Zadigin ollessa Bassoran-matkalla olivat t‰htien papit p‰‰tt‰neet
rangaista h‰nt‰. Niiden nuorten leskien jalokivet ja korut, jotka he
olivat l‰hett‰neet roviolle, kuuluivat n‰et oikeuden mukaan heille; kun
he nyt antoivat polttaa Zadigin, oli se heist‰ lievin rangaistus siit‰
kepposesta, jonka h‰n oli heille tehnyt. He syyttiv‰t siis Zadigia,
ett‰ h‰n oli lausunut harhaoppisia mielipiteit‰ taivaallisesta
sotajoukosta. He todistivat h‰nt‰ vastaan ja vannoivat kuulleensa h‰nen
sanoneen, etteiv‰t t‰hdet vaivu mereen. T‰m‰ hirve‰ herjaus kauhistutti
tuomareita; he olivat v‰h‰ll‰ rev‰ist‰ vaatteensa kuullessaan nuo
jumalattomat sanat; ja varmaan he olisivatkin sen tehneet, jos Zadig
olisi kyennyt ne korvaamaan. Nyt he kuitenkin rajussa tuskassaan
tyytyiv‰t tuomitsemaan h‰net hiljaisella tulella poltettavaksi. Turhaan
pani Setok ep‰toivoisena liikkeelle kaiken vaikutusvaltansa
pelastaakseen yst‰v‰ns‰. H‰nen t‰ytyi piankin tukkia suunsa.
Tuo nuori leski Almona, joka j‰lleen oh kovasti mieltynyt el‰m‰‰n ja
joka siit‰ oli kiitollisuuden velassa Zadigille, p‰‰tti pelastaa h‰net
roviolta, jonka v‰‰rink‰ytˆn Zadig oli h‰nelle paljastanut. H‰n hautoi
suunnitelmansa valmiiksi p‰‰ss‰‰n, puhumatta siit‰ kenellek‰‰n. Zadigin
surmaamisen tuli tapahtua seuraavana p‰iv‰n‰. H‰nell‰ oli ainoastaan yˆ
k‰ytett‰viss‰‰n h‰nen pelastamisekseen. Tyˆns‰ h‰n, kuten ainakin
armelias ja viisas nainen, suoritti n‰in:
H‰n parfymoi itsens‰ hajuvesill‰ ja lis‰si kauneuttansa mit‰
rikkaimmalla ja vieh‰tt‰vimm‰ll‰ koristelulla sek‰ l‰hti sitten
pyyt‰m‰‰n t‰htien ylipapilta salaista puheillep‰‰sy‰. Jouduttuaan
kahden kesken tuon kunnianarvoisan vanhuksen kanssa h‰n puhui t‰lle
seuraavasti:
"Suuren Karhun vanhin poika, H‰r‰n veli, suuren Koiran serkku (ne
olivat t‰m‰n ylipapin arvonimi‰), min‰ saavun luoksesi tunnustamaan
sinulle ep‰ilykseni. Pelk‰‰n kovasti tehneeni suunnattoman synnin, kun
en ole polttanut itse‰ni rakkaan mieheni roviolla. Mit‰p‰ todellakaan
minulla oli s‰ilytett‰v‰‰? Vain katoavainen liha, joka muutenkin on jo
kovin kuihtunut."
N‰in sanoen h‰n paljasti pitkist‰, silkkisist‰ hihoistaan alastomat
k‰sivartensa, joiden muoto oli ihmetelt‰v‰n kaunis ja valkeus vallan
h‰ik‰isev‰.
"N‰eth‰n itsekin", h‰n sanoi, "kuinka v‰h‰n t‰m‰ merkitsee."
Ylipappi tunsi syd‰mess‰‰n sen merkitsev‰n sangen paljon; h‰nen
silm‰ns‰ sanoivat sen ja h‰nen suunsa sen vahvisti. H‰n vannoi, ettei
h‰n koko el‰m‰ss‰‰n milloinkaan ollut n‰hnyt niin ihania k‰sivarsia.
"Ah!" sanoi leski. "Kenties k‰sivarteni eiv‰t todellakaan ole niin
kehnot kuin muu ruumiini. Myˆnt‰net sent‰‰n, ett‰ kaulani ja rintani
eiv‰t ansaitse mit‰‰n huomiota."
Nyt h‰n paljasti hurmaavimman poven, mit‰ luonto oli milloinkaan
muovaillut. Ruusunnuppu norsunluisessa omenassa olisi sen rinnalla
n‰ytt‰nyt vain matarankukalta puksipuussa, ja vastapestyt karitsat
olisivat siihen verraten n‰ytt‰neet keltaisen ruskeilta. T‰m‰ povi, nuo
suuret mustat silm‰t, jotka hiutuen s‰teiliv‰t hell‰n tulen lempe‰‰
paloa, h‰nen poskensa, joilla mit‰ kaunein purppura karkeloi mit‰
puhtaimman maidonvalkeuden kera, h‰nen nen‰ns‰, joka ei ollut
Libanonvuoren tornin kaltainen,[36] h‰nen huulensa, jotka olivat kuin
kaksi korallirivi‰, piilottaen taakseen Arabian meren ihanimmat helmet,
kaikki n‰m‰ sulot yhdess‰ saattoivat vanhuksen luulemaan olevansa viel‰
kaksikymmenvuotias. Niinp‰ h‰n sopertelikin suustaan hell‰n
lemmentunnustuksen. Silloin Almona, n‰hty‰‰n h‰nen hurmauksensa, pyysi
h‰nelt‰ armoa Zadigille.
"Ah, ihana kaunokainen!" sanoi ukko, "jospa min‰ suostuisinkin armon
antoon, niin ei hyv‰syd‰misyydest‰ni olisi mit‰‰n hyˆty‰, sill‰
armahdukseen tarvitaan lis‰ksi kolmen muun virkatoverini
allekirjoitus."
"Kirjoita nyt vain alle!" sanoi Almona.
"Mielihyv‰ll‰", virkkoi pappi, "mutta sill‰ ehdolla ett‰ sinun suosiosi
on oleva myˆntymykseni palkinto."
"Sin‰ osoitat minulle liiaksi kunniaa", sanoi Almona. "Suvaitse vain
vaivautua luokseni huoneeseeni heti auringon laskettua ja loistavan
Sheat-t‰hden[37] noustua n‰kˆpiiriin; silloin tapaat minut ruusun
v‰riselt‰ sohvaltani ja voit parhaasi mukaan huvitella orjattaresi
kanssa."
Allekirjoitus k‰dess‰‰n h‰n l‰hti tiehens‰, j‰tt‰en vanhuksen sinne
hekumoimaan lemmenhaaveissaan ja ep‰ilem‰‰n voimiaan. Ukko k‰ytti lopun
p‰iv‰st‰ kylpemiseen; h‰n joi Ceylonin kanelilla ja Tidorin sek‰
Ternaten kalleilla mausteilla sekoitettua juomaa, odottaen
k‰rsim‰ttˆm‰n‰ Sheat-t‰hden nousua.
Sill‰ v‰lin kaunis Almona meni tapaamaan toista pappia. T‰m‰kin
vakuutti, ett‰ aurinko, kuu ja kaikki taivaan valot olivat vain
virvatulia h‰nen sulojensa rinnalla. Almona pyysi h‰nelt‰ samaa armoa
ja pappi vaati siit‰ saman palkinnon. H‰n oli suostuvinaan ja m‰‰r‰si
kohtauksen toisen papin kanssa tapahtuvaksi Algenib-t‰hden[38] nousun
aikana. Sielt‰ h‰n meni kolmannen ja nelj‰nnen papin luo, saaden
jokaiselta allekirjoituksen ja suoden heille kullekin lemmenkohtauksen
eri t‰htien nousun aikana.
Sitten h‰n kutsutti luokseen tuomarit muka er‰‰n t‰rke‰n asian
johdosta. N‰m‰ saapuivatkin. H‰n n‰ytti heille nuo nelj‰
allekirjoitusta ja ilmoitti heille, mist‰ hinnasta papit olivat
myˆnt‰neet armahduksen Zadigille. Kukin heist‰ saapui m‰‰r‰ajalla;
jokainen h‰mm‰styi kovasti tavatessaan siell‰ virkaveljens‰ ja lis‰ksi
viel‰ tuomarit, jotka nyt n‰kiv‰t heid‰n h‰pe‰ns‰.
Zadig pelastui, ja Setok hurmautui siin‰ m‰‰rin Almonan neuvokkuudesta,
ett‰ otti h‰net vaimokseen.