa olisi seiv‰stetty; muissa maissa
olisi perustettu erityinen tuomioistuin, joka kuluihinsa olisi niellyt
koko tuon varastetun summan kolminkertaisesti, tuottamatta penni‰k‰‰n
hallitsijan aarrekammioon; jossakin toisessa maassa taas he olisivat
selviytyneet jutusta vapaina, viel‰p‰ syˆsseet tuon kepe‰jalkaisen
tanssijan ep‰suosioonkin; Serendibiss‰ heid‰t tuomittiin vain maksamaan
sakkoa valtiorahastoon, sill‰ Nabussan oli sangen lempe‰ ruhtinas.
H‰n oli myˆs hyvin kiitollinen: h‰n lahjoitti Zadigille suuremman
raham‰‰r‰n kuin mik‰‰n rahastonhoitaja milloinkaan oli varastanut
kuninkaalta, is‰nn‰lt‰‰n. Zadig k‰ytti sit‰ toimittaakseen pikal‰hetin
menem‰‰n Babyloniin hankkimaan tietoja kuningatar Astarten kohtalosta.
H‰nen ‰‰nens‰ v‰risi, kun h‰n antoi t‰m‰n k‰skyn, h‰nen verens‰
tulvehti syd‰meen, h‰nen silm‰ns‰ pimeniv‰t, h‰nen sielunsa oli
j‰tt‰m‰isill‰‰n h‰net. Pikal‰hetti l‰hti matkalle; Zadig n‰ki h‰nen
astuvan laivaan ja palasi j‰lleen kuninkaan luo, n‰kem‰tt‰ ket‰‰n,
luullen olevansa omassa huoneessaan ja puhuen itsekseen rakkaudesta.
"Ah! rakkaus", sanoi kuningas. "Juuri siit‰ t‰ss‰ onkin kysymys. Sin‰
olet hyvin arvannut minun huoleni. Kyll‰p‰ sin‰ olet mainio mies!
Toivonkin sinun avullasi oppivani tuntemaan sellaisen naisen, joka
kest‰‰ kokeet, samoinkuin olet opettanut minut lˆyt‰m‰‰n rehellisen
rahastonhoitajan."
Zadig, joka sill‰ v‰lin oli tullut tajuihinsa, lupasi avustaa h‰nt‰
myˆs lemmenasioissa samoinkuin rahaseikoissa, vaikkapa juttu n‰yttikin
h‰nest‰ paljon mutkallisemmalta.